Profetia

Tiedon sanat lähitulevaisuuden asioista
Nämä ns. tiedon sanat sain 22.-23.2.2005 matkalla töihin. Pyysin Jumalaa antamaan nämä samat sanat minulle seuraavana päivänä, jos ne ovat Hänestä. Töihin päästyäni en enää muistanut niistä juuri mitään. Mutta seuraavan aamuna raamatunlukemisen loputtua sain nämä samat sanat mieleeni ja kirjasin ne ylös.

"Suomen kirkkolaitos tulee hajoamaan. Siitä eroaa ns. vanhoilliset, jotka haluavat pitäytyä Sanassa. Valtionkirkko tulee olemaan liberaalimpi ja maallistuneempi kuin koskaan ennen. Se pysyy valtionkirkkona. Paikallisseurakunnat tulevat jakaantumaan valtionkirkon ja vanhoillisten kanssa. Hajaannus on suuri. Vanhoilliset joutuvat ahdistuksiin ja vainoihin, niin valtion, valtionkirkon kuin myös maallisen kansan vuoksi. Valtionkirkko tulee olemaan suuressa eksytyksessä. Samoihin aikoihin vapaissa suunnissa on oleva suuri karismaattinen eksytys. Ja myös vapaat suunnat hajoavat. Tulee muodostumaan erilaisia pieniä paikallisyhteisöjä, jotka pitävät yhtä. Suurin osa niistä on maalla. Myös maallinen maailma on yhä suuremmassa luopumuksessa vastustaessaan uskovia. Islam tulee yhdistymään ja vainoamaan ns. "kristittyjen" kanssa, mutta eivät voi koskea niitä pieniä yhteisöjä vastaan, jotka ovat Kristuksen omia. Euroopasta ja USA:sta tulee yhdistyneempi. Tulee yhteinen uskonto ja valuutta dollarin romahdettua. Outokummusta tulee ensimmäinen Suomessa metalliteollisuudessa oleva yhtiö joka ottaa sirukäytännön käyttöönsä, koska pankit ovat yhdistyneet yhdeksi suureksi laitokseksi, joka ajaa sitä teknologiaa. Käyttö on ensin vapaaehtoista, sitten vapaaehtoista, mutta pakollista. Ihmisistä on enemmän luopumusta, kuin uskovia. Nämä tapahtuvat kaikki ennen vuotta 2010. Israel ei ole viikunapuu, vaikka niin monet uskovatkin. Siitä ei pystytä laskemaan mitään tarkasti. Elämme silti lopunalkua. Maitreya on uskottomia varten, niille jotka ovat epätietoisuudessa. Poliitikot, valtionjohto ja liberaali kirkko uskovat hänet. Uusi raamattukin on tulossa, valmistetaan salassa, joka on täysin liberaali ja josta on poistettu Kristuksen jumaluus. "New Age" raamattu luopuneille kristityille ja uskottomille."

Jokainen koetelkoon itse nämä sanat. Jeesus Kristus olkoon teidän kanssamme ja varjelkoon teitä.
20758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ei Suomessa ole mitään "Valtionkirkkoa"

Äänestä

nassesetä on hyvin vihainen;)

Äänestä
  • Tarkka aika (ennen 2010) on epäraamatullinen.

    Suomessa on tosiasiassa valtiokirkko, koska sen asema on tunnustettu Perustuslaissa ja siitä on erillinen valtiovallan säätämä kirkkolaki ja sillä on verotusoikeus sekä jäseniinsä että kaikkiin yhteisöihin, yhtiöihin jne. Lisäksi se on julkisyhteisö.

    Valtiokirkko varmasti hajoaa joidenkin vuosien kuluessa ilman profetiaakin, koska liberalismi ja konservatismi törmäävät väistämättä. Ensi syksy jo on vaikea, koska piispojen on otettava kantaa oppikysymyksiin ja lain rikkomisiin kirkon sisällä.

    USA:n dollarin on ennustettu aivan maallisin perustein romahtavan lähiaikoina, koska USA:ssa on valtava ja yhä kasvava kaksoisvaje, vaihtotaseen ja budjettitalouden alijäämä ja lisäksi kotitalouksien valtava velkaantuneisuus eikä Bush kykene asioita hallitsemaan. Irakin sota jatkuu ja vie osaltaan valtavasti varoja.

    Polttonesteiden hinnat ajavat sekä USA:n että maailmantalouden taantumaan ja sitten rytisee. EU:ssa on monta isoa sairasta, Italia pahin, Ranska ja Saksa myös Portugalista ja Kreikasta puhumattakaan. Terve talous on vain Suomessa ja euron ulkopuolisista Ruotsissa.

    Ei tarvita lintuinfluenssaa lisälaskuja aiheuttamaan.

    Ei tarvita myöskään profetioita eikä kuvitelmia, sillä faktat ovat olemassa. Pitää vain tarkkailla, mitä tapahtuu Suomessa ja ulkomailla (kansainvälinen lehdistö kertoo paljon tarkemmin kuin suomalainen).

    Kristitty, joka lukee Raamattua ja uskoo siihen, voinee ajatella, että Jumalan tuomion ajat ovat tulossa tälle jälkikristilliselle maailmalle. 40 000 nuorta naista tuodaan seksiorjiksi Lutherin synnyinseuduille jalkapallointoilijoille ja joissa ahneus, itsekkyys, irstaus, huoruus ja Jumalan pilkka leviävät nopeasti ja vanhukset jätetään heitteille.

    Juhlitaan nyt kuitenkin Vappua, kun vielä voidaan. Iloitaan ja remutaan reippaasti. Annetaan lastenkin rauhassa ryypätä. Vai kuinka ?

    Äänestä

  • faktat puhuvat kirjoitti:

    Tarkka aika (ennen 2010) on epäraamatullinen.

    kymmenykset bruttotuloista, "vapaaehtoise" uhrit, keräykset,kolehtit, testamentit, lahjoitukset, mummonmokit, niin että oikeat perilliset jää nuolemaan näppejään...rahat lahkolle ja sielu pirulle...konsepti

    Äänestä

  • manit pois kirjoitti:

    kymmenykset bruttotuloista, "vapaaehtoise" uhrit, keräykset,kolehtit, testamentit, lahjoitukset, mummonmokit, niin että oikeat perilliset jää nuolemaan näppejään...rahat lahkolle ja sielu pirulle...konsepti

    Kaikki luterlahkot pyytävät testamenttejä, lahjoituksia, kolehteja ja mummojen euroja pakkoverojen lisäksi.

    Menepä vain lestadiusseuroihin tai viidesläisten juttuihin tai heränneitten kokouksiin evankeellisista puhumattakaan. Kaikki nuo lahkot haluaa rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa.... Ei riitä, että valtionkirkko saa yhtiöiltä 100 miljoonaa lahjoituksena joka vuosi vastikkeetta.

    Äänestä

  • luterlahkot kirjoitti:

    lahkoissa jäsenmaksut brooklyniin, b.hinnille, suihkarit, kaatomanifestaatiot...kaikkea se keksii..ja tyhmä kansa maksaa...sitä saa mitä tilataan...

    Äänestä

  • lisäksi kirjoitti:

    lahkoissa jäsenmaksut brooklyniin, b.hinnille, suihkarit, kaatomanifestaatiot...kaikkea se keksii..ja tyhmä kansa maksaa...sitä saa mitä tilataan...

    Luterpappi Koivisto kaataa lähempänä, samoin pappi Juntunen ja Salovaara, luterilaisia Suomesta kaikki. Ja monet muut luterilaiset.

    Äänestä

  • paljon lähempänä kirjoitti:

    Luterpappi Koivisto kaataa lähempänä, samoin pappi Juntunen ja Salovaara, luterilaisia Suomesta kaikki. Ja monet muut luterilaiset.

    Juntunen on ainakin hellari taustaltaan.

    Jalovaarasta ja Koivistosta ei oikein ota selvää. Ovat kuitenkin alittaneet toimintansa käytyään hellarikokouksessa.

    Äänestä

  • mainitsemasi kirjoitti:

    Juntunen on ainakin hellari taustaltaan.

    Jalovaarasta ja Koivistosta ei oikein ota selvää. Ovat kuitenkin alittaneet toimintansa käytyään hellarikokouksessa.

    jo lähtenyt liperit kaulasta...

    Äänestä

  • vai onko kirjoitti:

    jo lähtenyt liperit kaulasta...

    m.koivisto itse kertoo hakeneensa kaatohommissa tarvittavan voiman ja voitelun torontosta b.hinniltä,joka nauraen kaatoi hänet kaksi kertaa ja voiteli opetuslapsekseen.
    jalovaaran voitelu peräisin joltain wimberiltä.
    juntunen noussut helluntailaisten altaista.

    Äänestä

  • ei-hinniläinen kirjoitti:

    m.koivisto itse kertoo hakeneensa kaatohommissa tarvittavan voiman ja voitelun torontosta b.hinniltä,joka nauraen kaatoi hänet kaksi kertaa ja voiteli opetuslapsekseen.
    jalovaaran voitelu peräisin joltain wimberiltä.
    juntunen noussut helluntailaisten altaista.

    iloitsen Koiviston kristus keskeisestä julistuksesta.
    Itse asiassa iloitsen jokaisesta joka puhuu, julistaa, kertoo jne. Jumalan rakkaudesta joka on tullut ilmi tälle maailmalle Hänen Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa.
    Koska mikään kuppikunta, lohko, lahko, sen paremmin ev.lut, helluntai tai muukaaan kirkko, yhdistys tms.
    Ei pelasta kadotuksesta, vaan USKO JEESUKSEEN, sen tähden so. uskosta että so. armosta!

    Äänestä

  • helluntailaisena kirjoitti:

    Tottakai on hyvä kun evankeliumia julistetaan, kuten sanoin.

    Jeesuksen puheista suuri osa oli kuitenkin varoituksia lopun ajan eksytyksistä.

    kaatamiset esim. ei esiinny alkuseurakunnassa eikä mainita hengen hedelminä, josta puu tunnetaan.

    Jeesus käski tehdä itselleen opetuslapsia KASTAMALLA JA OETTAMALLA HEITÄ (MT.28:19-20)

    EI KAATAMALLA JA OPETTAMALLA JA IHMEIDEN JA TUNNUSTEKOJEN PERÄSSÄ JUOKSEMAAN, KUTEN NYKYISIN TAPAHTUU SUOMEN SIONISSA?

    24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
    25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.

    Äänestä

  • lahjausko kirjoitti:

    Olisi parempi kun kukaan ei parantuisi tai kokisi mitään, ettei vain eksyttäjä tule ja eksytä? Entäpä jos eksyttäjä eksyttääkin väittämällä eksyttäjäksi kunnon miestä/naista? Elellään pelko puserossa ja pelotellaan toisia? On myös harhaoppi rukoilla kädet ristissä, sillä näin ei raamatussa tehdä? (Sen sijaan kyllä kaadutaan!) C´moon - there is a better way.

    Äänestä

  • Pete-man kirjoitti:

    Alkuseurakunnassa ei esiinny ihmisten maahan selälleen kaatamista, joka on osa väkevää eksytystä.

    Älä anna kaataa itseäsi.

    Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

    rukoilla kädet ristissä?
    Puhutaanko raamatussa käsien yhteenliittämisestä?

    Minulla on taulu,jossa Jeesus rukoilee öljymäellä.

    Ainakin taiteilian näkemyksen mukaan Jeesuksella on siinä kädet löysästi ristissä!
    Itse olen lapsesta lähtien tottunut ristimään käteni rukoillessa!

    Olisi outoa rukoilla muuten.
    Se auttaa jotenkin paremmin keskittymään.
    Siunausta kaikille.
    tv.Pikku Iita.

    Äänestä

  • luterlahkot kirjoitti:

    Kaikki luterlahkot pyytävät testamenttejä, lahjoituksia, kolehteja ja mummojen euroja pakkoverojen lisäksi.

    Menepä vain lestadiusseuroihin tai viidesläisten juttuihin tai heränneitten kokouksiin evankeellisista puhumattakaan. Kaikki nuo lahkot haluaa rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa.... Ei riitä, että valtionkirkko saa yhtiöiltä 100 miljoonaa lahjoituksena joka vuosi vastikkeetta.

    Oletko koskaan käynyt lestadiolaisseuroissa? Ensinäkin herätysliikkeet eivät ole mitään lahkoja ja toiseksi, jos menet esikoislestadiolaisten seuroihin, niin kukaan ei pyydä sinulta latin latia.

    Kuuluumme ev.lut. kirkkoon ja maksamme sinne veroa, mutta silti pidämme yllä omia rukoushuoneita ja lähetystyötä. Kaikilla on vapaa pääsy kokouksiin, mitään ovirahaa ei kerätä, kolehtia ei kerätä, tarjoilusta ei ole määrätty mitään hintaa, kenellekkään ei määrätä mitään summaa mitä pitäisi maksaa rukoushuoneiden rakentamisiin ja ylläpitämisiin, ei edes yhdistyksen jäsenmaksua ole pakko maksaa. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Elävä kristillisyyskään ei kulje henkipallona, joten varoja kuitenkin tarvitaan. Täytyy sanoa, että parannettujen varoilla on ollut suuri Jumalan siunaus. Uusia rukoushuoneita varten myönnettyjä lainoja ei ole tarvinnut nostaa lainkaan.

    Äänestä

  • pysy pystyssä kirjoitti:

    Alkuseurakunnassa ei esiinny ihmisten maahan selälleen kaatamista, joka on osa väkevää eksytystä.

    Älä anna kaataa itseäsi.

    Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

    kyllä kaadetaan taakse päin.uskoon tullut tultuaan kasteelle kaadetaan taakse päin että kastuu kokonaan, aivan kuin Raamatussakin.

    Äänestä

  • nimenomaan taaksepäin kirjoitti:

    kyllä kaadetaan taakse päin.uskoon tullut tultuaan kasteelle kaadetaan taakse päin että kastuu kokonaan, aivan kuin Raamatussakin.

    Pistä nyt Raamatunpaikka näkyviin, jossa kastaminen käsketään tekemään kokonaan veden alle painamalla?
    älä panttaa tietoa?

    Äänestä

on ollut lukuisia muitakin. Monet merkithän ovat jokaisen nähtävillä olleet pitkään. ´Kysymyksessä ei ole enempää profetia kuin tiedon sanatkaan. Tällaisia "profetioita" ovat saaneet lukuisat valtateologian parissa puuhastelevat. Olen niihin tutustunut vuosien kuluessa, mm. lukuisiin niin sanottuihin ystäväkirjeisiin tutustuessani. Kyseessä ovat siis ihmisten omien sielunmaailmojen tuotokset. Jos niillä on hengen kanssa tekemistä, niin kyseessä ei ole Jumalan henki.

Äänestä
  • ????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koeteltavaksi kirjoitti:

Tiedon sanat lähitulevaisuuden asioista
Nämä ns. tiedon sanat sain 22.-23.2.2005 matkalla töihin. Pyysin Jumalaa antamaan nämä samat sanat minulle seuraavana päivänä, jos ne ovat Hänestä. Töihin päästyäni en enää muistanut niistä juuri mitään. Mutta seuraavan aamuna raamatunlukemisen loputtua sain nämä samat sanat mieleeni ja kirjasin ne ylös.

"Suomen kirkkolaitos tulee hajoamaan. Siitä eroaa ns. vanhoilliset, jotka haluavat pitäytyä Sanassa. Valtionkirkko tulee olemaan liberaalimpi ja maallistuneempi kuin koskaan ennen. Se pysyy valtionkirkkona. Paikallisseurakunnat tulevat jakaantumaan valtionkirkon ja vanhoillisten kanssa. Hajaannus on suuri. Vanhoilliset joutuvat ahdistuksiin ja vainoihin, niin valtion, valtionkirkon kuin myös maallisen kansan vuoksi. Valtionkirkko tulee olemaan suuressa eksytyksessä. Samoihin aikoihin vapaissa suunnissa on oleva suuri karismaattinen eksytys. Ja myös vapaat suunnat hajoavat. Tulee muodostumaan erilaisia pieniä paikallisyhteisöjä, jotka pitävät yhtä. Suurin osa niistä on maalla. Myös maallinen maailma on yhä suuremmassa luopumuksessa vastustaessaan uskovia. Islam tulee yhdistymään ja vainoamaan ns. "kristittyjen" kanssa, mutta eivät voi koskea niitä pieniä yhteisöjä vastaan, jotka ovat Kristuksen omia. Euroopasta ja USA:sta tulee yhdistyneempi. Tulee yhteinen uskonto ja valuutta dollarin romahdettua. Outokummusta tulee ensimmäinen Suomessa metalliteollisuudessa oleva yhtiö joka ottaa sirukäytännön käyttöönsä, koska pankit ovat yhdistyneet yhdeksi suureksi laitokseksi, joka ajaa sitä teknologiaa. Käyttö on ensin vapaaehtoista, sitten vapaaehtoista, mutta pakollista. Ihmisistä on enemmän luopumusta, kuin uskovia. Nämä tapahtuvat kaikki ennen vuotta 2010. Israel ei ole viikunapuu, vaikka niin monet uskovatkin. Siitä ei pystytä laskemaan mitään tarkasti. Elämme silti lopunalkua. Maitreya on uskottomia varten, niille jotka ovat epätietoisuudessa. Poliitikot, valtionjohto ja liberaali kirkko uskovat hänet. Uusi raamattukin on tulossa, valmistetaan salassa, joka on täysin liberaali ja josta on poistettu Kristuksen jumaluus. "New Age" raamattu luopuneille kristityille ja uskottomille."

Jokainen koetelkoon itse nämä sanat. Jeesus Kristus olkoon teidän kanssamme ja varjelkoon teitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu