TÄSSÄ LYHYESTI LUSIFERIN SUUNNITELMA; ENSIN TULIVAT PANKKIKORTIT, SITTEN LUOTTOKORTIT, SITTEN MAGNEETTIRAIDALLISET LUOTTOKORTIT, SITTEN SIRUKORTIT, SITTEN ELEKRTON-KORTIT, JA KUN KAIKILLA ON ELEKTRON-KORTIT NIIN ONKIN ENÄÄ LYHYT MATKA SIIHEN, ETTÄ ELEKTRON-KORTIN SIRU LAITETAAN JOKO KÄTEEN TAI OTSAAN. TÄSSÄ KOKO JUONI PALJASTETTUNA. JOTEN ÄLÄ OTA SIRULLISTA KORTTIA MISSÄÄN TAPAUKSESSA, TAI JOS SINULLA SELLAINEN JO ON, NIIN HANKKIUDU SIITÄ ENSI TILASSA EROON. PEDON MERKKI SAATTAA TULLA AINOAKSI MAKSUVÄLINEEKSI JO VIIDEN (5) VUODEN KULUTTUA !
PEDON MERKKI PALJASTETTUNA
55
2258
Vastaukset
- Nlkttj1964
Pedon merkki ei koske nykyaikaa.Sitä on turha pelätä.P merkki on ajankohtainen vasta kun esim. sitten kun vanhan Rooman valtakunnan alueelle on syntynyt 10 valtion liitto,kun Syyri n kuningas tekee liiton Israelin kanssa,kun seurakunnan tempauksesta on kulunut 3ja puoli vuotta,KUN MERKIN PITÄMINEN JULISTETAAN KAIKILLE PAKOLLISESTI,KUN ANTIKRISTUKSEN VALTAKUNNALLA ON SYMBOLI JOKA YLEISESTI TUNNETAAn, kun SYYRIAN toisen kuninkaan HENKILÖKOHTAISESTA NIMESTÄ saadaan luku 666.(Ilm.13:17-18)
siis beast on SYYRIAN KINGI !!!! - petoa
ja ottaa siis pedon merkin, koska sirusta paljastuu henkilöllisyys.
Ilmestyskirjan 13. luvussa kirjoitetaan pedosta ja siitä toisesta pedosta (Ilm. 13: 11-13)"..ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä jonka kuolinhaava oli parantunut". Luku 18: "Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi."
Pedosta, siis siitä ensimmäisestä, kirjoitetaan aiemmin Ilm. 13:6-7, miten peto herjasi Jumalaa ja kävi taistelua pyhiä vastaan. Lue myös 2. Tess. 2:1-11, sekä uudemmasta että vanhemmasta Raamatun käännöksestä. Tässä puhutaan "vallasta", joka korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle: jae 4: "Hän,..korottaa, itsensä...ja julistaa olevansa jumala..". Jumalan Pojan sijainen: VICARIVS FILII DEI = V=5, C=100, D=500, L=50, I=1, YHT:666.- Anonyymi
Jesse ei sanonut olevansa Jumala.
- ihmisen nimi...
Väärässä olet... Tämä on oikea pedonmerkki:
http://img317.imageshack.us/img317/8199/creux8ft.png
Nämä mystilliset kirjaimet "TS" ovatkin
viittaus tähän petoon:
TodeStreife eli kuolemanpartio
Truthful Soul eli Rehellinen sielu
Varokaa kaikkia ketkä kantavat Pedon TS-kristiä!!!- siinä
Mä oon nähnyt ton merkin...
Mun yks luokkakaveri rustaa tommosii
piirrustuuksiinsa ikäänkuin allekirjotuksis...
Onkohan se mun luokkis nyt sitten pedon lähettiläs??? - on valhetta
siinä kirjoitti:
Mä oon nähnyt ton merkin...
Mun yks luokkakaveri rustaa tommosii
piirrustuuksiinsa ikäänkuin allekirjotuksis...
Onkohan se mun luokkis nyt sitten pedon lähettiläs???Ei se pedon lähettiläs oo vaan Herran pieni
palvelija (tosin hyvin epäluotettava) sellainen. - Gurja
on valhetta kirjoitti:
Ei se pedon lähettiläs oo vaan Herran pieni
palvelija (tosin hyvin epäluotettava) sellainen.Luovuttakaa sirukorttinne tunnuslukuineen minulle välittömästi, niin ette pala helvetin tulessa
- 666
Gurja kirjoitti:
Luovuttakaa sirukorttinne tunnuslukuineen minulle välittömästi, niin ette pala helvetin tulessa
Niinja luovuttakaa kaikki luottokortit ja tunnusluvut mulle. Voin ottaa vastaan myös siru- ja electron- kortteja ja tunnuslukuja. Täten voin kärsiä helvetissä teidän puolesta!!!
- Belsebub TS
666 kirjoitti:
Niinja luovuttakaa kaikki luottokortit ja tunnusluvut mulle. Voin ottaa vastaan myös siru- ja electron- kortteja ja tunnuslukuja. Täten voin kärsiä helvetissä teidän puolesta!!!
Se olen minä mille ne rahat... eikun siis kortit pitää antaa. Minä hävitän ne...turvallisesti... voitte luottaa minuun.
- 666
Belsebub TS kirjoitti:
Se olen minä mille ne rahat... eikun siis kortit pitää antaa. Minä hävitän ne...turvallisesti... voitte luottaa minuun.
Belsepuupi on ihan täys huijari! Se vie vaan teidän rahat!!! Jos kortit antaa minulle niin ne on turvassa ja suostun vielä hampaat irvessä kärsimään niistä helvetissä....
- Haluaisin nähdä
Löytyykö kuvaa muualta?
- abc
Menee ehkä vähän kauemmin kuin viisi vuotta, koska pedon merkki ulottuu koko maapallolle; Afrikkaan ja Aasiaankin. Länsimaat voivat kyllä olla edelläkävijät.
Pankkikortti ja raha-automaatit olivat kyllä paha virhe, joka pelkästään sekin voi johtaa koko Suomen kansan tuhoon. Siis ilman pedon merkkiäkin.
Raha-automaatit eivät kuulu Jumalan pelastussuunnitelman piiriin, vaan tekivät lopun sapatin päivän pyhityksestä. Kun joka päivä saa nostaa rahaa ja käydä kauppaa huolimatta sapatin pyhyydestä ollaan pettävällä pohjalla.- 666
Siis mitä helvettiä???? Kuka uskoo tuollaista schaibaa??? Mitä teet jos haluisit sunnuntaina mennä vaikka sirkukseen ja tarttisit rahaa kun ei oo pussissa??? Et siis ilmeisesti suostu käyttämään raha-automaatteja/elektronisia maksuvälineitä, maksatko pelkästään shekeillä vai ihan oravannahoilla????
- Svami Rhamabudhra
Kannattaa uskoa Vishnuun ja/tai kumarrella Krisnaa. Ei vaivaa sapatin rikkominen tällöin.
- Petu Merkki
Mikrosiru ei ole pedonmerkki, ellei siinä ole lukua 666.
Luku 666 on ratkaiseva luku pedonmerkissä, jos tämä luku puuttuu ei kyseessä voi olla pedonmerkki. - Joku
Miksi pitäisi hankkiutua eroon sirukortista? Ei se ole pedon merkki. Mä olen kiitollinen uudesta tekonologiasta niin kauan kun ei iholle ja kroppaan aleta mitään pistämään. Ei ole väärin omistaa sirukorttia/luottokorttia/visa electron kortteja. Ei mitään väärää! Siinä vaiheessa jos pakotetaan että nyt siru pitää ottaa ruumiiseen, niin kieltäydyn jyrkästi. En aio ihooni tai kroppaani pistää mitään ylimääräistä. Piste!
Joku- MIKAEL - SOTAENKELI
NIIN SE VAAN ON, ETTÄ PAHOLAISEN PIRULLISIIN TAPOIHIN KUULUU TUUDITTAA UHRINSA VÄHITELLEN RUUSUSEN-UNEEN, JOSTA ON SITTEN ENÄÄN VAIKEA HERÄTÄ. ELI JOS TOTUT KÄYTTÄMÄÄN PIRUN-KORTTIA NYT HELPPONA AIKANA, NIIN TOSIPAIKAN TULLEN SIITÄ ON VAIKEA LUOPUA. SIKSI OLISI PAREMPI LUOPUA KAIKISTA KORTEISTA JO NYT HYVISSÄ AJOIN JA KIIREELLÄ SITTENKIN!!!
- eikku
Kaikki nuo ennusmerkit, joista kerrotaan ja kauhistellaan eivät ole itseisarvoja vaan kertovat siitä, että huonosti menee kun niitä alkaa näkyä. Eli suomeksi sanottuna, ei auta vaikka luopuisimme niistä koska ne eivät ole syy vaan seuraus. Kyllä se parannus täytyy lähteä ihmisestä itsestään eikä siihen auta mikään korteista luopuminen jos ei ihminen itsessään pyri parantamaan sisintään. Olisi vähän kuin pelkällä vaatteitten vaihdolla voisi sanoa, että nyt minä olen kelvollinen. Sisin on kuitenkin pysynyt yhtä kelvottomana kuin ennenkin. Jos luovutaan noista korteista yms. niin tulisi uusia ennusmerkkejä kuitenkin. On tyhmää väittää, että niitten käyttäminen on syy kaikkeen pahuuteen. Kyllä se on sinussa itsessäsi. Ei kannata saarnata/ruikuttaa maailman pahuutta jos ei itse tee mitään sen parantamiseksi muuta kuin surkuttelemalla ja ennnusmerkeillä uhkailemalla. Hyvä kulkee hiljaisin askelin itsestään ääntä pitämättä, ei huuda kuin leijona omaa erinomaisuuttaan.
- Mikael
olla. Kts. esim. Room 11:32 "JUMALA ON SULKENUT KAIKKI TOTTELEMATTOMUUTEEN, ETTÄ HÄN KAIKKIA ARMAHTAISI." Olet aivan oikeassa sanoessasi, etteivät kortit ole syynä pahuuteen. Ne nyt kuitenkin toimivat pahuuden välikappaleina, varsinkin silloin kun kaikilla on siru ranteessa tai otsassa, ja ihmisiä kohdellaan kuin eläimiä. Eli yksittäinen ihminen ei voi muuta, kuin pysytellä visusti korteista kaukana, ja luottaa Luojan huolenpitoon.Ihminen ei muuten pysty sisintään tippaakaan omin avuin parantamaan, vaan sisäinen parantuminen voi tapahtua vain siten, että uudestisyntyy, ja saa PYHÄN HENGEN, joka sitten alkaa ihmistä muokkaamaan.
- Anonyymi
Pedon merkki= yhtä kuin käteisen katoaminen. Mitä muuta se muka voisi olla? taistelkaa vastaan käyttämällä käteistä!
- Anonyymi
Miten helvetissä se muka auttaisi?
- Anonyymi
THE VACCINATED ARE LITERALLY NUMBERED!:
https://www.bitchute.com/video/SMFxZcp0E09k/
https://www.bitchute.com/search/?query=bluetooth vaccine &kind=video
Katsokaa myös: Tieteen Kuvalehden uusin kansi.
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
JEN PSAKI CALLS VACCINATED PEOPLE MARKED:
https://www.youtube.com/watch?v=FFP7sXemwHU
Marked People - Joe Biden, Dr.Fauci, Nancy Pelosi & Jen Psaki exposed w/Obama, Kary Mullis & Bush Sr:
https://www.youtube.com/watch?v=yATsS_8sxek
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
"Microneedle patch delivers COVID-19 DNA vaccine; doesn’t require cold storage"
https://www.acs.org/content/acs/en/pressroom/presspacs/2021/acs-presspac-september-22-2021/microneedle-patch-delivers-covid-19-dna-vaccine-doesnt-require-cold-storage.html
"Microneedle patch for the ultrasensitive quantification of protein biomarkers in interstitial fluid"
https://www.nature.com/articles/s41551-020-00672-y
"Johns Hopkins researchers take inspiration from parasitic work for medicine delivery
"Theragrippers" are tiny, shape-changing machines that deliver medicine efficiently to the GI tract"
https://hub.jhu.edu/2020/11/25/theragripper-gi-tract-medicine-delivery/ - Anonyymi
vain pölvästi luopuu käteisestä ja sen käyttämisestä
- Anonyymi
Tuo on valjennut minulle hiljattain selkeästi, kuin profeetallinen uni; kyseessä on kuin onkin voimakas pyrkimys hävittää käteinen (fazer kahvila, claes Olsson, O leary´s, Finlayson) aivan vain muutama kotimainen esimerkki mainitakseni.
Näin aletaan "vaatia" pikkuhiljaa joko korttimaksua KAIKILTA tai vaihtoehtoisesti mobiilia. Mutta luuletteko että kehitys jää tähän -ei jää!
Lopulta meihin aletaan voimakkaasti vaikuttamaan siten että meidän tulisi ottaa ihon alle asennettava siru jossa kaikki maksaminen tapahtuu. Tultaneen vetoamaan siihen että "sähkökatkoillakaan ei ole vaikutusta kun hommaatte tämän" . mutta juuri tuo on se lopulta meihin istutettava siru. Mutta elävässä uskossa oleva ihminen ei voi tuota ottaa ja jää näin kaupankäynnin ulkopuolelle "vapaaehtoisesti". Tuosta on Raamatussa niin selkeä kohta olemassa että ihmettelen ettei tuosta vielä uskalleta saarnata avoimesti eri herätyskristillisissäkään piireissä.
Ehkä syy on se että tuo ei ole vielä ajankohtainen mahdollisesti kymmeneen vuoteen, mutta suunta on aivan kristallinkirkas ja selkeä .
Matkustakaapa Ruotsissa ja vaatikaa palvelua käteisellä. ei siellä vielä nälkään kuolla, mutta vaikeaa on esimerkiksi hampurilaisen tilaaminen ja maksaminen.
Katsotaan mitä tuleman pitää!- Anonyymi
Tiesitkö, ettei Raamattu opeta mitään mikrosirusta, vaan pedonmerkistä?
- Anonyymi
Mikrosiru ei ole Pedon merkki. Tutkimusten mukaan Pedon merkki liittyy pyhäpäiväkysymykseen. Jumalan säätämä pyhäpäivä on viikon seitsemäs eli Raamatullisen kalenterin mukaan lauantai tai oikeastaan vuorokausi, joka alkaa perjantain auringon laskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. On olemassa myös Pedon eli Paavikirkon johdon säätämä pyhäpäivä ja se on....yllätys yllätys....sunnuntai. Alkoi 320-luvulla. Pedon merkin tulevaisuudessa saavat ne, jotka eivät suostu pyhittämään sapattilauantaita, vaan korvaavat sen katolisen pyhän, sunnuntain vietolla tai sitten eivät vaan muuten sapattia vietä. Nykyään tätä sapattiasiaa ei suurin osa uskovista tiedä, mutta ensin tulee suuri sapattiuskonpuhdistus. Sitten alkaa USA:sta koko maailmanlaajuinen sunnuntailaki, joka pakottaa kaikki viettään sunnuntaita pyhänä. Ja silloin jotka ei suostu viettään sapattia, saavat pedon merkin. Mikrosiru saattaa olla täsää lopputapahtumassa kontrolli ja tarkkailuväline, jolla saadaan tietää, kuka on sapatinviettäjä ja kuka sunnuntainviettäjä. Tää asia on hyvin selvitetty evankelista-profeetta Ellen Whiten kautta. Hän selvittää ja paljastaa tän perinpohjaisesti kirjassaan Suuri Taistelu, jonka voi kuunnella myös Youtubesta audiokirjana. Kirjoita vaan Youtubeen Suuri Taistelu. Se on 10-osaisena audiokirjana siellä.
- Anonyymi
Uutinen COP27- ilmastokokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.
- Anonyymi
Amerikka karitsan sarvinen peto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uutinen COP27- ilmastokokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.
Paavi todellakin välillä muistuttaa sunnuntaista.
Kotimaa24. 3.8. 2014. Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä, sunnuntai on perheen aikaa.
Paavin ajatus sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten esitti jo vuonna 2015.
Paavi ei ottanut huomioon Israelilaisia, ja Jumalan antamaa sapattia. 2.Moos.31:13. Puhu Israelilaisille ja sano: PITÄKÄÄ MINUN SAPATTINI, SILLÄ SE ON MERKKINÄ MEIDÄN VÄLILLÄMME, MINUN JA TEIDÄN, SUKUPOLVESTA SUKUPOLVEEN, TIETÄÄKSENNE, ETTÄ MINÄ OLEN HERRA, JOKA PYHITÄN TEIDÄT.
1234567---
- Anonyymi
toiseksi viimeinen kirjoitus on lähempänä totuutta.
- Anonyymi
Uskon samoin tämän kirjoituksen kanssa. Samoin ilmoitti uskovansa mm. Markku Veilo:
https://Jeesus-on-Herra.com/taivassanomat-1-2020/- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17790816/em666em-ja-muuta-kauhut
Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.
Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).
Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17790816/em666em-ja-muuta-kauhut
Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.
Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).
Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!
He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.
Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!
He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.
Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.TULTA JA TULIKIVEÄ, SARVIA JA HÄNTIÄ
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina. Tällaisissa keskusteluissa syntyy aina ristiriitoja. Väitämme, että on olemassa vapaa tahto ja samalla on olemassa predestinaatio. Opitte, että on olemassa monia paholaisia eli demoneita, mutta silti niitä ei ole oikeasti olemassa! Puhumme paikasta nimeltä helvetti, joka on todellisuudessa tietoisuuden tila. Nämä väitteet vaikuttavat ristiriitaisilta, koska ymmärryksemme on rajallinen. Olemme tottuneet päättelemään kaiken "joko/tai"-kaavion mukaan. Jokin on joko A tai B. Henkisessä maailmassa jokin voi sisältää molemmat polariteetit, olla samanaikaisesti sekä A että B. Hyväksykää siis näennäiset ristiriitaisuudet ja saatte syvemmän ymmärryksen ilman turhaa hämmennystä ja pelkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TULTA JA TULIKIVEÄ, SARVIA JA HÄNTIÄ
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina. Tällaisissa keskusteluissa syntyy aina ristiriitoja. Väitämme, että on olemassa vapaa tahto ja samalla on olemassa predestinaatio. Opitte, että on olemassa monia paholaisia eli demoneita, mutta silti niitä ei ole oikeasti olemassa! Puhumme paikasta nimeltä helvetti, joka on todellisuudessa tietoisuuden tila. Nämä väitteet vaikuttavat ristiriitaisilta, koska ymmärryksemme on rajallinen. Olemme tottuneet päättelemään kaiken "joko/tai"-kaavion mukaan. Jokin on joko A tai B. Henkisessä maailmassa jokin voi sisältää molemmat polariteetit, olla samanaikaisesti sekä A että B. Hyväksykää siis näennäiset ristiriitaisuudet ja saatte syvemmän ymmärryksen ilman turhaa hämmennystä ja pelkoa.DEMONIT: KEITÄ HE OVAT?
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DEMONIT: KEITÄ HE OVAT?
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti.Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
Ajatusmuodot elävät omaa elämäänsä ja vaikuttavat yksilöihin ja kollektiiviin. Mitä negatiivisempia ajatusmuodot ovat, sitä haitallisempi on niiden vaikutus. Mitä myönteisempiä ajatusmuodot ovat, sitä hyödyllisempi niiden vaikutus on. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatusmuodot elävät omaa elämäänsä ja vaikuttavat yksilöihin ja kollektiiviin. Mitä negatiivisempia ajatusmuodot ovat, sitä haitallisempi on niiden vaikutus. Mitä myönteisempiä ajatusmuodot ovat, sitä hyödyllisempi niiden vaikutus on. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto.Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti.Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. Satanismia tunnustavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti. Eräät sotilaalliset huippuupseerit ja teollisuusoligarkian huiput ovat liittyneet Saatanan kirkkoon, ja monet salaseurat palvovat paholaista. Meidän aikanamme meidän on linnoittauduttava ilmassa olevaa pahuutta vastaan. Menneisyydessä hyvän ja pahan voimat eivät olleet samassa maailmankaikkeudessa. Henkinen elementti ihmiskunnassa oli riittävän vahva, jotta hyvä ja paha saattoivat olla olemassa erillään. Ajan myötä ilmapiiri kyllästyi synnillä, ja hyvä ja paha alkoivat elää yhdessä - ei ainoastaan samassa maailmankaikkeudessa, vaan myöhemmin myös samassa ihmisessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. Satanismia tunnustavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti. Eräät sotilaalliset huippuupseerit ja teollisuusoligarkian huiput ovat liittyneet Saatanan kirkkoon, ja monet salaseurat palvovat paholaista. Meidän aikanamme meidän on linnoittauduttava ilmassa olevaa pahuutta vastaan. Menneisyydessä hyvän ja pahan voimat eivät olleet samassa maailmankaikkeudessa. Henkinen elementti ihmiskunnassa oli riittävän vahva, jotta hyvä ja paha saattoivat olla olemassa erillään. Ajan myötä ilmapiiri kyllästyi synnillä, ja hyvä ja paha alkoivat elää yhdessä - ei ainoastaan samassa maailmankaikkeudessa, vaan myöhemmin myös samassa ihmisessä.
Nykyihminen ruumiillistaa korkeamman ja alemman minän, ja ne taistelevat jatkuvasti toisiaan vastaan. Mieli, jota ympäristö ja ympäristö tietyssä määrin ohjaavat, ryntää jatkuvasti yhdestä navasta toiseen. Joissakin ihmisissä alempi minuus tulee hallitsevaksi, ja he vajoavat syntiin. Korkeampaa minää varjostavat himo, viha ja ahneus. He menettävät vähitellen ruumiinsa hallinnan ja kontrollin. He menettävät itsenäisyytensä ja heistä tulee omien aistiensa ja mielensä leikkikaluja. Tämän orjuuden syitä on tutkittava tarkemmin, sillä elinaikaiset toimintamme vaikuttavat suoraan siihen, mitä meille tapahtuu kuoleman hetkellä ja kuoleman jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyihminen ruumiillistaa korkeamman ja alemman minän, ja ne taistelevat jatkuvasti toisiaan vastaan. Mieli, jota ympäristö ja ympäristö tietyssä määrin ohjaavat, ryntää jatkuvasti yhdestä navasta toiseen. Joissakin ihmisissä alempi minuus tulee hallitsevaksi, ja he vajoavat syntiin. Korkeampaa minää varjostavat himo, viha ja ahneus. He menettävät vähitellen ruumiinsa hallinnan ja kontrollin. He menettävät itsenäisyytensä ja heistä tulee omien aistiensa ja mielensä leikkikaluja. Tämän orjuuden syitä on tutkittava tarkemmin, sillä elinaikaiset toimintamme vaikuttavat suoraan siihen, mitä meille tapahtuu kuoleman hetkellä ja kuoleman jälkeen.
Pahuuden ongelma oli suuri huolenaihe Zarathustran kaltaisille ihmisille. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja hänellä, kuten monilla karismaattisilla, nykyajan ajattelijoilla, oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen, että maailmassa on niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa". Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi.
Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi. Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan. Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahuuden ongelma oli suuri huolenaihe Zarathustran kaltaisille ihmisille. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja hänellä, kuten monilla karismaattisilla, nykyajan ajattelijoilla, oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen, että maailmassa on niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa". Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi.
Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi. Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan. Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen.Siirtyminen pakanuudesta kristinuskoon tapahtui hyvin vähitellen ja epätasaisesti myöhäisantiikin ja varhaisen Bysantin maailmassa. Kolmannella vuosisadalla eaa. alkanut hellenistinen ekspansio oli tuonut kreikkalaista kulttuuria kauas Kreikan rajojen ulkopuolelle, mutta samalla se oli avannut tietä idästä tuleville uusille mystisille kulteille. Bysantti oli näiden kaikkien perillinen. Jonkinlaisen käsityksen kansanuskonnon sekasorrosta pian Konstantinopolin perustamisen jälkeen vuonna 324 jKr. voi saada tuon ajan anonyymeistä taikaloitsuista, joista monet ovat säilyneet papyruksilla. Älymystön keskuudessa tapahtui tietoisempi pakanallisten ja kristillisten uskomusten ja oppien sulautuminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siirtyminen pakanuudesta kristinuskoon tapahtui hyvin vähitellen ja epätasaisesti myöhäisantiikin ja varhaisen Bysantin maailmassa. Kolmannella vuosisadalla eaa. alkanut hellenistinen ekspansio oli tuonut kreikkalaista kulttuuria kauas Kreikan rajojen ulkopuolelle, mutta samalla se oli avannut tietä idästä tuleville uusille mystisille kulteille. Bysantti oli näiden kaikkien perillinen. Jonkinlaisen käsityksen kansanuskonnon sekasorrosta pian Konstantinopolin perustamisen jälkeen vuonna 324 jKr. voi saada tuon ajan anonyymeistä taikaloitsuista, joista monet ovat säilyneet papyruksilla. Älymystön keskuudessa tapahtui tietoisempi pakanallisten ja kristillisten uskomusten ja oppien sulautuminen.
Ajatus yhdestä ainoasta jumalasta ei ollut ainoa olennaisesti zarathustralainen periaate, joka löysi tiensä muihin suuriin uskontoihin, erityisesti kolmeen suureen uskontokuntaan: Juutalaisuus, kristinusko ja islam. Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta.
Jopa ajatus Saatanasta on pohjimmiltaan zarathustralainen.
Tutkijat uskovat yleisesti, että muinainen iranilainen profeetta Zarathustra (joka tunnetaan persiaksi nimellä Zartosht ja kreikaksi nimellä Zarathustra) eli joskus 1500-1000 eaa. välillä. Ennen Zarathustraa muinaiset persialaiset palvoivat vanhan irano-arjalaisten uskonnon jumaluuksia, joka oli vastine indoarjalaisten uskonnolle, joka myöhemmin tunnettiin hindulaisuutena. Zarathustra kuitenkin tuomitsi tämän käytännön ja saarnasi, että ainoastaan Jumalaa - Ahura Mazdaa, Viisauden Herraa - olisi palvottava. Näin hän ei ainoastaan vaikuttanut Iranin ja Intian arjalaisten väliseen suureen kuiluun, vaan esitteli ihmiskunnalle luultavasti myös sen ensimmäisen monoteistisen uskon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatus yhdestä ainoasta jumalasta ei ollut ainoa olennaisesti zarathustralainen periaate, joka löysi tiensä muihin suuriin uskontoihin, erityisesti kolmeen suureen uskontokuntaan: Juutalaisuus, kristinusko ja islam. Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta.
Jopa ajatus Saatanasta on pohjimmiltaan zarathustralainen.
Tutkijat uskovat yleisesti, että muinainen iranilainen profeetta Zarathustra (joka tunnetaan persiaksi nimellä Zartosht ja kreikaksi nimellä Zarathustra) eli joskus 1500-1000 eaa. välillä. Ennen Zarathustraa muinaiset persialaiset palvoivat vanhan irano-arjalaisten uskonnon jumaluuksia, joka oli vastine indoarjalaisten uskonnolle, joka myöhemmin tunnettiin hindulaisuutena. Zarathustra kuitenkin tuomitsi tämän käytännön ja saarnasi, että ainoastaan Jumalaa - Ahura Mazdaa, Viisauden Herraa - olisi palvottava. Näin hän ei ainoastaan vaikuttanut Iranin ja Intian arjalaisten väliseen suureen kuiluun, vaan esitteli ihmiskunnalle luultavasti myös sen ensimmäisen monoteistisen uskon.Miten zarathustralaiset ajatukset löysivät tiensä Abrahamin uskontoihin ja muualle? Tutkijoiden mukaan monet näistä käsitteistä esiteltiin Babylonian juutalaisille, kun Persian keisari Kyrus Suuri vapautti heidät. Ne kulkeutuivat juutalaisen ajattelun valtavirtaan, ja Beelsebubin kaltaiset hahmot nousivat esiin. Ja sen jälkeen, kun Persia oli valloittanut kreikkalaisia maita Akhamenidien valtakunnan kukoistuskaudella, kreikkalainen filosofia otti toisenlaisen suunnan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten zarathustralaiset ajatukset löysivät tiensä Abrahamin uskontoihin ja muualle? Tutkijoiden mukaan monet näistä käsitteistä esiteltiin Babylonian juutalaisille, kun Persian keisari Kyrus Suuri vapautti heidät. Ne kulkeutuivat juutalaisen ajattelun valtavirtaan, ja Beelsebubin kaltaiset hahmot nousivat esiin. Ja sen jälkeen, kun Persia oli valloittanut kreikkalaisia maita Akhamenidien valtakunnan kukoistuskaudella, kreikkalainen filosofia otti toisenlaisen suunnan.
Saatana eli paholainen on yksi länsimaisen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perinteiden tunnetuimmista hahmoista. Yllättävää kyllä, tämä olento tuli antiikin maailmassa myöhään. Saatanaa ei löydy juutalaisesta Raamatusta missään täysin pahana olentona. Hän kehittyi Persian Akhamenidien valtakunnan aikana (noin 550 eaa. alkaen), ja tuolloin Persian vallan alla eläneet juutalaiset ottivat hänet omakseen. Hänen virallinen nimensä Saatana juontuu heprean kielen sanasta 'ha-Satan'. Ha tarkoittaa "sitä" ja Saatana tarkoittaa "vastustajaa" tai "vastustajaa". Nimi kuvasi hänen mahdollista tehtäväänsä Jumalan luomistyön vastustajana. Kreikankielinen "diabolos", englanniksi "devil", tarkoitti "syyttäjää", "herjaajaa", mikä taas kuvasi hänen rooliaan. Saatanan käsite syntyi ajan kuluessa ja vaiheittain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana eli paholainen on yksi länsimaisen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perinteiden tunnetuimmista hahmoista. Yllättävää kyllä, tämä olento tuli antiikin maailmassa myöhään. Saatanaa ei löydy juutalaisesta Raamatusta missään täysin pahana olentona. Hän kehittyi Persian Akhamenidien valtakunnan aikana (noin 550 eaa. alkaen), ja tuolloin Persian vallan alla eläneet juutalaiset ottivat hänet omakseen. Hänen virallinen nimensä Saatana juontuu heprean kielen sanasta 'ha-Satan'. Ha tarkoittaa "sitä" ja Saatana tarkoittaa "vastustajaa" tai "vastustajaa". Nimi kuvasi hänen mahdollista tehtäväänsä Jumalan luomistyön vastustajana. Kreikankielinen "diabolos", englanniksi "devil", tarkoitti "syyttäjää", "herjaajaa", mikä taas kuvasi hänen rooliaan. Saatanan käsite syntyi ajan kuluessa ja vaiheittain.
Persian hallinto ja zarathustralaisuus
Kun uusbabylonialainen valtakunta valloitti ja tuhosi Jerusalemin (587 eaa.), osa juutalaisista joutui vankeuteen Babyloniaan. Kyros Suuri valloitti babylonialaiset vuonna 550 eaa. ja perusti Persian valtakunnan. Persian valtiokultti oli profeetta Zarathustralin perustama zarathustralaisuus. Pahuutta pidettiin hyvän vastakohtana. Puhdas, hyvä olento Ahura Mazda ("Viisas Herra") oli kaiken lähde, ja sen vastakohtana oli druj, kaaos. Druj henkilöityi Angra Mainyuksi ('valheellinen', 'petos'), joka tunnetaan myös nimellä Ahriman. Taivaat, maa ja kaikki ihmiset kuuluvat tähän napa-alueeseen.
Kyrus salli juutalaisten palata Jerusalemiin (539 eaa.), vaikka jotkut jäivätkin sinne. He veivät mukanaan monia muinaisen persialaisen uskonnon elementtejä, ja he yhdistivät kaaoksen personifikaation aiempiin näkemyksiin ha-Satanista. Nyt hän oli vain Saatana tai kreikaksi diabolos, paholainen, ja juutalaiset alkoivat osoittaa kaiken pahan Saatanan syyksi Jumalan sijasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persian hallinto ja zarathustralaisuus
Kun uusbabylonialainen valtakunta valloitti ja tuhosi Jerusalemin (587 eaa.), osa juutalaisista joutui vankeuteen Babyloniaan. Kyros Suuri valloitti babylonialaiset vuonna 550 eaa. ja perusti Persian valtakunnan. Persian valtiokultti oli profeetta Zarathustralin perustama zarathustralaisuus. Pahuutta pidettiin hyvän vastakohtana. Puhdas, hyvä olento Ahura Mazda ("Viisas Herra") oli kaiken lähde, ja sen vastakohtana oli druj, kaaos. Druj henkilöityi Angra Mainyuksi ('valheellinen', 'petos'), joka tunnetaan myös nimellä Ahriman. Taivaat, maa ja kaikki ihmiset kuuluvat tähän napa-alueeseen.
Kyrus salli juutalaisten palata Jerusalemiin (539 eaa.), vaikka jotkut jäivätkin sinne. He veivät mukanaan monia muinaisen persialaisen uskonnon elementtejä, ja he yhdistivät kaaoksen personifikaation aiempiin näkemyksiin ha-Satanista. Nyt hän oli vain Saatana tai kreikaksi diabolos, paholainen, ja juutalaiset alkoivat osoittaa kaiken pahan Saatanan syyksi Jumalan sijasta.Kuolleenmeren kääröt
Qumraniin (noin 150 eKr.) asettuneen juutalaisen eessalaislahkon kirjoituksissa on ensimmäinen kirjallisuus, jossa luodaan pahan personifiointimenetelmä. Lahkon kirjallisuudessa Saatana ei rinnastettu ainoastaan pahuuteen vaan nimenomaan kaikkiin tai kaikkiin ryhmiin, jotka eivät olleet samaa mieltä heidän omien näkemystensä kanssa, mukaan lukien muut juutalaiset. Heidän tekstiensä mukaan Jumala oli luonut ihmisiin kaksi henkeä: valon tien ja pimeyden tien. Demonit olivat nyt Saatanan hallinnassa; hän lähetti ne riivaamaan pimeydessä eläviä tekemään pahaa. Esseniläiset käyttivät Saatanalle ja hänen asiamiehilleen symbolisia nimiä; Belial (hepreaksi 'arvoton'), joka johtaa "pimeyden poikia" valon poikia vastaan viimeisessä taistelussa (The War Scroll). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolleenmeren kääröt
Qumraniin (noin 150 eKr.) asettuneen juutalaisen eessalaislahkon kirjoituksissa on ensimmäinen kirjallisuus, jossa luodaan pahan personifiointimenetelmä. Lahkon kirjallisuudessa Saatana ei rinnastettu ainoastaan pahuuteen vaan nimenomaan kaikkiin tai kaikkiin ryhmiin, jotka eivät olleet samaa mieltä heidän omien näkemystensä kanssa, mukaan lukien muut juutalaiset. Heidän tekstiensä mukaan Jumala oli luonut ihmisiin kaksi henkeä: valon tien ja pimeyden tien. Demonit olivat nyt Saatanan hallinnassa; hän lähetti ne riivaamaan pimeydessä eläviä tekemään pahaa. Esseniläiset käyttivät Saatanalle ja hänen asiamiehilleen symbolisia nimiä; Belial (hepreaksi 'arvoton'), joka johtaa "pimeyden poikia" valon poikia vastaan viimeisessä taistelussa (The War Scroll).Saatanan ominaispiirteet & pahan ruumiillistuma
Ensimmäiset ikoniset kuvat Saatanasta saivat alkunsa kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumalasta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi.
Kristilliset johtajat ottivat 2. vuosisadalla jKr. käyttöön pahan personoinnin menetelmän juutalaisia, naisia, harhaoppisia ja kaikkea pakanallista vastaan. Alkuperäiskultit uskoivat, että jumalat asuivat niiden temppeleissä, mutta nämä olivat Saatanan agentteja. Ensimmäiset ikoniset saatanan muotokuvat tulivat kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumaluudesta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi. Näin Saatana sai sorkat ja sarvet. Pania esiteltiin valtavan, pystyssä olevan falloksen kanssa, ja hän oli kuuluisa siitä. Tämä lisäke yleistyi Saatanan kuvaamisessa. Aluksi mustaksi piirretty, punainen tuli vakioväriksi, kun hänet yhdistettiin helvetin tuleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan ominaispiirteet & pahan ruumiillistuma
Ensimmäiset ikoniset kuvat Saatanasta saivat alkunsa kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumalasta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi.
Kristilliset johtajat ottivat 2. vuosisadalla jKr. käyttöön pahan personoinnin menetelmän juutalaisia, naisia, harhaoppisia ja kaikkea pakanallista vastaan. Alkuperäiskultit uskoivat, että jumalat asuivat niiden temppeleissä, mutta nämä olivat Saatanan agentteja. Ensimmäiset ikoniset saatanan muotokuvat tulivat kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumaluudesta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi. Näin Saatana sai sorkat ja sarvet. Pania esiteltiin valtavan, pystyssä olevan falloksen kanssa, ja hän oli kuuluisa siitä. Tämä lisäke yleistyi Saatanan kuvaamisessa. Aluksi mustaksi piirretty, punainen tuli vakioväriksi, kun hänet yhdistettiin helvetin tuleen.Myös 2. vuosisadalla jKr. sekä kristityt että juutalaiset - varhaiset rabbit - sovelsivat syntiinlankeemuskertomukseen uusia käsityksiä. Tällöin käärme tunnistettiin täysin paholaiseksi naamioituneena ja Eeva sai enemmän merkitystä Eedenin ensisijaisena syntisenä. Kaikkia naisia koskevien naisvihamielisten näkemysten vuoksi Eevan ymmärrettiin joutuneen käärmeen viettelemäksi (sen valtavan falloksen vuoksi), ja sitten hän vietteli Aatamin. Rabbiinisessa tutkielmassa Genesis Rabbah Eevan seksuaalinen häpeä on syy siihen, miksi naiset pysyvät verhottuna, ja että kuukautiset olivat rangaistus Aatamin veren vuodattamisesta. Tertullianus, 2. vuosisadalla jKr. elänyt kirkkoisä, väitti, että Eevan kautta kaikki naiset olivat "paholaisen portti" ja Eevan vuoksi "jopa Jumalan pojan oli kuoltava" .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös 2. vuosisadalla jKr. sekä kristityt että juutalaiset - varhaiset rabbit - sovelsivat syntiinlankeemuskertomukseen uusia käsityksiä. Tällöin käärme tunnistettiin täysin paholaiseksi naamioituneena ja Eeva sai enemmän merkitystä Eedenin ensisijaisena syntisenä. Kaikkia naisia koskevien naisvihamielisten näkemysten vuoksi Eevan ymmärrettiin joutuneen käärmeen viettelemäksi (sen valtavan falloksen vuoksi), ja sitten hän vietteli Aatamin. Rabbiinisessa tutkielmassa Genesis Rabbah Eevan seksuaalinen häpeä on syy siihen, miksi naiset pysyvät verhottuna, ja että kuukautiset olivat rangaistus Aatamin veren vuodattamisesta. Tertullianus, 2. vuosisadalla jKr. elänyt kirkkoisä, väitti, että Eevan kautta kaikki naiset olivat "paholaisen portti" ja Eevan vuoksi "jopa Jumalan pojan oli kuoltava" .
Euroopan uskonnolliset perinteet (keltit, druidismi ja teutonit) lisäsivät muita piirteitä. Kelteillä oli lännen sarvipäinen jumala, Cernunnos, joka muistutti Pania. Lokin tyttärellä oli kaksoisrooli hedelmällisyydessä ja kuolleiden hallitsemisessa, ja hänen nimensä liitettiin paikkaan "Hel" eli helvetti.
Luciferilla ja hänen demoneillaan oli eläimelliset ominaisuudet, ja ne pystyivät muuttamaan muotoaan, joten jatkuva vartiointi oli välttämätöntä. Luciferia saattoi huijata ja karkottaa ristinmerkeillä, pyhällä vedellä, rukousnauhalla ja ehtoollisleivillä. Feodaalisuhteisiin perustuen syntyi käsite sopimuksesta, jossa myytiin sielu Luciferille vastineeksi vauraudesta (kuuluisa tarina Faustista). Vain Marian, Kristuksen äidin, väliintulo saattoi rikkoa sopimuksen. Tällöin kehitettiin manausrituaalit, joita yhä opettavat tietyt katoliset papit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan uskonnolliset perinteet (keltit, druidismi ja teutonit) lisäsivät muita piirteitä. Kelteillä oli lännen sarvipäinen jumala, Cernunnos, joka muistutti Pania. Lokin tyttärellä oli kaksoisrooli hedelmällisyydessä ja kuolleiden hallitsemisessa, ja hänen nimensä liitettiin paikkaan "Hel" eli helvetti.
Luciferilla ja hänen demoneillaan oli eläimelliset ominaisuudet, ja ne pystyivät muuttamaan muotoaan, joten jatkuva vartiointi oli välttämätöntä. Luciferia saattoi huijata ja karkottaa ristinmerkeillä, pyhällä vedellä, rukousnauhalla ja ehtoollisleivillä. Feodaalisuhteisiin perustuen syntyi käsite sopimuksesta, jossa myytiin sielu Luciferille vastineeksi vauraudesta (kuuluisa tarina Faustista). Vain Marian, Kristuksen äidin, väliintulo saattoi rikkoa sopimuksen. Tällöin kehitettiin manausrituaalit, joita yhä opettavat tietyt katoliset papit.Myös kreikkalaiset filosofit, kuten Herakleitos ja Pythagoras, pitivät Zarathustran ajatuksista. Herakleitos oli keisari Dareioksen hovifilosofi, ja hän johdatti logos-periaatteensa Zarathustran kirjoituksista. Platon mainitsi nämä kaksi filosofia suurimmiksi vaikutteikseen.
Persialaiset uskonnolliset ajatukset tulivat Roomaan Mithrasan-kultin kautta, joka oli zarathustralaisuuden esoteerinen haara ja jonka keskiössä oli Mithras messiaanisena pelastajahahmona, joka toimi välittäjänä hyvän ja pahan voimien välillä. Mithralaisuus nousi nopeasti Rooman valtakunnan suosituimmaksi uskonnoksi, koska se vetosi sotilaisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös kreikkalaiset filosofit, kuten Herakleitos ja Pythagoras, pitivät Zarathustran ajatuksista. Herakleitos oli keisari Dareioksen hovifilosofi, ja hän johdatti logos-periaatteensa Zarathustran kirjoituksista. Platon mainitsi nämä kaksi filosofia suurimmiksi vaikutteikseen.
Persialaiset uskonnolliset ajatukset tulivat Roomaan Mithrasan-kultin kautta, joka oli zarathustralaisuuden esoteerinen haara ja jonka keskiössä oli Mithras messiaanisena pelastajahahmona, joka toimi välittäjänä hyvän ja pahan voimien välillä. Mithralaisuus nousi nopeasti Rooman valtakunnan suosituimmaksi uskonnoksi, koska se vetosi sotilaisiin.Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta.
JOTEN KOKO SAATANAN KÄSITE ON OTETTU SIELTÄ.
- Anonyymi
Take it easy now. Muistetaan ostaminen ja myyminen niin turha on köyhiä parjata, katso vain mihin kätesi annat.
- Anonyymi
1Kun:19:12-13⌛Kenellä muuten on oikeus ilmoittaa pedosta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211831
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1311608Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill521526Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671352Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741346- 1481295
- 521218
- 591158
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.701136