Tiedän että tämä on feministipalsta. Mutta näitä kirjoituksia luettuani on minun pakko tarkentaa: tarkoittaako feminismi aggressiivista, sokeaa syyttelyä, silmitöntä miesvihaa joka perustellaan viesti viestiltä huterammin argumentein? Onko raaka ja halveksuva kommentointi todellista naiseutta vai yritys olla maskuliinisen kova, puolustaa naiseuttaan muuttumalla miesten kaltaiseksi?
En tarkoita edellämainitsemallani sitä, että miehet olisivat raakoja tai tunteettomia, olen vaan ollut huomaavinani, että monet ns. feministit purkavat aatteen palonsa käyttäytymällä kuin stereotyyppiset miehet: karskisti ja voimansa tunnossa rintaa takoen.
Minä olen nainen, ja olen onnellinen siitä. Nautin miehen läheisyydestä ja kosketuksesta, keskusteluista miesten (aivan kuten naistenkin) kanssa, näen miesvartalon kauniina ja miehiset ajatukset yhtä arvokkaina kuin feminiinisetkin. Minä rakastan miehiä enkä häpeä sitä ääneen sanoa.
Tunnistan maskuliinisenkin puolen myös itsessäni, henkisessä minässäni, enkä henkilökohtaisesti usko siihen että kukaan meistä olisi pelkän fyysisen sukupuolensa perusteella lokeroitavissa.
Fyysinen sukupuoli ja henkinen sukupuoli ovat kaksi hyvinkin erilaista käsitettä: voit olla hento nainen ja silti karski kuin merimies, tai kookas mies täynnä empatiaa ja hoivaviettiä. (Anteeksi typerä stereotypioiden käyttö, ontuva havainnollistamisyritys)
Tunnen oloni hyväksi vartalossani ja mielessäni, mutta kertokaa minulle tietämättömälle: mitä on naiseus ilman vastakohtaansa - miehiä? Yhtä hyvin tuon kysymyksen voi esittää käänteisestikin: mitä miehet olisivat ilman naisia? Mikseivät putket ja tippaleivät voisi arvostaa toisiaan, ymmärtää että kumpaakin tarvitaan toisiansa täydentämään ;)
Ying/Yang - ilman vastakohtia ei ole tasapainoa.
Olen kyllä tietoinen kaikesta siitä sorrosta, jota miehet ovat mm.uskonnon ja politiikan nimissä naista kohtaan harjoittaneet. Mutta samoin tiedän naisten osaavan käyttää valtaansa huomaamattomammin, psykologisin keinoin. Veikkaisinpa, että esim.useimpien miespäättäjien takaa löytyy lopulta nainen: äiti, vaimo, tytär, rakastajatar... Mielestäni on muutenkin kohtuutonta syyllistää koko mieskunta yksittäisten, miespuolisten yksilöiden edesvastuuttomista teoista. Aivan samoin kuin on väärin yleistää kaikki naiset juonitteleviksi, petollisiksi viettelijöiksi.
Olen lueskellut tätä palstaa, ja kaikki tuo käsittämätön viha miehiä kohtaan tuntuu pahalta ja vähintäänkin epäoikeudenmukaiselta. Onko ihmisarvomme todellakin kiinni siitä, kumpaa sukupuolta fyysisesti edustamme? Ansaitsemmeko kunnioituksemme sukupuolielimillämme?
Vaikka kaikki maailman sukupuolinen epäoikeudenmukaisuus ja sorto mitattaisiin, punnittaisiin ja purkitettaisiin, mitä jäisi?
Mitä me saamme siitä, että todistelemme toisillemme kumpi on pahempi, julmempi tai sortavampi sukupuoli?
Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen meistä keskittyisi vastakkaisen sukupuolen syyllistämisen sijaan tekemään pieniä, arvokkaita ratkaisuja elämässään: rakastaisi ihmistä ihmisenä, sukupuoleen katsomatta.
Ei se ole heikko, joka tunnustaa tarvitsevansa toisia ihmisiä - miehiä tai naisia - vaan se, joka verhoaa patoutuneet tunteensa sukupuolisidonnaiseen vihaan.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Oletko varma siitä, että olet sukupuoleltasi nainen?
No tuleekohan tästäkin tuollaien lässytyspalsta, jota kaikki ennustelivat kun sheriffi saapui?
Alkaa vähän jo vaikuttaa siihen suuntaan.
Niinkuin mies ja nainen ovat vastakohtia, ei ilman vastakkaisuuksia tule keskustelua muuta kun joo-joo-juttua.
Epäoikeudenmukaisuudet naisia kohtaan eivät ole minnekään vieläkään kadonneet yhteiskunnasta ja siksi on tärkeää että ne otetaan esille, ei pelkällä: Oi ku me sitten rakastetaan toisiamme, tule tänne Yang minä olen Ying niin kovin kiinnostavaa keskustelua synny.
Provosointi kuuluu asiaan kun väitellään.
Älä sinä tyhjästä hermostu.
on vain täysin turhaa jos heität ilmoille perustelemattomia väitteitä.
En sano että niin ei saa tehdä, mutta herää vain kysymys mihin sillä toiminnalla tähdätään. Uskoisin että "Väsynyt mutta onnellisen" teksti vastasi tähän.
Sillä pyritään keskustelun kohinaan.
Löylyä lissää!!!
Olipa hieno viesti, ylivoimasesti paras kommentti mitä olen tällä palstalla lukenut.
Ehkäpä vastakkainasettelu johtuu osaltaan palstan historiasta. Täällä provosointi on ikäänkuin kuulunut asiaan ja tästä johtuen monet valmiit vastakkainasettelut kuuluvat ikään kuin asiaan. Asianomaiset osaavat siihen suhtautua oikealla tavalla, mutta minulla on vaikeuksia myös sen suhteen. Typerä kinastelu näyttää typerältä kinastelulta, vaikka kinastelijat olisivatkin siihen tottuneet.
Mikä saa Tytsyn epäilemään naiseuttani? Harmi että ainoa ilosi tuntuu olevan muiden solvaaminen. Toivottavasti löydät joskus miehen jota voit arvostaa ja rakastaa, vaikkei romanttisessa mielessä, niin edes ystävänä. Kovin on mustavalkoista ajattelu, jos vetää ying/yang-viittauksesta kornin johtopäätöksen siitä että elämän pitäisi olla yhtä kukkaniityillä hyppelemistä.
Väittelyt on jees silloin kun mielipiteet perustellaan. On valitettavaa jos rauhallinen keskustelu, kysymysten esittäminen ja feminismin pohtiminen on Tytsylle "lässytystä". Olisi ollut mukava väitellä aiheesta niinkuin aikuiset väittelee. Kaikki ei vaan siihen taida kyetä ;)
Vai niin.
Valitettavasti kaikki ihmiset eivät ole yhtä kehittyneitä kuin sinä.
Tuskallista varmaankin sietää tyhmempiä tyyppejä, vai?
Et kuitenkaan täällä netissä voi millään päättää ketä tänne tulee ja ketkä täällä keskustelee.
EI ole mitään ikärajaa, ei älykkyysrajaa eikä kehityskaarirajaa.
On vain hyväksyttävä se tosiseikka, että tänne voi tulla kuka tahansa, jota huvittaa tänne tulla.
Heilläkin ehkä on odotuksia ja vaatimuksia sen suhteen, miten täällä keskustellaan, mutta eivät he silti niitä läpi saa, jos toiset eivät halua pysty tai omaa kapasiteettia heidänkään vaatimustensa ja toiveittensa suhteen.
Ja mitenkähän minä sinua parkaa olen solvannut?
Minusta sinä olet painostava kaikenmaailman vaatimuksinesi.
Haukut minua solvaajaksi ja siten solvaat myös minua.
...aikuisten väittelystä.
En HAUKKUNUT sinua solvaajaksi, vaan totesin asian, joka on nähtävissä täällä monessa keskustelussa.
Enkä pidä itseäni mitenkään muita ylempiarvoisena, esitin vain kysymyksiä ja kommentteja, ei sinun tarvitse niistä pitää.
Jos haluat vastata kaikkeen vihalla, tee niin. Jos haluat kommentoida esittämiäni kysymyksiä, olen ilolla mukana keskustelussa.
Minä tiedän, että on tilanteita, joista tulisi pysytellä erossa, tämä lienee yksi sellainen.
Minulla ei ole vaikeuksia arvostaa teidän kummankin kommentteja. Jatkakaa toki kumpikin tyylillänne.
Olenhan nyt vastannut sinulle, vahinko jos se sinulle ei kelpaa.
Mutta älä sekoita minua noihin viha-fantasioihisi.
Muuten- ala sinäkin keskustelemaan jostakin feminismiä käsittelevästä aiheesta.
Tämä sinun aloituksesi oli vain arvostelua palstan keskustelijoita kohtaan.
Siis asiaton viesti.
Kiitos ajatuksistasi, Rosewater.
Tyyli pysynee jatkossakin, ei tarvetta turhaan äksyilyyn...
Kohta tämä väsynyt on kyllä niin väsynyt että käy unten maille, mutta onnellinen aion olla unissanikin :)
Tämän palstan "alaotsikko" kuuluu: Keskustele feminismistä ja naisen asemasta.
Keskustelin feminismistä ja sivusin myös naisten asemaa. En koe viestini olleen siis kovinkaan asiaton.
Eikä mulla sen suurempia viha-fantasioita ole. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan joskus positiivista kommunikointia. Saattaisi helpottaa oloa. Väitellä voi ystävällisestikin.
Alaotsikko siis:
"Keskustele feminismistä ja naisista yhteiskunnassa."
Silti. :)
Tytsy osaa halutessaan olla hyvin rakastettava ja itse olen käynyt hänen kanssaan useammankin keskustelun positiivisessa ja rakentavassa hengessä. Tosin on meillä kiistammekin. Aika usein olen huomannut, että vastapuoli aloittaa hänen kanssaan asiattomuudet.
Niin jos tahdot positiivista palautetta, ei ehkä ole niin hyvä jos täyttää syyttelyillä oman viestinsä.
Tosi typerää.
Hyvää yötä.
Toivotan sinulle hyviä öitä.
Ei se ole viisasta puuttua toisten keskusteluun, mutta minä kun nyt arvostan teitä molempia. Sinua tosin yhden mutta sitäkin hienomman kirjoituksen ansiosta.
Keskustelijana Tytsy on tällä palstalla lyömätön, no ehkä kulkue vetää vertoja.
Sinä olet useimmiten miellyttävin keskustelija.
Muistan kun väiteltiin jostakin vähän aikaa sitten ja sinä lähetit lopulta viestin: En enää keksi mitään vasta-argumenttia ,,,
Jotakin siihen suuntaan ainakin.
Se oli minusta aivan yllättävää tällä palstalla ja teki minusta aivan melkein mykän.
Tytsy, en tarkoittanut mennä henkilökohtaisuuksiin. Anteeksi jos se siltä tuntui. Syyllistäminen ja kritiikki ovat kaksi eri asiaa, pyrin jälkimmäiseen ja haluan pyytää anteeksi jos vaikutin syyllistävältä tai olin sitä. Kuten jo mainitsin, en minäkään ole täydellinen.
Ei näin väsyneenä pitäisi mennä kirjoittelemaan mitään. Menin kuitenkin, mutta uskoit tai et, mitään pahaa en tarkoittanut, herättää keskustelua vain. Halusin kertoa, mitä itse ajattelen feminismistä ja nais-mies-vastakkainasettelusta.
Jos herneet on vielä suhteellisen kivuttomasti poistettavissa nenästä, niin ei muistella pahalla.
Jos on kaikki argumenttisa käyttänyt ja toinen senkun vyöryttää, niin siinä on kaksi vaihtoehtoa. Joko sitä alkaa toistamaan itseään tai sitten voi nostaa kädet pystyyn. Minä en mielelläni toista itseäni. Minulle riittää kun saan sanottua mielipiteeni, viimeinen sana tai oikeassa oleminen ei niin hirveästi minua kiinnosta, paino sanoilla niin hirveästi.
Mennäänkö käymään siellä Romeo-paikassa?
...sinullekin.
Tämä lienee avoin keskustelupalsta, joten toki on sinullakin oikeus puuttua keskusteluun :)
Harmittaa vaan, että meni Tytsyn kanssa kinaamiseksi. En kai osannut tarttua oikein hänen argumentteihinsa, tai vetäydyin puolustusasemiin kun koin kommentit niin hyökkääviksi.
No, ihmisiähän tässä ollaan.
Toivon silti että voidaan joskus jatkaa tuosta ekasta viestistäni jutellen syvemminkin, ilman syyttelyä, osallistuthan sinäkin?
Nyt unta palloon,
nuku sinäkin hyvin.
o
Romeo-aihe?
Ketjusi oli niin hyvä, että toivoin näkeväni lisää keskustelunavauksia sinulta. Harmittaa jos ne jäivät vain yhteen.
mukava lukea välillä tuollaisiakin tekstejä. Kiitos.