Julmaa toimintaa

Jaffa-Jaffa

Kävin kirpputorilla muutama viikko sitten, ja vasta poistuessani huomasin sen olevan lähetystori.
Ostin sieltä 10 sentin hiuspinnin, sellaisen kivan jossa on kukka sateenkaaren väreissä.

Tunsin valtavaa syyllisyyttä, kun laitoin rahojani moiseen tuomittavuuteen.

Minusta lähetystoiminta on yksi tuomittavampia uskonnon harjoittamisen muotoja mitä voi olla.
Varsinkin, mitä enemmässä kokonaisvaltaisen avun tarpeessa lahetyksen kohde on.

Ihmistä pitäisi katsoa ensisijaisesti sen omasta tarpeesta käsin, eikä käännyttäjän tarpeista.

Lähetystyö ei ole koskaan pyyteetöntä. Miksi ihmisiä ei voisi auttaa vain siksi että niin on hyvä; lievittää inhimillistä kärsimystä. Miksi sekoittaa siihen auttajan oma uskomusmaailma.

Vaikka kristinuskon harjoittajat uskovat olevansa oikeassa, ja luulevat tekevänsä palveluksen autettavalle kertomalla jumalastaan, historiasta nähdään, että se hyvä mitä ovat lähetystyöntekijät saaneet aikaan on marginaalista aikaansaatuun tuhoon ja kurjuuten suhteutettuna.

Mikä oikeus hyväosaisemmalla on omistaa myös ainoa ja oikea uskomusjärjestelmä?

Niin on ihminen ihimiselle susi, kuten sananlasku sanoo.

Minusta kirkon pitäisi ottaa vastuta kaikesta mitä se on menneisyydessä tehnyt, mm. hävittänyt mittaamattomia kulttuurisia alueita, tarpeistoa ja kansallishistoriaa niin monessa maassa.

Surullista on, että mistään ei opita. Länsimaalainen menee vieläkin kehitysmaihin ja sanoo miten homman tulee hoitua. Samalla kun se käyttää "auktoriteettiaan" hyväosaisempana, ja alentaa autettavaa tietämättömän idiootin tasolle joka ei edes tajua Jumalan oikeaa luonnetta.. Koska tokihan oikea uskomusjärjestelmä pitää myös Jumalaa lieassan, sanoen missä Hän on ja milloin ja miten.

Entä jos kohdattaisiin autettavaa samalla tasolla, tasa-arvoisena, ilman ajatusmaailmaan katoamista.

Vaihtoehtoja tulee tarjota, se on taivainen tosi, mutta ei esittää niitä parempina kuin vallalla (autettavassa kohteessa) olevia käsityksiä.
Esim joissakin fundamentalistisissa maissa, joissa heimokulttuuri on saanut islamista yliotteen, naisten oikeudet ovat huonot. Oikea lähtökohta ei ehkä olekaan mennä sinne pyssy kourassa sanomaan ,että outta väärässä, vaan sanoa, että meillä on täällä tällaiset vaihtoehdot kuin demokratia ja ihmisoikeudet.
Näyttää miten ne toimii ja tuoda ne ihmisten uloittuville.
Auttaa voidaan jos ihminen apua haluaa, mutta väkisellä avun läpi vieminen tuskin on apua, vaikka auttava niin itse uskoisikin. Maailmaa on kuitenkin tarkasteltava avunsaajan näkövinkkelistä, muuten autettava ajaa vain omia etujaan, ja niin ikävä kyllä lähetystyössä usein on.

En sano, ettäkö lähetystyö ei olisi hyvääkin saanut aikaan, mutta ei mitään ainutlaatuista. Kaikki se hyvä mitä siitä on saatu, olisi voinut aatteeton avustusyhdistyskin saada aikaan, mutta ne mittaamattomat tuhot jotka on nähtävissä maailman sivu.. vain aatteellinen "avustajajoukko" on voinut saada ne aikaan.

Pinni jonka kirppikseltä ostin, oli kiva ja on edelleen käytössä. Silti aina kun sen hiuksiini kiinnitän, muistuu mieleeni, että entäpä jos jostakin könttäbudjetista puuttui juuri se 10 senttiä, että nepalilaisille lapsille voidaan ostaa koulukirjoja, joissa kerrotaan maailman historia ja oikeat näköalat voin kristinuskon läpi. Kuten palestiinalaislapset opiskelevat heimolakien värittämän islamistisen linssin kautta, joissa väkivaltaa tupsahtelee koulukirjoista,ja joissa opetetaan vihaamaan juutalaisia ja kristittyjä.

Auttaminen on hyve, mutta ei silloin, kun auttaminen ajaa ensisijaisesti auttajan omia tarkoitusperiä.


Tässä hyvin yksinkertaistettua tuumintaa lähetystyöstä ja auttamisesta. Pohdittavaa on paljon, enkä edes vielä astunut auttamisen filosofian maaperälle.. tutkimaan sitä, mitä auttaminen todella on.. siitä ehkä josku toinen kerta.

Suomalaisen työn juhlaa.

Jaffat

6

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zzzzzzzzzzzzzz

      ks lähetysseuran, fidan tms. rekrytointi sivuilta, mihinkä töihin ihmisiä otetaan. se ei suinkaan läheskään aina ole uskoon käännyttämistä vaan opettajia, lääkäreitä, nuorisotyöntek., kätilöitä, ym. ym. lähetysseuran ym. kirppareilta tulot menevät vähempiosaisten auttamiseen esim. afrikan lapsille, ei suinkaan siihen mitä sä luulet! mut ilmeisesti et halua auttaa muita vaan tuijotat typeränä jonkun kirpparin nimeä, haloooo, onko valoo!

      • *katsooymmärtäväisenhymyilevästihymiö*


    • Autosähkömies

      >Miksi ihmisiä ei voisi auttaa vain siksi että niin on hyvä; lievittää inhimillistä kärsimystä. Miksi sekoittaa siihen auttajan oma uskomusmaailma.

      Jokaisella auttajalla on oma uskomusmaailmansa. Kyllä siihen auttamiseen on kaikilla jokin motiivi. Ei ole olemassa jotain yleistä kaikkien hyväksymää auttamisen periaatetta.

      >Minusta kirkon pitäisi ottaa vastuta kaikesta mitä se on menneisyydessä tehnyt, mm. hävittänyt mittaamattomia kulttuurisia alueita, tarpeistoa ja kansallishistoriaa niin monessa maassa.

      Minusta kaikkien pitäisi ottaa vastuu omista teoistaan. Kaikista teoistaan: varastamisista, valehtelemisista, kiusaamisista, punaisia päin kävelemisistä, ... Ja tietysti myös tekemättä jättämisistään.

    • Lähetystyön todellisuudesta

      Lähetystyötä tehdään yhteistyössä kohdemaan tahojen kanssa. Esim. Suomen Lähetysseuran työntekijät ovat paikallisen kirkon työntekijöitä. Tai jos maassa ei ole luterilaista kirkkoa niin sitten jonkun muun sopivan yhteistyökumppanin kanssa. Yhteistyökirkot kutsuvat työntekijöitä ulkomailta, sinne ei tuppauduta.
      Jos haluat ajatella, voit varmasti nähdä kristinuskon tuoneen Suomeenkin paljon hyvää, kirjakielen, lukutaidon kansalle, köyhäinhoidon. Myöhemmin tehtävät ovat siirtyneet valtiolle. Vielä nykyään monissa maissa kirkko hoitaa tehtäviä, joita valtio ei hoida, esim. terveydenhoitotyössä.
      Monet Afrikan maat ovat itsenäistyneet siirtomaavallan alta jokunen vuosikymmen sitten ja vasta nyt opettelevat tulemaan toimeen omillaan.
      Jos tarkoitat kulttuurilla sitä että kansa ei osaa lukea ja sitä orjuutetaan, niin okei, silloin kulttuuria on tuhottu.
      Oletko kuullut miten julmaa toimintaa on paikallisten kansanparantajien työ?
      Ovatko rokotuskampanjat pahasta tai puhtaan veden, kaivojen hommaaminen kyliin? Ei niillä kaivoilla kysytä uskonsuuntaa, kun vettä pumpataan.

    • oikeassa

      siinä, että tuumintasi oli hyvin yksinkertaistettua. Mielestäni se oli myös hyvin yleistettyä. Lukijalle jäi se kuva, että koet suurta vihaa lähetystyötä kohtaan etkä edes aio henkilökohtaisesti ottaa selville, mitä se työ oikeasti on vaan perustat väitteesi kuulemallesi, lukemallesi, oletuksille jne...

      Mielenkiintoista olisi kuulla, miten sinä auttaisit ja mikä on se ainoa ja oikea tapa auttaa kehitysmaissa, jos lähetystoiminta on yksi tuomittavimpia muotoja kuten alussa kirjoitit.

    • tietää

      Suomalaiset tekevät lähetystyötä mm. Usassa, Ranskassa, Saksassa jne... Nämähän eivät ole kehitysmaita vai ovatko sittenkin? Millaisia tuhoja siellä on tehty? Mielenkiinnolla odotamme vastausta... vai tietääkö joku muu...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe