Väistämispakko Amazing Racessä

päippyli

Onko tällaista kukaan nähnyt tapahtuvan Amazingissä (kopioitu mtv3.n sivulta):

Väistämispakko (Yield)
Jokaisella etapilla on väistämisvelvollisuudesta kertova merkki, jonka kohdalla joukkueiden on pysähdyttävä. Ennen kuin joukkue pääsee jatkamaan matkaansa, sen on tehtävä kaksi asiaa:

1) Tarkistettava, onko jokin toinen joukkue määrännyt sille väistämispakon.

2) Jos yhdellekään joukkueelle ei ole määrätty väistämispakkoa, joukkueen on päätettävä, käyttääkö se itse tätä määräämisoikeuttaan valitsemansa joukkueen viivyttämiseksi vai ei.

Jos joukkue on velvoitettu väistämään, sen on käännettävä tiimalasi ylösalaisin ja odotettava, kunnes hiekka on valunut sen läpi. Vasta sen jälkeen on lupa jatkaa matkaa. Kukin joukkue voi käyttää väistämismääräystä toisen joukkueen viivyttämiseksi vain yhden kerran koko kisan aikana. Sama joukkue voidaan kuitenkin määrätä väistämään kisan aikana vaikka kuinka monta kertaa.

4

1414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minna

      Joka kilpailussa on yield, mutta vain kerran (tai kaksi)
      Harvoin kilpailijat kayttavat hyvakseen tata oikeutta. Se tulee tarpeen esimerkiksi vain silloin kuin 2 viimeista joukkuetta ovat viimisessa tehtavassa ennen pit stoppia. Edella oleva joukkue yield;taa sen takana odevan ja varmistavat etumatkan ja ettei takana oleva joukkue saa enaa kiinni. Tallain varmistavat etteivat itse putoa kilpailusta.

    • tarjolla

      Eilisessä ARssä se oli tarjolla. Aiemmissä sarjoissa en muista nähneeni, eli uusi juttu?

      • minna

        Saatat olla oikeassa etta se on uusi juttu. Mina katson jo Amazing race 9 parhaillaan ja olen niin tottunut siihen jo. Rupesin miettiman etta ehka sita ei tosiaan ollut alussa.
        Musta koko juttu on vahan turha. Hyvin harvoin kilpailijat kayttaa sita hyvakseen ja yleensa se ei juuri vaikuta tulokseen.


      • Enihoo
        minna kirjoitti:

        Saatat olla oikeassa etta se on uusi juttu. Mina katson jo Amazing race 9 parhaillaan ja olen niin tottunut siihen jo. Rupesin miettiman etta ehka sita ei tosiaan ollut alussa.
        Musta koko juttu on vahan turha. Hyvin harvoin kilpailijat kayttaa sita hyvakseen ja yleensa se ei juuri vaikuta tulokseen.

        Suomessa, Maikkarilla, nähdyissä jaksoissa tämä systeemi on nyt ensimmäistä kertaa.
        Vau, että ihan 9. kautta katselet jo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11471
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      356
      7833
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      87
      2654
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      95
      2185
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      140
      2056
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1611
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1251
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      52
      1054
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      898
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe