Mitä sinulle tapahtui? Menikö kauan aikaa kun rohkenit puhua? Miten selvisit kaikesta? Mitä hyvää sinulle jäi "käteen" tai reppuun vai jäikö mitään? Minä jätin tämän n.20v sitten ja menihän siinä aikaa n.10v kun aloin olla niin vahvoilla että rohkenin puhua! Sanonpa vaan että tämä "järjestö" oli sosiaalinen tapahtuma ja vei kauan aikaa täyttää se tyhjiö - tark. viikottaiset seura-ym menot. Valinta oli vain tehtävä itse sillä en olisi pystynyt olemaan/elämään niin että toinen jalka olisi ollut siellä ja toinen täällä... Nyt olen tasapainossa itseni ja Jumala-suhteen kanssa. Tänä päivänä kaikenlainen tekopyhyys suorastaan ärsyttää! Tätä saa nähdä mm lestaadiolaisten piirissä. Tämä palsta on mulle yksi "terapia"-muoto ja olen iloinen kun sen löysin...
Miksi minä/sinä jätit lestaadiolaisuuden?
Maija
18429578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 184
Vanhimmat
jaksatte? höpöttää?
Tämä palsta on mulle aika uutta ja en höpötä vaan ajattelin kysästä miten toiset on selvinneet kun itselle "muutos" oli "aikaavievää"... Pitää vain ajatella että nyt on nyt ja se lapsuuden ja nuoruuden elämäntilanne on "edellisestä" elämästä. Voi kun nautin esim.kun sain ripustaa pyykkejä narulle vaikka on sunnuntai ; jokin aika sitten kun olin vielä niin "orjamielinen" että ajattelin että joku uskovainen näkee nää minun pyhätyöt...tai että aiheutan naapureissa pahennusta!
luoda sydämessäsi vl:nä ollessasi sitä orjuuden henkeä.
Uskovainen on vapaa, eikä syynäile mitä muut tekevät, heidän sydämensä tilaa, ja mitä itse jättää tekemättä muitten nähden, jonka sallii itselleen, kun muut eivät näe.
Minä en ollut alunperin uskovaisesta kodista, tein kuitenkin parannuksen melkein lapsena, aikuisuuden kynnyksellä.
Maailma vei kuitenkin nuoruudessa mukanaaan ja luovun uskostani.
Tuli sitten elämää elettyä n.s. "iloineen" ja suruineenkin. Tuli jossain vaiheessa taas hätä sielusta ja aloin etsimisrumban.
Tiesin ja tunsin, missä on koti, mutta kun en ollut tutustunut muihin herätyksiin, mietin onko se oikeaa, vai onko muuallakin. Tutustuin muihinkin herätyksiin jonkin verran, ja niihin ihmisiin. Ei minulla mitään heitä vastaan ole, mukavia ihmisiä ovat.
Luin kovasti Raamattua, koin sitä lukiessani, että entisessä kodissa opetus oli Raamatun mukaista.
Lopetin järkeilyn ja palasin kotiin. Enkä enää muualta etsi, tunnen, tämä on Isän koti, missä Jeesus asuu lastensa keskellä.
kärkevästi,kun luin viestiäni, se tuntui vähän ilkeältä. Ei olisi ihan noin tarvinnut sanoa.
Se ajatus tuli mieleeni avauksessasi, lauseesta, kun puhuit sunnuntaina pyykin ripustamisesta.
>>>luoda sydämessäsi vl:nä ollessasi sitä orjuuden henkeä.
Uskovainen on vapaa, eikä syynäile mitä muut tekevät, heidän sydämensä tilaa, ja mitä itse jättää tekemättä muitten nähden, jonka sallii itselleen, kun muut eivät näe.>>>
ilmiantajille. Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei myönnä. Voi teitä ulkokullattuja, kun jalkatte palvoa ihmistä koko ikänne...
aina orja. Kerran ihmisten palvoja, aina ihmisten palvoja.
Vain vahvimmat eroavat vl-hullunmyllystä.
Enpä tuota nyt kovin noteeraa, täällä kun lauotaan joskus aika suoriksi - oon välillä pihalla, mutta haitanneeko tuo - vaikka siellä pyykkinarulla...
Tuo orjamielinen-sana sinua mietitytti... tarkoitan lähinnä itseäni ; aj. vaikka pyykinpesua sunnuntaina - jos lapsena oot oppinu että se ei ole sopivaa ja aik. teet näin niin kolokutteloohan se...
Näissä uskomisen asioissa en tiedä oonko ollu koskaan "selevillä vesillä" - lapsena mentiin vanhempien mukana ja nuorena "virran mukana". Aikusena ajatellaan omilla aivoilla ja kyseenalaistetaan näitäkin juttuja...
vain todeta tähän sen että uskon asia kun ei ole järjen asia. On monia asioita mitä järki ei voi käsittää...uskomiseen se jää. Itse olen "vl" ja olen erittäin iloinen, onnellinen ja vapaa kun on kaikki asiat hyvin. Silloinhan se alkaa tuntua ahdistavalta kun ei ole itsellä asiat enää uskomisen suhteen kunnossa. Mutta jokainen saa tehdä oman ratkaisunsa tässä elämässä.
Minulle on suuri helpotus, että sunnuntaina saa oikein luvan kanssa olla tekemättä yhtään mitään. Huomenna taas ihana laiskottelupäivä. Jes!
Vaikka aavistinkin entisen kokemukseni perusteella, että et vaivaudu vastaamaan, silti olen pettynyt...
"Tämä palsta on mulle yksi "terapia"-muoto ja olen iloinen kun sen löysin..."
kun löysit tämän palstan. Täällä ei panna SRK-suitsia suuhun. Vl-herätysliikkeen taaksensa jättävien määrä kasvaa koko ajan kovaa vauhtia. Ihmisten orjuuttaminen ja uskonnollinen tekopyhyys ei enää pure kuten aiemmin. Ex-veeälliä kohtaat tällä palstalla.
Hyvää Vappua!
Olemme aiemmin keskustelleet pyhätyöstä. Nuo ovat jäänteitä vl-ajasta. Nuo ajatuksiin piintyneet käytännöt, jotka voivat olla jopa ahdistavia.
Minulle ehkäisy on ollut sellainen, että en meinaa päästä siinä tasapainoon, vaikka kuinka järki ja tunteet sanovat toisin.
Jostakin alitajunnan pohjalta huutaa vl-ohje, että vaikka henki menisi, niin ei saa panna esteitä mahdollisille hedelmöittymisille.
Mieltä kiehtoo joskus ajatus kuolla marttyyrina uskonpuolesta tuolla tavalla...
Pääsisi pois ja helpommalla! Pääsisi lepoon ja rauhaan näistä vaivoista ja peloista.
Joo minä vaikka olen jo aikunen ja mulla on jo iso perhe niin en aina "osaa" ajatella omilla aivoilla; ristiriidat tulee ajatuksiin kun on lapsena opetettu ja takaraivoon aivopesty että mikä se on syntiä... Nosta vain pää pystyyn ja ajattele että lapsia sen verran kun jaksaa hoitaa!
Yksi asia on ollu vaikeeta; nimittäin kirkossa käynti - aluksi ainaki. Joskus ajattelen että ihme kun ei oo tullu ihan Jumalan kieltäytyjää minusta; on niinki käyny joilleki. Olen saanu opetella mm ehtoolliselle menoa uudestaan omien lasteni riparin myötä.
mutta edelleen minua häiritsee se, että ihmiset joiden keskellä elän ovat täysin maallistuneita. Heille elämä on yhtä kuin tämä maanpäällinen eliaika, koska muusta ei varmasti tiedä. Itse kasvoin siihen, että tämä mainen matka on vain välivaihe, lopullinen päämäärä on tuonpuoleisessa. Tämä tunne (tai usko) ei minusta lähde, enkä haluakaan. Peruskäsitykset ovat monesti niin erilaiset, että todellinen yhteisymmärrys on hankalaa. Kärsin tästä. Onko muita vast. tilanteessa?
löytänyt uutta hengellistä kotia itsellesi? Sellaista, jossa kunnioitetaan Jumalan sanaa eikä leikitä vanhoillislestadiolaisten tavoin "maailman ainoita oikeita uskovaisia".
"Minulle ehkäisy on ollut sellainen, että en meinaa päästä siinä tasapainoon, vaikka kuinka järki ja tunteet sanovat toisin.
Jostakin alitajunnan pohjalta huutaa vl-ohje, että vaikka henki menisi, niin ei saa panna esteitä mahdollisille hedelmöittymisille."
ja vl-saarnaajien opettama harhaoppi "ehkäisy on syntiä" painuu varmaan melko syvälle jokaisen veeällän selkäytimeen. Siitä irrottautuminen oikeaan Jumalan lapsen iloon ja vapauteen ei käy käden käänteessä Samoin on asianlaita monen muun vl-harhaopin kohdalla, joita on päntätty päähän lapsesta alkaen.
Kaikki laumat, yhteisöt ym. muodostuvat pelkureista. Todellista rohkeutta on käydä omaa tietä.
Hepr. 10:25
"25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."
En ymmärrä, miksi tuostakin ihanasta Raamatun paikasta, pitää tehdä vl-vaatimus ja laki?
Autuuden eteen ei ole PAKKO käydä seuroissa!
Vai mitä tarkoitat?
ei viittaa kovin vahvasti vanhoillislestadiolaisuuteen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000016080614
Ei ole pakko käydä hengellisissä kokouksissa. Yksinäinen klapi kuitenkin sammuu helpommin kuin kokonainen nuotio.
1.Piet. 5:8
"8. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. "
Ei sovi kyllä hengelliseen elämään. Siinä nuotiossa riittää kaksi tai kolme puuta! Ja palaa hyvin, kun Kristus on öljyä valamassa tuleen.
Iso nuotio muuttuu helposti noitarovioksi!
On koettu sekin.
"Iso nuotio muuttuu helposti noitarovioksi!"
johtuu sinun omista kokemuksistasi. Normaaliin kristillisyyteen ja normaaliin seurakuntaelämään ei kuitenkaan kuulu hoitokokoukset ja sen tyyppinen ihmisten vainoaminen.
Toki eri asteista kyräilyä ja kyttäämistä on, mutta se on ihan toinen juttu kuin ihmisten luovuttaminen saatanan haltuun yms.
Minulla on tiettyjä traumoja joihinkin Raamatun paikkoihin. Sellaisiin, joilla minua on lyöty ja syyllistetty. En halua niitä käyttää itse enkä tykkää niistä lainkaan tietyissä raameissa. Veeällien sanomana tuo lause on liian tuttu ja viittaa tiettyyn tulkintaan. Sama mielleyhtymä tulee vaikka sen sanoisi eivl. Minun päässäni se saa korostuksen, jonka koen vaatimuksena.
Tässä olin liian hätäinen, sillä toki näen itsekin muiden uskovien tärkeyden oman uskonelämän hoitamisessa ja säilymisessä. Ne ovat keitaita autimaassa ja laguuneja meren myrskyissä!
Olit oikeassa. Olen pahoillani. ;(
ole pahoillasi. Ymmärrän hyvin, että tietyt mielleyhtymät, asiat ja tilanteet saattavat ryöpsähtää esiin.
minulle todella vaikeaa. Kun vl-kodissani oli kasvatettu siihen, kuinka suuri synti on saunoa pyhänä. Itse en koskaan käsittänyt mitä pahaa siinä on, mutta tämä syntioppi on niin syvällä. Ainakin kymmenen vuoden ajan oli vaikea saunoa sunnuntaina vaikka töiden vuoksi se joskus niin ajoittuikin.
SRK kyykyttää "uskovaisia" niin omituisilla synneillä ja muilla kielloilla, että ihan ihmetyttää!
eikä ole tullut edes mieleenikään koskaan, etteikö muka sunnuntaina saisi saunoa, jos haluttaa. Aion edelleenkin saunoa. Eihän se ole edes työtä. Ja olen vl.
muistaa... Itse olin piireissä 60-80-luvut ja silloin pyhänä saunominen oli syntiä. Luulen, että valehtelet saadaksesi täällä liikkuvat "epäuskoiset" myötämielisemmäksi uskonnollesi.
Mitä teet sitten, kun totuus paljastuu myöhemmin..?
"Ei ole pakko käydä hengellisissä kokouksissa. Yksinäinen klapi kuitenkin sammuu helpommin kuin kokonainen nuotio." kirjoitti Heikki.
Juhannuksena sitten nähdään iso nuotio siellä sun täällä. minä siinä tulenloimussa irstailen juomalla viinaa.....
Alkaa hiukan tympimään nämä vl- porukat, touhut kuin inkvisiition aikaan. Vääräuskoiset muka huonompia, pyh.
on jotain "harhaoppeja" jo lapsena päntätty? Taidat olla pahasti hakoteillä, kun väität SRK:n edustamaa raamatullista ja evankelis-luterilaista kristillisyyttä harhaopiksi.
Tarvitsee vain lukea Tunnustuskirjat ja alkaa itse lukea Raamattua (Päivämiehen sijaan), niin toteaa että VL:ssä on vallalla oman yhteisön jumalaksi nostanut harhaoppi.
SRK:n oppirakennelma on inhimillisellä järjellä järkeilty monimutkainen ja sisäisesti ristiriitainen mutta inhimillistä logiikkaa tavoitteleva systeemi. Sitä järkeilyä jatketaan jokaisessa Päivämiehen numerossa ja jokaisessa saarnassa. Loputtomiin niissä vatvotaan erilaisten elämäntapaan ja historiaan sidottujen kulttuuristen normien ja perinteiden oletettua "synnillisyyttä", jotka muka erottavat ihmisen Jumalasta. Samoin yksi keskeinen teema on pahuuden ulkoistaminen omasta itsestä ja dogmi oman yhteisön erehtymättömyydestä.
SRK:n harhaopit erottavat ihmisen todellisesta Kristuksen opista, armosta. VL:ssa ei ole kristityn vapautta.
Vapaaksi Hän osti meidät!
Armon voima meitä kantaa.
joita vl-herätysliike opettaa:
1. Vain vanhoillislestadiolaiset tai millilleen heidän kanssaan samalla tavalla uskovat ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia. Kaikkia muita koko maailman uskovaisia vanhoillislestadiolaiset kutsuvat röyhkeästi "epäuskoisiksi".
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
5. Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi. Vain vanhoillislestadiolainen kykenee antamaan syntejä anteeksi.
6. Ehkäisy on syntiä.
Yhdellekään yllä mainituista opeista ei löydy perusteita Raamatusta.
Niin loppuu tollaset ihme hihhuloinnit. En mä vaan jaksais tollasten pellejuttujen perässä hyppiä. Joutuis vielä aseen hommaamaan ja ampumaan jeesusänkyttäjät seinille.
Jotenkin tuntuu mahdottomalta ottaa harava käteen ja siivota pihaa sunnuntaina. Se ei ole mikään pakollinen työ. Siitä pidän kiinni, vaikka en muuten noudatakaan SRK:n suosituksia.
Minäkään en tee sunnuntaina, muuta kuin pakolliset kuviot ja nautin suunnattomasti, kun saa oikein luvan kanssa levätä! Varmaan jäänyt lapsuudesta, mutta en koe sitä vl-ien sääntönä ollenkaan, sehän on yksi hyvistä käskyistä. Silloin, kun olin työelämässä, joutui toki sunnuntaina tekemään yhtä ja toista, mutta nyt voin levätä. Olen opettanut lapsillekin, että auton renkaat voi vaihtaa muulloinkin kuin sunnuntaina jne. Kannattaa kuunnella omantunnon ääntä.
Pesukone ei ole syntiä ollut minun muistini mukaan.Sivusta täytettävästä pesukoneesta tiedän senverran, että se on ollut enämpi körttiläisuskovien synti, ei niinkään vanhoillisten.
Isoäitini kuitenkin piti syntinä kuivattaa ulkona naisten vaatteita sillai, että esim.vieraileva kulkija ne näkisi.
Isoäidin mielestä oli himoja herättävää laittaa pyykkiään kuivumaan niin, että naisten pikkuhousut lepattaisivat tuulessa näkyvästi.
Tässä täytyy todeta vielä se, etteivät ne naisten alusasut silloin 60-luvulla olleet mitenkään seksikkäitä, kun vertaa nykyajan naisten asuihin.
Omallakaan äidilläni ei ollut ollenkaan seksikkäitä ne alusvaatteet. Vasta puolisollani näin seksikkäitä alusasuja ja itse asiassa hankin niitä hänelle, jotta hän näyttäisi seksikkäämmältä.
Sitten tuosta seksielämästä.
Kyllä se on ollut uskovaisilla ainakin ennen melko pidättyväistä.
Kaikki erotiikka oli pahasta.
Pikkutaaperona kuljin paljon kylissä äidin matkassa ja herkät korvani kuulivat kaikenlaista.
Äitini jutteli seksistä kylän akkojen kanssa kun arvelivat, etten minä alle kouluikäinen käsitä mitään, vaikka kuulin.
> On se hyvä, kun ukko on savotassa viikkotolokulla, eipähän ole vaaraa tulla tiineeksi. Ei se ole mukavaa jatkuvasti tiineenä oleminen, se on samaa ku että kotityöt lisääntyy tuplasti. Kova homma nuitai rääsyjä olla aina pesemässä. Ja minun ukko kun alkoi nukkumaan omassa huoneessaan, ei ole aikoihin tullut hetekaani narisuttamaan. Tottapa ne sorkkii ihtejään, kun ei haluja näytä olevan.
Kun ei sitä taho olla rääpyvä rakastelluunkaa ja lauvantaina saunailtana vain kehtaa, kun voipi käyvä pesseymässä.
Sikkiöt ku ei taho millää asettua koko yönä, että voisi alkaa sänkyhommiin niin kovin myöhään ku mennee, ei enää jaksa vaikka haluvaiski.<
Eikait näissä ole mitään jankkaamista. Uskon vahvasti, että myös uskovaiset laistaa näissä lisääntymisasioissa, kuka enemmän kuka vähemmän ja mikäs sen parempaa, kuin sopia keskenään laistamisen synnit anteeksi.
Tässä olisikin hyvä kysymys ja pohdinnan aihe rakkaille palstalaisillemme, elikkä:
"Voiko aviopariskunta saada venkoilun synnit anteeksi toisiltaan, kun ovat ehkäisseet?"
Antaako Jumala sitten toistuvat ehkäisyt anteeksi, vai milloin tulee raja vastaan, ettei tahallisia syntejä enää annettaisi.
Tähänpä en ole koskaan kuullut vaatattavan.
Tahallaanhan uskovaiset tekee jatkuvasti syntejä, kuten tupakoimalla, vaikka eivät näitä saastutuksen syntejä koskaan uskokkaan anteeksi, kun heidän ei tarvitse uskoa tupakointisyntejä.
Myös itsetyydytys synnit uskotaan jatkuvasti anteeksi ja mikäs sen mukavempaa, kun ei tarvitse toisille kertoa, millaista syntiä olen tehnyt.
Tosin lestadiolaisuudessa on joitakin sellaisia syntejä, joita ei voi yleisestä saarnasta uskoa, vaan pitää kertoa sille uskotulle ja arvelen itsetyydytyksen synnin olevan juuri tälläinen, samoin avioparin ehkäisy-synnit.
Ja voihan joku uskovainen olla kleptomaani, jolla on sisäinen pakko olla epärehellinen, niin pitäneeköhän hänelläkin mennä sen rippi-isän luo.
Ja minulla itselläni on sellainen helmasynti, että kirjoittelen täällä asioista, joita ei saisi kirjoittaa, siis arvostelen Jumalan valtakunnan talostelua. Ja sitten kuuntelen paljon muutakin musiikkia, en pelkästään siionin lauluja.
Eilisessä Päivämiehessä oli omistettu palstatilaa viinan kiroille, mutta tupakoinnille ei.
Mitä pirskattia varten päivämiehen toimitus ruotii lehdessään viinan kiroista, kun se ei omaa porukkaa koske. Paljon järkevämpää olisi kirjoittaa tupakoinnin kiroista, jotka omaa porukkaa vaivaavat, niin voisi saavuttaa jotain etuja. Päivämiestä ei lue kukaan epäuskoinen viinan suurkuluttaja, niin mitä rietasta siitä viinasta tarvii silloin käsitelläkkään.
Kun omaa porukkaa vaivaa nikotiinipiru, niin siitähän sitä vain pitäisi kirjoittaa.
Tässä on taas tämä SRK.n ja lestasdiolaisuuden nurja puoli ja kaksinaamaisuus.
Tätä tupakkaongelmaa vaan pidetään maton alla eikä uskalleta ottaa esille sieltä.
Voi taivahan käki, sanon mä!
http://www.srk.fi/index.php?p=ajankohtaista_raittiudest a_ka
Olen ollut palstalla niin kauan, että kirjoitukseni ovat vanhan kertausta. Eikä sillä kuitenkaan ole oppisen kanssa mitään tekemistä, enemmän kyllästyttämisen. ;(
Minä jouduin vl-seurakunnasta 70-luvun lopussa eroon. Niissä kuuluissa hoitokokouksissa. Sen verran olin ennakkoon petannut asiaa, että mietin ja pelkäsin sitä yksinäisyyttä, jonka tiesin erottamisesta seuraavan. Aavistin, ettei minulta tarvittavaa kuuliaisuutta löytyisi. Eikä ollut näkyvissä mitään lievennyksiä noihin vl-seurakunnan käytäntöihin.
Tiesin jääväni yksin ajatukseni. Muutama "salainen" ystävä oli, mutta yhteydenpito oli vaikeaa ja aiheutti riitoja lähipiirissä. Vl-ystävät ja -sukulaiset kaikkosivat täysin. Viralliset kanssakäymiset hoidettiin, mutta niissäkin oli mukana minun erilaisuuden huomioiminen tervehtiessä ja parannuksesta muistuttaessa.
Minusta tuli "tunteeton", en päästänyt sisimpääni noita loukkaavia puheita. Mutta en osannut / voinut iloitakaan mistään. En ole ollut lääkityksessä missään vaiheessa, vaikka masennus oli varmaan selvästi nähtävissä. Luonto kai hoiti minua ja kipsasi koteloon, jotta jaksaisin. Nyt jo uskallan sanoa, että Jumala varjeli sitä kautta.
En ole vieläkään selvittänyt, miten olen päässyt tähän vaiheeseen tässä kunnossa. Ehkä joskus osaan analysoida menneisyyden paremmin ja nähdä mitä kaikkia selviytymiskeinoja minulla on ollut tuollaisesta traumasta pääsemiseksi.
Minut on väkivalloin kesken kaiken leikattu irti sosiaalista yhteyksistä. Ei ollut valmiina mitään, millä olisin täyttänyt vajeen, kun ei ollut yhteisöä eikä ystäviä, ei mitään entistä. Oli vain kaikuna vl-ohjeet päässä ja alitajunnassa ja helvetin tuomio niskassa!
Olin itsekin veeällänä ajatellut, ettei muualla pelastu. Siksi oli mahdoton aluksi uskoa ketään muutakaan. En voinut mennä kirkkoon, en muualle seuroihin, saati ehtoolliselle!
En itse ajatellut, että olisin täysin kelvoton ehtoollisvieras, mutta veeällien ajatukset tietäen inhosin sitä, mitä he minusta silloin ajattelisivat. Itse olin pahin este, kun otin veeälliä niin paljon huomioon. Liiankin pitkään? Vasta tämän palstan ansiosta olen "herännyt" ja saanut toisenlaista näkökulmaa omiin kokemuksiini. Ne eivät olekaan minun syytäni, enkä minä ollutkaan väärässä, kun en alistunut pakkoparannuksiin. Helpottavaa tietoa ja todistuksia on tullut paljon!
Kiitos viestistäsi; en ole lukenut juttujasi ennen. Lohdullista kuulla että toiset ajattelee samoin.Kun jättää tällaisen voimakkaan yhteisön on aloitettava ihan alusta. Paikkakunnan muutos voi olla avuksi.
Joku teistä puhui hengellisestä kodista. - vie aikaa ennenkuin sellaisen "hakuun" rohkenee. Itse olen saanut hyviä kokemuksia mm.seurakunnan perhekerhoista silloin kun lapset ovat olleet pieniä. (Muuten on siellä ollut usk.äitejäkin lapsineen)
"(Muuten on siellä ollut usk.äitejäkin lapsineen)"
takertunut niin kovaan takaraivoon, että tarkoitat tässä "usk.äideillä" vain veeälliä?
Et varmaan löydäkään uutta hengellistä kotia, jos ajattelet, että vain veeällät ovat uskovaisia?
hengellisiä asioita "vain me" opin pohjalta, niin silloin kannattaa etsiä kotia spiritismistä yms. koska "vain me" oppi on kotoisin sieltä suunnalta.
Nämä ovat raskaita asioita. Mitä enemmän ja syvällisemmin niihin tutustuu, sitä pahemmalta kaikki tuntuu. Jos ottaa kaiken vain pintatasolla, niin pahoja ongelmia ei olekaan?
Minulla ei perhesyistä ole mahdollisuus vaihtaa paikkakuntaa eikä läheisten luota voi noinvain lähteä...
kuuliaisuutta???
Jos et noista ajoista itse tiedä mitään, etkä ole niistä täältäkään lukenut, niin minun pitäisi antaa vastaukseni varmaan pitkän kaavan mukaan? Jos se sinua kiinnostaa?
Koska en tiedä motiiviasi (huono vitsi ;(
enkä entisiäsi tietojasi, niin vastaan lyhyesti aluksi.
Olin keskustellut lähimpien ystävieni ja sukulaisteni kanssa silloisista seurakunnan päätöksistä ja Päivämiehen linjasta. Sanoin ääneen, että minusta siellä on lakihenkeä ja liiallista tiukkuutta, armo on hakusalla.
Eräs läheiseni oli tietämättäni pyytänyt saarnamiehiä meille hoitamaan minua. Minussa oli kuulemma väärä henki, joka ilmeni juuri siinä, että arvostelin SRK:n kannanottoja ja lehteä. Minua vaadittiin, että tuo väärä henki oli pantava pois julkisessa parannuksessa seurakunnan keskuudessa. Ensin tietysti tuossa kokouksessa! Sitten julkisesti.
Minulla ei ollut kuuliaista mieltä tuollaiseen. En tuntenut olevani väärässä hengessä. Synneistäni tein kyllä parannusta, mutta se ei riittänyt. Ihan nimellisestikin. Mutta nyt pääsyntiä olikin tuo tottelemattomuus, joka oli kuin emäsika poisajettavaksi!
Minusta se oli alistamista ja kyykyttämistä. Se oli kovantuntuista "politiikkaa", pelottavaa ja orjuuttavaa. Rakkaudetonta.
mutta sydämen uskoa ei sillä tavalla viedä. Jumala huolehtii omistaan, vaikka hengellinen koti alta viedäänkin.
Uusi hengellinen koti löytyy ajan myötä jokaiselle. Itse kammoksun edelleen (ehkä loppuikäni) diktatoorista SRK-mallia, ja niin tiiviseen yhteyteen en minkään ryhmittymän kanssa halua. Mutta Jumalalla on suunnitelma ja oaikka meidän jokaisen lapsensa kohdalle... nautitaan nyt tästä hetkestä, mikä meillä on!
Enää en ikinä halua pelätä sitä hoitokokoushelvettiä, mikä kesti toistakymmentä vuotta. SRK ei ole irtisanoutunut siitä vieläkään, ehkä se toistuu vielä... Paetkaa muutkin ennen kun on myöhäistä.
oli Päivämiehen linjassa?
Tuo kysymyksesi paljastaa, ettet taida ymmärtää lainkaan, mistä minä puhun?
Mutta ehkä joku toinen osaa valaista paremmin? Tai uskottavammin? Mutta voit pitää entisen ymmärryksesi, jos se tuntuu turvallisemmalta. Ei ole pakko uskoa tätä vähääkään!
ymmärrykseni?
Halusin vain tietää, missä ajatuksesi menivät ristiin vaikkapa Päivämiehen kirjoitusten kanssa, missä asioissa?
Minä olen huomannut itsessäni todella selvästi, miten vaikea on sitoutua mihinkään hengelliseen toimintaan mukaan. Rakastavia ja sydämellisiä kristittyjä olen kyllä tavannut ja heiltä paljon tukea saanut. Mutta silti...
Jotenkin kokee joskus olevansa vielä enemmän muukalainen kuin veeällänä ollessa. "Ei ole paikkaa, mihin päähänsä kallistaisi." Tarkoitan tietysti hengellisessä mielessä kotia ja lepopaikkaa elämän myrskyissä. Kyllä se trauma on syvällä ja pelko vallankäytöstä herkässä!
Nautitaan tästä hetkestä! Onneksi on ystäviä, joihin voi ottaa yhteyttä ja jotka ymmärtävät ilman sanojakin...
vai kuinka??
Sanoin edellä, että minusta vl-seurakunnassa oli lakihenkeä. Toki siellä välillä julistettiin (ehdollista) armoakin. Se näkyi saarnoissa, lehdessä ja kanssapuheissa. Se vain eneni ja koveni vuosien kuluessa, siis 70-luvulla. Vuosi 79 taisi olla rankimmasta päästä, jolloin minut ilmiannettiin ja pyrittiin "hoitamaan".
Yksittäiset esimerkit ovat olleet esillä niissä kirjoituksissa, joita on lainattu silloisista Päivämiehistä. Ne eivät olleet kenenkään yksittäisen veeällän harhailuja, vaan pääkirjoituksia ja kannanottoja. Ainakin siellä oli vaatimuksena, että ne on uskottava sellaisinaan Pyhän Hengen antamiksi rakkaudenneuvoiksi.
Pääasia siihen aikaan olivat keskiolut, televisio ja ehkäisy. Nuo tärkeimmät synninmuodot esiintyivät melkein kaikissa seurapuheissa. Niille annettiin lisäohjeita ja niissä vahdattiin uskonystäviä. Tiukkuus ja ehdot uskomiselle kasvoivat. Sitten vaadittiin kuuliaisuutta lähes kaikilta eli "hoidettiin".
Muistan paljon pieniä esimerkkejä silloisista ohjeista. Minä otin ne tosissani ja minulle tuli seinä eteen: ei tuo voi olla oikeaa. Vahtaaminen ja kyttääminen oli pahinta ja se että joka paikassa nähtiin vain pahaaaaaa, jopa ev.lut. kirkon pitämissä kerhoissa, kirkkokuoroissa, kolehdin antamisessa, lähetyslounaissa, pitkässä imetyksessä, Siionin laulujen sanoituksessa, lastenlauluissa, joululauluissa, koulujen juhlissa, tv-uutisten katsomisessa. Saati maljan nostot, yksinäisyyden synnit, saunakaljat, pyhätyöt....
Näissä kaikissa minä näin lakihenkisen vaikutteen! Se näkyi mielestäni PM:n kirjoituksissa.
Vai menitkö nukkumaan?
Hyvää yötä!
Seurapuheissa puhuttiin ja Päivämiehessä kirjoitettiin tuolloin paljon keskioluesta, ehkäisystä ja televisiosta.....olitko eri mieltä "linjasta" näiden asioiden suhteen?
jo senkin vuoksi, että se pelko hoitokokoushyökyaallon uudesta tulemisesta hankaloittaisi elämää liikaa. Tunnen vl-piireissä nykyäänkin olevia ihmisiä, jotka kammoksuvat SRK:n heidän aikaisempien julmuuksiensa vuoksi. "Lähetysseurat" ovat kauhistus edelleen monelle, sillä sellaisten jälkeen SRK:n miehet ainakin ennen alkoivat jakaa saatanalleheittämistuomioitaan!
Jotenkin tuntuu, että olen vastannut samanlaisen kysyjän tiedusteluihin aiemminkin.
Silloin kyselijä halusi itselleen todisteita siitä, että minun sitomiseni oli aivan oikeutettua, koska en hyväksynyt SRK:n silloista linjaa.
Siitä saa sitten suoran johtopäätöksen, että halusin mukamas elää synninluvallisuudessa ja siksi oli ihan oikein, että en enempää saanut saastuttaa liian liberaaleilla puheillani vl-seurakuntaa.
Et kai ole sama rassaaja?
Vastaan lyhyesti. Olin eri mieltä linjasta. Pitääkö tarkentaa?
Sanon vielä, että vaikka MINÄ olisin synnissä rypijä nykyisin tai synninluvallisuudessa elänyt veeällä, niin maanlaajuiset hoitokokoukset eivät olleet oikein eikä Jumalasta. Lakien laatiminen, valvonta, kyttäys, käräytys ja rakkaudeton neuvominen ja hylkääminen ei ole oikein.
Minä en elänyt julkisynneissä enkä rikkonut maallista lakiakaan. Silti minut hoidettiin kuin pahin rikollinen, saastainen murhaaja, kiero luikertelija tai kavala pettäjä!
Joka tapauksessa "linja" vaikkapa keskiolueeseen, ehkäisyyn ja televisioon on nykypäivänä sama kuin tuolloinkin. Kokemuksesta tiedän.
Mutta mitäpä hyödyttää enempää...kiitos vastauksistasi!
Hyvää jatkoa!
Ei todellakaan ole sama!
Tiedän minäkin jotain, esim. vl-läheisteni kautta. Ja muistini pelaa vielä.
Joillakin on varmaan yhä tiukka linja omassa piirissään, mutta "veljen vartioinnissa" on ainakin linja muuttunut. Rajusti! Tiukatkaan eivät kyttää enää muita, joilla linja ei olekaan enää 70-lukulainen. Edes noissa mainituissa kolmessa asiassa. He eivät kai ole mielestäsi oiken "uskomassa", vaikka heitä ei ulkopuolelle leirin jätettäisikään?
Miksi annat väärän todistuksen? Tai kauniimmin toispuolisen, itsekeskeisen todistuksen. Mikähän onkaan motiivisi?
En halua päästä kanssasi asiaan.
Kiitos ja kuulemiin!
En tiedä, miten yleistä se hoitokokousten jättämä SRK-vieroksunta on sisällä. Ei sitä tietenkään ole niillä, joiden tiukkuus opissa ja elämässä ainakin teoriatasolla on edellytettyä SRK-luokkaa!
Teeskentelijöitäkin olen oikeasti tavannut. Eikä tämä ole mitään valhetta. Minusta se on oksettavaa. Suu ylistää vl-seurakuntaa ja sen ihanuutta. Sitten voidaankin tehdä melkein mitä vain. Ainakin rikkoa noita pääohjeita, jotka koskevat mm. alkoholia, teeveetä ja ehkäisyä...
Heikkouden tiliin voi kirjata mitä vain! Ainoa asia taitaa olla se "totuus", että vain heikäläisten kautta tie taivaaseen menee. Se näyttää riittävän oikean vl-uskon merkiksi? Ja meille muille leuhkimisen ja härnäämisen aiheeksi. Minua se suututtaa.
Minä kyllä kallistuisin yhä siihen, että "vainme" -oppi on lähtöisin ihmisen itsekkyydestä, ylpeilyn ja itsensä korottamisen tarpeesta.
Jos se jäisikin siihen, ei se varmaan hirveästi haittaisi, mutta jostakin syystä se saa helposti seurakseen vallan ja alistamisen käyttämisen kanssaihmisiin.
Pahimmillaan se johtaa ns. hoitokokouksiin, muiden nöyryyttämiseen ja jumalallisten tuomioiden jakamiseen.
Minä en ole kokenut hoitokokousaikoja, mutta voin sanoa kuulemani perusteella (en puhu tästä palstasta), että aika paljon saa ymmärrystä venyttää että linjat menevät yksiin nykyisin ja 70-luvulla. :)
Ehkäisyyn ja televisioon linja on muuttunut.
PM 14.2.1979: Ehkäisy kaikissa muodoissa kielletty jos nainen tai lapsi kuolevat he pääsevät taivaaseen.
PM vuonna 2005: Ehkäisy sallittu ylitsepääsemättömän esteen edessä.
Aika kumoaa raamatun edessä kestämättömäksi osoittauneet syntikäsitykset, kuten esim. TV kielto. Miten voidaan enään perustella teknisen laitteen hankintakieltoa, kun ohjelmatarjonta näkyy kännykässä. Tv saarnojen sisältöä -70 luvulla: ei ole kristityn kodin huonekalu, myös saarnattu sontaluukuksi.
sitaatti tuosta 2005 Pm:stä! Mikä julkaisupäivämäärä?
Professori Kärkölän kahden aukeaman juttu päivämiehessä oli muistaakseni 2005 keväällä.
En lähde kaivamaan jutun sanatarkaa sisältöä esiin, mutta juttua täällä palstallakin on käyty läpi satoja kertoja ja se kyllä löytyy päivämiehestä, kannattaa tutustua. Päivämies julkaisee kyseisen kaltaisia juttuja vain SRK:n luvalla ja suuremman joukon etukäteisluentana, joten linjaa voidaan pitää virallisena kantana ehkäisyyn.
sanamuoto ole juuri tuo yllä oleva
Päivämiehen mielipidekirjoitusten sanamuotojako te tutkitte kuin Raamattua?
Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki...
kommentit ketjusta ja ymmärrä mistä oli puhe
Sitä mieltä minäkin olen, ettei linja ole sama. Ei ainakaan käytännössä toimita samanlaisen linjan viitoittamaa tietä. Siitä olen ihan varma. Olen sen verran lähellä veeällien elämää ja opetuksia.
Jos linja olisi sama, pakkaisin ehkä laukkuni heti tänä iltana ja sanoisin: "Lähden ja osoitteeni on tuntematon..." ;(
Kiitos, että yrität oikoa noita äkkivääriä kommentteja!
Miten Päivämiestä voi lukea tuollaisilla silmälaseilla, ettei muutosta huomaa?
En ymmärrä!
Meinasin vastata, mutta eipä olekaan aihetta...
Kylläpä kuulostaa tutulta.
Minun tarinani meni näin. Elelimme kaikessa rauhassa vl-uskon yhteydessä, meillä oli jo kolme lasta. Molemmat olimme vl-kodeista. Sitten alkoivat nämä "hoitokokoukset", joita emme aluksi edes oikein ymmärtäneet mitä tämä on. Kun nämä kokoukset olivat usein illalla, kävi niin, että mieheni meni sinne useammin ja minä jäin vauvan ja pienten kanssa kotiin. Nämä kokoukset olivat muka seurakuntapäivien nimellä. Kerran mieheni tuli sitten niistä kotiin ja sanoi kylmästi, että nyt hänelle riittää. Eihän tuossa hommassa ole uskolla mitään tekemistä. Illat siellä ukot änkyttää ja tiukkaa seuraväeltä, onko tullut ilmoituksia väärästä hengestä ja ne joille ei ole tullut, ovat kuin huonompia uskovia.
No minä jatkoin seuroissa käyntiä, vaikka itkuahan se siellä oli yksin käydä. Kun muutimme vielä eri kaupunginosaan asumaan, tunsin tosi orvoksi itseni. Sitten löysin uudelta asuinalueelta nuoren äidin, jolla myös oli pieniä lapsia. Eräänä päivänä hän sanoi, että meidät on kutsuttu kylään yhteen uskovaiseen perheeseen. Olin tosi hyvillään, sillä ajattelin, että saan uusia tuttuja uskovaisten piiristä. Kun menimme suurin toivein kylästelemään lastemme kanssa, se olikin minun "höyhennys"tilaisuus. Ensi töikseen he ottivat puheeksi, että minussa on kososlainen henki ja siitä pitää tehdä seurakunnan edessä parannus! Minä sanoin, etten kyllä nyt ymmärrä teidän tarkoitusperiä, mutta ymmärsin kyllä, että minua loukattiin verisesti. En liioin tuntenut talon rouvaa, mutta hänelle meni kuin häkä päähän tämä ystäväni väite.
Minä arka ja ujo, en tuntenut juuri ketään siitä siionista, en tietenkään mennyt munaamaan itseäni.
Sen voin sanoa, että kyllä kesti kauan toipuminen. Piti opetella elämän alkeet kuin uudestaa. Ei ollut ketään eikä mitään. No onneksi oli aviomies ja lapset. Mieheni on paljon vahvempi ihminen ja hän selvisi varmaan ilman traumoja, mutta minä kärsin pitkään. Ennen kaikkea siksi, että olin niin voimakkaasti ottanut tuon minun loukkaamisen.
Palaan näille palstoille, mutta nyt hyvää yötä.
On mukava huomata, että kokemukset ovat melko yhteneväiset, vaikka varmasti olemme olleet eri paikkakunnilla. Toinen on ollut idässä toinen lännessä ja sama peli oli käynnissä koko Suomen Siionissa. Miten se olikin niin samanlaista? Tosin senkin sanottiin todistavan siitä, että veeällät ovat oikein uskomassa ja toimivat kuin yksi mies ja yksi henki! Se oli todella niin.
Kirjottele lisää, minä olen jo takkini tainnut tyhjentää...
Kyllä silloin vuosia, vuosia sitten olisin tarvinnut kipeästi, kenelle avautua. Nyt näin jälkeenpäin oikein ihmettelen, miten selvisin. Varmaan se oli tuo oma mies, jonka kanssa paljon asiaa käytiin läpi ja sitten minulla oli kädet täynnä töitä, kun oli pienet lapset. Ja varmaan tärkeintä oli kuitenkin usko Jumalaan ja muistan, että minä siihen aikaan rukoilin tosi paljon ja itkin asioita Jumalan puoleen.
Sitten vaan opettelin elämään päivän kerrallaan. Kaikki ystävät tietysti kaikkosivat, täällä uudessa paikassa minulla ei niitä edes montaa ollut, mutta äkkiä sana levisi kotipaikkakunnallekin. Täällä kaupungissa asui kotipaikkakunnaltani tuttu mummo, äitini lapsuuden ystävä, jonka luon kävin aina pyöräilemässä, kun hän ei enää paljon voinut liikkua. Puhuimme aina paljon myös uskon asioista. Kerroin hänelle tietysti meidän tapaukset ja oman kohtaloni. Olimme hänen kanssaan uskon asioista samaa mieltä. Kerran hän sanoi minulle, että parempi, ettet käy enää hänen luona, kun hän joutuu sitten vaikeuksiin. Sielläkin oli "kytät" jo liikkeellä ja hän oli saanut varoituksen, ettei saa seurustella eriseuraisten kanssa. Sen jälkeen en tätä rakasta mummoa voinut enää käydä katsomassa ja nyt tämä mummo on jo kuollut.
Olen aivan varma, että joskus näistä asioista tili tehdään, eikä auta juosta SRK:n selän taakse piiloon! Luojahan on antanut meille jokaiselle järjen ja omat aivot, joilla ajatella, siispä me kannamme tekosistamme myös vastuun.
Tuntuupa tutulta, vaikka vasta oman erotetuksi tulemiseni jälkeen olikin keksitty "kososlainen henki". Muita "vääriä" ja muihin jo edesmeinneisiin(kin) sarnaajiin liittyvien henkien "levinneisyyttä kartoitettiin", kuten minunkin kohdalla olisi tehty, jos olisin noihin kokouksiin henk. koht. osallistunut.
Minun välitön erottamiseni syy on kuulemma sanottu olleen "tottelemattomuus jumalanseurakunnalle" tai jotain sinne päin. Emme puolisoni kanssa osallistuneet omalle paikkakunnallekaan järjestettyihin kokouksiin. Olimme jo kotonamme käyneiden puhuttelijoiden ym. kanssa olleet eri mieltä uudesta "henkiopista" ja kokouksista.
Meillä oli joitain oman perheemme ulkopolisia ja saman kokeneita ihmisiä. Keskustelimme paljon keskenämme ja muutamat tutkivat hyvin paljon myös Raamattua.
Eräs (vieläkin) saarnamies tuomitsi puhelimessa puolisoni juuri Raamatun lukemisesta ja Raamatun perusteista kysymisestä sanoen: "Voi tuota pimeyttä, voi mikä saasta, olet Raamatulla itsesi sekoittanut." Oli todella yllättävää kuulla (rinnakkaispuhelimesta) tuon arvostetusta perheestä olevan, hymyilevän, oppineen saarnamiehen tuomiot!
Meille oli vuosien ja kokousten myötä selvinnyt, että kyseessä oli ja on Ry:n sisäpuolelle jäänyt suuri eriseura ja eksytys.
Raamattu sanoo: "Minä lähetän teille väkevän eksytyksen, koska ette rakkautta totuuden puoleen ottaneet autuaiksi tullaksenne". (Lainaus on muistinvaraisesti kirjoitettu.)
Varma tieto väärään menneestä Ry:n opetuksesta, keskustelut sekä arkiset puuhat vauvan- ym.lastenhoitoineen auttoivat ja pakottivat jaksamaan, vaikka koko sosiaalinen elämä muuttuikin täysin, kuten olen kirjoittanut.
Tähän asti on Jumala auttanut ja uskon, että hän kantaa perille asti. Hän on jopa luvannut viedä "heikot helmassansa". Luottakaamme noihin lupauksiin ja uskotaan kuten ennenkin!
Lämpimin terveisin sirkka
On todella surullista, kun ystävyyssuhteetkin otetaan hengellisiksi aseiksi toisen alistamisessa ja nöyryyttämisessä.
Sellaisesta on Kristuksen mieli kaukana!
Jumala meitä auttakoon!
Meidän tekomme ja vajavaisuutemme ovat pilkan kohteena, "ei teitä turhaan erotettu, oli aihettakin..."!
Olemme saaneet kokea vanhatestamentillisen kohtelun ja joutuneet ulkopuolelle leirin. Onneksi Uuden Liiton aikana ei ole "rajattua kansaa", johon on pakko kuulua ollakseen kristitty.
Jos Sanomaa on vietävä maan ääriin, niin on epäuskottavaa luulla, että kaikilla olisi sama käytäntö, kulttuuri, ja uskonymmärrys elämisestä. Kristityt ovat niin erilaisissa ympyröissä, että tuskin tunnistavat toisiaan ulkonaisten merkkien ja ryhmärajojen perusteella.
Miten kristitty togolainen, monen vaimon mies voi olla samassa seurakunnassa meidän suomalaisten kanssa, rauhassa ja rakkaudessa? Löytyykö yhteistä ymmärrystä ja elämänvanhurskautta?
Ei se ole edes tarpeen. Kristinuskon ydin riittää, joka pitäisi meille luterilaisille olla aika selvä. Eikä siihen saisi laittaa yhtään ihmisten keksimää autuuden ehtoa. Vähiten tiettyyn laumaan kuulumisen vaatimusta. Näin olen uskomassa... ;)
ei tänään olekaan. Niin ne muuttaa oman mielensä mukaiseksi omalle lihalle kelpaavaksi. Pulkan narusta vetävät sääntöjen keksijät, toiset tippuu kyydistä heitä ei odoteta . pulkka kulkee tietä ja tuhoa tekee ,eikö se ole tullut jo näkösälle.
Tietysti on ihmisillä huonoja kokemuksia Vanhoillislestadiolaisuudesta. Mutta mua kyllä hirvittää toi älytön yleistäminen... Puhutaan siitä ku SRK ja Vlläläiset orjuuttaa ihmisiä ja puhutaan säännöistä pelkkinä pahoina.
Mulle uskovaisuus on mielettömän tärkeä juttu. Sen avulla pystyy puhumaan ja se tuo kavereita. Tottakai joskus menee huonosti, ja joskus tulee mieleen jättää koko homma.
Mutta en mää siihen pystyis enkä haluaiskaan. TE ETTE TIEDÄ MILLAISEN TURVALLISUUDENTUNTEEN USKOVAISUUS TUO.
Itse olen 16- vuotias ihan normaali tyttö! Ja uskokaa tai älkää OLEN TEHNYT SYNTIÄ... Varmaan oli iso yllätys jollekin jauhajalle.
Me Vlläläiset (lestat) ollaan ihan normaaleja ja eletään ihan normaalisti. Meillä on raamattu ohjekirjana, ja hyvin pärjätään.
Tällä hetkellä odotan kaikista eniten suvareita (Suviseuroja)! Siellä on aika sairaan mahtava fiilis olla kaikkien uskovaisten keskellä. Varmaan vähän erilaista ku epämeitsien Festareilla.
Siellä on turvallista olla ku ei oo ryyppääjiä kenttä täynnä.
Sanon tähän loppuun vielä 2 asiaa.
1. ÄLKÄÄ YLEISTÄKÖ
2. USKOVAINEN VOI OLLA MYÖS ONNELLINEN.
Jutustasi oli aistittavissa, että sinä luulet vl-saarnaajien höpöjuttujen perusteella, että vain veeällät ovat uskovaisia. Voit kuule bebe unohtaa ne höpinät. Uskovaisia on pilvin pimein muuallakin. Teitsi taitaa myös luulla, että kaikki muut ihmiset kuin veeällät ryyppää ja rellestää täysillä. Niinhän ne sedät ry:llä saarnaa - ne satusedät. Kuulehan teitsi: Tämäkään ei pidä paikkaansa.
Hyvää vappua sulle teitsi veitsi!
Toivottavasti et polta tupakkaa kuten monet teitsi veitsi veeällät.
Terv.
Meitsi, ei teitsi
Tarkoitatko uskovainen = vl?
Miksi käytät tuota yleistä sanaa vain omaa porukkaan? Sehän tarkoittaa yleisesti meitä kaikkia uskovaisia.
Kuka on antanut luvan omia se tuollaiseen käyttöön, vain teille veeällille?
=> "vain me" - oppi!
Montakohan kertaa sinäki teitsimeitsi oot käyny seuroissa näitä saarnaajasetiä kuuntelemassa?
Edelleenkään ei välttämättä kannata sanoa mitään jos ei mistään tiedä mitään.
Ja itse miellän uskovaisiksi juuri ainoastaan Vlläläiset. Onko se teidän ongelma??
Niin en todellakaan polta tupakkaa... Ja missähän vaiheessa, arvon papparainen, sanoin että kaikki ei-meikäläiset ryyppää?
Toivottavasti papparainen tajuaa opetella lukemaan tai ostaa silmälasit.
En tiedä oliko viestisi minulle...Minä puhun vielä; uskovainen= vanh.lestaadiolainen. Tällä palstalla se on luonnollista; minulle lapsuudesta asti päähän jääny. Yleensä nykyään norm elämässä yritän korjata tätä - uskovainen ihminen on minulle myös eräs läheinen sukulainen joka ei ole vanh.lest. Tätä voi tietysti tiedostettuaan muuttaa ja korjata...
Pieni lapseni usein kyselee; äiti mitä se uskovainen tarkoittaa.Täällä meilläpäin kun on paljon vanh.lest ja myös meitä "norm pulliaisia". Selitäppä siinä sitten...
Mutta voitan kyllä sinut kirkkaasti. Puhun nimenomaan vl-seuroista!
Sitä paitsi minä kuuntelenkin seurapuheet, enkä vain ole pidä niitä taustaviihteenä.
Noh nuoruus puhuu suulla suuremmalla. Se sallittakoon! :)
"Vain me"-oppi on ongelma. Iso ongelma veeällien kanssa eläessä!
"Ja itse miellän uskovaisiksi juuri ainoastaan Vlläläiset."
Aivopesty reppana, joka ei ole ilmeisesti koskaan avannut Raamattua. :((
"Ja itse miellän uskovaisiksi juuri ainoastaan Vlläläiset."
ole sinun syy. Se on sen valheopin syy, jota olet saanut kuulla kotona, vl-pyhäkoulussa ja ry:llä.
Harhaopit on teidän mielipiteenne.
Minulla on omani. Ja miksi teijän pitäs yrittää ottaa multa jotain pois mitä minä arvostan?
Minä uskon näihin "harhaoppeihin" ja amen.
Teidän ongelma?
Mukava kun olet kokenut uskomisen iloa! Itsekkin olen kulkenut lukuisat suviseurat ja "kiertänyt isoa telttaa" mm.lauantai-iltana toisten nuorten kanssa. Kaikki ei vaan koe samalla tavalla. Näin jälkikäteen ajatellen ne oli kivoja sosiaalisia tapahtumia joita joskus kaipaan. Samoin mitä olen joskus kaivannut ovat siioninlaulut kun niitä oikein komiasti laulettiin. Sinulla on vapaus ajatella ja uskoa miten haluat - niin minullakin- ja tässä ei ole mitään pilkkaa mukana.
Meillä on perhetuttuja jotka kuuluvat vanh.lest ja lapsillani on kavereita myös sinun ikäisiäsi samoista "piireistä".Kyllä siellä sinun "hengellisessä kodissasi" on myös paljon hyvää!
Tuosta.. niinhän minäki ajattelen..
tää keskustelupalsta satu oleen just VL:läisten nimen alla, että jos täällä puhuu uskovaisista niin luulis että se mielletään myös sivun alussa olevaan uskontoon.. Ellei toisin erikseen mainita. Vai olisko se niin? Ja sallittaneen heidän (vanhoillislestadiolaisten) täten käyttää tätä nimitystä omasta porukastaan.
Eli muilla palstoilla sitten teillä vl:illä ei ilmeisestikään ole mitään sitä sitä vastaan, että me ei-vl:ät kutsumme teitä epäuskoisiksi ja vain itseämme uskoviksi. Täytyykin muistaa tästä lähtien, että niin on oikein ja hyvä käyttäytyä.
T: Tiinaliina
Et ehkä olekaan vl? No siinä tapauksessa pitää näköjään tällä palstalla kutsua sinua epäuskoiseksi. Kertoisitko vielä, mihin uskonsuuntaan kuulut, että tietäisin millä palstalla sinua voi kutsua uskovaksi?
T: Tiinaliina
nuorta tyttöä siitä, että hän puolustaa rohkeasti "vain me" oppia, joka hänelle on opetettu. Toivotaan, että tytön hengelliset silmät avautuvat Raamatun suuntaan, kun ikää tulee lisää.
Tärkeintä on henkilökohtainen usko Jumalaan, vaikka ihminen joutuukin olemaan rauhanyhdistyksellä hengellisten harhaoppien vaikutuspiirissä.
"Ja sallittaneen heidän (vanhoillislestadiolaisten) täten käyttää tätä nimitystä omasta porukastaan."
pelkästä terminologiasta. Paljon pahempaa löytyy terminologian taakaa. Sieltä löytyy vl-herätysliikkeen virallinen "vain me" oppi. Tämän opin mukaan vanhoillislestadiolaiset menevät taivaaseen ja kaikki muut maailman uskovaiset menevät helvettiin.
Tällaista oppia Raamattu ei tunne.
Ei haittaa vaikka vastasit tähän kohtaan. Kysyin juuri tuota asiaa Sinultakin tuolla ylempänä.
Minusta tuntuu, että on todella vaikea luottaa muihin uskovaisiin, jos omassa mielessään rajaa uskovaisuuden vain vl-piireihin. Alitajunnasta tulee vanhoja vl-viestejä, että muut teeskentelevät ja hurskastelevat tai ovat hengellisesti sokeita.
Hyvä kun kerroit omat ajatuksesi. Vaikeneminen ja asioiden kiertäminen vahvistaa minun käsitystäni siitä, että keskustelija on kuitenkin pohjimmiltaan "vainme"-opin kannalla. Sitä löytyy entisistä veeällistäkin, erityisesti ns. uskonkieltäjistä. Luulen, että he enemmin tai myöhemmin palaavat entiseen kotiinsa? Se on heille oikea ratkaisu, miksi väkisin yrittää olla jokin muu, jos se ei tunnu omalta.
Ei ne sanat itsessään ole oleellista. Mutta veeällillä sanojen takana on virallinen SRK-oppi siitä, ettei muualla ole pelastusta. Kaikkien jotka taivaaseen haluavat, on tultava siihen joukkoon, muuten on epäuskoinen. Sitä se "vainme"-oppi tarkoittaa. Se näkyy sitten pelkistetyimmillään tuossa jaossa sanojen tasolla uskovainen=vl ja epäuskoinen= eivl.
Minä otan sen tosissani, siis sen, että vl tarkoittaa juuri tuota sanavalinnallaan. En usko, että se muissa luterilaisen kirkomme ryhmissä on noin rajattua, vaikka hekin puhuvat uskovaisista! Kirkon ulkopuolisista porukoista en puhu tässä kohdassa.
Katso mitä vastasin Maijalle.
Minulle asialla on isompi merkitys.
Jos ei olisi, tuskin viitsisin täällä aikaani tuhlata, vaikka tämä tuntuu niin perin turhalta!
Tässä linkki sinun vahvistukseksesi.
Lienetkö itse ollut asialla?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000016088901
"Niin en todellakaan polta tupakkaa"
helpotti.
Joskus olen jutellut uskovan (nyt en tark vanh.lest)ihmisen kanssa ja puhe on mennyt jollekin tasolle uskon asioihin - minä puhun uskovaisesta hänelle jonkin asian yhteydessä ja huomaan että "ei menny perille" ; ei tietenkään eihän norm uskova (esim kirkkousk) ajattele et uskovainen on vain vanh.lest!...
Tähän asiaan vaikuttaa tieten missä päin asuu ja miten paljon on eri hengellisyyksiä vai onko paikkakunnalla ainoastaan vanh.lest.
Lapselleni selitän kuitenkin että mekin olemme Jumalaan uskovia enkä haluaisi erotella pienille lapsille näitä asioita.
Olet kovin nuori, eikä sinua kannata lastata SRK:n valtapolitiikalla. Nauti elämästäsi niin kauan kuin et joudu heidän hampaisiinsa. Mutta muista, ettei sinua saa nöyryyttää. Älä anna siihen kenellekään mahdollisuutta, vaikka se tehtaisiinkin uskonnon varjolla.
Hyvää elämää sinulle!
sydämessäsi usko Jumalaan.
Jos iän ja elämänviisauden karttuessa haluat erota vl-herätysliikkeestä, niin muista, että eroaminen vanhoillislestadiolaisuudesta ei suinkaan merkitse samalla luopumista uskosta Jumalaan. Jotkut opettavat näin, mutta tämä on väärää oppia.
menosta ja meiningistä ja jäljistä mitä on juhlapaikalle jäänyt niin kyllä siinä huomaa mikä porukka elää ja käyttäytyy siistimmin.
Nyt kun on joinakin kesinä ollut ns. savisuviseuroja nin kun katselee kuvia niin silti ovat iloista porukkaa eikä haittaa vaikka vähän savivellissäkin kahlaa.
Mitenkähän kävisi joillakin rock-festivaaleilla jos sattuis yhtä märkiä ja vetisiä ilmoja. luulen että kuuluis ärräpäitä ja ilmeet ja mielet jotakin muuta kuin tyytyväisiä
suviseuroja mihinkään rokkijuhliin. Vertaa niitä muiden uskovien kesätapahtumiin. Varmaan siellä eletään vähintäänkin yhtä siististi kuin suviseuroissa. Ja vielä yksi tärkeä ero:
Niissä ei myydä tupakkaa!
välillä ja ajateltais että ensi kesänä olis suviseuroissa kohtalaisen hyvät ilmat ja joissakin muissa hengellisillä kesäjuhlilla samanlaiset ilmat kuin oli esim. Maaningan suviseuroissa niin olisko näitten muitten kesäjuhlien osanottajilla hymy yhtä herkässä kuin suviseurojen osanottajilla (ei tietenkän kaikilla ollut mutta suurimmalla osalla) vai mitähän ne ajattelis savijuhlista
että 1.1.1980 jälkeen syntyneistä vl-lapsista suurin osa eroaa vl-herätysliikkeestä? Kun tieto ympäröivästä maailmasta ja Raamatun opeista kasvaa, niin tämä saattaa aiheuttaa joukkopaon vl-herätysliikkeestä.
Mitä mieltä olette?
Enpä tiedä mistään laajemmasta "joukkopaosta" - ainahan poislähtijöitä lienee... Lähinnä minua ihmetyttää tällanen kahtiajakoisuus vanh.lest joukossa. Minähän katselen näitä asioita ulkopuolelta joten en oo ihan varma olenko oikeassa? Nimittäin silloin kun minä olin vanh.lest oli tiukempaa kuin nykyään.Synti käsitys oli selvempää ja jos teit jotain väärin etkä tehny parannusta olit siellä toisella puolen. Nyt näyttää että monet asiat on luvallista jotka oli ennen "kiellettyä"??? Kun mielenkiinnolla kysyy uskovaiselta ihmiseltä johonkin asiaan kannanottoa niin sanovat ettei se sellanen ihminen ole uskovainen. On siis olemassa kahta porukkaa tässä sakissa.
En tiedä mitenkähän esim ne nuoret jaksaa jotka ovat toinen jalka siellä ja toinen täällä. Vanhemmat ajattelee että hyvä kun on edes mukana, vaikka siellä ry:n pihalla. Kokemuksesta tiedän että se on hyvin henkisesti raskasta jos ei osaa tehdä valintaa. Oma henkinen tasapaino kaikkien olisi hyvä löytää.
