"Liian vanha sananvapauteen
28.04. - 15:00
Anu Ala-Korpela
Halusimme toimituksessa tehdä hieman erilaisen lehtijutun. Sellaisen, jossa laitoksessa asuva vanha ihminen itse pitäisi yhden päivän ajan päiväkirjaa. Samasta vuorokaudesta pitäisivät päiväkirjaa vanhuksen omainen ja hoitaja.
Valitsimme Koukkuniemen vanhainkodin, koska tiesimme, että juuri nyt se kiinnostaa ihmisiä.
Otimme yhteyttä vanhainkotiin. Koska Koukkuniemessä halutaan juuri nyt rajoittaa julkisuutta, pyyntömme käsiteltiin palaverissa. Henkilökunta suhtautui ideaamme myönteisesti, koska olimme hyvissä ajoin ja rauhassa liikkeellä ja kerroimme tarkat suunnitelmat, miten juttu tehtäisiin. Koska henkilökunnalla ei ymmärrettävästi ollut aikaa panostaa sopivien henkilöiden haravoimiseen, käynnistimme itse etsinnät.
Sitten puhelin soi.
– Apulaiskaupunginjohtaja Päivi Sillanaukee kieltää jyrkästi jutun tekemisen, vanhainkodista kerrottiin.
Nikottelin.
– Vanhusten arki pitää rauhoittaa, oli Sillanaukee määrännyt.
Rauhoittaa.
Kaikkiaan Koukkuniemessä on 997 ikäihmistä. Millainen mellakka siellä puhkeaisi, jos yksi ihminen yhdessä 12:sta alueen rakennuksesta pitäisi päiväkirjaa? Kokemukseni perusteella vanhukset laitoksissa kaipaavat yleensä lisää virikkeitä pikemmin kuin lisää rauhaa. Millaista kiihkeää elämää Koukkuniemessä oikein vietetään?
Nyt seuraa tietoisku: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Yllä oleva ajatus ei ole toimittajien kotkotuksia. Sanat ovat Suomen perustuslaista.
Kun aamulla kävelin töihin juttua miettien, ajatukseni käyskentelivät kummallisilla poluilla. Keihin kaikkiin kaupunginjohtajan päiväkirjanpitämiskielto ulottuu? Uskaltaisiko joku omainen kaupunginjohtajasta huolimatta pitää päiväkirjaa?
Jos uhkarohkea vanhus lyijykynällä ja pienellä käsialalla taskulampun valossa pitäisi päiväkirjaa, mitä sivuille tapahtuisi, jos niistä saataisiin vihiä? Miten ne salaa kuljetettaisiin toimitukseen?
On tavallista että ihmiset yrittävät vaikuttaa siihen, mitä toimittajat kirjoittavat. Tottakai. Niin minäkin yrittäisin.
Oikeasti apulaiskaupunginjohtaja ei voi kieltää jutun tekoa. Hän voi pelotella.
Isosisko valvoo."
http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/3528806.shtml
Elämää on riesaksi asti?
"Kuole ennen kuin vanhenet
Olen työkseni kiskonut limaisia maksapihvinpalasia hampaattomista suista, siunannut hautaan hoitovirheitä, harjaantunut erottamaan hajusta, tarvitaanko vaipanvaihtoa vai hauturia.
Mutta koskaan ei ole etonut ja ilettänyt niin kuin nyt kuunnellessa valehtelua vanhustenhoidosta.
Vanhoja ei arvosteta edes sen vertaa, että pysyttäisiin totuudessa.
Suomen viriilein vanhus Paavo Lipponen kävi esimerkiksi kehumassa, miten kansallinen terveysohjelma on lyhentänyt jonot.
Haloo! Lyhenee koiran häntäkin, kun se katkaistaan. Pitää olla yhtaikaa kuollut, kiukkuinen ja mielellään silmäätekevän sukulainen, että pääsee jonoon, jota ei enää ole.
Euroopan suurin ihmissäilömö uhkuu kuulemma Koukkuniemen henkeä.
Laitoksissa eivät valita potilaat, eivät omaiset. Sekin on vale.
Kyllä he valittavat, mutta toisilleen.
Kuka kerjäisi verta nenästään tai luulisi minkään muuttuvan? Ruotsissa ilkeät mummut hoidetaan jo mustelmille. Meillä heidät doupataan hiljaisiksi. Ei ole harvinaista laskea mummelin dosetista yli kolmekymmentä pilleriä. Arvauskeskuksessa on joka kerta uusi lääkäri, joka tuikkaa lisää mömmöjä entisten päälle. Se on arjen eutanasiaa: Mummu pökertyy, kaatuu ja pääsee päivystyksen kautta taivastien alkuun – mikäli ei kuivetu kotolattialle.
¦ ¦ ¦
Koukkarin ongelmat on tiedetty 30 vuotta, eikä sen sanominen näytä päättäjiä edes hävettävän.
Vasta pakon edessä hankitaan ne sata hoitajaa, joilla ”pärjätään” – ei niitä kolmeasataa, jotka tarvitaan. Urheiden ja uhrautuvien hoitajien taakse on aina päästy piiloon.
Taannoisen tv-ohjelman täydellisimpiä älypierahduksia oli, että a) laitosvanhukset ovat entistä heikkokuntoisempia b) heidän univahdikseen riittää mainiosti siivooja (nyk. laitoshoitaja.)
Seuraavaksi otetaan varmaan käyttöön myönteisen ajattelun kukkanen, Norjan malli: syötetään vanhus mieluummin kerran päivässä kunnolla kuin kaksi kertaa kiireellä.
Koirakin ruokitaan kahdesti päivässä. Ei mahan, vaan mielialan takia.
Samassa studiossa myös alan ministerin ihmiskäsitys lirahti lahkeesta. Valitettuaan ensin vanhusten arvostuksen puutetta hän totesi kolme vuotta koulutetun lähihoitajan olevan turhaa herkkua mummuille.
Perusteilla on suppea vanhushuoltotutkinto ”esimerkiksi maahanmuuttajille, koska he soveltuvat semmoiseen työhön”.
Pannaan yhteiskunnan pahnanpohjimmaiset hoitamaan sängynpohjimmaisia.
Halveksitaan yhdellä iskulla sekä vanhuksia että värillisiä.
Hyvät hyssälät! Seuraavaksi kuulemme, että mustat sopivat loppututkinnoistaan riippumatta katusoittajiksi, koska heillä ”on rytmi veressä”.
¦ ¦ ¦
Nykyvanhukset haluavat kuulemma asua kotona. Tietysti. He ovat vierailleet vanhainkodeissa, ja jättäytyvät sittenkin mieluummin laillistetun heitteillejätön eli niin sanotun avohoidon asiakkaiksi toivoen, että hyväuskoisin lapsista haksahtaisi omaishoitajaksi, moderniksi maaorjaksi.
Samaan aikaan ministeriö kehittää ”etäläsnäoloa”(?!) ja ministeri lupaa ”tietoteknisten valmiuksien hyväksikäyttöä”. Vanhusvaippa, joka hälyttää virtsalla täytyttyään ei ole enää uutta; tulossa on vaippa, joka hälyttää kun täyttyminen on päättynyt eli vainaa on valmis haettavaksi.
Isoäitini sukupolvi pelkäsi toki vanhenemisen kipuja, köyhäintaloa ja yksinäisyyttä ystävien kuoltua. Mutta eivät he pelänneet vanhuutta sinänsä.
Tämän päivän viisikymppiset pelkäävät vanhuutta enemmän kuin kuolemaa. Syystäkin. Kuolemassa voi vielä olla rahtunen ihmisarvoa.
Hilkka Olkinuora
Kirjoittaja on tamperelainen pastori ja toimittaja "
Sunnuntaivieras Aamulehti Sunnuntai 23. huhtikuuta 2006
http://www.aamulehti.fi/
28.04. - 15:00
Anu Ala-Korpela
Halusimme toimituksessa tehdä hieman erilaisen lehtijutun. Sellaisen, jossa laitoksessa asuva vanha ihminen itse pitäisi yhden päivän ajan päiväkirjaa. Samasta vuorokaudesta pitäisivät päiväkirjaa vanhuksen omainen ja hoitaja.
Valitsimme Koukkuniemen vanhainkodin, koska tiesimme, että juuri nyt se kiinnostaa ihmisiä.
Otimme yhteyttä vanhainkotiin. Koska Koukkuniemessä halutaan juuri nyt rajoittaa julkisuutta, pyyntömme käsiteltiin palaverissa. Henkilökunta suhtautui ideaamme myönteisesti, koska olimme hyvissä ajoin ja rauhassa liikkeellä ja kerroimme tarkat suunnitelmat, miten juttu tehtäisiin. Koska henkilökunnalla ei ymmärrettävästi ollut aikaa panostaa sopivien henkilöiden haravoimiseen, käynnistimme itse etsinnät.
Sitten puhelin soi.
– Apulaiskaupunginjohtaja Päivi Sillanaukee kieltää jyrkästi jutun tekemisen, vanhainkodista kerrottiin.
Nikottelin.
– Vanhusten arki pitää rauhoittaa, oli Sillanaukee määrännyt.
Rauhoittaa.
Kaikkiaan Koukkuniemessä on 997 ikäihmistä. Millainen mellakka siellä puhkeaisi, jos yksi ihminen yhdessä 12:sta alueen rakennuksesta pitäisi päiväkirjaa? Kokemukseni perusteella vanhukset laitoksissa kaipaavat yleensä lisää virikkeitä pikemmin kuin lisää rauhaa. Millaista kiihkeää elämää Koukkuniemessä oikein vietetään?
Nyt seuraa tietoisku: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Yllä oleva ajatus ei ole toimittajien kotkotuksia. Sanat ovat Suomen perustuslaista.
Kun aamulla kävelin töihin juttua miettien, ajatukseni käyskentelivät kummallisilla poluilla. Keihin kaikkiin kaupunginjohtajan päiväkirjanpitämiskielto ulottuu? Uskaltaisiko joku omainen kaupunginjohtajasta huolimatta pitää päiväkirjaa?
Jos uhkarohkea vanhus lyijykynällä ja pienellä käsialalla taskulampun valossa pitäisi päiväkirjaa, mitä sivuille tapahtuisi, jos niistä saataisiin vihiä? Miten ne salaa kuljetettaisiin toimitukseen?
On tavallista että ihmiset yrittävät vaikuttaa siihen, mitä toimittajat kirjoittavat. Tottakai. Niin minäkin yrittäisin.
Oikeasti apulaiskaupunginjohtaja ei voi kieltää jutun tekoa. Hän voi pelotella.
Isosisko valvoo."
http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/3528806.shtml
Elämää on riesaksi asti?
"Kuole ennen kuin vanhenet
Olen työkseni kiskonut limaisia maksapihvinpalasia hampaattomista suista, siunannut hautaan hoitovirheitä, harjaantunut erottamaan hajusta, tarvitaanko vaipanvaihtoa vai hauturia.
Mutta koskaan ei ole etonut ja ilettänyt niin kuin nyt kuunnellessa valehtelua vanhustenhoidosta.
Vanhoja ei arvosteta edes sen vertaa, että pysyttäisiin totuudessa.
Suomen viriilein vanhus Paavo Lipponen kävi esimerkiksi kehumassa, miten kansallinen terveysohjelma on lyhentänyt jonot.
Haloo! Lyhenee koiran häntäkin, kun se katkaistaan. Pitää olla yhtaikaa kuollut, kiukkuinen ja mielellään silmäätekevän sukulainen, että pääsee jonoon, jota ei enää ole.
Euroopan suurin ihmissäilömö uhkuu kuulemma Koukkuniemen henkeä.
Laitoksissa eivät valita potilaat, eivät omaiset. Sekin on vale.
Kyllä he valittavat, mutta toisilleen.
Kuka kerjäisi verta nenästään tai luulisi minkään muuttuvan? Ruotsissa ilkeät mummut hoidetaan jo mustelmille. Meillä heidät doupataan hiljaisiksi. Ei ole harvinaista laskea mummelin dosetista yli kolmekymmentä pilleriä. Arvauskeskuksessa on joka kerta uusi lääkäri, joka tuikkaa lisää mömmöjä entisten päälle. Se on arjen eutanasiaa: Mummu pökertyy, kaatuu ja pääsee päivystyksen kautta taivastien alkuun – mikäli ei kuivetu kotolattialle.
¦ ¦ ¦
Koukkarin ongelmat on tiedetty 30 vuotta, eikä sen sanominen näytä päättäjiä edes hävettävän.
Vasta pakon edessä hankitaan ne sata hoitajaa, joilla ”pärjätään” – ei niitä kolmeasataa, jotka tarvitaan. Urheiden ja uhrautuvien hoitajien taakse on aina päästy piiloon.
Taannoisen tv-ohjelman täydellisimpiä älypierahduksia oli, että a) laitosvanhukset ovat entistä heikkokuntoisempia b) heidän univahdikseen riittää mainiosti siivooja (nyk. laitoshoitaja.)
Seuraavaksi otetaan varmaan käyttöön myönteisen ajattelun kukkanen, Norjan malli: syötetään vanhus mieluummin kerran päivässä kunnolla kuin kaksi kertaa kiireellä.
Koirakin ruokitaan kahdesti päivässä. Ei mahan, vaan mielialan takia.
Samassa studiossa myös alan ministerin ihmiskäsitys lirahti lahkeesta. Valitettuaan ensin vanhusten arvostuksen puutetta hän totesi kolme vuotta koulutetun lähihoitajan olevan turhaa herkkua mummuille.
Perusteilla on suppea vanhushuoltotutkinto ”esimerkiksi maahanmuuttajille, koska he soveltuvat semmoiseen työhön”.
Pannaan yhteiskunnan pahnanpohjimmaiset hoitamaan sängynpohjimmaisia.
Halveksitaan yhdellä iskulla sekä vanhuksia että värillisiä.
Hyvät hyssälät! Seuraavaksi kuulemme, että mustat sopivat loppututkinnoistaan riippumatta katusoittajiksi, koska heillä ”on rytmi veressä”.
¦ ¦ ¦
Nykyvanhukset haluavat kuulemma asua kotona. Tietysti. He ovat vierailleet vanhainkodeissa, ja jättäytyvät sittenkin mieluummin laillistetun heitteillejätön eli niin sanotun avohoidon asiakkaiksi toivoen, että hyväuskoisin lapsista haksahtaisi omaishoitajaksi, moderniksi maaorjaksi.
Samaan aikaan ministeriö kehittää ”etäläsnäoloa”(?!) ja ministeri lupaa ”tietoteknisten valmiuksien hyväksikäyttöä”. Vanhusvaippa, joka hälyttää virtsalla täytyttyään ei ole enää uutta; tulossa on vaippa, joka hälyttää kun täyttyminen on päättynyt eli vainaa on valmis haettavaksi.
Isoäitini sukupolvi pelkäsi toki vanhenemisen kipuja, köyhäintaloa ja yksinäisyyttä ystävien kuoltua. Mutta eivät he pelänneet vanhuutta sinänsä.
Tämän päivän viisikymppiset pelkäävät vanhuutta enemmän kuin kuolemaa. Syystäkin. Kuolemassa voi vielä olla rahtunen ihmisarvoa.
Hilkka Olkinuora
Kirjoittaja on tamperelainen pastori ja toimittaja "
Sunnuntaivieras Aamulehti Sunnuntai 23. huhtikuuta 2006
http://www.aamulehti.fi/
Vastaukset 3
Vanhimmat
verot YLEISESTI vanhusten huoltoon - nekin kirkolta vapautuvat - takaat Taivaaseen pääsyn. No - jos ei vanhuksen elämä taivallista lie, niin saisihan niillä elämäsi aikana kerätyillä rahoilla muutamaksi vuodeksi häntäpäähän parempaa palvelua?
BTW. YHTEISÖVEROTUSOIKEUS KIRKOILTA POISTETTAVA.
jankutat samaa kuin koira, en aio erota.
eläimiä? Te ette ole.