http://www.verkkouutiset.net/arkisto/Arkisto_1999/15.lo kakuu/blon4199.htm
Britanniassa juuri julkaistu teos tähdentää, että vaaleatukkaisuus perustuu resessiiviseen eli peittyvään geeniin. Tämän vuoksi päätellään, että tummempi tukanväri yleistyy vääjäämättä myös valkoihoisilla.
- Ei ole epäilystäkään siitä, että luonnollista blondiutta uhkaa sukupuutto, väittää kirjan kirjoittaja Kathy Phillips.
Hänen mukaansa blondin hiusvärin katoamista nopeuttavat maailman kasvava muuttoliike ja eri kansojen väliset avioliitot. Valkoisen rodun ns. puhtautta vaaliville rasisteille vähemmän iloinen uutinen on tieto siitä, että myös ihmisten keskimääräinen ihonväri tummentuu.
Amerikka edelläkävijä
Phillisin kirjan väittämät perustuvat professori Steve Jonesin tutkimuksiin. Entisen Sex Pistols -yhtyeen kitaristin kaima on Lontoon University Collegen genetiikan professori ja alansa huippututkija.
Jonesin mukaan blondiuden "tyyssija", Pohjois-Eurooppa ja Skandinavia, on saamassa geeniperimäänsä yhä enemmän aineksia muualta planeetaltamme. Syynä tähän on mm. se, että Pohjolan yhteiskunnat ovat muuttuneet avoimemmiksi.
- Asiantuntijat ovat arvioineet, että seuraava suuri väestönkasvu tapahtuu Afrikassa. Tämä merkitsee, että Afrikan kansojen väestöä muuttaa maailman muihin osiin. He myös uudistavat uusien kotiseutujensa geenistöä, Phillips kirjoittaa.
Kathy Phillips sanoo, että Amerikassa ollaan jo osin vaiheessa, jota muu maailma hänen arvionsa mukaan seuraa. Afroamerikkalaisten geenistöstä kolmasosa on - orja-aikojen perintönä - saatu valkoiselta rodulta, mutta tummat piirteet eivät ole peittyviä.
- Amerikassa on jo ennustettavissa tilanne, jossa tummempi iho, tummempi tukka ja negroidimmat piirteet ovat enemmistönä.
Phillipsillä kuitenkin on lohdutuksen sana niille, jotka eivät halua ajatella maailmaa ilman blondeja.
- Siihen mennessä kun luonnollisen vaaleat hiukset katoavat, voimme jo muuttaa geenejämme ja muuttua blondeiksi. Aivan sanoin kuin blondi hiusväri saadaan nyt aikaan kemiallisesti, se luodaan tulevaisuudessa geneettisesti, kirjailija lupaa.
...

Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.verkkouutiset.net/arkisto/Arkisto_1999/15.lo kakuu/blon4199.htm
vaikka olen itse suomalainen niin tukkani on musta kuin yö.
rakastan vaaleita naisia ja en välitä olleenkaan vaikka tulevat sukupolvet eivät heistä pääsisi nauttimaan.
vaaleat naiset lähinnä oksettaa minua. tumma sen olla pitää mutta ei musta iho vaan sopivan ruskettunut pitää olla!
Onko sulla jokin saatanan pakkomielle??Valkoisessa rodussa on muitakin kuin "blondeja",
on myös ruskea-,puna-ja tummahiuksisia,silmien värissä on myös harmaata,vihreää,ruskeaa.Tätä on ollut jo kauan ennen ulkopuolisten rotujen saapumista.
Tämä pitkä sinisilmäinen vaaleaverikkö on ihanne,lopullinen ja täydellinen valkoisen rodun muoto.Mutta se ei tarkoita erinäköisten valkoisten hävittämistä,kunhan vain geenit ovat puhtaat.
Tummuutta aiheuttavan geenin peittävyys on vanha biologian oppikirjojen tieto, joka on piilotettu poliittisista syistä.
Mutta dominoiko alhaista älykkyyttä aiheuttava keekeri-geeni? Tulevaisuutemme on vaarassa!
T.Vanhasen kokoamat luotettavat tutkimustulokset osoittavat Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöltä huolestuttavan alhasia ÄO-lukuja. Kansa, johon sikäläisiä sekoittuu, ei pärjää tulevaisuudessa.
Kukaan ei varmaankaan koskaan ajattele olevansa ruma. Suomessa on paljon rumia valkoisia ihmisiä. Tulee monta kertaa mieleen possupallerot vaaleanpunaiset ja paksut..aika ruma rotu,minun mielestäni.
Täytyy myöntää, että olen samaa mieltä kanssasi. Suomalaiset ovat myös eri näköisiä kuin ruotsalaiset ja tanskalaiset he ovat yleensä paljon vaaleampia ,suomalaisissa on taas enemmäm slaavilaisia piirteitä, muistutamme enemmän venäläisiä kuin skandinaaveja. Onhan se sellaista hyllyvää vaaleanpunaista kansaa..