Ohoh helluntailainen

Jos en olisi elämässäni kylvänyt ja antanut rahaa pois niin paljon, en olisi varmastikaan saanut elää näin seikkailurikasta elämää, Fredrik Ekholm aloittaa.
Hetkinen. Mistä ruotsinkielisen helluntaiseurakunnan vanhemmistoveli puhuu? Ettäkö antaminen rikastuttaa elämää? Moni on varmasti selvillä siitä, että Jumalan varastohuoneeseen tulee kantaa täydet kymmenykset. Mutta pitäisikö kehotus ottaa todellakin todesta?
- Hengellisen herätyksen yhteydessä vuonna 1988 Jumala puhui minulle myös antamisen tärkeydestä. Ymmärsin, että kymmenysten maksamatta jättäminen on Jumalalta varastamista. Siitä lähtien olen pitänyt kirjaa kaikesta antamisestani. Ilokseni olen huomannut, että vuosittain olen saanut antaa Jumalalle edellisvuotta enemmän, Ekholm jatkaa.

Aloitetaan siis alusta. Antaminen silminnähden sykähdyttää Kansainvälisen Kristillisen kauppakamarin (ICCC) puheenjohtajaa. Moni jolle hän on lähettänyt rahaa, on vakuuttunut Jumalan hyvyydestä. "Vihdoinkin Taivaan Isä on kuullut rukoukseni!", jotkut ovat huokaisseet kiitollisena.
Mutta saajan ilo ei ole jättänyt antajaakaan kylmäksi. Usein hän on liikuttunut kyyneliin. Tieto siitä, että saa olla Luojan käytössä, on tehnyt miehestä nöyrän.
Ekholmin päivät kuluvat joutuisaan Vaasan rakennuskorjauksessa. Rakennusliikkeessä on yli 40 työntekijää. Melkein joka päivä joku projekti päättyy ja toinen alkaa. Tarjouksia jätetään lähes päivittäin.
- Joudun jatkuvasti elämään uskossa myös työssäni, sillä rakennusalalla mikään ei ole varmaa. Toinen yritykseni, Tabita Products Oy, tuo maahan muun muassa israelilaisia En Gedi ihonhoitotuotteita. Joskus kyllä tuntuu, että kristityn johtaman yrityksen vaikeudet eivät voi olla muuta kuin vastustajamme käsialaa.

Uskon hyppy
Mutta Jumalan antama siunaus on Beninin kunniakonsulin mielessä silti päällimmäisenä. Ekholm uskoo, että Jumalan antama yltäkylläisyys antaa kristitylle mahdollisuuden siunata varoillaan muita.
- Jumala ei ole varmastikaan tarkoittanut, että käytämme kaiken omaisuutemme ylenpalttiseen luksuselämään. Ainakin minua Jumala on kehottanut antamaan entistä enemmän tarvitseville. Ja jälkikäteen olen huomannut, että Hän on siunannut uskossa ottamiani hyppyjä.
Ekholm kertoo esimerkin, kuinka Israelissa lähes kokonaan hänen vastuullaan olevaan avustuskohteeseen tarvittiin suuri, pikainen investointi.
- Aloin rukoilla vaimoni Kerstinin kanssa rahoja. Pyysimme, että löytäisimme jostain rikkaan lahjoittajan kolmen kuukauden sisällä. Aika kului umpeen, eikä lahjoittajaa löytynyt. Eräänä päivänä rukoillessani minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne, että minä itse olen tuo pyytämäni rukousvastaus. Menin pankkiin ja siirsin tarvittavan summan avustuskohteeseen. Se oli ainoa kerta, jolloin antaminen todella kirpaisi.
- Mutta Jumala oli antajalle uskollinen. Pankkivierailusta ei ollut ehtinyt kulua kuin tunti, kun puhelin jo soi. Joku oli kuullut, että Ekholmin johtama rakennusliike oli aloittelemassa uutta rivitaloprojektia. Ensimmäinen asunto varattiin siltä istumalta.
Lisäksi samaan aikaan vireillä ollut projekti, joka kesti vain kuusi viikkoa, tuotti monin verroin yli odotusten. Näin lahjoitettu summa korkoineen tuli muutamassa viikossa takaisin. Jumala piti omastaan suurenmoisella tavalla huolta.
Ekholm on saanut kokea, että käyttäessään aikaa ja voimavarojaan Jumalan valtakunnan työhön, jotkut rakennustilaukset tulevat yritykselle kuin mittatilaustyönä. Ne tuntuvat putoavan syliin kuin taivaasta.

Johtamisen käsikirja
Ekholm uskoo, että kylvämisen ja niittämisen laki pätee myös antamiseen. Samalla tavoin kuin viljelijä odottaa kylvämiensä siementen tuottavan moninkertaisen sadon, myös kristityn tulisi odottaa rahankylvöstään hedelmää.
Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että kristitty antaisi rikastuakseen. Hänen tulisi antaa kuuliaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan.
Luukas 6:38 sanoo: Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.
- Antamisesta pitäisi opettaa seurakunnissa paljon enemmän. Jostain syystä olemme liian arkoja puhumaan rahasta. Monet Jeesuksen esittämistä vertauksista koskivat rahankäyttöä ja moninkertaistumisen ihmettä. Kalastajien Jeesuksen osoittamaan paikkaan heittämät verkot repeilivät. Ruokkimisihmeen jälkeen ruuan tähteitä kerättiin monta vasua. Jumala haluaa näidenkin ihmeiden kautta osoittaa, että Hän on yltäkylläinen antaja.
- Me saamme korkeatasoista opetusta avioliittoa, lastenkasvatusta tai evankeliointia koskien. Miksi emme siis taloudenhoidosta?, Ekholm jää pohtimaan.
Hänen mielestään Raamattu on yrittäjyyden ja johtamisen paras käsikirja. Sehän sisältää yli 2000 kohtaa, jotka suoraan käsittelevät taloudenpitoa, hallintoa ja rahaa.

Pelko sulkee pussin suun
Sananlaskut 11:24-25 muistuttaa: Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy. Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda. -Tämä kohta on todellakin ollut elämässäni totta. Olen itse saanut niin paljon iloa antamisesta.
Jos Raamattua ja Fredrik Ekholmia on siis uskominen, yhdeltäkään antajalta ei tule puuttumaan mitään. Ei siltäkään, joka antaa vähästään. Jumala näkee antajan varat ja sydämen.
- Antamista aloitellessani en olisi millään voinut arvata, millaisia näkymiä se tulee elämääni avaamaan. Aloitin pienestä. Silti alusta saakka olin kymmenysten suhteen tarkka. Niiden tuli olla täydet kymmenen prosenttia, oman näkemykseni mukaan mieluiten bruttotuloista.
- Tämän päälle tulevat vielä uhrit, jotka voin antaa esimerkiksi seurakunnan erityisprojekteihin tai seurakuntani ulkopuolelle. Mutta kymmenykset kuuluvat sille seurakunnalle, siihen varastohuoneeseen, joka pitää hengellisistä tarpeistani huolta.
Nyt ilmassa on jälleen taloudellisen laman merkkejä ja Irakin yllä leijuu sodan uhka. Moni kristitty on rahojensa riittävyyden suhteen peloissaan ja nyörittää kaiken varalta pussin suun kiinni. Onko tämä oikein?
- En usko, että pelko on Jumalasta. Hän näkee tarpeemme, elimmepä yhteiskunnallisen laman tai taloudellisen kasvun aikaa. Jumalan varat eivät joka tapauksessa lopu kesken. Luottamus Jumalan huolenpitoon saa meidät antamaan silloinkin, kun tuntuu, ettei taloudellisia edellytyksiä olisi olemassa.
Antaminen on tuonut Ekholmille sisältöä elämään. Työmotivaatio on kova, sillä uurastuksesta saaduilla rahoilla on mahdollisuus auttaa taas muita.
- Elämä ilman antamista olisi köyhää. Jumala on avannut minulle monia uusia ovia. En olisi varmastikaan päässyt palvelemaan niissä maissa lähetystehtävissä ja ICCC:n projekteissa, joissa olen viime vuosien aikana saanut avustaa. Ja sanon tämän kaikella nöyryydellä: nautin antajan elämästä.

Vastavirtaan
Toinen Fredrik Ekholmin lempiaiheista koskee Jumalan mielen mukaista työkulttuuria. Raamatussa sanotaan, ettei kristityn tulisi mukautua tämän maailmanajan mukaan. Pikemminkin hänen pitäisi katsoa Kristusta, ja muuttua samanlaiseksi kuin Hän.
- Monilla työpaikoilla asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla. Uskovina meidän ei tulisi vain sopeutua joukkoon, vaan jatkuvasti kysyä, mitä Jeesus vastaavassa tilanteessa tekisi, Ekholm opastaa.
Työyhteisön päämäärien tulisi olla sopusoinnussa Raamatun arvojen kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi laatu, oikeudenmukaisuus ja palvelualttius.
- Myös kultainen sääntö - mitä tahdot muiden sinulle tekevän, tee samoin heille - on varteenotettava ohjenuora. Rakkaus asiakkaita ja työtovereita kohtaan tulisi olla kaiken palvelemisen perusta.
Ekholm itse pyrkii asiakassuhteissaan siihen, että neuvotteluja jatketaan niin pitkään, kunnes neuvottelupöydästä voidaan nousta ystävinä. Mikäli mahdollista. Mutta riitelemään hän ei ryhdy, koska kiistat eivät kanna hyvää hedelmää.
- Tässäkin pätee kylvämisen ja niittämisen laki. Uskon, että jos kylvämme oikeudenmukaista suhtautumista asiakkaisiimme ja työntekijöihimme, saamme niittää suosiota. Ajattelenkin usein, että yritykseni on kuin aasi, jolla Jeesus saa ratsastaa, väline, jonka kautta Hän voi saada kunniaa.

Avokätinen
Millaisella aasilla Jeesus haluaa sitten ratsastaa? - Ainakin itselleen kuoleminen on yksi osa Jeesuksen käytössä olemista. Minun ei tarvitse enää murehtia siitä, kuinka asiat hoituvat. Pyrin siihen, että kaikki, mitä omistan, kuuluu Herralle. Ja maallinen työ voi olla jopa "pyhä kutsu", jossa voimme osoittaa olevamme hyviä huoneen haltijoita.
Ekholm uskoo, että asiat, joista ikuisuudessa iloitaan, eivät liity talojen rakentamiseen tai vaasalaisen rakennusfirman menestykseen, vaan toisten palvelemiseen ja kuuliaisuuteen. Niinpä Jumalan valtakunnan etsiminen arjessa on jo vuosia ollut toimitusjohtajan päivätyölistan kärjessä.
- Raha on yksi nykyajan taistelukentistä. Saatana tekee kaikkensa pysäyttääkseen Jumalan valtakunnan etenemisen. Esimerkiksi evankeliointi on usein rahasta kiinni. Mutta yhdenkään meistä ei tarvitse jäädä pyörittelemään peukaloita tämän tosiasian edessä. Me kaikki voimme toimia antamisen kanavina. Ja havahtua huomaamaan, että Jumala on runsaskätinen antaja.
11685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On nyt liikkeellä!
Voiko kukaan ihminen varastaa Jumalalta?

No, näitä LAPPAJÄRVEN SAARIKALLEN OPPEJA TÄLLÄ PALSTALLA ONKIN TAAS LIIKAA!

Äänestä
  • >Voiko kukaan ihminen varastaa Jumalalta?<

    "Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa." Mal.3:8

    Liittyy aiheeseen Kymmenykset, jota palstalla on käsitelty aikaisemmin. Muistelen, että ei niin kovin kauan sitten oli asiasta puhetta.

    Äänestä

  • Lukisit raamattua niin ei tarvitsisi kysellä.
    Onks toi joku tyhmä?
    No lue Malakian kirjaa siellä kysyttiin samaa ja vastauskin tuli.
    Kymmenyksissä ja sen lisäksi anneissa.
    Sinä olet varas jos et maksa.
    Siis jos olet uskovainen.
    Paavali uudentestamentin uskova kehoitti antamaan.
    Hän kirjoitti. Joka antaa vähän hän saa vähän joka antaa paljon saa paljon.
    Oliko Paavali Lappajärveläinen?
    Tai lakiliitossa elävä joka puhui lakisaarnaa.
    Ei vaan uskova joka puhui muille uskoville.
    Varas tee parannus varastamisesta.

    No ei kun leikilläänhän minä.
    Siis kyllä toi ruotsalaisen hellarin opetus on ihan raamattuun perustuva sinulta taas ei tullut mitään viittausta raamattuun.
    Rahan himo on kaiken pahan alku.
    Ala siis antamaan ja maksamaan kymmenyksiä.
    Se on vastavoima rahanhimolle.
    Siis antaminen.

    Äänestä

että omatunto vaatii maksamaan, (uusitestamentti ei vaadi kymmennyksiä) niin kuka kieltää maksamasta,ja paras onkin maksaa,ettei tuu synniksi. Jos ei ole kerran tunto vapautunut lainalaisuudesta,jos Jeesuksen veri ei ole vapattanut synnin ja kuoleman laista,maksa,ettet huku!

Mutta älä odota,että saat sen kymmen,tai satakertaisena takaisin.
Sillä uudenliiton Herra Jeesus on Golgatalla avnnut siunauksen ikkunat niin avoimeksi kuin ne ikinään voisi saada,ei ne sinun rahoillasi enää enempää aukea,hinta on maksettu,Jeesuksen veri on vuotanut,miten siis voisit mammonalla,joka on väärääkin vielä,voisit sillä saada jotain Jumalalta.
On Jumalan pilkkaa ja Kristuksen työn vähättelyä vaatia kymmennyksiä ,itseltä,ja vielä väärempää vaatia niitä muilta.

Äänestä
  • Jeesus sanoi, ettei tule jättää maksamatta.
    Lisälso oliko Pietari tai Paavali joka käski tekemään keräyksiä ja uskovia laittamaan sivuun kerranviikossa menestymisen mukaan.
    Eli kukin kymmenykset oman tulonsa mukaan.
    Uudessatestamentissa nimenomaan kehoitettiin uskovia antamaan.
    Oliko Paavali sitten lakihenkinen tai Jeesus?
    Ei ole paljoa antaa kymmenykset, ja kun maksaa tulee paremmin toimeen 90 prosentilla kun on siunaus talouden yllä.
    Kuten on varjelus yllä jos täyttää kymmenen käskyn lakeja esimerkiksi ei varasta.
    Siis oliko Paavali lakihenkinen kehoittaessaan uskovia antamaan?

    Äänestä

  • kehoittaa maksamaan kirjoitti:

    Jeesus sanoi, ettei tule jättää maksamatta.

    Åaavali kirjoitti:
    Muistakaa joka runsaasi kylvää hän runsaasti niittää.
    Ja lisäsi vielä että teillä olisi yltäkylläisesti.
    Pilkkasiko Paavali? Oliko hän mennari lakihenkinen lainalla?
    Puhumattakaan miten Jeesus painotti rahan antamisesta.

    Tuo ei oo Raamatusta,vaan sun omasta päästä !

    Tuo on just se merkillinen tapa lukea Raamattua,lisätään omia aatokisa ,ja sovelletaan Raamatun opeiksi,niikuin lapsikastekin,ja ehtoollinen,jossa joku yhteisö syö ja juo synnit anteeksi.
    Ja mitä tulee Jeesuksen sanomisiin mintuista ja kymmennyksistä,Hän puhui tuolloin lainalaisille juutalaisille! Ei verellään ostamalleen seurakunnalle!

    Äänestä

  • kehoittaa maksamaan kirjoitti:

    Jeesus sanoi, ettei tule jättää maksamatta.
    Lisälso oliko Pietari tai Paavali joka käski tekemään keräyksiä ja uskovia laittamaan sivuun kerranviikossa menestymisen mukaan.
    Eli kukin kymmenykset oman tulonsa mukaan.
    Uudessatestamentissa nimenomaan kehoitettiin uskovia antamaan.
    Oliko Paavali sitten lakihenkinen tai Jeesus?
    Ei ole paljoa antaa kymmenykset, ja kun maksaa tulee paremmin toimeen 90 prosentilla kun on siunaus talouden yllä.
    Kuten on varjelus yllä jos täyttää kymmenen käskyn lakeja esimerkiksi ei varasta.
    Siis oliko Paavali lakihenkinen kehoittaessaan uskovia antamaan?

    sillä jos rikot yhdessä kohtaa,rikot koko lain,hyvää yritystä vaan,ei käy kateeksi,mä luotan mieluimmin ARMOON,vaikka ihmisten taivas olisikin menettetty,on jäljellä Jumalan taivas,joka on iankaikkinen,ihmisten taivas on korkeintaankin 100 vuotta,jos sitäkään,sehän voi loppua koska hyvänsä, mistä tiedät,elätkö enää huomenna,tai vaikka tunnin päästä,ei sullakaan oo kuin tämä hetki!
    lakiuskolla et saavuta taivasten valtakuntaa,vaan armo Kristuksessa on tie sinne!
    Onnea ja menestystä vaan materialistien taivaaseen! Se voi tosin sortua milloin hyvänsä,muista vaan maailman laajuista pörssiromahdusta,joka ei ei oo kovin kaukana tämänpäivän maailmassakaan!

    Äänestä

  • Antamisesta ja menestyksestä kirjoitti:

    Åaavali kirjoitti:
    Muistakaa joka runsaasi kylvää hän runsaasti niittää.
    Ja lisäsi vielä että teillä olisi yltäkylläisesti.
    Pilkkasiko Paavali? Oliko hän mennari lakihenkinen lainalla?
    Puhumattakaan miten Jeesus painotti rahan antamisesta.

    Älkää kootko aarteita maanpäällä,missä varkaat varastvat ja koit syövät ja ruoste raiskaa,vaan kootkaa aarteia sinne,minne ei varkaat,eikä koit ja ruosteet pääse tuhoamaan.
    Sitä Paavalikin tarkoitti,sanoessaan,"joka runsaasti kylvää,se runsaasti niittää",kysymys on hengenhedelmistä ja rakkauden hedelmistä,joista maksetaan palkka sitten kerran taivaassa.
    Paavalihan sanoi,tyytykää siihen,että on elatus ja vaateet,älkääkä korkeita tavoitelko,teidän palkkanne on taivaissa,uskollisuuden mukaan.

    Tämä ei suinkaan tarkoita,ettei pidä ANTAA olenkaan,antaa saa niin paljon kuin sielu sietää,vaikka koko omaisuutensa,jos niin paljon on uskoa,niin ei Jumala varmaan pulaan jätä,uskosta vaan on kyse,ei siitä,kuinka paljon antaa.
    Antakaa akikki,se on se määrä,jota Kristuksen rakkaus vaatii,jopa oman itsennekin,näinhän Paavali opettaa.
    Mutta ei se tarkoita,että 100 kertainen nettovoitto siitä kerrattaiisn pankkitilille!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Paavalihan lisäsi, oli hyvä että osallistuistte taloudelliseen auttamiseen ja lisäsi sitten. Joka runsaaasti kylvää hän runsaasti niittää ja kyse oli taloudesta.
    Samoin Jeesus puhui rahasta kun hän sanoi antakaa niin teille annetaan.
    Outoa raamatun tulkintaa sinulla.
    Aivan selvästi useasti uudessatestamentissa kehoitetaan ja käsketään maksamaan kymmenykset ja lisätään että siinä on siunaus että myös itse saa.
    Sitä Jeesuskin tarkoitti puhuessaan kulumattomista kukkaroista.
    Jeesus jopa lupasi taloja jos luopuu omasta talosta.
    Hän lisäsi mitä ihminen kylvää hän niittää.
    Taivaasta kuyllä riittää ei Jumala jää velkaa kun annat hänelle.
    Laita rahasi eteenpäin ja testamenttisi niin saat sen korkoineen ja moninkertaisesti takaisin.
    Aivan selkeästi tämä on raamatusta.

    Äänestä

Olen joskus istunut Fredrik Ekholmín kanssa samasssa neuvottelupöydässa, hän todellinen herrasmies ja Jumalan mies. Hän myös toimii voimakkaasti karismaattisessa liikkeessä yhteiskristillisesti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mennari? kirjoitti:

Jos en olisi elämässäni kylvänyt ja antanut rahaa pois niin paljon, en olisi varmastikaan saanut elää näin seikkailurikasta elämää, Fredrik Ekholm aloittaa.
Hetkinen. Mistä ruotsinkielisen helluntaiseurakunnan vanhemmistoveli puhuu? Ettäkö antaminen rikastuttaa elämää? Moni on varmasti selvillä siitä, että Jumalan varastohuoneeseen tulee kantaa täydet kymmenykset. Mutta pitäisikö kehotus ottaa todellakin todesta?
- Hengellisen herätyksen yhteydessä vuonna 1988 Jumala puhui minulle myös antamisen tärkeydestä. Ymmärsin, että kymmenysten maksamatta jättäminen on Jumalalta varastamista. Siitä lähtien olen pitänyt kirjaa kaikesta antamisestani. Ilokseni olen huomannut, että vuosittain olen saanut antaa Jumalalle edellisvuotta enemmän, Ekholm jatkaa.

Aloitetaan siis alusta. Antaminen silminnähden sykähdyttää Kansainvälisen Kristillisen kauppakamarin (ICCC) puheenjohtajaa. Moni jolle hän on lähettänyt rahaa, on vakuuttunut Jumalan hyvyydestä. "Vihdoinkin Taivaan Isä on kuullut rukoukseni!", jotkut ovat huokaisseet kiitollisena.
Mutta saajan ilo ei ole jättänyt antajaakaan kylmäksi. Usein hän on liikuttunut kyyneliin. Tieto siitä, että saa olla Luojan käytössä, on tehnyt miehestä nöyrän.
Ekholmin päivät kuluvat joutuisaan Vaasan rakennuskorjauksessa. Rakennusliikkeessä on yli 40 työntekijää. Melkein joka päivä joku projekti päättyy ja toinen alkaa. Tarjouksia jätetään lähes päivittäin.
- Joudun jatkuvasti elämään uskossa myös työssäni, sillä rakennusalalla mikään ei ole varmaa. Toinen yritykseni, Tabita Products Oy, tuo maahan muun muassa israelilaisia En Gedi ihonhoitotuotteita. Joskus kyllä tuntuu, että kristityn johtaman yrityksen vaikeudet eivät voi olla muuta kuin vastustajamme käsialaa.

Uskon hyppy
Mutta Jumalan antama siunaus on Beninin kunniakonsulin mielessä silti päällimmäisenä. Ekholm uskoo, että Jumalan antama yltäkylläisyys antaa kristitylle mahdollisuuden siunata varoillaan muita.
- Jumala ei ole varmastikaan tarkoittanut, että käytämme kaiken omaisuutemme ylenpalttiseen luksuselämään. Ainakin minua Jumala on kehottanut antamaan entistä enemmän tarvitseville. Ja jälkikäteen olen huomannut, että Hän on siunannut uskossa ottamiani hyppyjä.
Ekholm kertoo esimerkin, kuinka Israelissa lähes kokonaan hänen vastuullaan olevaan avustuskohteeseen tarvittiin suuri, pikainen investointi.
- Aloin rukoilla vaimoni Kerstinin kanssa rahoja. Pyysimme, että löytäisimme jostain rikkaan lahjoittajan kolmen kuukauden sisällä. Aika kului umpeen, eikä lahjoittajaa löytynyt. Eräänä päivänä rukoillessani minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne, että minä itse olen tuo pyytämäni rukousvastaus. Menin pankkiin ja siirsin tarvittavan summan avustuskohteeseen. Se oli ainoa kerta, jolloin antaminen todella kirpaisi.
- Mutta Jumala oli antajalle uskollinen. Pankkivierailusta ei ollut ehtinyt kulua kuin tunti, kun puhelin jo soi. Joku oli kuullut, että Ekholmin johtama rakennusliike oli aloittelemassa uutta rivitaloprojektia. Ensimmäinen asunto varattiin siltä istumalta.
Lisäksi samaan aikaan vireillä ollut projekti, joka kesti vain kuusi viikkoa, tuotti monin verroin yli odotusten. Näin lahjoitettu summa korkoineen tuli muutamassa viikossa takaisin. Jumala piti omastaan suurenmoisella tavalla huolta.
Ekholm on saanut kokea, että käyttäessään aikaa ja voimavarojaan Jumalan valtakunnan työhön, jotkut rakennustilaukset tulevat yritykselle kuin mittatilaustyönä. Ne tuntuvat putoavan syliin kuin taivaasta.

Johtamisen käsikirja
Ekholm uskoo, että kylvämisen ja niittämisen laki pätee myös antamiseen. Samalla tavoin kuin viljelijä odottaa kylvämiensä siementen tuottavan moninkertaisen sadon, myös kristityn tulisi odottaa rahankylvöstään hedelmää.
Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että kristitty antaisi rikastuakseen. Hänen tulisi antaa kuuliaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan.
Luukas 6:38 sanoo: Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.
- Antamisesta pitäisi opettaa seurakunnissa paljon enemmän. Jostain syystä olemme liian arkoja puhumaan rahasta. Monet Jeesuksen esittämistä vertauksista koskivat rahankäyttöä ja moninkertaistumisen ihmettä. Kalastajien Jeesuksen osoittamaan paikkaan heittämät verkot repeilivät. Ruokkimisihmeen jälkeen ruuan tähteitä kerättiin monta vasua. Jumala haluaa näidenkin ihmeiden kautta osoittaa, että Hän on yltäkylläinen antaja.
- Me saamme korkeatasoista opetusta avioliittoa, lastenkasvatusta tai evankeliointia koskien. Miksi emme siis taloudenhoidosta?, Ekholm jää pohtimaan.
Hänen mielestään Raamattu on yrittäjyyden ja johtamisen paras käsikirja. Sehän sisältää yli 2000 kohtaa, jotka suoraan käsittelevät taloudenpitoa, hallintoa ja rahaa.

Pelko sulkee pussin suun
Sananlaskut 11:24-25 muistuttaa: Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy. Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda. -Tämä kohta on todellakin ollut elämässäni totta. Olen itse saanut niin paljon iloa antamisesta.
Jos Raamattua ja Fredrik Ekholmia on siis uskominen, yhdeltäkään antajalta ei tule puuttumaan mitään. Ei siltäkään, joka antaa vähästään. Jumala näkee antajan varat ja sydämen.
- Antamista aloitellessani en olisi millään voinut arvata, millaisia näkymiä se tulee elämääni avaamaan. Aloitin pienestä. Silti alusta saakka olin kymmenysten suhteen tarkka. Niiden tuli olla täydet kymmenen prosenttia, oman näkemykseni mukaan mieluiten bruttotuloista.
- Tämän päälle tulevat vielä uhrit, jotka voin antaa esimerkiksi seurakunnan erityisprojekteihin tai seurakuntani ulkopuolelle. Mutta kymmenykset kuuluvat sille seurakunnalle, siihen varastohuoneeseen, joka pitää hengellisistä tarpeistani huolta.
Nyt ilmassa on jälleen taloudellisen laman merkkejä ja Irakin yllä leijuu sodan uhka. Moni kristitty on rahojensa riittävyyden suhteen peloissaan ja nyörittää kaiken varalta pussin suun kiinni. Onko tämä oikein?
- En usko, että pelko on Jumalasta. Hän näkee tarpeemme, elimmepä yhteiskunnallisen laman tai taloudellisen kasvun aikaa. Jumalan varat eivät joka tapauksessa lopu kesken. Luottamus Jumalan huolenpitoon saa meidät antamaan silloinkin, kun tuntuu, ettei taloudellisia edellytyksiä olisi olemassa.
Antaminen on tuonut Ekholmille sisältöä elämään. Työmotivaatio on kova, sillä uurastuksesta saaduilla rahoilla on mahdollisuus auttaa taas muita.
- Elämä ilman antamista olisi köyhää. Jumala on avannut minulle monia uusia ovia. En olisi varmastikaan päässyt palvelemaan niissä maissa lähetystehtävissä ja ICCC:n projekteissa, joissa olen viime vuosien aikana saanut avustaa. Ja sanon tämän kaikella nöyryydellä: nautin antajan elämästä.

Vastavirtaan
Toinen Fredrik Ekholmin lempiaiheista koskee Jumalan mielen mukaista työkulttuuria. Raamatussa sanotaan, ettei kristityn tulisi mukautua tämän maailmanajan mukaan. Pikemminkin hänen pitäisi katsoa Kristusta, ja muuttua samanlaiseksi kuin Hän.
- Monilla työpaikoilla asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla. Uskovina meidän ei tulisi vain sopeutua joukkoon, vaan jatkuvasti kysyä, mitä Jeesus vastaavassa tilanteessa tekisi, Ekholm opastaa.
Työyhteisön päämäärien tulisi olla sopusoinnussa Raamatun arvojen kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi laatu, oikeudenmukaisuus ja palvelualttius.
- Myös kultainen sääntö - mitä tahdot muiden sinulle tekevän, tee samoin heille - on varteenotettava ohjenuora. Rakkaus asiakkaita ja työtovereita kohtaan tulisi olla kaiken palvelemisen perusta.
Ekholm itse pyrkii asiakassuhteissaan siihen, että neuvotteluja jatketaan niin pitkään, kunnes neuvottelupöydästä voidaan nousta ystävinä. Mikäli mahdollista. Mutta riitelemään hän ei ryhdy, koska kiistat eivät kanna hyvää hedelmää.
- Tässäkin pätee kylvämisen ja niittämisen laki. Uskon, että jos kylvämme oikeudenmukaista suhtautumista asiakkaisiimme ja työntekijöihimme, saamme niittää suosiota. Ajattelenkin usein, että yritykseni on kuin aasi, jolla Jeesus saa ratsastaa, väline, jonka kautta Hän voi saada kunniaa.

Avokätinen
Millaisella aasilla Jeesus haluaa sitten ratsastaa? - Ainakin itselleen kuoleminen on yksi osa Jeesuksen käytössä olemista. Minun ei tarvitse enää murehtia siitä, kuinka asiat hoituvat. Pyrin siihen, että kaikki, mitä omistan, kuuluu Herralle. Ja maallinen työ voi olla jopa "pyhä kutsu", jossa voimme osoittaa olevamme hyviä huoneen haltijoita.
Ekholm uskoo, että asiat, joista ikuisuudessa iloitaan, eivät liity talojen rakentamiseen tai vaasalaisen rakennusfirman menestykseen, vaan toisten palvelemiseen ja kuuliaisuuteen. Niinpä Jumalan valtakunnan etsiminen arjessa on jo vuosia ollut toimitusjohtajan päivätyölistan kärjessä.
- Raha on yksi nykyajan taistelukentistä. Saatana tekee kaikkensa pysäyttääkseen Jumalan valtakunnan etenemisen. Esimerkiksi evankeliointi on usein rahasta kiinni. Mutta yhdenkään meistä ei tarvitse jäädä pyörittelemään peukaloita tämän tosiasian edessä. Me kaikki voimme toimia antamisen kanavina. Ja havahtua huomaamaan, että Jumala on runsaskätinen antaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu