Täällä on silloin tällöin pidetty pieniä tietokilpailuja erinäisistä asioista. Usein teemana on ollut jokin historiallinen tapahtuma.
Niinpä minäkin nyt kysyn, kuka kirjoitti kirjoituksen, josta annan loppupuolella pieniä näytteitä. Asialla on kyllä liittymää tämän palstan aihepiiriin; siksi kyselen sitä täällä.
Ensiksi sille hieman johdantoa:
Kekkonen on kuvannut vuotta 1970 uransa vaikeimmaksi. Silloin elettiin kriisiä monilla rintamilla: ulkopoliittisesti Neuvostoliiton painostus oli kovimmillaan, suurlähettilas Beljakov painosti kommunistejamme vallankumoukseen ja lietsoi lakkoja, joihin muutenkin oli suurta valmiutta, sillä palkansaajat kokivat joutuneensa häviäjän osaan palkkojen ja hintojen kilpajuoksussa. Kekkonen itse oli ryhtynyt sovittelijaksi metallin työriidassa tarjoten välitysehdotusta, jota työntekijäpuoli ei kuitenkaan hyväksynyt. Taloutemme oli kuralla, työllisyystilanne heikentynyt ja elintasopakolaisten virta Ruotsiin jatkui. Koiviston hallitus oli joutunut eroamaan ja Aurankin hallitus joutui eroamaan Neuvostoliiton painostuksesta. Yhteiskunta kokonaisuudessaan oli kuohunnan tilassa.
Eduskuntavaalien suurin voittaja oli ollut Vennamon SMP ja toiseksi suurin kokoomus, ja niitä ei olisi voinut noin vain syrjäyttää, mutta SKDL kieltäytyi neuvotteluistakin, jos mukana olisi kokoomus ja etenkin vennamolaiset.
Niinpä Kekkonen itse otti langat käsiinsä ja määräsi Ahti Karjalaisen kokoamaan keskustapuolueen, sosialidemokraattien, kommunistien, ja kansanpuolueitten muodostaman enemmistöhallituksen kiireellä aikataululla, sillä Kekkosella oli jo odottamassa sovitut matkat Neuvostoliittoon ja Yhdysvaltoihin.
Koiviston hallituksessa mukana olleet kommunistit olivat tehneet hallituksen työskentelyn mahdottomaksi ja aiheuttaneet sen hajoamisen. Silti Kekkonen edelleen vaati, ettämyös Karjalaisen on otettava kommunistit hallitukseensa. Ja niin hän ottikin.
Monilla tahoilla presidentin niin suoraa puuttumista asiaan pidettiin sopimattomana. Jopa todettiin presidentin ylittäneen silloin vielä suuret valtaoikeutensa ja vaadittiin hänen eroaan.
Silloin ilmestyi erääseen huomattavaan lehteen seuraava kirjoitus, joka oli otsikoitu:
”Eikö presidentin olisi pyydettävä eroa virastaan?”.
Siinä todettiin mm (sivuutan kirjoituksen alkua pitkään):
”Oli miten oli, kukaan ei voi vapauttaa presidentti Kekkosta siitä, että hän ikään kuin veti kommunistit hallitusyhteistyöhön. Itse hän arvattavasti pitää sitä ansionaan, mutta kun SKDL on nyt osoittanut, että se ei halua noudattaa yhteisesti sovittujen pelisääntöjen seuraamista, on puheenjohtajan (Kekkosen siis) katsottava pudota jymähtäneen lattialle tuolien väliin”
- - -
”Jo silloin kun raskas metalli hylkäsi presidentti Kekkosen työehtosopimusta koskevan välitysehdotuksen, olisi voitu esittää vastaava kysymys. Presidentti itse perusteli epäonnistuneisiin neuvotteluihin puuttumistaan sillä, että yksikään presidentti, joka toivoo vielä valituksi, ei ryhtyisi niin hullumaiseen tekoon kuin hän käy, sillä hän ei tule enää olemaan ehdokkaana seuraavissa vaaleissa. Mutta kun raskas metalli oli sitten hylännyt presidentin suosituksen, hänellä olisi ollut täysi syy ilmoittaa eroavansa heti, koska todella oli saanut epäluottamuslauseen siltä osapuolelta, jonka sanalle ehdotusta tehdessään hänen oletettiin asettaneen pääpainon.
Epäluottamus voidaan osoittaa tietyssä yksityisasiassa yhtä hyvin kuin suuressa linja kysymyksessä. Tässä on ollut esillä lyhyen ajan kuluessa molemmat.”
Kirjoitus on paljon pitempi, mutta tässä vain näytettä sen luonteesta.
Kuka tuolloin uskalsi olla tuollainen kekkoskriitikko? Että siis rohkeni olla sitä mieltä, että Kekkosen olisi ollut syytä erota, vaikka tämä tuossa puheessaan antoi selvästi ymmärtää, ettei hän enää jatkossa olisi ehdolla presidentiksi. No, varmaan joku noita aikoja muistava saattaa muistaa tai ainakin arvata tuon puhujan!
Jos oikeaa vastausta ei tule klo 20.00 mennessä, kerron sen ja mainitsen lähteenikin.
Niinpä minäkin nyt kysyn, kuka kirjoitti kirjoituksen, josta annan loppupuolella pieniä näytteitä. Asialla on kyllä liittymää tämän palstan aihepiiriin; siksi kyselen sitä täällä.
Ensiksi sille hieman johdantoa:
Kekkonen on kuvannut vuotta 1970 uransa vaikeimmaksi. Silloin elettiin kriisiä monilla rintamilla: ulkopoliittisesti Neuvostoliiton painostus oli kovimmillaan, suurlähettilas Beljakov painosti kommunistejamme vallankumoukseen ja lietsoi lakkoja, joihin muutenkin oli suurta valmiutta, sillä palkansaajat kokivat joutuneensa häviäjän osaan palkkojen ja hintojen kilpajuoksussa. Kekkonen itse oli ryhtynyt sovittelijaksi metallin työriidassa tarjoten välitysehdotusta, jota työntekijäpuoli ei kuitenkaan hyväksynyt. Taloutemme oli kuralla, työllisyystilanne heikentynyt ja elintasopakolaisten virta Ruotsiin jatkui. Koiviston hallitus oli joutunut eroamaan ja Aurankin hallitus joutui eroamaan Neuvostoliiton painostuksesta. Yhteiskunta kokonaisuudessaan oli kuohunnan tilassa.
Eduskuntavaalien suurin voittaja oli ollut Vennamon SMP ja toiseksi suurin kokoomus, ja niitä ei olisi voinut noin vain syrjäyttää, mutta SKDL kieltäytyi neuvotteluistakin, jos mukana olisi kokoomus ja etenkin vennamolaiset.
Niinpä Kekkonen itse otti langat käsiinsä ja määräsi Ahti Karjalaisen kokoamaan keskustapuolueen, sosialidemokraattien, kommunistien, ja kansanpuolueitten muodostaman enemmistöhallituksen kiireellä aikataululla, sillä Kekkosella oli jo odottamassa sovitut matkat Neuvostoliittoon ja Yhdysvaltoihin.
Koiviston hallituksessa mukana olleet kommunistit olivat tehneet hallituksen työskentelyn mahdottomaksi ja aiheuttaneet sen hajoamisen. Silti Kekkonen edelleen vaati, ettämyös Karjalaisen on otettava kommunistit hallitukseensa. Ja niin hän ottikin.
Monilla tahoilla presidentin niin suoraa puuttumista asiaan pidettiin sopimattomana. Jopa todettiin presidentin ylittäneen silloin vielä suuret valtaoikeutensa ja vaadittiin hänen eroaan.
Silloin ilmestyi erääseen huomattavaan lehteen seuraava kirjoitus, joka oli otsikoitu:
”Eikö presidentin olisi pyydettävä eroa virastaan?”.
Siinä todettiin mm (sivuutan kirjoituksen alkua pitkään):
”Oli miten oli, kukaan ei voi vapauttaa presidentti Kekkosta siitä, että hän ikään kuin veti kommunistit hallitusyhteistyöhön. Itse hän arvattavasti pitää sitä ansionaan, mutta kun SKDL on nyt osoittanut, että se ei halua noudattaa yhteisesti sovittujen pelisääntöjen seuraamista, on puheenjohtajan (Kekkosen siis) katsottava pudota jymähtäneen lattialle tuolien väliin”
- - -
”Jo silloin kun raskas metalli hylkäsi presidentti Kekkosen työehtosopimusta koskevan välitysehdotuksen, olisi voitu esittää vastaava kysymys. Presidentti itse perusteli epäonnistuneisiin neuvotteluihin puuttumistaan sillä, että yksikään presidentti, joka toivoo vielä valituksi, ei ryhtyisi niin hullumaiseen tekoon kuin hän käy, sillä hän ei tule enää olemaan ehdokkaana seuraavissa vaaleissa. Mutta kun raskas metalli oli sitten hylännyt presidentin suosituksen, hänellä olisi ollut täysi syy ilmoittaa eroavansa heti, koska todella oli saanut epäluottamuslauseen siltä osapuolelta, jonka sanalle ehdotusta tehdessään hänen oletettiin asettaneen pääpainon.
Epäluottamus voidaan osoittaa tietyssä yksityisasiassa yhtä hyvin kuin suuressa linja kysymyksessä. Tässä on ollut esillä lyhyen ajan kuluessa molemmat.”
Kirjoitus on paljon pitempi, mutta tässä vain näytettä sen luonteesta.
Kuka tuolloin uskalsi olla tuollainen kekkoskriitikko? Että siis rohkeni olla sitä mieltä, että Kekkosen olisi ollut syytä erota, vaikka tämä tuossa puheessaan antoi selvästi ymmärtää, ettei hän enää jatkossa olisi ehdolla presidentiksi. No, varmaan joku noita aikoja muistava saattaa muistaa tai ainakin arvata tuon puhujan!
Jos oikeaa vastausta ei tule klo 20.00 mennessä, kerron sen ja mainitsen lähteenikin.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Känä on rohkea kirjoittaja sinun kanssasi. Eläköön demarit kivuliaasti.
Mutta asiasta toiseen, tulin juuri Härkätorin puiston Vapputilaisuudesta, missä Anneli piti puheen.
Oli hieno tilaisuus, kansalaiset olivat tyytyväisiä Anneliin ja vihreitä Keskusta-ilmapalloja oli runsaasti.
Joukossa oli myös yksi SDP-ilmapallokin, mutta se taisi poksahtaa...
Eikä Anneli, puheensa lopuksi sitä venceremosta rääkynyt!
...vasta nyt huomasin tuon viestisi. Ihan oikeaa henkilöa veikkailet, varmaan tiedätkin, joskin toisella nimimerkillä hän jo silloin esiintyi.
Taidanpa arvata sinunkin henkilöllisyytesi, kun Härkätorin maisemista viestisi lähetät! Ellei sitten Härkätoreja ole muuallakin kuin Raahessa, jonne meillä molemmilla on tiettyjä yhteyksiä, kuten on jo aikaisemmin käynyt selville.
Tervetuloa Vapun mentyä taas tänne eteläiselle palmurannikolle!
Jorma Korhonen. Kekkosen julkiseen haukkumiseeen olisi armeijassa ja Valiossakin vaadittu todellista siviilirohkeutta. Mutta nyt eläkkeellä ja paljon Kekkosen kuoleman jälkeen se on tieysti helppoa.
Pallin nurkassa kinni!
Onko Kalliomäellä pupu pöksyissä, kun se pelkää porvariyhteistyötä? Tuskin siitä on nyt pelkoa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/
Vanhanen on puhunut asiaa, mutta Ihalainen vain jatkaisi sitä kampakeraamisen ajan pysähtyneisyyttä.
Kataisen höpinä oli pelkkää paskaa!
Hienosti analysoit vappupuheet. Moista nyanssien ymmärrystä harvoin tapaa.
huomaan, että pieniä kirjoitusvirheitäkin on tullut joukkoon!
Mutta onneksi asia tuli selväksi!
Jos Mielipidepankki tai joku toinen todellinen historian harrastaja olisi täällä nyt liikuskellut, niin oikea vastaus olisi jo tullut. Ehkäpä Oiva Härkönenkin olisi sen tiennyt, mutta Oivakin lienee jo mökkimaisemissaan.
Kukapa muu olisi noin uskaltanut kirjoittaa Urho Kekkosesta kuin - Urho Kekkonen itse! Noin hän kirjoitti nimimerkki Liimataisena Suomen Kuvalehdessä.
Asiasta kertoo mm. Paavo Haavikko toimittamassaan Kekkosen elämäkerrassa "Tämä minun ankara vuosisatani", siitä on kertonut SK:n silloinen päätoimittaja Leo Tujunen ja on siitä keskusteltu muuallakin, joskin Juhani Suomi näkyy vaikenevan (en ainakaan pikahaulla löytänyt mainintaa hänen kekkoselmäkertansa kuudessesta osasta "Taistelu puolueettomuudesta".
Niin, kaikille lienee jo ammoin käynyt selville, että SK:n kolumnisti Liimatainen oli nimenomaan silloinen presidenttimme Urho Kekkonen.
...kerron, että kertoohan myös Juhani Suomi tuosta asiasta, joskaan ei sanatarkasti Kekkosen/Liimataisen kirjoitusta siteeraten.
Mainitussa osassa svuilla 529-547 on kokonainen luku otsikolla "Eikö presidentin olisi pyydettävä ero virastaan", jossa Suomi kertoo asiasta.
Hän toteaa myös Kekkosen Liimataisena purkaneen katkeruuttaan tuosta metallille tekemänsä välitysehdotuksensa kaatumisesta: "sen jälkeen kun UKK-ehdotus neuvoteltiin nurin, on odotettavissa, että paineenkestävä kattilakaan ei pysty pitämään kurissa kohonneiden kustannusten aiheuttamaa hintojen korotustarvetta. Se kasvaa sitä suuremmaksi, mitä kauemmin se onnistutaan torjjumaan. Monet sisäpoliittiset syyt voivat johtaa siihen, että hallituksesta lähtö on helpompi vaihtoehto kuin joutuminen syytetyksi hintavyöryn irralleen päästämisestä.."
Luen parhaillaan mm. L.A Puntilan päiväkirjoihin perustuvaa Kauko I. Rumpusen teosta "Huomautin hyvin täsmällisesti" - suuret kiitokset siitä täällä vihjeen antaneelle - ja olen jo silmäillyt taannoin ostamaani Jukka Seppisen teosta "Urho Kekkonen - Suomen johtaja".
Kekkonen on niin mielnkiintoinen mies, että minä en hänen tutkimiseensa kyllästy. Toivoisin siihen ryhtyvän myös niiden kepulaisten, jotka täällä "todistavat" mielestään hänen puolestaan, mutta tosiasiassa häntä vastaan, kun eivät miehestä mitään tiedä!
Onkohan muuten Seppinen valinnut tarkoituksella teoksensa nimen toiseksi osaksi "Suomen johtaja?
Johtaja eli Führer se Hitlerinkin titteli oli.
...on koskaan yltänyt moiseen itsekritiikkiin :)
...tuollaisesta itsekritiikistä? Eihän se kuitenkaan johtanut siihen ratkaisuun, johon sen olisi luullut johtavan ja pitänytkin johtaa.
Taisi sittenkin olla se itsekritiikkikin aitoa Kekkosta.
Mutta ehkäpä kepulaiset täällä voisivat ottaa oppia siitä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016097051
>>Luen parhaillaan mm. L.A Puntilan päiväkirjoihin perustuvaa Kauko I. Rumpusen teosta "Huomautin hyvin täsmällisesti" - suuret kiitokset siitä täällä vihjeen antaneelle
Itselleni tuli siihen aikaan Suomen Kuvalehti ja kyllähän minä Liimataiseni tunsin. Sehän oli vain tuskastumista epäonnistumisiin ja tosiasillinen uhkaus erota.
...Liimatainen oli presidenttimme? Minun täytyy tunnustaa, että en osannut sellaista arvellakaan.
Myös minä olin jo silloin SK:n tilaaja, ja luin aina Liimataisen jutut. Niissä oli kyllä usein paljon tietoa politiikan ylimmältäkin taholta, mutta välillä kehuja kuten moitteitakin saivat ei tahot, että minkään puolueen johtohenkilön kirjoittamiksi niitä ei voinut kuvitella. Ja sai se Kekkonenkin myös kehuja niissä, joten en tosiaankaan voinut ajatella päämiehen itseään kehuvan - jos sitten moittikin ja eroa vaati!
Vahvimpana ehdokkaana niiden kirjoittajaksi pidin Kustaa Vilkunaa, Kekkosen uskollista palvelijaa jo siitä alkaen tai ennenkin sitä, kun hän syksyllä 1944 kävi valvontakomission korkealle neukkujäsenelle Jelisei Jelisejeville (Sinitsyn) kertomassa, että hänellä olisi ehdokas, johon Neuvostoliiton kannattaisi satsata ja nostaa tämä Suomen johtoon.
Vilkunahan oli sodan ajan sotasensuurimme päällikkönä. Hänen esimiehensä oli silloin kenraali Kekoni. L.A.Puntilan päiväkirjoihin perustuvassa kirjassa "Huomautin hyvin täsmällisesti" jota juuri luen, Puntila kertoo Kekonin kerran todenneen, että "tuossa Vilkunassa menee sitten hyvää renkimiestä hukkaan". Hyvä renki hän sitten tosiaan oli Kekkosellekin.
paremmat lähteet kuin sinulla. Minulle kertoi erään suuren riippumattoman lehden päätoimittaja tuolloin, että kirjoittaja on Kustaa Kekkonen eli pääosin Urho Kekkonen, mutta joskus myös Kustaa Vilkuna. Joka tapauksessa Kekkosen osallisuus oli jo silloin varma. Siis Vilkunan suhteen saatoit osittain olla oikeassa.
...aluksi heillä oli paljonkin mielipiteitä?
Hieman harmittaa, että paljastin oikean vastauksen niin pian. Jos olisin ollut kärsivällisempi, varmaan Kekkonen olisi saanut vielä melkoisesti lisähaukkuja. Johan hän noita saikin, ja joku jopa tekaisi ihan oman avauksenkin asian johdosta kuvitellen tuota Liimataisen kirjoitusta jonkun demaritutkijan ellei peräti humalaisen kapin tekeleeksi! Siis näin tuo neropatti vuodatti:
Urho Kekkonen uskalsi olla oma itsensä
Kirjoittanut: monessa mukana 1.5.2006 klo 16.51
eikä puskasta ampunut kuten demaritutkijat. Kapi Korhonenkin omaa suurta rohkeutta tuoda julki Kekkosta halventavia kirjoituksia, mutta vuonna 1918 silloiset demarit alkoivat punakapinan. Kekkonen oli sitäkin taltuttamassa. Yli 80 % kansasta halusi Kekkosesta päämiehen. Eli silloinkin Kekkosen toimia katsottiin hyväksyttävällä asenteella. Nyt pieni "tutkijoiden" joukko kirjoittelee vinosuuntauksella Kekkosesta. Kapikorhonen on taas humalassa kirjoittanut, ja yrittää saada luonnevikaiset toverinsa innostumaan vappuviinoissaan. Uskon kuitenkin, että hullut on vähissä nykyisin.
Toistan sen, mitä tuossa edellä sanon:
Kekkonen on niin mielenkiintoinen mies, että minä en hänen tutkimiseensa kyllästy. Toivoisin siihen ryhtyvän myös niiden kepulaisten, jotka täällä "todistavat" mielestään hänen puolestaan, mutta tosiasiassa häntä vastaan, kun eivät miehestä mitään tiedä!
Kekkosen osanneen olla myös itsekriittinen. Samaan itseruoskintaan ei nykypoliitikoista olisi - pakkaavat olemaan varsin herkkähipiäistä väkeä.
Ehkäpä nyt kepulaiset täälläkin uskaltavat ruveta myös hieman kritisoimaan Kekkosta, kun hän itsekin niin teki!
Ei kyllä moni taida laillasi sitä ymmärtää, kun ovat joko vaienneet tai ruvenneet puhumaan ihan muista asioista!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016082929
...juuri tuota laulaisi, mutta sen laulaisi se Korhonen, joka oli myöhään eilen illalla kaupungilta tultuaan hieman liikaa vappusimassa. Kun huomasin muutaman kepulaisen nähneen minut saitilla silloinkin kun olin Havis Amandalla, niin heitä tuolla palkitsin.
Tosin tänään jo heti aamulla se hieman harmitti, ja laitoinkin toisenlaisen laulun harkitemattomuuttani paikkaamaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016086763
Mutta kun ihan tavallinen, hyvä suomalainen olen, niin olen tässä vapun tienoilla esittänyt tälläkin saitilla myös Lippulaulun (Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin...) ja Työväen marssin (Käy eespäin, väki voimakas...), ja myös jo nuorena tukkikämpillä oppimani Karhunkaadon (Lähtekäämme karhun kaatoon, Reisijärven rantaan...)
Se on elämää, that`s life, sanoisi engelsmanni!
herrasmiesten tapa, että kaikki omatkin töppäyksensä panee kepulaisten syyksi. Ehkäpä sinulle on jäänyt trauma Valiosta, jossa Kepu on aina ollut vahvoilla.
Nyt kun tulit jo paljastaneeksi, että presidentti-instituution silloinen hallitsija, Urho Kekkonen kirjoitteli itselleen erokehoituksia, en puutu kyseiseen tapaukseen sen enempiä. Muistankin sen vain hyvin ohuesti (tietoa toki löytyy). Mielestäni on ehkä enemmänkin syytä pohtia, mitä se kertookaan Kekkosesta hallitsijana.
Suomen itsenäistyttyä presidentit Ståhlberg ja Svinhuhvud saivat Suomen eheytymisen hyvälle alulle. Säädettiin edistyksellisiä lakeja Ståhlbergin johdolla (mm. Perustuslaki ja joukko täsmälakeja), jotka takasivat yksilön oikeudet (periaatteessa) herkässä yhteiskunnallisessa tilanteessa ja ilmapiirissä.
Siperian karkoituksen kokenut presidentti Svinhuhvud ei taipunut humalaisten pohjalaisten huligaanien kiristyksen edessä Mäntsälän Kapinan aikoina, vaan ilmoitti yksiselitteisesti kuuluisassa radiopuheessaan: "Suomi on demokraattinen maa". Pohjalaiset huligaanit muiluttivat noihin aikoihin paljon ihmisiä itärajalle. Kaava oli useinmiten sama: Kohde kaapataan autoon, häntä pahoinpidellään ja lopuksi jätetään heitteille rajavyöhykkeen tuntumaan. Presidentti Ståhlberg mm. joutui muilutuksen kohteeksi. Yksi hyväkin seuraus Mäntsälän kapinasta oli. Ilta-Sanomat sai päivänvalon tuon vallankaappausyrityksen tuloksena. Kekkonenkin siirtyi "demokraatiksi" huomattuaan sen kehittyvät mahdollisuudet.
Eli suomalaiset saatiin pikku hiljaa ymmärtämään perustuslaillisen menon arvokkuus suhteessa silloiseen jengikulttuuriin. Sodat mielestäni vahvistivat tätä näkemystä ja yhdistivät muutenkin kansakuntaa. Laillisella pohjalla seisova kansakunta on avoin, läpinäkyvä ja asiassaan rehellinen.
Sitten tulivat känä, liimatainen, jne.. Vanha Paasikivi hallitsi aikansa hyvin, mutta Neuvostoliittolaisten "luottomieheksi" alkanut "Tuhatkasvo" Kekkonen sai pikkuhiljaa murrettua Paasikiven realismin. Kekkonen puliveivasi itsensä sellaiseen väliin, että Paasikivi ja eduskunta joutuivat neuvottelemaan Neuvostoliiton tukeman pääministerin kanssa.
Mitä pitäisi ajatella miehestä(?), miehen mielipiteestä, jolla on useita rinnakkaisia mielipiteitä? Voiko miehen sanaan luottaa? Mielestäni Kekkonen saattoi olla jopa henkisesti hyvinkin sairas, ainakin hän oli hyvin epäluotettava. Lähihistoriamme tutkimuksessa pitäisi neurologian ja psykologian tuntemuksen omaaville lääketieteen tutkijoille antaa entistä enemmän tilaa jatkossa.
Viedään Kekkonen lääkäriin. Hihihih
Luulen, että psykiatrit olisi itse joutuneet hoitoon Kekkosen haastattelun jälkeen. Kekkonen oli älykäs ja lahjakas mies.
...olennaisimpia eroja noissa hallitsijoissa. Kun jatkoksi laitetaan vielä Mauno Koiviston hallitsemisperiaatteet, niin ero Kekkosen ja muiden välillä vain lisää korostuu.
Olisi todellakin siinä laajemmanikin eettisen pohdinnan paikka. Onhan sitä toki jo ollutkin, mutta tarvetta olisi vielä sille ja siitä tehtäville johtopäätöksille Kekkosen ajan monien tapahtumien uudelleen arvioinnissa. Ihan puhdistautumisemmekin vuoksi, ja myös tulevaisuuden varalle, "ettei enää koskaan niin tapahtuisi" - saksalaisten katumusriitin slogania lainatakseni.
Täällä kun keppanoita kuulee, niin he luulevat muistavansa, että koko Kekkosen aika oli ihanaa kulta-aikaa. Kuinka se on voinut noin olla:
"Kekkonen on kuvannut vuotta 1970 uransa vaikeimmaksi. Silloin elettiin kriisiä monilla rintamilla: ulkopoliittisesti Neuvostoliiton painostus oli kovimmillaan, suurlähettilas Beljakov painosti kommunistejamme vallankumoukseen ja lietsoi lakkoja, joihin muutenkin oli suurta valmiutta, sillä palkansaajat kokivat joutuneensa häviäjän osaan palkkojen ja hintojen kilpajuoksussa. Kekkonen itse oli ryhtynyt sovittelijaksi metallin työriidassa tarjoten välitysehdotusta, jota työntekijäpuoli ei kuitenkaan hyväksynyt. Taloutemme oli kuralla, työllisyystilanne heikentynyt ja elintasopakolaisten virta Ruotsiin jatkui. Koiviston hallitus oli joutunut eroamaan ja Aurankin hallitus joutui eroamaan Neuvostoliiton painostuksesta. Yhteiskunta kokonaisuudessaan oli kuohunnan tilassa."
Millä tavalla tuokin aika oli niin erinomaisen hyvää? Nyt selityksiä Oiva ja kumppanit!
Koiviston ajassa oli niin erinomaisen hyvää?
Kyllä se siitäkö? ..kaikki päin persettä?
Mene sinne höperöitten palstalle!
Mutta oli siinä paljon muutakin hyvää, jota Kekkosen ajassa ei ollut. Meille palasi demokratia ja parlamentarismi. Presidentti ei enää hajottanut hallituksia eikä toiminut diktaattorina muutenkaan. Puolueiden syrjintä loppui, ja kokoomus ja SMP pääsivät hallituksiin. Suomalaisten muuttovirta Ruotsiin tyrehtyi. Suomettuneisuudesta puhuminen loppui maailmalla, jossa suomalainen voi taas liikkua häpeämättä.
Siinäpä muutamia tärkeimpiä. Mikä tahansa asia oli Koiviston aikana paremmin kuin Kekkosen aikana. Lyhyesti sanottuna: Kekkosen aika oli pahaa, Koiviston aika jo paljon parempaa. Siinä niiden ero.
Sanotaan, että se paljon mainostettu miesmuisti on kolme vuotta. Aika kultaa meille kullekin monet muistot, myös asioista, jotka jotka silloin aikoinaan eivät mitenkään kultaisia olleet.
Mutta vielä suurempi syy on muistin valikoivuus. Useimmilla meillä sitäkin taipumusta on, mutta erityisen selvänä se piirre näkyy tämän saitin kepulaisilla. Niin selvänä, että kaikki hyvä, mitä on tapahtunut historiassa tai tapahtuu tänäänkin, on kepun ansiota, ja vastaavasti kaikki paha muiden, yleensä demarien syytä. Demarithan ovat pahimmat viholliset kepulaisille kuten heidän henkisille veljilleen kommunisteillekin.
Ja Kekkonen on kepu ties monennessako potenssissa, joten hän se vasta hyvien hyvä oli ja mikään hänen aikanaan tapahtunut ei voinut olla muuta kuin hyvää! Sitä kepulaisen tuntemaa tosiasiaa ei muuta muuksi tuokaan, jota avauksessa ohimennen toin esiin - joka ei suinkaan huonointa Kekkosen aikana ollut, vaan nimenomaan Kekkosesta johtuen oli ja tapahtui paljon pahempaakin.
että, Koiviston konklaavin vallankaappaus vei kaiken pieleen!
Ajattele esimerkiksi kymmeniätuhansia velkavankeudessa olevia kansalaisia.
Jos Suomi olisi oikeusvaltio niin nämä rötösherrat olisivat kohdanneet totuuden täälläkin!
http://www.godsplan-today.com/0_Images/Ceausescu.jpg
http://www.city.fi/lehti/article.php?id=1719
Se on kumma, että sinäkin yrität häivyttää todelliset ongelmat puhumalla Kekkosesta.
...vielä todellisempaa? Koiviston aikana tapahtui ikäviä asioita kansainvälisestä lamasta johtuen, ja meidän pudotustamme vielä ratkaisevasti jyrkensi Neuvostoliiton romahtaminen, joka vei mennessään suuren osan jo Kekkosen siihen sitomasta ulkomaan kaupastamme.
Tuli todellakin monia taloudellisia ruumiita ja kymmeniä tuhansia joutui velkavankeuteen.
Mutta Kekkosen aikana satoja tuhansia joutui jättämään kotimaansa ja lähtemään elintasopakolaisiksi Ruotsiin, jonne suurin osa heistä on jäänytkin.
Ja se eettine puoli - josta individi tuossa puhuu - oli sittenkin vielä pahempaa Kekkosen tekemisissä ja hänen hallitsemistavoissaan, jo ihan hänen valtaanpääsynsä menetelmistä alkaen.
...onko se jotenkin arka aihe, kun niin monet näköjään haluaisivat puhua muusta?
Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin aiheessa.
Olen kyllä tuossa jo Koivistostakin joutunut jotakin sanomaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016100012
Kekkosen ajalle..?? Honka-liiton ja Tuure Junnilan hallinto :))))
niin ja J C Äänruutti!
...ja ehdokaskin oli kevyt Kekkosen rinnalla, kun vasta kolmantena tai neljäntenä kompromissina se päätyi Honkaan, joka itsen ei ollut edes täydellä sydämellä mukana hankkeessa. Se nähtiin viimeistään silloin, kun Honka itse odottamattomasti "heitti pyyhkeen kehään".
Mutta vuoden 1968 vaaleissa Kekkonen olisi tullut vuorenvarmasti syrjäytetyksi, jos demareilla ei olisi ollut niin vahvoja sisäisiä ristivetoja, että varsin heikko - ainakin liian varovainen, mutta myös hieman saamaton - puoluejohtaja Rafael Paasio arkuuttaan ohjasi puolueensa presidentinvaaleissa Kekkosen taakse.
Heidän riveihinsä oli nimittäin vuoden 1966 vaaleissa tullut yli 7000 ääntä Helsingissä varmaan lähinnä porvaritahoilta saaneena professori Lauri A Puntila, joka olisi ilman muuta päässyt ensimmäisessä äänestyksessä Kekkosen jälkeen toiseksi, jos demarit olisivat hänet ehdokkaakseen asettaneet, kuten monet puolueessa toivoivat. Ja toisessa äänestyksessä hän olisi lyönyt Kekkosen kirkkaasti. Hänen taakseen olisivat tulleet sekä Matti Virkkusen (kok) että Veikko Vennamon (smp) valitsijamiehet demareiden lisäksi.
Vennamo kävi ennen vaaleja Puntilan luona vakuuttamassa tälle, että kaikki hänen saamansa äänet ovat tämän, jos tämä vain ehdokkaaksi ryhtyy. Ja olisihan Puntila ryhtynyt, mutta pitkäaikaiseksi epäonnekseen demarit olivat niin tyhmiä, etteivät käyttäneet mahdollisuuttaan, jolla he olisivat jo tuolloin syrjäyttämällä Kekkosen päässeet ohjaamaan Suomea uusille urille.
Luen parhaillaan Puntilan päiväkirjoihin perustuvaa Kauko I Rumpusen teosta "Huomautin hyvin täsmällisesti". Palaan vasrmasti asiaan myöhemmin.
Nyt: Hyvää yötä kaikille!
...mihin te olette menossa?...
Tosiaankin, Hyvää yötä.
…tästä asiasta tällä kertaa.
Harmittelen vielä, että liian aikaisin kerroin kirjoittajan, sillä olisihan Kekkonen varmaan saanut vielä monia haukkuja kepulaisilta!
Oikein myös arvelin, että eräät historian harrastajat olisivat kyllä vastauksen tienneet, jos olisivat sattuneet saitilla käymään. Sain kyllä jo heti Raahen maisemissa lomailevalta täällä tunnetuksi historian harrastajaksi arvelemaltani henkilöltä oikeaan henkilöön eli Kekkoseen vihjaavan vastauksen, vaikka nimimerkin hän arveli väärin. Valitettavasti huomasin tuon vastauksen vasta myöhään illalla. Ja Oiva Härkönen nyt aamulla kertoo myös muistavansa jopa tuon kirjoituksen.
Oli se ihmekaveri se Kekkonen! Aktiviteettia riitti vielä tuolloin jo 70-vuotiaalla, siis ikäiselläni miehellä, kun piti pitää täällä kaikkia lankoja käsissään ja vielä kirjoitella nimellä (myllykirjeet) ja nimimerkillä. Ja nimimerkillä hän otti puolesta ja vastaan kantaa asioihin, joissa itsellään oli suvereeni ratkaisuvalta. Ja siis kritisoi itseäänkin, joskin myös toisissa kirjoituksissaan kehui ja kiitteli.
Olemme muuten eläneet Kekkosen jälkeistä aikaa vähemmän kuin elimme hänen aikaansa. Vaikka Kekkosen ajan katsottaisiin päättyneen jo lokakuussa 1981, jolloin hän sairauden takia jäi sivuun, siitä tulee 25 vuotta vasta ensi lokakuussa. Kekkosen aika kesti maaliskuusta 1956 lokakuuhun 1981, siis 25 vuotta 8 kuukautta. Ei tuollainen ilmiö terve ole. Maata, jossa niin tapahtuu, ei todellakaan voida kutsua demokratiaksi.
Kekkonen siis vielä vuonna 1970 on ollut ajatuksissa, että hän ei jatka presidenttinä enää 1974 jälkeen. Sanoihan hän jo vuoden 1968 vaalien jälkeen hirmustuneena Vennamon saamaan suureen äänimäärään, että ”jos sen olisin arvannut, en olisi lähtenyt mukaan” ja samalla vakuutti, että ei ole enää käytettävissä seuraavissa vaaleissa. Ei ollutkaan, kun valitutti itsensä poikkeuslailla! Mutta neljä vuotta myöhemmin, 78-vuotiaana, hän taas katsoi itsensä ”vaalikelpoiseksi”! Mitä pelleilyä, pallottelua maan korkeimmalla paikalla!
No, onneksi nuo pimeät ajat ovat jo kaukana takanapäin ja Suomi on jo kauan ollut demokratia ja parlamentarismi ja kaikki asiat niin hyvin, että muutamat voivat kohottaa nostalgioissaan suorastaan kulta-ajoiksi nuo ankeat ajat, joista avauksessani vain yhdeltä vuodelta lyhyesti kerroin!