Salkkareiden paskat näyttelijät

Ulla

Tanelit, Romeot ja muut Katrit saisivat häipyä lopullisesti koko sarjasta, mutta Ismo, joka on ollut mukana alusta lähtien ja on muutenkin huippuhyvä, on oltava sarjassa Salkkareiden loppuun asti. Esko Kovero, Maija-Liisan Peuhu ja Jarmo Koski ovat loistavia näyttelijöitä, aivan toista maata kuin joku Katri. "Katri" on ollut sarjassa jo monta vuotta, eikä sen näyttelijätaidot ole sen paremmat kuin silloin kun se alotti. Yhä sen katse harhailee lähikuvassa.

Miksei ne potki kaikenmaailman Katreja pellolle sarjasta ja hanki Ismon tasoisia näyttelijöitä tilalle? Aaro osasi myös näytllä.

Nuorisosta parhaiten näytellä osaavat "Elina", "Riku", "Kasper" ja muut ei juurikaan. Joku Romeokin vaan jostain kadulta veivattu sarjaan mukaan vain muka niin hyvän ulkonäkönsä takia. Jätkä varmaan ennen Salkkareita ei ole näytellyt päivääkään. Amatööri.

Mutta vanhoista hahmoista mm. Yrjön, Kentsun ja Akin näyttelijät osasivat näytellä. Mitä nyt olen nähnyt "Aamua" eli Henna Vännistä muissa ohjelmissa (mm. Zulussa), niin se on samanlainen kuin sarjassa. Samanlainen hapan teininaama.

22

3519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ldsalsad

      Riku ei kylläkään osaa näytellä ..

      Ja Heli ja Annika osaavat myös näytellä nuorista.

    • "Ken"

      on kyllä "näyttelijöistä" kaikkien aikoijen huonoimpia.

      • hyviä

        Ja vaikka Laurakin on ollu sarjassa alusta lähtien, niin ei ole oppinut näyttelemään luontevasti hänkään. Ja Lasse, vaikka on näyttelijäsuvusta, niin on aina naama rutussa, vaikka olis tarkoitus olla innostunut jostakin. Ei siis osaa näytellä kuin hapannaamaa..
        Ismo, Seppo ja Ulla on hyviä, tosin Ulla oli alussa parempi.. on jotenkin muuttunut vähän yli-innokkaaksi.
        Ja "Aki Nikkinen" oli tosi hyvä, toisin kuin "Markus" :(
        Ja Niko on aivan onneton. Luulisi tuon iläisen lapsenkin osaavan jo jotakin, mutta "Niko" on ihasn mölö. Oonakin on parempi,vaikka vähän teennäinen hänkin.

      • Ulla
        hyviä kirjoitti:

        Kotikadussa Jarkkoa näyttelevä on ehkä muutaman vuoden Nikoa vanhempi, mutta kuitenkin on Nikoa parempi näyttelemään. Sarjaan otetaan summissa joitain ohjaajan kakaroita näyttelemään (mm. Emmi Parviainen ja mikä sen Nikon näyttelijän nimi nyt onkaan.) Onhan Niko ihan suloinen lapsi, mutta.

      • ..........
        Ulla kirjoitti:

        Taneli ja Rikun mutsi. Muutenkin niin persoonattomia hahmoja kumpikin.

      • myöskään
        .......... kirjoitti:

        Taneli ja Rikun mutsi. Muutenkin niin persoonattomia hahmoja kumpikin.

        Eikä Ossikaan mitenkään loista näyttelijän lahjoillaan.

      • Ulla
        .......... kirjoitti:

        Taneli ja Rikun mutsi. Muutenkin niin persoonattomia hahmoja kumpikin.

        Joo, Taneli ja Tanja. Tanjaa nyt ei varsinkaan olisi kannattanut veivata sarjaan mukaan, eihän sen elämässäkään tapahdu mitään ja on muutenkin aivan tylsä hahmo. Tanelin ja Irman kuvioita on tylsä seurata, samankaltainen tapahtumahan on ollut Lellun
        ja Ullan välilläkin.

      • mizzzy

        lasse=lahjaton näytteliä.. muutenki sen rooli on maailman huonoin..eikä sitä edes osaa näytellä!!

        Niko= tuntuu ku se lukis ne jutut jostain..(ja todennäköisesti lukeekin seinästä tms.) ja ei osaa olla surullisen näköinen/yllättynyt

        Jenni= jenni osaa paremmin kuin lasse mutta kanssa aika paskasti.. se jää aina miettimään asioita ja siksi hänelle tehtiin siinä ohjelmassa syöpä ettei hänen tarvi enää pölistä moista..

      • ullau
        mizzzy kirjoitti:

        osaa kirjoittaa "näyttelijä" sanaa oikein, niin
        ei pitäisi mennä arvostelemaan toisten "näyttelemöintiä"

    • "Romeo Aro"

      Miten tuli sanotuksi??Ite et oo koskaan näytelly!Meehän ite näytteleen!!!

      • hellu

        kokeilepa ite mennä näytteleen johki sarjaan ja kuuntele sitten ku semmoset haukkuu jotka eivät tiedä edes että mistä puhuvat!!oletko ikinä ajatellut tilannetta että näyttelee siä ja sit saa vaan haukkumisia ja otetaan vaan uusiks ja uusisks!!!!!!!älä puhu kun et tiä mistä puhut!!

      • minä vaan
        hellu kirjoitti:

        Onhan tässäkin sarjassa paljon muitakin "ex tempore -näyttelijöitä" kuin Taneli ja Romeo, ja heiltä näyttely sujuu ihan luontevasti. Taneli ja Romeo on ihan pohjasta. Esim. Heli on tosi hyvä, ja osaa eläytyä rooliinsa.
        Kyllä näyttelijöien täytyy kritiikkiä sietää.
        Kaikilta ei vaan näytteleminen suju niin hyvin kuin toislta. Esim. Laura ei ole mielestäni kehittyny näiden vuosien aikana yhtään.

    • ~hannah~

      Salkkujen Ulla sais kyllä lähtee pois, se on niin huono näyttelee... Ei sitä jaksa kattoo tai ees kuunnella!!!!!!!!

      • Ulla

        En minä niitä sinne pakoittanut ole. Ihan oma-alotteisestihan ne sinne ovat menneet, joten kyllä niiden piti jo sarjaan mennessä tajuta että kritiikkiä tulee, kun menee tuollaiseen sarjaan mitä katsoo joka toinen suomalainen.

      • Anonyymi

        Ulla etänä on parasta nykysalkkareissa.

    • tässä teille totuus

      kaikki ovat paskoja paitsi ismo ja seppo. muutenkin ihan paska ohjelma.

      • Anonyymi

        Nyt mulla alko nouseen.

    • asdsasdasdsadsdda

      piti sitte 5 vuotta vanha ketju nostaa takasin? ebin

    • hjfhjfyhf

      höh

      • Anonyymi

        Prätötötööö!

    • Anonyymi

      Karmein on kyttää näyttelevä Joanna. Ihme naaman vääntelijä ja tollottaja.

    • Anonyymi

      Aivan järkyttävä se mitä olen katsonut noin 15 min Ismo ja peuhuska ei tee mieli kyllä tuijotella

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11426
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5904
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      164
      4830
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      16
      4687
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      36
      4345
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4213
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3497
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3250
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1751
    Aihe