Näitä asioita en kysele pilkatakseni vaan olen hieman ymmälläni...
Vl-perheessä on keskimäärin 8 lasta, tai vaikkapa vain 6. Onhan joku lapsetonkin perhe ja joissakin vain muutama lapsi. Sitten on ne todella isot perheet. Mutta siis keskiarvoksi vaikkapa vain 6.
Siis kaksi vanhempaa tuottaa 6 jälkeläistä= kolminkertainen määräihmisiä vanhempiin verrattuna. Sukupolvi on noin 25 vuotta ja kaksi sukupolvea siis 50 vuotta.
Siis 25 vuodessa pitäisi joukon olla 3-kertainen ellei tapahdu "vuotoa" ulos liikkeestä. Taas siitä 25 vuotta eteenpäin joukko on jo 3x3 eli 9-kertainen.
Miten nyt on? 1960-luvulla oli suviseuroissa kävijoitä noin 100 000, vaikka silloin oli vähemmän autoja ja ihmiset asuivat enimmäkseen teltoissa. Oli suviseurajunakin erikseen suurimmilta paikkakunnilta. Itsekin kerran matkustin siinä suviseuroihin.
Nyt taas on asuntovaunuja ja -autoja. Liikkeelle päästään paljon paremmin kuin ennen. Varsinkin nuoriso liikkuu ja vanhempikin väki voi osallistua asuntovaunuissa helpommin suviseuroihin. Mutta väkimäärä onkin vain noin 70-80 000. Siis vähentynyt huolimatta kulkuyhteyksien ja yöpymistilojen parantumisesta?
Ja kun lasketaan, että heitä pitäisi olla 9-kertainen määrä kuin 50 vuotta sitten eli 900 000...
Tästä tullaan Elon laskuopin mukaan siihen johtopäätökseen, että väki on vähentynyt. Jos siis lapsiluku olisi keskimäärin 6, niin korkeintaan 2 heistä jäisi vl-joukkoon. Loput 4 luopuvat.
Siitä saadaan edelleen Elon laskuopin mukaan se lopputulos, että noin 75% vl-nuorisosta lähtee liikkeestä.
Totta kai on myös liikettä toiseen suuntaan, eli maailmasta tekee parannuksen joukko ihmisiä vl-liikkeeseen. Kun kuitenkin "nettohävikki" on noinkin huomattava, voi tulla vielä viimeiseen johtopäätökseen: lähtijoitä on enemmän kuin 75%:(
sitä huomattavaa määrää, joka kuuntelee tänä aikana suviseuroja radion/netin kautta.
harhaoppia tulee radiostakin.
"vain me"
.. on kautta aikojen saanut kuunnella seuroja, myös ennen vanhaan.
En oikein usko tuon asian muuttavan laskelmiani mitenkään, sillä suviseurat ovat aina olleet se vuoden kohokohta, jonne jokainen vl lähtee jos vain kynnelle kykenee. Sehän on lisäksi ihan velvollisuuskin. Tiedän monenkin vl.n sanovan, että täytyy kai sinne lähteä, koska tutu muuten ihmettelevät, kun ei mene.
Näkeehän sen tälläkin palstalla, miten jo nyt aletaan hekuttelemaan suviseuroilla;)
lähtee, mutta radiosta kun saa kuunnella klo 6-24 on se aivan toista, kuin ennen 1-1,5 tuntia.
nykyään paapotaan, (etteivät vaan jättäisi piirejä ja sisältäpäin kasvaminen toteutuisi mahdollisimman tehokkaasti) mutta kaksikymmentä vuotta sitten meininki oli vähän toinen. Jokainen, joka vähänkin erosi vl-muodista, erotettiin ja julistettiin saatanan lapseksi. Nyt nuoriso saa pitää muotivaatteita ja kenkiä =olivat ennen syntiä.
Napapaidat ja tiukat t-paidat... hohhoijaa -ei tullut kuuloonkaan, ennen tyttöjen oli pakko pitää löysiä gollegepaitoja että sulot jäisivät vain tulevan aviomiehen salaisuudeksi =synti. Ja tosi paha.
Hiukset oli pakko olla miehillä lyhyet -armeijamalliin korvat paljaana ja niska lyhyt. Päältäkään ei saanut roikkua, tai tuli puhuttelu ja parannuspakko. Nämä hiuspehkot mitä vl-pojilla nykyään näkee, olisivat olleet peruste ja velvollisuus heittää välittömästi firmasta pihalle.
Ihmeesti se "Jumalan sana" muuttuu vuosien varrella, vaikka sen muuttumattomuutta aina niin paljon vakuutellaankin. "Muut liikkeet menevät maailman ja muodin mukaan mutta me emme"... No joo...
voi mitenkään tietää kuka kuuntelee ja kuka ei. Ketäs sitten voidaan "rakkaudessa" puhutella liian vähästä seuroissa käynnistä? Ennen se oli ihan peruskysymyksiä vl-uskovaisuudessa.
Pitäisikö kuvata nettikameralla "seuroihin" osanottajat pienin väliajoin että jokin roti säilyy?
Kovinkaan moni ei vastannu suoraan alussa olevaan otsikon kysymykseen. Näitä kommentteja lukiessa huomaan että ilmeisesti osa on lähtenyt itse ja osa ilm. joutunut sidotuksi 70-80-luvulla. Siinä on jonkinlainen ero lähteekö itse vai joutuuko "pois". Minä itse lähtineenä olen käsitellyt pikkuhiljaa näitä asioita ja koitan tulla ajatuksieni kanssa sinuksi.Kaikille "poislähtijöille" toivon voimia käsitellä näitä asioita edes jollakin tasolla vaikka aikaa olisi mennyt 20v!
En tiedä, oletko lukenutkin kirjoituksiani, mutta kerron jotain, koska olet kiinnostunut.
Ensinnäkin kysymykseesi "lestadiolaisuuden jättämisestä" minun täytyy vastata, etten ole missään vaiheessa jättänyt sitä, mutta Rauhanyhdistyksen olen jättänyt vuonna -78 useita vuosia kestäneiden hoitokokousten seurauksena.
Ry oli pienenstä pitäen hengellinen kotini. Äitini ja jotkut sisaruksistani kävivät seuroissa myös. En etsinyt mitään muuta, sillä Ry:n koin omakseni, kunnes hoitokokoukset alkoivat. Niistä löydät täältä kirjoituksia runsaasti. Lienetkö niitä itsekin kokenut?
Erkaantuminen oli helpotus vainojen ja väärään menneen opin vuoksi, mutta tuo opin muutos oli hyvin surullinen ja koko perhettämme aina tähän päivään asti täydellisesti muuttanut tapahtumasarja.
Ry:n toiminta on varmasti paljon muuttunut noista kokousajoista. Esimerkiksi monilla Ry:n miehillä näyttää olevan parta, kun se hoitokokousvuosina tiedetään olleen jopa kuolemansynti, kuten täälläkin on kirjoitettu.
Myös toisten sairaalloisuuteen asti mennyt kyttääminen, ilmiannot ym:t tulivat noina vuosina tutuiksi. Ei tuollainen toiminta kuulu oikeasti lestadiolaisuuteen.
Oman omantunnon äänellä ei ollutkaan enää merkitystä, se tuntui olevan aina jonkun toisen taskussa. Puhujilla kerrottiin olevan "henkien erottamisen lahja" yms.
Olen yhä samalla tavalla uskomassa kuin ennen kokouksiakin ja kaipaan sinun tavoin esimerkiksi suviseuroja, yhdessä laulettuja siioninlauluja sekä ylipäänsä sitä sosiaalista verkostoa ja yhteisöä juuri sellaisena, kuin se oli ennen kokouksia.
En ole liittynyt mihinkään uuteen. Muutamien vuosien aikana kokoonnuimme pieniin "kotiseuroihin" erään lapsemme toivomuksesta.
Tämä palsta on ollut myös minulle tärkeä terapiamuoto. On saanut purkaa kokemuksiaan sekä tiedottaa noista salatuiksi jätetyistä kokouksista. On ollut myös hyvin lohdullista lukea monien muidenkin samanlaisista kokemuksista.
Uskon Jumalan lupaukseen, että Hän johtaa hajotetun laumansa yhteen "kaikista kansoista ja kielistä", eikä Hän "yhtäkään heistä jätä".
Terveisin sirkka
Hyvä tuntematon kirjoittaja Sirkka
Haluan näin tuntemattomana kiittää sinua tästä kirjoituksesta. Muistelusi vastaa täysin omia kokemuksiani jotka järkyttivät koko elämäni pois tolataan monen vuoden ajaksi. Sain suurta lohtua kirjotuksestasi. Näinkin Herra meitä rohkaisee vaikealla tiellä, jossa ihmisten toisiaan kohtaan osoittama armottomuus ja julmuus pakkaa masentamaan. Kiitos. Siunausta.
on terapiaa monelle aikanaan vl-hoitomiesten julmuuksien kohteeksi joutuneelle. Toki osa näistä henkilöistä on jo tullut matkansa päähän hoitomiesten suorittama saatanalle luovuttaminen niskassaan.
Ihminen voi olla ihmiselle susi.
Jumala on rakkaus.
jotka ovat nukkuneet pois tästä ajasta tuntoihin tulematta! Tämä koskee sekä hoitomiehiä että hoidettavia... Jumala herättäköön vielä keskellämme elävät mahdollisesti vääryyttäkin kokeneet ja sen johdosta katkeroituneet "paatumuksen tilastaan", jotta sielu tulisi autaaksi Herran päivänä.
Itse Jeesus Kristus oli vihainen väärintekijöille.
Lue esim. Ilmestyskirjan luvut 1 - 3, jossa kerrotaan Kristuksen lähetyskirjeistä 7 seurakunnan enkeleille so. paimenille.
jätin piirit parikymppisenä 80-luvulla. Sen seurauksena, kun valtakunnallisen hoitokokousaallon (mummojen nöyryyttämisoperaatio) jälkimaininkeina alettiin "kantamaan huolta" pojista ja nuorista miehistä. Huolta konkretisoitiin kieltämällä vähitellen nuorilta miehiltä kaikki, mitä he tekivät.
Kun ihan kaikesta tuli syntiä ja ilmiantoverkosto pelasi hyvin, hoitokokouksia oli parhaimmillaan (pahimmillaan) kaksi viikossa joita johti usein SRK:n mies. Kun sitä jatkui muutaman vuoden, KAIKKI pojat ja nuoret miehet oli heitetty pihalle tai paenneet vainoa! Itse poistuin meistä viimeisenä kun ketään kavereita ei enää piireissä ollut.
Muilla paikkakunnilla ei SRK:n toiminta ollut ihan yhtä tehokasta kuin meillä, osassa paikoista sai piireihin jäädä valtaosa, joissain puolet pojista, mutta meillä heitettiin pihalle kaikki! Vaihtoehtoja ei annettu, vaan vainoamista ja painostamista jatkettiin niin kauan kun kaikki pojat oli "luovutettu saatanalle". Operaatio lopetettiin kuulemma heti sen jälkeen kun itse olin lähtenyt ja tavoite saavutettu.
Kaiken tämän jälkeen SRK ylimielisesti toteaa "joitakin yksittäisiä ylilyöntejä tapahtuneen"... olen kirjoittanut kokemuksiani vl-piireistä tänne, löydät ne hakemalla.. Myös Juhani24:llä on hyviä kertomuksia;)
sen jälkeen, kun jätit nuo "piirit"? Ainakin tunnut olevan pahasti katkeroitunut entistä hengellistä kotiasi kohtaan... Itse tuolloin vl-piireissä nuoruutta viettäneeni en ole mitään tuommoista kokenut, joten epäilen kyllä vahvasti tarinoittesi todenperäisyyttä.
Vanhoillislestadiolaiset torjuvat 70- ja 80-lukujen tapahtumat esimerkiksi väittämällä kertojaa valehtelijaksi, kuten tässä tapauksessa!
Olen monesti sanonut samaa. Kykenemättömyys negatiivisten asioiden käsittelemiseen ilmenee vl-piireissä niiden "mitätöimisenä", eli eletään kuin mitään negatiivista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Aikuiset ihmiset ihan tosissaan SRK:n johdolla uskovat kiven kovaa, että heidän muistissaan olevia julmuuksia ei oikeasti tapahtunut!
Se on yksi tapa (huono) asioiden "työstämiseen", toinen voisi olla niiden kohtaaminen ja käsitteleminen, mutta sitä vl-piireissä ei harrasteta. (SRK:n kielto)
Oletko ollut onnellinen sen jälkeen, kun hylkäsit entisen hengellisen kotisi? Mistä olet saanut päähäsi, että SRK kieltäisi negatiivisista asioista puhumisen... Et taida olla oikein tasapainossa itsesi kanssa?
vaan anna heidän yrittää pärjätä maton alle lakaistujen tekojensa kanssa. Tuollainen toisen haukkuminen ja tasapainottomuusvihjailut on eräs vl-keino selviytyä keskustelun pattitilanteista. Näin oli jo hoitokokousaikana.
on juuri tuo, kun lyödään vyön alle heti kun ei pärjätä... Esim siis tasapainottomuusepäilyt jne.
Joskus pilkkaajia kohdatessani sisu kiehahtaa, mutta yritän muistaa sen, ettei heistä kannata murhetta kantaa. Totuuden puhuminen ei ole koskaan ollut fariseusten mieleen...
ja se kuolettaa ihmisen, mutta katkeruus ei koskaan kuole...
miten haluatte? Mikäs perustelu tuo on, sinä julmuuden ihailija?
ei vl-herätysliikkeestä potkita pois ja luovuteta saatanan haltuun ihmisiä siinä mittakaavassa kuin 70-luvulla. Tänä päivänä yhä useampi vanhoillislestadiolainen eroaa herätysliikkeestä vapaaehtoisesti tajutessaan, millaista on touhu vl-herätysliikkeessä harhaoppeineen, ihmisten orjuuttamisineen erilaisilla turhilla säännöillä yms.
Jos ihmisiä aletaan potkimaan sankoin joukoin pihalle, kuten 70- ja 80-luvuilla tehtiin. Ihan vaan opetusmielessä (lue pelottelumielessä).
Pelko asuu jo vl:ien mielessä, eikä heitä enempää tarvitse pelotella. Nyt keskitytään suurperheiden tekemiseen, että kasvu jatkuisi!
höpö höpöä!
ja ihmisten pelottelu ovat kautta aikojen olleet keskeisimpiä vl-herätysliikkeen hengellisiä kulmakiviä.
kuin väittämällä muita valehtelijoiksi. Tyypillistä, niin tyypillistä. Mitä pelkäät, tohvelisankari?
eroaa vapaaehtoisesti. Päinvastoin roikutaan "tavan vuoksi" mukana vaikka sydän on jo ajautunut kauaksi siitä "aljetusta uskosta". Tällaisten henkilöiden pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä se lopullinen valinta eikä jäädä odottamaan mahdollista "hoitokokousta".
Ei vl-liikkeessä ketään orjuuteta: pois vain jos meno ei miellytä!
säikähdikkö? Me ollaan kauheita mörköjä...pööpööö..
Eikö ole hyvä ajatella ihan itse,eivätkä muut päätä kaikista asioista...itsellä ei ole kokemuksia mutta olen kuullut pahoja!
Noin kymmenen vuotta sitten erosin Ry:stä. Elin kolmikymppiseksi sosiaalisesti ja hengellisesti onnellisena vl:na. Eräässä vaiheessa aloin voimakkaasti pohtia "vain me"-oppia. Pohdin sitä toisten vl:ien kanssa. Lopulta pohdin sitä myös ei-vl-uskovien kanssa. Puhuin omasta ahdistuksestani paljon ennen ja jälkeen Ry:stä eroamistani. Olin silloin jo tutustunut syvästi uskomassa oleviin ei-vl:iin.
Pian ry:stä erottuani vaihdoin paikkakuntaa, jossa tutustuin ihanaan uskovien yhteisöön. Se kantoi minua, tunsin todella, että Jumala johdatti minut juuri tuolle paikkakunnalle lämpimään uskovien yhteyteen. Sain siellä käydä läpi omaa kipeää luopumisprosessiani vl-yhteisöstä. Ymmärsin "vain me"-opin olevan lähtöisin ihmisistä, ja omantuntoni vuoksi jouduin eroamaan Ry:stä. Ja annoin sen tiedoksi läheisilleni kirjeitse perusteluineen ja toivomuksineen, ettei minua tultaisi puhuttelemaan. Ei muuten tultukaan puhuttelemaan kahta - kolmea poikkeusta lukuunottamatta.
Minä en missään vaiheessa jäänyt hengelliseen ja sosiaaliseen tyhjiöön. Mutta tietenkin oli surullista, kun suhteet vl-ystävien kanssa muuttuivat, enkä heidän kanssaan voinut enää kokea entisenlaista yhteyttä. Onneksi jo varsin pian luopumiseni jälkeen suhteet kotiväkeeni normalisoituivat, meillä on hyvät suhteet. Olen saanut säilyttää myös useat vl-ystäväni, vaikkakin yhteydenpito on luonnollisesti harventunut.
Minulle ehkäisystä ei tullut ahdistavaa kysymystä, mutta esim. en osaa/halua vieläkään vähääkään meikata, värjätä hiuksia, tanssia...
Olen kuitenkin tyytyväinen siitä ajasta, jonka Ry:n suojissa sain olla. Koen saaneeni elää siellä turvallisen ja suojatun nuoruuden. Hengellisesti olen myös saanut lujan perustan. Siionin laulujakin vielä mielelläni kuuntelen ja laulan.
"Ymmärsin "vain me"-opin olevan lähtöisin ihmisistä, ja omantuntoni vuoksi jouduin eroamaan Ry:stä."
Pyhä Henki antoi sinulle tuolloin oikean ymmärryksen asioista.
"Pian ry:stä erottuani vaihdoin paikkakuntaa, jossa tutustuin ihanaan uskovien yhteisöön. Se kantoi minua, tunsin todella, että Jumala johdatti minut juuri tuolle paikkakunnalle lämpimään uskovien yhteyteen."
Näin Isä hoitaa lastaan.
Siunausta askeliisi!
Ensimmäisenä haluaisin kommentoida tuota toistuvaa "vain me" -opin kritisointia. Sen perusteella vl:t ovat siis itsekkäitä, ylpeitä, omahyväisiä ja kaikkea sellaista. Toisin sanoen on näiden kommenttien perusteella hyvin kyseenalaista, että joku haluaa uskoa kuten vl:t uskovat.
Vaikea löytää sellaisia kommentteja, joissa vl:t syyttävät ylpeiksi tai tuomitseviksi niitä, jotka hyvin tuomitsevaan sävyyn puhuvat vanhoillislestadiolaisuudesta. On toki syytä muistaa, että Suomessa on uskonnonvapaus ja on lupa uskoa kuten vanhoillislestadiolaiset opettavat. On lupa kyseenalaistaa vanhoillislestadiolaisuus, mutta toivoisin noiden kyseenalaistajien myös muistavan, että samalla tavalla on lupa myös olla vl. Jos joku ihminen haluaa sydämestään olla vl, on mielestäni ihmisen perusoikeuksia loukkaavaa kyseenalaistaa tällainen halu. Mielestäni tällä palstalla tuo tapa kyseenalaistaa jonkun halu olla vl on ristiriidassa uskonnonvapauslain ja lähimmäisen vakaumuksen kunnioittamisen kanssa. Te jotka olette luopuneet, olette tehneet oman ratkaisunne, johon teille on myös oikeus. Se miten 70-luvulla ihmisiä pakolla erotettiin on toki eri asia, sen kyseenalaistan minäkin.
Entisten vanhoillislestadiolaisten ja muiden ei-vl:ien puheissa korostuu yhteisöllisyys hyvin voimakkaasti. Itselleni lestadiolaisuus on ennen kaikkea henkilökohtainen asia. Syntisenä ja usein syntiä tehneenä olen tämän herätysliikkeen parissa usein saanut uskoa syntini anteeksi ja omantunnon rauha on palannut takaisin. Se on antanut voimaa elää ja kilvoitella tämän raamatullisen uskon mukaan, mutta kuten jo sanoin, aina se kilvoittelu ei ole onnistunut, ihminen kun olen. Jumalan armo on kuitenkin loppumaton syntistä kohtaan tässä herätysliikkeessä.
Jos usko perustuu vanhoillislestadiolaisuudessa ensisijaisesti yhteisöllisyyteen, ei niinkään henkilökohtaiseen uskoon, se johtaa ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisiin ristiriitoihin ja vaikeuksiin ymmärtää tätä uskoa. Kaikissa rauhanyhdistyksissä, joissa olen ollut, on ollut havaittavissa omanlaisia kuppikuntia. Nämä kuppikunnat ovat määritelleet, kenet voi hyväksyä ja ketä ei. 70-luvulla ehkä tämä tapahtui hengellisin perustein. Nykyään kyse on enemmännkin maallisesta ilmiöstä. Jos joku on erikoinen, häntä vierastetaan. Jos joku on rikas, häntä kadehditaan. Tämä voi johtaa siihen, että joidenkin ihmisten on vaikea päästä sisälle yhteisöön. Tällöin henkilökohtaisen uskon merkitys korostuu. Itse olen joissakin elämänvaiheissa kokenut, että minua ei ole ihmisenä purematta nielty osaksi yhteisöä, vaikka uskoani ei olekaan kyseenalaistettu. Jos minulla ei olisi ollut vahvaa henkilökohtaista kokemusta siitä, että tämä usko vie minut Taivaaseen, olisin inhimillisin perustein varmaankin saattanut uskostani luopua. Toisaalta Jumala on siunannut minulle saattomiehiä, rakkaita uskovaisia ystäviä, jotka ovat tukeneet minua vaikeina aikoina ja joiden kautta olen saanut yhä uudelleen kuulla evankeliumin omalle kohdalleni. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että nuo kuppikuntia muodostavat rauhanyhdistysläiset ovat usein tapakristittyjä. Toinen selitykseni on, että noiden ihmisten itsetunto ei ole aivan kohdallaan ja rauhanyhdistyksen toiminta ja asema yhteisössä on jonkinlainen itsetunnon jatke. Se on murheellista, mutta ehkä sellaiseenkin on hyvä osata suhtautua anteeksiantamuksella. Ja ihmisiä kun olemme, sekin on totta, että kaikki vanhoillislestadiolaiset eivät tule persoonina toimeen toistensa kanssa. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluva työkaveri saattaa olla ihmisenä paljon miellyttävämpi kuin joku toinen vl, vaikka vl-uskon säilyttäminen olisikin itselle täysin selvää.
Toivonkin kunnioittavampaa sävyä sitä tosiasiaa kohtaan, että monet vl:t todellakin sydämestään haluavat elää tässä uskossa. Meillä on siihen täysi oikeus samalla tavoin kuin ihmisillä on oikeus jättää vanhoillislestadiolaisuus tai koskaan olla ymmärtämättä sen opillisia piirteitä.
"vain me"
kun luin 7 kertaan veljen kirjoituksen. Vielä löytyy kunnon nuoria miehiä. Syntiä kun on joka puolella, vaikka mihin suuntaan katseensa kääntää.
Jt.
Hyvä, että joku vielä viitsii kirjoittaa asiaa välittämättä palstalla mellastavista "rakkikoirista".
En tiedä, millaiseksi rakkikoiraksi minut luokittelet. Mutta tuota "vain me"-oppia olen arvostellut. Mielessäni vielä rankemmin kuin täällä julkisesti. ;(
En ymmärrä lainkaan sitä, miten tuo oppi sopii sinun uskonvakaumukseesi. Miten voit ajatella uskovaisiksi vain omaan vl-porukkaan kuuluvat ihmiset, vaikka pidät osaa heistä vain tapakristittyinä. Näin tajusin tekstisi.
Millaista oikeaa, oikean Hengen yhteyttä tunnet heidän kanssaan? Mikä teitä yhdistää - ihan oikeasti? Koska et tunne kuitenkaan olevasi heidän kanssaan jotenkin samalla aaltopituudella.
Onko samaan laumaan kuuluminen riittävä ehto tuolle hengenyhteydelle? Se, että sekin (mielestäsi vl-tapauskovainen) kuuluu veeälliin eikä näe uskovaisia muualla, tuo sinulle tunteen, että vain te, hän mukaanluettuna, olette ainoassa oikeassa uskossa. Muualta sitä uskoa ei löydy, vaikka muuten synkkaakin hyvin meidän epäuskoisten kanssa.
Mikä on SE RAKKAUS, mikä teitä yhdistää?
Yksi yhteinen vihollinenko eli me muut?
Tätä mietin, koska tunnen veeälliä, jotka ovat täysin sukset ristissä toistensa kanssa, mutta silti he ovat vain ja ainostaan uskovaisia. Minä en, heidän mielestään, vaikka minuun "turvautuvatkin" riidoissaan.
Eikö tällaisia saisi miettiä ja kysellä?
Ensinnäkin haluaisin uudelleen korostaa, että minulle tämä usko on ensisijaisesti henkilökohtainen asia.
Toiseksi hahmotat asiat mielestäni liian mustavalkoisesti. Entisenä lestadiolaisena varmasti tiedät, että rauhanyhdistyksen jäsenyys ei ketään pelasta. Raamatussa puhutaan "kuolleista lusteista", joita Jumalan valtakunnassa on alusta lähtien ollut. Eriseurojen ajoista on usein sanottu, että Jumala puhdistaa puimatannertaan. Lestadiolaisten joukossa on niitä, jotka eivät tiedä itsekään, haluavatko olla uskovaisia vaiko eivät. On myös niitä, jotka kulkevat "toinen jalka maailmassa" eli elämällään kieltävät uskonsa, mutta toisaalta haluavat olla kuitenkin mukana rauhanyhdistyksen toiminnassa. Joukkoon mahtuu myös ihmisiä, jotka haluavat olla uskovaisia, mutta jotka saattavat kärsiä samaan aikaan vaikkapa persoonallisuushäiriöstä. Tällaiset ihmiset saavat herkästi suksensa ristiin. Elävä usko ei korjaa psyykkisiä ongelmia, vaikka tällainenkin ihminen syvällä sydämessään haluaa elää rakkauden hengessä. Toisaalta ei mielestäni ole tätä päivää haistella henkiä kuten 70-luvulla oli tapana.
Jumalan valtakunta on vioilla ja virheillä peitetty, vanhoillislestadiolaiset ovat ihmisiä inhimillisine heikkouksineen siinä missä muutkin. Siitä huolimatta olen kokenut itse rakkauden ja yhteyden henkeä koko sen ajan, mitä tässä uskossa olen elänyt. Siitä esimerkkinä saattomiehet, joista edellisessä viestissäni mainitsin.
En todellakaan pidä sitä pahana, että minulla synkkaa hyvin monien epäuskoisten kanssa. Lähimmäisen rakkaus on asia, jonka pitäisi koskea jokaista. Oli hän sitten uskossaan horjuva tai persoonaltaan hankala vl tai sitten epäuskoinen. Lähimmäisen rakastaminen on toki asia, jossa voi hyvällä syyllä todeta, että heittäköön ensimmäisen kiven, joka on synnitön.
Sinulla on vapaus uskoa, että armahtava Jumala löytyy muualtakin. Minulla on vapaus uskoa ja kokea, että vain tästä uskosta olen löytänyt rauhan omalletunnolleni. En usko, että siitä asiasta vääntäminen loputtomiin tällä palstalla auttaa ketään.
En varmaankaan osannut muotoilla viestiäni ymmärrettävästi. Enkä siksi saanut vastausta mieltäni askarruttavaan kysymykseen. Siihen mikä koski oikeaa hengenyhteyttä veeällien keskuudessa. Voisin tietysti yrittää muistella mitä itse ajattelin veeällänä. Minäkin löysin armon siinä uskossa, enkä siitä armosta ole halunnut luopua. Mutta se ei riitä veeällien mielestä. Ei ole mukava tulla leimatuksi epäuskoiseksi! Se on loukkaavaa.
Tuskin vastaat, mutta muutama sana vielä.
Kirjoitit, että ajattelen liian mustavalkoisesti. Niin ajattelenkin, kun tiedän veeällien uskovan siihen, että tie taivaaseen menee vain heidän seurakuntansa kautta. Siinä jäävät kaikki muut kristityt ulkopuolelle.
Minusta se on hyvin rajoittunutta käsitystä, että omien kokemusten kautta on vara tuomita muut. Jos itse on käsittänyt uskon tietyllä tavalla, niin leimaa automaattisesti muiden ratkaisut ja Jumalan johdatuksen vääräksi. Minusta se on itserakkautta ja -keskeisyyttä, ennakkoluuloisuutta ja suvaitsemattomuutta!
Toki olin vuosikausia itse samanlainen, kun nuorena sain vl-parannuksen armon. Se oli aika sulkeutunutta, rajoittavaa ja ahdistavaa elämää, kun kuuliaisena tottelin kaikkia seurakunnan rakkaudenneuvoja. Luulin, että ne oli tarkoitettu elämänjakuoleman kysymyksiksi, jotta varmasti "kostuisi kunniaan".
Mutta kirjoitit:
"...Siitä huolimatta olen kokenut itse rakkauden ja yhteyden henkeä koko sen ajan, mitä tässä uskossa olen elänyt. Siitä esimerkkinä saattomiehet, joista edellisessä viestissäni mainitsin."
Entä he, joita et koe saattomiehiksi? Millaista yhteyttä tunnet heidän kanssaan? Hehän ovat mielestäsi kuitenkin siinä ainoassa oikeassa uskossa, missä itsekin olet. Sitä kyselin. Sitä ihmettelen. Koska olet meidän ns. epäuskoisten kanssakin ilmeisesti "ystävä" ja tykkäätkin meistä? Mutta et koe meitä niin läheisiksi, että tuntisit taivaan läheisyyttä niin kuin noiden vl-tapauskovaisten kanssa?
Kiitos edellisestä vastauksestasi, jos et vaikka tähän enää vastaakaan?
milloin ja miksi sinä jätit
kaikki ihmisyhteisöt, koska
kaikki ihmisyhteisöt
orjuuttavat?
Hei Maija,
mukavaa kun täällä on kohtalotovereita. Viestisi oli luettu hurjan monta kertaa... Ketju on niin pitkä, etten malta lukea sitä kokonaan ennen kun vastaan.
Jätin lestadiolaisuuden kolmisen vuotta sitten. Kasvoin uskovaisessa perheessä kunnollisena ja esimerkilisenä tyttönä. Kypsyttelin ajatusta useiden vuosien ajan. En ollut onnellinen ja kärsin kovasti. Masennuin. Olin ahdistunut. Ratkaisuni olisin tehnyt aiemmin, ellen olisi kokenut niin suurta velvollisuuden- ja vastuuntuntoa vanhempieni sekä pikkusisarusteni puolesta. Lopulta ahdistukseni tilanteestani kasvoi niin suureksi, että päätin erota. Päätös on ollut elämäni vaikein. Sen jälkeen olen opetellut lentämään milla siivilläni.
Paljon hyvää on ajastani uskovaisten keskuudessa matkassani. Sitten on ne elämää ja ajatusmaailmaa rajoittavat asiat, joiden kanssa on vain opittava elämään.
Seura- ja iltakylämenojen tilalle hankin uuden harrastuksen, johon minulla ei ollut aikaisemmin mahdollisuutta. Harrastus on ollut minulle terapiaa. Olen onnellinen. Vie tosin pitkän aikaa, että tällainen kunnollinen ja lapsuudesta asti lestadiolaisuudessa kasvanut tyttö täysin oppii elämään vain itselleen. Arvomaailma pitää pohtia uudelleen. Mihin minulla on lupa ja mihin ei? jne... Olen päätökseeni tyytyväinen. Kotonani vierailen "syntisenä naisena". Olosuhteiden pakosta en voi vanhemmilleni paljon elämästäni paljastaa. Se vain loukkaisi heitä.
kiva kun kirjoitit; meitä on monia... aurinko paistaa siellä sinulla niin täälläkin!
kaikki viestini poistettiin!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000016172856
Isäni sanoi suoraan, kun kysyin miksi hän hylkäsi minut, kun en ollut lestadiolainen. Onko tämä nöyrää uskovaisuutta. Ei pidä yhteyttä kun en ole vl. En ymmärrä tuollaista uskovaisuutta.
Sulla taitaa olla ongelmallinen isä-suhde? Otan osaa...
...hylkääjiä löytyy muistakin uskonnoista. Ei päde vain lestadiolaisiin vanhempiin. Mielestäni se ei ole uskovaisen hyväksyttävää käytöstä, että hylkää oman lapsensa. Omat vanhempani ovat antaneet minun valita oman tien vaikka eivät alkuun pettymystään voinut olla näyttämättäkään. Yhteyttä pidetään puolin ja toisin.
On tosiaan hyvin yleistä että vanhemmat "hylkäävät" ne lapsen jotka rohkenevat irrottautua yhteisön vallasta. Se on monelle syvä haava.
On toki myös sellaisia lestadiolaisia perheitä joissa säilytetään keskinäinen rakkaus katsomueroista huolimatta. Nämä ovat harvemmassa. Saarnoissa oli yhteen aikaan yleistä että korostettiin voimakkaasti suvun eriuskoisten eristämistä kaikesta kanssakäymisestä.
Ollan veljeni kanssa, joka ei myöskään ole enää vl, monta kertaa vertailtu tuttujemme, tavallisten kirkon jäsenten pereholoja. Heillä on kiinteät sukuyhteydet ja paljon kanssakäymistä.
Valjeni ja minä taas yritämme kyllä pitää yhteyttä vl-sisaruksiin ja vanhaan äitiimme, mutta sieltä päin ei ole minkään laista yhteydenpitoa. Näin se vaan on.
Kyllä tuo hylkääminen on erittäin yleistä ja siihenkin omat "litaniat" löytyy, jolla vielä höystettiin ja kehotettiin niin tememään.
Meillä oli se ääretön onni, että minun vanhemmat ajattelivat omilla aivoilla, eivätkä meitä hylänneet. Kaikkiin muihin yhteydet viilenivät ja lopulta katkesivat. Kyllähän äiti ja isä varmaan toivoivat, että olisimme palanneet, tehneet kosos-hengestä parannuksen ym. mutta kuitenkin he meitä rakastivat ihan oikeasti ja sen tunsi.
Se kyllä auttoi toipumisessa hyvin paljon.
On hienoa että sinun vanhemmillaasi oli yhä sydän paikallaan.
Ihmiselle on oikeasti aivan perustava asia se että omat vanhemmat tukevat ja rakastavat, ilman ehtoja. Ehdollistettu rakkaus on julmuutta, se on nöyryyttävää ja haavoittavaa.
On oikeastaan luonnotonta että jokin ideologia, uskonliike, voi tulla ihmiselle tärkeämmäksi kuin yhteys omiin lapsiin. Tosin meidän tapauksessamme vanhemmille jäi vielä jäljelle niitä "oikealla tavalla" uskovaisia lapsia jäljelle... muut sisaruksethan ovat pysytelleet vl:nä, joten me emme nähtävästi olleet niin suunnattoman rakkaita emmekä ainutlaatuisia kuitenkaan... Vanhemmat keskittivät rakkautensa ja yhteydenpitonsa heihin.
Hei.
Onnittelen,että olet jaksanut käydä läpi eron uskonnollisesta yhteisöstäsi-vaikeaa se varmasti oli, etenkin jos sukusi enemmistö kuuluu ko yhteisöön.
Toivon, että jaksat etsiä tyhjiöösi täyttöä, mutta muualta kuin "paheista" eli liiallisesta alkoh.käytöstä. Liian moni on sortunut juomaan, kun ei olekaan jaksanut käydä eroprosessia kunnolla läpi.
Toivotan onnea ja iloa elämääsi, Gertrud
Kyllä on aivan totta että noinkin voi käydä... itselle tuli "lähdön" jälkeen perheen perustaminen ja sikäli "ohjelmaa" yllinkyllin.
Täällä on tullut tosi paljon kommentteja - KIITOS kaikille; kiva kun on tullut "asiaa" - eikä haittaa vaikka on tullut "vierestäkin"...Monelle teistä olisin halunnut vastata, mutta ison perheen äitinä aikaa ei ole ollut ja tämä kone ei ole mulle kovin tuttu..Teidän kaikkien viestit panee miettimään kovasti.
Huomaan / oletan että aika monelle meistä näistä asioista puhuminen (kirjoittaminen) on vasta eka kerta. On helpottavaa kun huomaa että toisetkin on "kipuilleet" samojen asioiden kanssa.
Kiitos sinulle itsellesi.
Täällä on ollut monta kertaa vastaavia ketjuja, mutta en ole osallistunut läheskään kaikkiin. Joskus sitten innostuu vieläkin, kun sopiva herättelijä löytyy, kuten sinä nyt.
Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!
Jumala meitä kaikkia siunatkoon armollaan, laupeudellaan ja rakkaudellaan! Antakoon meille uskonymmärrystä tähän vaikeaan asiaan!
...ja muuta pohdintaa.
Itse olen varmaankin selvinnyt eroamisesta vl-yhteisöstä melko pienin vaurioin. Vaikka olenkin herkkä ja tunteellinen ihminen, päätin torjua kaikki uskovaisten "käännytysyritykset"¨. Olin tässä ehdoton, sillä olin päätökseni tehnyt. Mielestäni minulla oli oikeus valintaani.
Ymmärrän toki, että uskovaiset tarkoittivat hyvää ja olivat järkyttyneitä valinnastani. (Olenhan itsekin ollut aikoinaan järkyttynyt jonkun toisen puolesta.) Mielenterveyden kannalta parasta oli kuitenkin suojella itseään tältä painostukselta. Suljin mielestäni pois kaikki uskontoon liittyvät ajatukset ja aloin urheilemaan aktiivisesti. Ajattelin että aika parantaa haavat ja on annettava itselleen aikaa toipua. Lisäksi on oltava itselleen armollinen.
Nykyään ajattelen, että minulla on lupa kuunnella esim. siioninlauluja ja virsiä (teen sitä juhlapyhinä), koska ne tuovat hyviä muistoja mieleen. Onhan vl:ssa paljon hyvää ja turvallista. Aluksi en sitä tehnyt, koska se tuntui jotenkin loukkaavalta uskovaisia kohtaan.
Kun eroaa näin tiiviistä yhteisöstä, on varauduttava melkoiseen kriisiin. Lisäksi, vaikka yrittäisit kaikkesi, menetät suurimman osan ystävistäsi. Huomaat pian, ettette oikein ymmärrä toisianne, ettekä voi olla samalla tavalla vaputuneita toistenne seurassa. Surullista. Yritin tosiaan pitää yllä näitä ystävyyssuhteita. Reilun vuoden verran jaksoin, sitten lopetin koska kukaan ei koskaan soittanut minulle.
Olen huomannut, että uskovaiset elävät omalla tavallaan kuin lasisessa akvaariossa muiden keskellä. Monilla on hyvin suppea maailmankatsomus. Poikkeuksiakin löytyy.
Onneksi en ole pahemmin katkeroitunut menneisyydestäni, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna se on rajoittanut elämääni monella tavalla.
Voi miten samanlaiset tuntemukset minulla oli silloin "eron" jälkeen.
Olen aina tykännyt laulaa ja pitänyt Siionin lauluista ja virsistä, mutta minäkin luulin, etten enää niitä voi enkä saa laulaa! Muutaman vuoden jälkeen kaivoin nuottikirjat esiin ja huomasin, että minä rakastan näitä lauluja edelleen. Opettelin myös käymään kirkossa ja huomasin, että saan siitä voimaa. Sitten menin kirkkokuoroon ja se oli elämäni "paras" teko.
Voin sanoa nyt, että olen päässyt irti, yli 20 vuoden jälkeen, olinhan liikkeessä mukana lapsesta asti yli 30 vuotta. Nykyään elän tasapainoista elämää enkä edes kaipaa suviseuroihin, mutta voin sanoa samaa, etten siedä paatospuheita. Kun minulla on radio Dei auki päivät ja jos sieltä tulee vaikka helluntaiseurakunnan paatospuhe, minun pitää heti laittaa radio kiinni.
Tänä päivänä rakastan tätä ev.lut -kirkkoa ja toivon, ettei siitä tehtäisi kovin maallista laitosta, niin että minullakin olisi paikka, jossa käydä hiljentymässä. Ihanaa kun saa olla Jumalan kämmenellä!
Olen syntynyt vl-peheeseen 50-luvulla, ja vietin nuoruuteni pääasiassa vl-piireissä.
Menin naimisiin vl-tytön kanssa.
Nuoruudessa usein mietin miksi kaikki eivät ole vl:iä edes varmuuden vuoksi, jotta "tuonpuoleinen hyvä elämä" olisi taattu.
Myöhemmin pohdin miksi tuo ja tuo henkilö, joka on paljon parempi ja aktiivisempi "uskovainen"( ei vl)kuin minä, joutuu helvettiin, voiko olla Jumala niin ankara?
Vertasin asiaa omiin sisaruksiini, jotka kaikki olivat vl-uskovaisia, mutta niin erilaisia, ja kuitenkin äidille ja isälle rakkaita, että vanhempani rakasti jokaista lastaan saman verran. Niin miksi ei Suuri Jumala ole ymmärtäväinen "lapsiaan kohtaan", vaikka me hiukan erilailla osoitamme uskomme.
Sitten rupesin pohtimaan niitä sääntöjä, jotka tekivät meistä erilaisia; ei saanut sunnuntaina kalastaa tai metsästää, ei saanut käydä Mäki-Matissa kaupassa, ei saanut mennä tivoliin, ei saanut koulussa katsoa rainakuvia ym.
tämän tapaisia juttuja.
Kuuntelin mielelläni myös radiosta muita hengellisiä lauluja, ja se ei ollut sopivaa.
Sitten vain jossain vaiheessa nuorena aviosiippana lopetin seuroissa käymisen, kun en voinut hyväksyä sitä kaikkea ohjeistusta, mitä siellä annettiin.
Muutaman kerran läheiset pitivät "puhuttelun".
Vaimoni kanssa ei asioista voinut puhua, sillä kaikki epäily ja arvostelu aiheutti vain perheriitoja. Vaimoni kävi ahkerasti seuroissa, ja hoitokokouksissa.
Kun häntä arvostelin näistä aamuyölle venyneistä kotiintuloista, hän loukkaantui suuresti.
Suhteeni vanhempiini ja sisaruksiini säilyi hyvänä, ja enkä kokenut suhteittemme muuttuneen.
Erään serkkuni kanssa koin epämiellyttävän hetken, kun hän eräässä hautajaistilaisuudessa hän tervehti vaimoani jumalan terveellä, ja samoin minua, mutta sitten muisti että niin ei saanut tehdä, ja vetäisi kätensä pois kuin spitaalin saaneena, eikä tervehtinyt sitten mitenkään.
Isäni hautajaisissa kyllä eräs "veli" kävi sanomassa, että "isän hautakumpu kutsuu", joka ei mielestäni myöskään ollut korrektia käytöstä.
Meni vuosia etten sietänyt kuullakaan seurapuheita ja Siionin lauluja, koska ne herättivät kipeitä muistoja.
Nykyään en enää koe siionin lauja niin kipeinä, mutta paatoksellista seurapuhetta en ryhdy kuuntelemaan, sillä ne on edelleen samanlaisia, täynnä samoja fraaseja ja taktisia äänenpainon ym. konstein kuulijoita manipuloivia puheita.
Vaimoni kanssa en edelleenkään 30v:n jälkeen keskustele uskonasioista, sillä hän ei siedä minun kajoavan niihin.
Aluksi erottuani vl-liikkeestä tunsin menettäneeni suuren joukon ystäviä, ja jääneeni yksin, mutta sukulaisten, sekä vl- ja ei vl-ien, kanssa minulla on hyvät välit, ja pidämme yhteyttä puolin ja toisin.
...että olette edelleenkin vaimonne kanssa yhdessä. Vaatinut melkoista suvaitsevaisuutta puolin ja toisin.
kannustuksesta.
Näiden yli 35v:n "irtioton" aikana on joutunut tekemään perheessä monenlaisia valintoja.
Avioero näinkin vahvojen näkemysten aikana olisi varmasti ollut minulle monessa asiassa helpotus.
Olisin voinut elää enemmän ns. normaalia elämää sellaisen siipan kanssa, joka olisi ajatellut kanssani samoin näistä perusasioista.
Mutta kai se on ollut rakkautta puolisoa kohtaan, kun kuitenkin olemme pysyneet yhdessä.
Olen koittanut olla vaimoni mieliksi monissa asioissa, ja välttää sellaista, joka aiheuttaa hänelle pahaa mieltä.
En kulje kapakoissa, ja alkoholia en juurikaan ota, etenkään kun en katso itsekään sen olevan hyväksi perhe-elämän suhteen.
Joskus matkoilla kun on tarjolla esim. viiniä, otan lasillisen tai pari, mutta siihen se jää, ja vaimonikin hyväksyy tilanteen.
Televisio tuli hankittua jo 70-luvulla, ja nykyään vaimonikin katselee sieltä monia hyviksi havaitsemiaan ohjelmia.
Lasten hengellisen kasvatuksen olen antanut vaimoni hoitaa, ja hän on vienyt lapsia pyhäkouluun, seuroihin ym. tapahtumiin. Olen jopa kannustanut lapsianikin menemään äitinsä mukaan, ja sanonut, että tehkää ratkaisunne sitten isompana.
Itse olen vienytlapsia jääkiekkopeleihin, urheilukilpailuihin, ym tapahtuminiin.
Lapsista puolet on vl:liä. Se on ollut heidän ratkaisunsa tässä kahdenlaisessa esikuvassa.
Olen järkyttyneenä seurannut eräänkin vl-perheen vaimon kohtaloa, kun hänen miehensä jätti hänet, ja hän on joutunut viettämään "lesken elämää" jo 40v:stä asti hamaan hautaan saakka.
En olisi voinut omalle vaimolleni aiheuttaa tällaista kohtaloa.
Olen kokenut monet asiat vl-opissa minulle mahdottomaksi hyväksyä, mutta on siinä monia hyviäkin asioita, joille annan tunnustuksen.
Kun kotiimme saapuu joukko vl-nuorisoa, tiedän että he osaavat yleensä käyttäytyä hyvin, ovat kohteliaita ja iloisia.
On helpompi päästää omatkin nuoret näiden raittiiden ystävien kanssa hauskaa pitämään.
Mielestäni tuo alkoholin käyttö on karannut kasistä ns. tavallisilla nuorilla, kun tuntuu että ei mitään juhlaa tai viikonloppua voi enää viettää ilman sixpäkkiä. Ja seurauset ovat usein valitettavan surullisia.
En nykyäänkään kuulu mihinkään hengelliseen liikkeeseen, olen mielestäni tasapainossa ihan tavallisena pulliaisena, joka yrittää elää elämäänsä "kunnon kansalaisena".
Tämä on eka kerta kun osallistun tähän vl-aiheiseen keskusteluun. En ole katsonut tarpeeliseksi ketään
imaista pois vl-piireistä omalla esimerkilläni, sillä tämä uskonasia on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, ja se pitää tehdä itse.
Kiitos Maija, kun aloitit tämän ketjun, sillä nämäkin tarinat ovat olleet tarpeellisia kertoa.
Nostan Sinulle hattua, olet kyllä harvinaisuus!
Olen kanssasi samaa mieltä, että siinä liikkeessä on paljon hyvääkin ja että nykynuorten viinan käytöllä ei ole mitään tolkkua. Hukka perii tuonkin menon.
Nykyään kun kuulen vl-liä pilkattavan, tuntuu pahalta, ihan siitä syystä, että tulee mieleen oma lapsuususko ja isän ja äidin neuvot. Kasvattaisin vieläkin niillä ohjeilla omat lapseni. Sitten havahdun, että eihän tuon pilkan tarvitse enää sattua minuun, sehän on yhtä kuin SRK ja sen "leviitat", niille en jaksa panna erityistä arvoa.
Monesti näitä älyttömiä hoitokokouksia muistellessa, puhuimme mieheni kanssa, kuinka tuokin TV-asia olisi voitu hoitaa toisin. Siinä olisi ollut yhteinen kilvoittelun paikka. Mutta kun SRK:n leviitat päätti, että se on sitten kerrasta poikki, ei muu tullut kuuloonkaan. Paljon on varmasti katkeria opettajia, jotka joutuivat kamppailemaan turhaan opetus-tv:n kanssa. Monet joutu tekemään siitäkin turhasta synnistä parannusta ihan seurakunnan edessä!
Onneksi en omia lapsia simputtanut, saako pikku kakkosta katsoa vai ei, mutta paljon käytiin keskusteluja lasten kanssa, ettei kaikkea katsota ja että TV:stä tulee paljon sellaista, jota ei kannata katsoa.
Eiköhän olisi jo aika raahata joku äijä näistäkin asioista ihan "valtakunnan oikeuteen".
Mutta ei toki, tämä on utopiaa, siinä liikkeessähän ei mikään muutu, paitsi säännöt.
Omille lapsille olen opettanut, ettei ketään pilkata uskon vuoksi, ja että se pilkka on ikään kuin Jumalan pilkkaa. Kaiken muun synnin ihminen saa anteeksi, mutta sitä syntiä ei.
vuosi sitten. sain tarpeekseni kaikesta siitä p-sta, mitä vanhempani, sukuni ja muu lestadiolaispiiri mulle syötti. oli kauheaa herätä tajuamaan, kuinkan julmaa ja törkeää alistamista, hyväksikäyttöä ja tekopyhyyttä kaikki todella olikin!!! se oli sellainen trauma, että tokko toivun!! vielä eron jälkeen mua on yritetty käännyttää ja alistaa, syyllistää kaikesta, sekä suorastaan pakottaa palaamaan. hyvää on vaikea nähdä näidenkään vuosien jälkeen, kun edelleenkin eräät "vanhemmat" yrittää ajoittain tuhota mun elämän, enkä tiedä miks. varmaan suurin kolaus niille oli, kun niiden ote heltis musta ja pääsin niiden ohjausvallasta pois. oon ajatellu muuttaa isommalle paikkakunnalle, ja laittaa turvakiellon maistraattiin puhelimet yms salaisiksi, että pääsisin lopulliseen eroon. valitettavasti vaan samaa porukkaa on kaikkialla, ja kyllä sana kulkee, eli aina joku tuntee jonkun, jne.
nyt on vaika nähdä mitään hyvää, mutta ehkä joskus 10 vuoden päästä ehkä? aika kauheeta on vieläkin ajatella, kuinka paljon munkaltaisia kohtaloita vielä on olemassa, ja jotka ei pääse irti vaan joutuvat alistumaan kaikkeen siihen P-aan.
kaikki vähänkään uskontoon liittyvä pitäisi kieltää lailla.Eikös sellainen ole kai jonkun mielisairauden muoto.
Sinulla on varmaan vaikeaa; kaikki on tapahtunut niin vasta... kokemuksesta voin sanoa että aika parantaa!
Kun nuori kieltää uskon yl. vanhemmat ja ystävät ja sisarukset alkavat tehdä työtä että tämä nuori tulisi takaisin. Keinoja on monenmoisia. Muistan kun minä nuorena aikuisena koin vastaavaa... sain postia, toiset kävivät puhumassa ja joku soitteli. Siinä vaiheessa olin tietysti itse ajatuksineni tosi ristiriitoja täynnä ja tuntui että vihaan kaikkia jotka "tyrkytti" uskomisen-asiaa. Oli vain tehtävä selväksi toisille mitä haluaa ja mitä ei. Puhelinnumeronhan saa salaiseksi jos haluaa... Kirjeisiin ei ole pakko vastata...
Vasta vuosien päästä jaksaa ymmärtää että toiset ajatuksineen koittavat ajatella lähtijän parasta - tai ainakin omasta mielestään.
Olisi hyvä jos sulla olisi ystävä/tuttava jolle voit puhua. Harrastukset ovat avuksi. Älä kuitenkaan "käännä" vanhemmillesi selkää - tark. pidä heihin yhteyttä sillä he ovat kuitenkin sinun vanhempasi!
Puhu sitten kun olet tarpeeksi vahva ; minulta vei aika kauan. Uskomisen asioista en minäkään puhu vielä vanhempieni kanssa kovin mielellään. Paatoksellista puhetta saan kuulla aina joskus mutta empä ala jutteleen sellasen kans ollenkaan joka katsoo vain pieneen putkeen...
"Hyvä" kokemastasi näkyy kyllä aikanaan, vaikka se tuntuu susta nyt ihan hirveeltä ja et voiko ollenkaan mitään hyvää jäädäkään...
Voimia sinulle ja auringonpaistetta!
..surullista, että tunnet ettet saa rauhaa menneisyydeltäsi. Ehkäpä muutto toiselle paikkakunnalle auttaisi. Jos on riittävän suuri paikkakunta, ei sinua kukaan "vainoa" tai painosta. Saat halutessasi olla rauhassa.
...tarvittaessa kannattaa hakeutua oman paikkakunnan psykologin kanssa juttelemaan.
Lisäksi esim. internetissä www.tukiasema.net
...ei varmaankaan kannata katkaista aivan kaikkia siteitä menneisyyteen. Jos haluat kokonaiseksi ja ehjäksi ihmiseksi, on hyväksyttävä tapahtunut. Negatiiviset ajatukset kuuluvat prosessiin.
Itse olen ajatellut, että vl:t tarkoittavat periaatteessa hyvää, vaikkakin meinaavat välillä ajaa hulluuden partaalle puheillaan :)
Tsemppiä!
N. 2 vuotta sitten päätin, etten enää kuulusi vanhoillislestadiolaisten joukkoon. Tunsin valtavaa helpotusta päätöksestäni, aivan kuin olisin vapautunut vankeudesta, johon yhteisö ohjeineen oli vanginnut. Olen edelleenkin saman ihminen, arvoni ovat samat, ainoana erona on, että ohjeistus ei tule ulkopuolelta, vaan minusta itsestäni. Syntiä eivät ole sellaiset mitättömät asiat, joita vl-usko luokittelee synniksi mm. ehostus. Kultainen sääntö on ohjenuorani (tarkemmin kuin vl-uskoisilla). Päivääkää en ole katunut ratkaisuani, sillä askeleeni ovat olleet kevyet. En usko, että oikea usko on vl-joukossa (voi olla sielläkin joillakin). Vl-usko nousee ihmisten asettamista ehdoista ja opista, jotka astetaan Jumalan ohjeiden edelle. Hyvänä perintönä pidän sitä, että olen varmasti varjeltunut paljolta pahalta, joiden kokemiseen minulla ei enää ole tarvetta.
Huomasin ketjua lukiessani, että ajattelemme monista asioista samalla tavalla. Kysyisinkin sinulta:
-Onko taustasi vaikuttanut mielestäsi seksuaalisuuteesi? Entä "naiselliseen itsetuntoosi"? Vl:thän opettavat kutakuinkin siten, että ihminen on huono ja syntinen. Itseään ei saa suotta "koristaa". Kaikki maallisiin nautintoihin liittyvä on saatanan työtä jne.
-Oletko mistään asiasta menneisyydessäsi katkera?
-Kuinka monta lasta sinulla on :)???
Enpä ollu huomannu kurkata tänne... Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Seksuaalisuus-käsitteenä oli ainakin ennen "tabu" ainakin tässä järj. Koen että siksi tämä aihe on vaikea - siispä en osaa keskustella aiheesta.
Mielen "piristeeksi" mm. värjään hiuksiani enkä koe sitä mitenkään "vääränä".
Katkera en koe olevani menneisyydestäni; joskin "terveesti itsekäs" kyselijä ja kyseenalaistaja...
Perhe minulla on ja lapsia useampia.
Miten kyselijä koet ym.asiat henk.koht?:)
Erilaisia asioita elämässään kokeneet ja niistä huonoistakin kokemuksita selvinneet, voivat olla hyvällä esimerkillään sillanrakentajia monissa asioissa, oli sitten kysymys uskonnosta, alkoholista, huumeista, tupakasta, väkivallasta, seksistä, ostelusta, politiikasta, yms. liiallisista riippuvuuksista, epäsovusta, henkilöiden, yhteisöjen manipuloinneista. Moraalin voi pitää korkealla, sisäisen elämän rikkaana, oman uskonsa yksityisasianakin, pysyä erossa huonoista asioista, harrastaa monenlaista kivaa, opiskella, matkustella, joiden kautta saa myös uusia ystäviä, kokemuksia, näkökulmia. Ihan kenen kelkkaan tahansa ei ole syytä kuitenkaan mennä. Asialliset, normaalit, rauhalliset välit tarvittaessa entisiin uskonystäviin, mutta etäisyys voi olla ihan hyväkin. Voi sanoa tulevansa takaisin sitten, kun on siihen tarvetta. Suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden siedon puutetta on suomalaisessa yhteiskunnassa liikaa. Johtunee tietämättömyydestä, sivistymättömyydestä puolin ja toisin sekä vallanhaluista. Tasapainoista, elämää, hyviä hetkiä ja kaunista, kivaa kesää kaikille!
sanoi että monesti tuntuu että ei jaksa uskoa. Sanoimme lapsellemme myös että uskon asia on henkilökohtainen ja jos kävis niin että kieltäisit uskosi niin kuitenkin olet meille yhtä rakas kuin ennenkin. Lapsemme kuitenkin halusi uskoa. jos joskus kävisi niin että hän jättäisi uskomisen niin silti olis aina tervetullut kotiin eikä rakkaus mihinkään katoaisi.
Nuo sanat on mulle äiti sanonut kans. Oli ihana kuulla ne, oli niin rakastavaiset.
Mulla on koko elämäni ollut vaikea olla vl, mutta ystävieni takia olen yrittänyt taistella.
Monesti olen masentunut sen takia, kun en osaa olla vl, mutta en uskalla jättää tätä...
Sukulaiset on välillä ahistavia ja haluavat että tekisin nyt päätöksen, mutta haluan aikaa, en tee vielä mitään... Ainahan näitä asioita miettii, enkä tajua mitään, mutten uskalla kellekkään puhua ongelmistani, vaikka kaikki sen päälleppäin huomaavat..;/
että käytäntö on kovin erilainen, joten hurskastelu on ihan turhaa.
No voi hyvänen aika...
Tämä on aina ollut vl-kristillisyyden kanta tässäkin asiassa, vaikka palstan "rakkikoirat" muuta yrittävät väittää.
###Hepr. 10:25
"25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."###
Ihan tämä sama lause on ollut mielessä.
Muistan kun kielisn uskon ja kuinka huonosti voin sen jälkeen, kun en voinut olla vapaalla mielellä seuroissa senkään jälkeen kun tein uudestaan parannuksen.
On vaarallista kieltää usko .
Minulle kävi niin, että vaikka kuinka siunattiin, en meinannut jaksaa uskoa ja en aina jaksanut pyytää Eavankeliumiakaan kohdalleni vaikka olis halunut.
Onneksi tällä uskontiellä on kuitenkin helpompiakin päiviä välillä. Nyt tuntuu että olis tullut tasapaino.
Jumala on kuullut rukoukseni ja nähnyt hätäni.
Ihmiset kokevat monia asioita niin eri tavoin.
Itselläni homma on taas mennyt niin etten lapsenakaan halunnut olla vl mutta koin että pakko on kun kotikin on. Koin ettei minulla ole siihen valinnanvaraa vaan minun on oltava vl ja elettävä sen mukaan koska olen vanhemmistani riippuvainen ja asun heidän talossaan. Kotoa muuton jälkeen omilleni luovuin sitten tuosta uskosta ja on ollut ihana rakentaa omanlaista elämää, sellaista minkälaisessa minä voin hyvin ja olen onnellinen.
Uskon siihen että meillä ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja niin myös erilaisia tyylejä elää tämä elämä. Ympärille katsomalla sen näkee. Toinen on onnellinen aivan päinvastaisesta asiasta kuin minä ja joku taas ei ymmärrä minun valintaa ollenkaan.
Loppujen lopuksi minusta on ihanaakin että sitä on niin monenlaisia näkökantoja, kunhan kukaan ei tee pahaa toiselle ja antaa muillekin vapauden valita. Puolin ja toisinhan yleensä asiat näyttää sujuvan ja toimivan.
###Hepr. 10:25
"25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."###
mutta rehellisyys voittaa ja vl-herätysliike saa jäädä.
...erota vanhoillislestadiolaisuudesta. Mielenkiintoa on herättänyt nuo hoitokokousjutut, joista on ollut puhetta lehdissä.