BENSIINI USA:ssa HALPAA

Kyllä TV-kanavat ovat sitten kieroja.

Eilen Suomessa uutisoitiin että USA:ssa ollaan näreissään bensan hinnasta.

USA:ssa kun gallona bensaa on reilut 4.5 litraa ja sen hinta on nyt päälle 3 euroa.

Eli bensa USA:ssa maksaa reilusti alle euron litra ~75centtiä/ltr.

Suomessa halvin bensa maksaa n. 1.3 euroa.

Ja juuri Suomessa se Fortum jakaa superoptioita ylikalliilla energialla tehtyjen tulosten jälkeen.

Miksi uutisoida aina negatiiviset asiat USA:sta tai Venäjältä kun Suomessa asiat ovat moninkerroin pahemmin?
5422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onhan se halpaa verrattuna Suomeen mutta jenkkien mielestä bensa on siellä nykyään aivan liian kallista. Siitä uutisessa oli kyse, ei siinä väitettykään että se olisi kalliimpaa kuin täällä.

Äänestä

olisikohan amerikka supervalta ? ja jonkinlainen tekijä markkinataloudessa.

Ja suomessa voisi olla huomattavasti halvemmat hinnat koska bensaa tehdään halvasta venäläisestä öljystä huipputekniikalla, mutta hinta otetaan maailmanmarkkinoilta ja verot päälle.

Äänestä

USA:ssa jotkut lisäävät bensiiniin itse tehtyä etanolia. Laite maksaa 1500$ ja periaate on sama kuin pontikan keitossa, elikä ensin tehdään kilju, josta höyrystetään etanoli talteen. Etanolia tosin voi vain lisätä 15% bensan joukkoon.

http://abcnews.go.com/WNT/Business/story?id=1902339&page=1

Äänestä
  • vähän vitun kallis pontikka pannu,meillä päin kun niitä tehtailtiin niitä sanottiin"joulukusen jaloiksi.

    ei sen mitään kiljua tartte olla vaan sitä nimitetään rankiksi eli hiivalalla pannaan tärkkelys pitoinen panos käymään mitä hiiva sieni tykkää syödä ja tästä höyrystetään viinaa jota vallan hyvin voi lurauttaa tankkiin kun ei turhia huutele

    käytä vaikka mädät omenat tai mitä tahansa ylijäämä tuotokset viinaksi ja ei kun menoksi

    ja paistin rasvat dieselin jatkeeksi tietty ja jäteöljyt öljy polttimoon jos joku sillä tupansa lämmittää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SF KALLIS! kirjoitti:

Kyllä TV-kanavat ovat sitten kieroja.

Eilen Suomessa uutisoitiin että USA:ssa ollaan näreissään bensan hinnasta.

USA:ssa kun gallona bensaa on reilut 4.5 litraa ja sen hinta on nyt päälle 3 euroa.

Eli bensa USA:ssa maksaa reilusti alle euron litra ~75centtiä/ltr.

Suomessa halvin bensa maksaa n. 1.3 euroa.

Ja juuri Suomessa se Fortum jakaa superoptioita ylikalliilla energialla tehtyjen tulosten jälkeen.

Miksi uutisoida aina negatiiviset asiat USA:sta tai Venäjältä kun Suomessa asiat ovat moninkerroin pahemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu