Viime kauden piti olla käänteentekevä Tapparan lähihistorian rypemisen jälkeen ja sitä se totta vie olikin. Kysymys kuuluu oliko se sitä positiivisessa vai negatiivisessa mielessä? Tapparassa tapahtui vuosi sitten isoja muutoksia ja isoja muutoksia tapahtui myös tämän kauden jälkeen. Panostukset olivat kovat, mutta päällimmäisenä aistimuksena kaudesta jäi silti karvas maku.
Kauteen lähdettiin kovin ennakko-odotuksin olihan kyseessä seuran 50-vuotisjuhlakausi. Lisäksi Tappara asetti kunnianhimoisen tavoitteen: seuraavan 10 vuoden aikana oli tarkoitus voittaa neljä SM-mitalia, joista kaksi mestaruutta.
- Kuluvan vuoden aikana on tehty paljon töitä, tavoite on menestyä eikä viime kausien kaltaisia tuloksia (9. sija 2004, 8. sija 2005) jatkossa hyväksytä, hallituksen puheenjohtaja Kai Miesmäki julisti huhtikuussa 2005.
Menestyksen takaamiseksi joukkueeseen oli naarattu kovan luokan pelaajia, erityisesti edelliskaudella vuotaneen puolustuksen tukkimiseksi, sekä valmentajakaksikko, jonka tiedettiin pystyvän kääntämään laskusuunnassa olleen joukkueen kurssi.
- Jatkuva tavoite on pysyä runkosarjassa kuuden parhaan joukossa. Meillä pitää jokaisen kauden päätteeksi olla kunnollinen mahdollisuus taistella mestaruudesta, toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoi lähestulkoon tasan vuosi sitten.
Tuskin Leinonen tai kukaan muukaan olisi tuolloin uskonut, että kausi tulee päätymään uuden päävalmentajan etsimiseen.
Voittoja, muttei pelillistä dominointia (15.9.-8.12.2005)
Yhteenveto: 30 ottelua, 20 voittoa (voittoprosentti 67 %). 20 ottelua päättyi yhden maalin erolla voitoksi tai tappioksi.
Tapparan kausi alkoi hyvin. Harjoitusotteluissa oli kaatui SM-liigan tämän kauden hopeajoukkue 3-0 -lukemin ja nykyisten mestarienkin kanssa pelattiin tasan. Vaikka Tampere Cupissa joukkue vielä selkeästi haki itseään, menestys oli siitä huolimatta kohtuullinen. Harjoitusottelut ovat kuitenkin vain harjoitusotteluita.
Runkosarjan alkumetreillä joukkue laittoi epäilijöille jauhot suuhun tehden seuraennätyksen yhtämittaisesti voitettujen otteluiden määrässä kauden alusta laskettuna. Kuuden ottelun mittainen voittoputki katkesi syyskuun viimeisessä ottelussa Kuopiossa vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli ensimmäinen merkki siitä, että Tapparassa ei pelillisesti ollut kaikki palikat kohdallaan. Joukkue oli umpisurkea varsinkin irtokiekkotilanteissa ja maalilla torjunut Pekka Tuokkola joutui kohtuuttoman pommituksen kohteeksi.
Tässä vaiheessa kannattajat kuitenkin vakuuttelivat itselleen, että Tapparan jaloissa painoi edellisen illan SaiPa-peli, sillä aika ei ollut kypsä syvällisten ja luotettavien pelianalyysien tekemiselle. Tuskin kukaan ajatteli ainakaan vakavasti, että Tappara olisi sortunut ylimielisyyteen sarjanousijaa kohtaan.
Tapparan pelit jatkuivat tasaisina esityksinä aina joulutauolle saakka. Aika-ajoin peli kulki kuin juna, mutta usein joukkuetta vaivasi hengen puute. Iltojen pimetessä Tapparan taktiikka selkeni puusilmäisimmällekin fanille: joukkue voitti pelejä minimipanostuksella. Voiton eteen tehtiin vain välttämätön ja joukkue pelasi jatkuvasti säästöliekillä.
Uskomatonta, mutta totta, taktiikka puri, tuloksena 20 voittoa 30 pelistä. Vaikka ajanjaksoon ei kovin montaa useamman maalin voittoa mahtunut, myös varsinaiset tappioputket loistivat poissaolollaan. Pisin peräkkäinen voitoton jakso kesti ainoastaan kolmen ottelun verran ja viimeisestäkin pelistä tuli yksi piste. Tästä huolimatta ehjät 60 minuuttia olivat ani harvinaisia ja joukkueen peli muistutti lähinnä nuoralla tanssimista. Epäilemättä hyvään menestykseen osansa toi monien isojen joukkueiden konttaaminen.
Kevättä kohti? (27.12.2005-11.2.2006)
Yhteenveto: 18 ottelua, 11 voittoa (voittoprosentti 61 %). 11 ottelua päättyi yhden maalin erolla voitoksi tai tappioksi.
Kappaleen otsikko muodostui Tapparan tämän kauden teemaksi. Ikävä kyllä kevääseen tultaessa lausahdukset jäivät pelkkien sanojen tasolle, sillä peli-esitykset eivät edelleenkään paljon hurraa-huutoja aiheuttaneet.
Tragikoomisinta tässä ajanjaksossa oli se, mistä jo syyskaudella oli saatu vahva näyttö. Tapparan pelistä puuttui perusvarmuus, mikä näkyi pienen marginaalin voittoina tai tappioina. Joukkue ei löytänyt henkistä tilaa ja tarvittavaa puristusta, joiden kautta se olisi kääntänyt useamman tiukan pelin voitoksi. Alussa tultiin hyvällä jalalla, mutta ottelun kestäessä katosi ote, varsinkin juuri ratkaisevassa kolmannessa erässä.
Oma luku sinänsä oli pelaajien asennoituminen ennakkoasetelmissa heikompia joukkueita vastaan. Erityisesti tämä ilmiö näkyi Pelicans-otteluissa. Alkukevään surkeimmat hetket koettiinkin 14. tammikuuta, kun lahtelaiset kyykyttivät kirvesrintoja ansaitusti 5-1.
Vain vajaa kuukausi tästä ja Pelicans nöyryytti Tapparaa tahdottoman, ponnettoman ja kaiken kaikkiaan täysin mitäänsanomattoman ns. kamppailun päätteeksi 0-1. Ironisinta oli, että ottelun ratkaisi Tapparasta lähtöpassit saanut Anssi Salmela vain 4 sekuntia ennen loppusummeria. Ottelua seuratessa heräsi kysymys, maksavatko ihmiset tällaisesta oikeasti rahaa?
Tosin rehellisyyden nimissä on todettava, että joukkue pystyi muutamaan suurinumeroisempaan voittoon rökittämällä mm. SaiPaa 3-0 ja Ässiä peräti 5-0 -lukemin. Tällaiset ottelut jäivät kuitenkin vain, ikävä kyllä, yksittäistapauksiksi.
Kone yskii ...ja pysähtyy (28.2.-1.4.2006)
Yhteenveto: 14 ottelua, 4 voittoa (voittoprosentti 29 %). 8 ottelua päättyi yhden maalin erolla voitoksi tai tappioksi.
Jos Tapparan peli oli tähän saakka tasapainoillut voiton ja tappion välimaastossa, seurasi loppukeväästä pelillisesti lähes täydellinen romahdus. Pelaajat, jotka olivat kannatelleet joukkuetta vajosivat näkymättömyyden pohjattomaan kuiluun, ja runkosarjan viimeiset pelit menivät joukkueelta totaalisilla puolivaloilla.
Pahat kielet tiesivät tosin kertoa, että Tappara valitsi tarkoituksella pudotuspelivastustajakseen Porin Ässät. Toisaalta kun tarkastelee joukkueen kautta kokonaisuutena, ei ole täysin tuulesta temmattua todeta, että Tappara hävisi pelinsä ilman taktikointia. Ehkei joukkue laittanut itseään 100 % likoon viimeisissä runkosarjapeleissä, mutta tuskin suoranaisesta tappioon käskyttämisestä tai tiedostetusta alisuorittamisesta oli kuitenkaan kysymys.
Pudotuspeleissä Tapparalla jäi runkosarjasta tuttu käsijarru päälle. Vielä kolmannessa ottelussa joukkueen onnistui rimpuilla itsensä voittoon, mutta loppujen lopuksi Tappara oli vain suupala motivoituneelle Ässä-laumalle. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostui paitsi avainpelaajien henkinen umpisolmu, myös Ässien raivokas pelityyli, johon kukaan Tapparasta ei löytänyt lopullista lääkettä. Varsinkin jälkimmäinen seikka herätti ihmetystä, sillä niin seura- kuin valmennusjohdollekin oli päivän selvää, etteivät Ässä-pelaajat mitään kuoropoikia olleet.
Osansa soppaan toivat Pasi Puistolan ja Janne Grönvallin loukkaantumiset, sekä Tuukka Mäntylän kahden ottelun mittainen pelikielto, joiden ansiosta puolustus kapeni merkittävästi. Hyökkäyspäässä Stefan Öhman ja erityisesti Teemu Laine nostivat tasoaan, mutta se ei yksinkertaisesti riittänyt henkisesti ja fyysisesti alakynteen joutuneille tamperelaisille.
Tapparan pudotuspelien lopullinen kuolinkamppailu alkoi kuitenkin silloin, kun joukkue provosoitui Ässien pelityylistä ja tuomarityöskentelystä sarjan neljännessä ottelussa Porissa. Pelistä katosi punainen lanka, joukkue keskittyi johtoa myöten epäolennaisiin asioihin ja lopusta ei jäänyt lapsille paljon kertomista.
Kausi 2006-07
Tapparassa on tapahtunut mielenkiintoisia muutoksia, sillä seura julkisti neljän uuden pelaajan sopimukset keskiviikkona. Mikä tulee olemaan näiden pelaajien rooli ja mitkä ovat ne tärkeät, muutoksia vaativat osa-alueet joukkueen sisällä?
Ensiksikin joukkueessa pitää tapahtua ryhtiliike ja jatkuvien motivoitumisongelmien kanssa painiminen pitää loppua, varsinkin kun vastaan luistelee ennakolta heikkotasoisempi vastustaja. SM-liigassa ei niin huonoa joukkuetta olekaan, joka ei rökittäisi hyvänä iltana ketä tahansa vastustajaa.
Toiseksi joukkueessa on edelleen pelaajia, joiden kehitys on polkenut jo vuosia paikoillaan, ja joiden pelillinen taso ei ikävä kyllä riitä taisteluun pudotuspelien kirkkaimmista mitaleista. Olisi todennäköisesti kaikkien, myös pelaajien itsensä, etu, että he hakisivat uutta nostetta ja isompaa roolia jostain hieman pienemmästä organisaatiosta.
Avopaikkojen tuhlailuun ja käsien jäätymiseen ratkaisutilanteissa pitää löytää ratkaisu. Muutamien avainhyökkääjien pitää pystyä nostamaan tasoaan selkeästi, mutta joukkue tarvitsisi siitä huolimatta yhden idioottivarman maalinsylkijän Timo Vertalan Ruotsiin siirtymisen myötä. Espoon Bluesista Tapparaan siirtyvä Niko Nieminen on varmasti hyvä pelaaja, mutta tuskin kuitenkaan Vertalan kaltainen sniper.
Pasi Puistolan puolustukseen jättämän aukon paikkaajaksi Tapparassa riittää kiekollisia pakkeja, mutta pystyykö heistä kukaan astumaan Puistolan saappaisiin? Mikä tulee olemaan paluumuuttaja Teemu Aallon rooli?
Toivelistalla on vielä yksi isokokoinen ja erityisesti ilkeä pakki, joka luutii ukkoja pois oman maalin edustalta. Onko Dale Clarke tällainen pelaaja? Toivon mukaan mies osoittautuu luottamuksen arvoiseksi, sillä tämä joukkue ei tarvitse enää yhtään päämäärättömästi surffailevaa tusinajenkkiä tai kanukkia.
Kaikista tärkein asia on kuitenkin löytää valmentaja, jonka auktoriteetti sekä pelitaktiset että henkiset ominaisuudet riittävät nostamaan Tapparan uudelle tasolle. Tässä suhteessa vakavimmat katseet kääntyvät tällä hetkellä Espoon suuntaan, vaikkakin joukkueen johdon taholta on tässäkin suhteessa pidetty matalaa profiilia.
Nähtäväksi jää onnistuvatko kriittiset pelaajahankinnat ja erityisesti lyhyellä varoitusajalla tullut valmentajavaihdos tuomaan ratkaisevaa muutosta ensi kauden pelisysteemiin. Palikoiden loksahtaessa kohdalleen kaikki on kuitenkin mahdollista. xDDD
Kauteen lähdettiin kovin ennakko-odotuksin olihan kyseessä seuran 50-vuotisjuhlakausi. Lisäksi Tappara asetti kunnianhimoisen tavoitteen: seuraavan 10 vuoden aikana oli tarkoitus voittaa neljä SM-mitalia, joista kaksi mestaruutta.
- Kuluvan vuoden aikana on tehty paljon töitä, tavoite on menestyä eikä viime kausien kaltaisia tuloksia (9. sija 2004, 8. sija 2005) jatkossa hyväksytä, hallituksen puheenjohtaja Kai Miesmäki julisti huhtikuussa 2005.
Menestyksen takaamiseksi joukkueeseen oli naarattu kovan luokan pelaajia, erityisesti edelliskaudella vuotaneen puolustuksen tukkimiseksi, sekä valmentajakaksikko, jonka tiedettiin pystyvän kääntämään laskusuunnassa olleen joukkueen kurssi.
- Jatkuva tavoite on pysyä runkosarjassa kuuden parhaan joukossa. Meillä pitää jokaisen kauden päätteeksi olla kunnollinen mahdollisuus taistella mestaruudesta, toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoi lähestulkoon tasan vuosi sitten.
Tuskin Leinonen tai kukaan muukaan olisi tuolloin uskonut, että kausi tulee päätymään uuden päävalmentajan etsimiseen.
Voittoja, muttei pelillistä dominointia (15.9.-8.12.2005)
Yhteenveto: 30 ottelua, 20 voittoa (voittoprosentti 67 %). 20 ottelua päättyi yhden maalin erolla voitoksi tai tappioksi.
Tapparan kausi alkoi hyvin. Harjoitusotteluissa oli kaatui SM-liigan tämän kauden hopeajoukkue 3-0 -lukemin ja nykyisten mestarienkin kanssa pelattiin tasan. Vaikka Tampere Cupissa joukkue vielä selkeästi haki itseään, menestys oli siitä huolimatta kohtuullinen. Harjoitusottelut ovat kuitenkin vain harjoitusotteluita.
Runkosarjan alkumetreillä joukkue laittoi epäilijöille jauhot suuhun tehden seuraennätyksen yhtämittaisesti voitettujen otteluiden määrässä kauden alusta laskettuna. Kuuden ottelun mittainen voittoputki katkesi syyskuun viimeisessä ottelussa Kuopiossa vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli ensimmäinen merkki siitä, että Tapparassa ei pelillisesti ollut kaikki palikat kohdallaan. Joukkue oli umpisurkea varsinkin irtokiekkotilanteissa ja maalilla torjunut Pekka Tuokkola joutui kohtuuttoman pommituksen kohteeksi.
Tässä vaiheessa kannattajat kuitenkin vakuuttelivat itselleen, että Tapparan jaloissa painoi edellisen illan SaiPa-peli, sillä aika ei ollut kypsä syvällisten ja luotettavien pelianalyysien tekemiselle. Tuskin kukaan ajatteli ainakaan vakavasti, että Tappara olisi sortunut ylimielisyyteen sarjanousijaa kohtaan.
Tapparan pelit jatkuivat tasaisina esityksinä aina joulutauolle saakka. Aika-ajoin peli kulki kuin juna, mutta usein joukkuetta vaivasi hengen puute. Iltojen pimetessä Tapparan taktiikka selkeni puusilmäisimmällekin fanille: joukkue voitti pelejä minimipanostuksella. Voiton eteen tehtiin vain välttämätön ja joukkue pelasi jatkuvasti säästöliekillä.
Uskomatonta, mutta totta, taktiikka puri, tuloksena 20 voittoa 30 pelistä. Vaikka ajanjaksoon ei kovin montaa useamman maalin voittoa mahtunut, myös varsinaiset tappioputket loistivat poissaolollaan. Pisin peräkkäinen voitoton jakso kesti ainoastaan kolmen ottelun verran ja viimeisestäkin pelistä tuli yksi piste. Tästä huolimatta ehjät 60 minuuttia olivat ani harvinaisia ja joukkueen peli muistutti lähinnä nuoralla tanssimista. Epäilemättä hyvään menestykseen osansa toi monien isojen joukkueiden konttaaminen.
Kevättä kohti? (27.12.2005-11.2.2006)
Yhteenveto: 18 ottelua, 11 voittoa (voittoprosentti 61 %). 11 ottelua päättyi yhden maalin erolla voitoksi tai tappioksi.
Kappaleen otsikko muodostui Tapparan tämän kauden teemaksi. Ikävä kyllä kevääseen tultaessa lausahdukset jäivät pelkkien sanojen tasolle, sillä peli-esitykset eivät edelleenkään paljon hurraa-huutoja aiheuttaneet.
Tragikoomisinta tässä ajanjaksossa oli se, mistä jo syyskaudella oli saatu vahva näyttö. Tapparan pelistä puuttui perusvarmuus, mikä näkyi pienen marginaalin voittoina tai tappioina. Joukkue ei löytänyt henkistä tilaa ja tarvittavaa puristusta, joiden kautta se olisi kääntänyt useamman tiukan pelin voitoksi. Alussa tultiin hyvällä jalalla, mutta ottelun kestäessä katosi ote, varsinkin juuri ratkaisevassa kolmannessa erässä.
Oma luku sinänsä oli pelaajien asennoituminen ennakkoasetelmissa heikompia joukkueita vastaan. Erityisesti tämä ilmiö näkyi Pelicans-otteluissa. Alkukevään surkeimmat hetket koettiinkin 14. tammikuuta, kun lahtelaiset kyykyttivät kirvesrintoja ansaitusti 5-1.
Vain vajaa kuukausi tästä ja Pelicans nöyryytti Tapparaa tahdottoman, ponnettoman ja kaiken kaikkiaan täysin mitäänsanomattoman ns. kamppailun päätteeksi 0-1. Ironisinta oli, että ottelun ratkaisi Tapparasta lähtöpassit saanut Anssi Salmela vain 4 sekuntia ennen loppusummeria. Ottelua seuratessa heräsi kysymys, maksavatko ihmiset tällaisesta oikeasti rahaa?
Tosin rehellisyyden nimissä on todettava, että joukkue pystyi muutamaan suurinumeroisempaan voittoon rökittämällä mm. SaiPaa 3-0 ja Ässiä peräti 5-0 -lukemin. Tällaiset ottelut jäivät kuitenkin vain, ikävä kyllä, yksittäistapauksiksi.
Kone yskii ...ja pysähtyy (28.2.-1.4.2006)
Yhteenveto: 14 ottelua, 4 voittoa (voittoprosentti 29 %). 8 ottelua päättyi yhden maalin erolla voitoksi tai tappioksi.
Jos Tapparan peli oli tähän saakka tasapainoillut voiton ja tappion välimaastossa, seurasi loppukeväästä pelillisesti lähes täydellinen romahdus. Pelaajat, jotka olivat kannatelleet joukkuetta vajosivat näkymättömyyden pohjattomaan kuiluun, ja runkosarjan viimeiset pelit menivät joukkueelta totaalisilla puolivaloilla.
Pahat kielet tiesivät tosin kertoa, että Tappara valitsi tarkoituksella pudotuspelivastustajakseen Porin Ässät. Toisaalta kun tarkastelee joukkueen kautta kokonaisuutena, ei ole täysin tuulesta temmattua todeta, että Tappara hävisi pelinsä ilman taktikointia. Ehkei joukkue laittanut itseään 100 % likoon viimeisissä runkosarjapeleissä, mutta tuskin suoranaisesta tappioon käskyttämisestä tai tiedostetusta alisuorittamisesta oli kuitenkaan kysymys.
Pudotuspeleissä Tapparalla jäi runkosarjasta tuttu käsijarru päälle. Vielä kolmannessa ottelussa joukkueen onnistui rimpuilla itsensä voittoon, mutta loppujen lopuksi Tappara oli vain suupala motivoituneelle Ässä-laumalle. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostui paitsi avainpelaajien henkinen umpisolmu, myös Ässien raivokas pelityyli, johon kukaan Tapparasta ei löytänyt lopullista lääkettä. Varsinkin jälkimmäinen seikka herätti ihmetystä, sillä niin seura- kuin valmennusjohdollekin oli päivän selvää, etteivät Ässä-pelaajat mitään kuoropoikia olleet.
Osansa soppaan toivat Pasi Puistolan ja Janne Grönvallin loukkaantumiset, sekä Tuukka Mäntylän kahden ottelun mittainen pelikielto, joiden ansiosta puolustus kapeni merkittävästi. Hyökkäyspäässä Stefan Öhman ja erityisesti Teemu Laine nostivat tasoaan, mutta se ei yksinkertaisesti riittänyt henkisesti ja fyysisesti alakynteen joutuneille tamperelaisille.
Tapparan pudotuspelien lopullinen kuolinkamppailu alkoi kuitenkin silloin, kun joukkue provosoitui Ässien pelityylistä ja tuomarityöskentelystä sarjan neljännessä ottelussa Porissa. Pelistä katosi punainen lanka, joukkue keskittyi johtoa myöten epäolennaisiin asioihin ja lopusta ei jäänyt lapsille paljon kertomista.
Kausi 2006-07
Tapparassa on tapahtunut mielenkiintoisia muutoksia, sillä seura julkisti neljän uuden pelaajan sopimukset keskiviikkona. Mikä tulee olemaan näiden pelaajien rooli ja mitkä ovat ne tärkeät, muutoksia vaativat osa-alueet joukkueen sisällä?
Ensiksikin joukkueessa pitää tapahtua ryhtiliike ja jatkuvien motivoitumisongelmien kanssa painiminen pitää loppua, varsinkin kun vastaan luistelee ennakolta heikkotasoisempi vastustaja. SM-liigassa ei niin huonoa joukkuetta olekaan, joka ei rökittäisi hyvänä iltana ketä tahansa vastustajaa.
Toiseksi joukkueessa on edelleen pelaajia, joiden kehitys on polkenut jo vuosia paikoillaan, ja joiden pelillinen taso ei ikävä kyllä riitä taisteluun pudotuspelien kirkkaimmista mitaleista. Olisi todennäköisesti kaikkien, myös pelaajien itsensä, etu, että he hakisivat uutta nostetta ja isompaa roolia jostain hieman pienemmästä organisaatiosta.
Avopaikkojen tuhlailuun ja käsien jäätymiseen ratkaisutilanteissa pitää löytää ratkaisu. Muutamien avainhyökkääjien pitää pystyä nostamaan tasoaan selkeästi, mutta joukkue tarvitsisi siitä huolimatta yhden idioottivarman maalinsylkijän Timo Vertalan Ruotsiin siirtymisen myötä. Espoon Bluesista Tapparaan siirtyvä Niko Nieminen on varmasti hyvä pelaaja, mutta tuskin kuitenkaan Vertalan kaltainen sniper.
Pasi Puistolan puolustukseen jättämän aukon paikkaajaksi Tapparassa riittää kiekollisia pakkeja, mutta pystyykö heistä kukaan astumaan Puistolan saappaisiin? Mikä tulee olemaan paluumuuttaja Teemu Aallon rooli?
Toivelistalla on vielä yksi isokokoinen ja erityisesti ilkeä pakki, joka luutii ukkoja pois oman maalin edustalta. Onko Dale Clarke tällainen pelaaja? Toivon mukaan mies osoittautuu luottamuksen arvoiseksi, sillä tämä joukkue ei tarvitse enää yhtään päämäärättömästi surffailevaa tusinajenkkiä tai kanukkia.
Kaikista tärkein asia on kuitenkin löytää valmentaja, jonka auktoriteetti sekä pelitaktiset että henkiset ominaisuudet riittävät nostamaan Tapparan uudelle tasolle. Tässä suhteessa vakavimmat katseet kääntyvät tällä hetkellä Espoon suuntaan, vaikkakin joukkueen johdon taholta on tässäkin suhteessa pidetty matalaa profiilia.
Nähtäväksi jää onnistuvatko kriittiset pelaajahankinnat ja erityisesti lyhyellä varoitusajalla tullut valmentajavaihdos tuomaan ratkaisevaa muutosta ensi kauden pelisysteemiin. Palikoiden loksahtaessa kohdalleen kaikki on kuitenkin mahdollista. xDDD
Vastaukset 3
Vanhimmat
.... heti alkaa vittuileminen
MUN SUOSIKKEJA ON MYÖS TAPPARA JOTEN OLISI UPEAA NÄHDÄ AIKANAAN VIIDEN SM-LIIGAJOUKKUEEN VALTAKAUDET HIFK.TPS.TAPPARA.LUKKO.HPK.JA SITTEN VIELÄ KUUDESTI OLLA MESTARUUSJUHLISSA TAMPEREELLA.
KOLMESTI SM-SEMIFINAALEISSA HÄMEENLINNASSA JOSTA SITTEN JUHLIIN TPSIÄ VASTAAN TAMPEREELLE
mun mielestä tappara on aina paras vaikka niillä onkin niitä huonoja kausia... mä oon jo monta vuotta kannattanu pelkästään tapparaa,vaikka jotkut kaudet onki ollu niiltä surkeita..