Oikeuskomitea

Kuuntelin Alueveljen nauhoituksen oikeuskomiteasta, jossa hänet tuomittiin erotettavaksi tupakoinnin takia.

Voisiko joku jt laittaa tänne ne raamatunkohdat, joiden perusteella tupakoinnin takia voi erottaa, mutta alkoholin takia ei.

Itse en hyväksy tupakointia, sillä se on huono tapa. Mutta jos pitäisi valita kumpaa ainetta joku läheiseni alkaisi säännöllisesti käyttämään, niin valitsisin alkoholin sijaan tupakan.

En usko, että Jumala katsoo sen suopeammilla silmillä herkkujen ja muidenkaan mässyttäjiä, jotka lihottavat itsensä epäterveellisiin mittoihin ja sairastuvat sitä kautta moniin elintasosairauksiin.
Mitä terveellisyyteen tulee, niin runsas ylipaino on aivan yhtä epäterveellinen juttu kuin vaikkapa muutaman tupakan polttaminen silloin tällöin.
Lihavia jt:a on kuitenkin olemassa.

Eikö totta?
10926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minäkin kuuntelin tuon nauhoitteen. Vanhimmat olivat kaivelleet jotain todella kaukaa haettuja raamatunkohtia kantansa tueksi. Alueveli totesikin osuvasti, ettei näissä kyllä tupakoinnista puhuta.

Tuli vain mieleen, että jos raamatulliset perusteet ovat tuota tasoa, niin mistä tahansa asiasta voidaan tehdä erottamisperuste jos halutaan - ja sitten mukamas oikeuttaa asia Raamatun avulla. Tästä tietysti onkin kysymys: Vartiotorni-seuran mielivallalle yritetään saada edes näennäisesti raamatullinen pohja.

Toinen ihmetyttävä asia oli, kuinka selvästi vanhimmat samaistivat Jumalan ja järjestön. Vanhimmat aivan pokkana puhuivat "tavoista, joita Jehova vihaa". Onkohan tässä nyt varmasti Jehovan mielipidettä kysytty?

Tupakointi on tietysti huono tapa, satunnaisestikin harjoitettuna. Pitää kuitenkin muistaa, että jehovantodistajien näkökulmasta erottaminen merkitsee käytännössä hengellistä kuolemantuomiota.

Vaikka Jumala vihaisikin tupakointia, onko Hänen tahtonsa se, että tupakoinnin takia langetetaan hengellinen kuolemantuomio? Onko kyseessä todella niin iso asia?

Äänestä
  • Ja esimerkiksi liikalihavuus ei ole erottamisen peruste vaikka lihavuus lisää mahdollisuutta kuolla sydänsairauksiin samoin kuten tupakointikin. Toki tupakka lisää mahdollisuutta myös keuhkosyöpään mutta esimerkiksi työskentely pölyisissä olosuhteissa lisää myös riskiä. Samoin kaupungissa asuminen. Ovatko nämä erottamisen perusteita?

    Jos noita kysymyksiä kysyy vanhimmalta, hän sanoo että tupakointi on itseaiheutettua haittaa. Toisaalta esimerkiksi pölyssä työskentely on ammatinvalintakysymys, ja ketään ei pakoteta asumaan kaupungissa. :) Eli tässäkin on kysymys vain siitä, että jotkin asiat ovat valittu ns. "pahoiksi" ja toisia ei. Itseasiassa tupakka on ollut käytössä jo todella kauan, minulla ei ole tietoa onko sitä käytetty muinaisessa israelissa, mutta kuitenkin kyseinen nautintoaine ja muut vastaavat poltettavat nautintoaineet ovat olleet ihmisten tiedossa. Miksei niistä ole suoraa mainintaa raamatussa?

    Äänestä

  • >>Minäkin kuuntelin tuon nauhoitteen. Vanhimmat olivat kaivelleet jotain todella kaukaa haettuja raamatunkohtia kantansa tueksi. Alueveli totesikin osuvasti, ettei näissä kyllä tupakoinnista puhuta.>>

    Näin olin minäkin huomaavinani.

    >>Tästä tietysti onkin kysymys: Vartiotorni-seuran mielivallalle yritetään saada edes näennäisesti raamatullinen pohja.>>

    Sellaisen kuvan äänitteestä kyllä sai, valitettavasti.

    >>Toinen ihmetyttävä asia oli, kuinka selvästi vanhimmat samaistivat Jumalan ja järjestön. Vanhimmat aivan pokkana puhuivat "tavoista, joita Jehova vihaa". Onkohan tässä nyt varmasti Jehovan mielipidettä kysytty?>>

    Niin, en minäkään oikein ymmärrä, miten tupakanpoltto voisi olla niin suuri synti, että se johtaisi ikuiseen tuomioon.

    >>Tupakointi on tietysti huono tapa, satunnaisestikin harjoitettuna. Pitää kuitenkin muistaa, että jehovantodistajien näkökulmasta erottaminen merkitsee käytännössä hengellistä kuolemantuomiota.>>

    Aivan.

    >>Vaikka Jumala vihaisikin tupakointia, onko Hänen tahtonsa se, että tupakoinnin takia langetetaan hengellinen kuolemantuomio? Onko kyseessä todella niin iso asia?>>

    Sitä voi jokainen miettiä tahollaan.

    Äänestä

  • Lehtiveli kirjoitti:

    Ja esimerkiksi liikalihavuus ei ole erottamisen peruste vaikka lihavuus lisää mahdollisuutta kuolla sydänsairauksiin samoin kuten tupakointikin. Toki tupakka lisää mahdollisuutta myös keuhkosyöpään mutta esimerkiksi työskentely pölyisissä olosuhteissa lisää myös riskiä. Samoin kaupungissa asuminen. Ovatko nämä erottamisen perusteita?

    Jos noita kysymyksiä kysyy vanhimmalta, hän sanoo että tupakointi on itseaiheutettua haittaa. Toisaalta esimerkiksi pölyssä työskentely on ammatinvalintakysymys, ja ketään ei pakoteta asumaan kaupungissa. :) Eli tässäkin on kysymys vain siitä, että jotkin asiat ovat valittu ns. "pahoiksi" ja toisia ei. Itseasiassa tupakka on ollut käytössä jo todella kauan, minulla ei ole tietoa onko sitä käytetty muinaisessa israelissa, mutta kuitenkin kyseinen nautintoaine ja muut vastaavat poltettavat nautintoaineet ovat olleet ihmisten tiedossa. Miksei niistä ole suoraa mainintaa raamatussa?

    "Itseasiassa tupakka on ollut käytössä jo todella kauan, minulla ei ole tietoa onko sitä käytetty muinaisessa israelissa, mutta kuitenkin kyseinen nautintoaine ja muut vastaavat poltettavat nautintoaineet ovat olleet ihmisten tiedossa. Miksei niistä ole suoraa mainintaa raamatussa?"

    Tupakka on kotoisin Uudelta mantereelta, Amerikasta, eikä sitä ole tunnettu Vanhassa maailmassa ennen Kolumbusta.

    Äänestä

Kun JT:ien hallintoelin kielsi 1970-luvulla JT:ilta tupakan ja teki sen erottamisperusteeksi, näkemys perustui lähinnä Gal 5:20:n uuteen tulkintaan.

Siinä esiintyy kristittyjä koskevalla kieltolistalla "farmakia": KR38, KR92 "noituus", Um "spiritismin harjoittaminen", jota harjoittava ei sis peri Jumalan taivaallista valtakuntaa (Gal 5:21, Ilm 21:8. 2Tim 4:18). Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittamisen aikaan jokaisella kristitylllä oli taivaallinen kutsu. Jos tällainen ihminen sei kerran peri kuoltuaan ylösnousemuksessa Jumalan valtakuntaa, hänet voidaan erottaa seurakunnasta jo hänen eläessään (1Kor 5:13).

Tupakka aiheuttaa riippuvuutta eli se voidaan lukea huumeisiin. Ennen muinoin noidat käyttivät transsiin ja sitä tietä henkimaailman (so. paholaisten, demoneitten) yhteyteen päästäkseen huumeita. Tämän noituuden tai spiritismin harjoittamisen ja huumeiden läheisen yhteyden takia tuli kreikan farmakia-käsite tarkoittamaan sekä noituutta (spiritismin harjoittamista) että huumeitten käyttöä. Samasta kreikan kantasanasta tulee suomeen myös neutraali käsite farmaseutti, jolta saa lääkeaineiden käyttöä koskevia neuvoja.

JT:illä on erottamisasiaan myös muita perusteita, mutta tämä Gal 5:20:n 1970-luvulla omaksuttu uusi tulkinta mahdollisti kaikkein tupakoivien erottamisen seurakunnasta. Tosin heille annettiin ensin 6 kuukautta aikaa tupakoinnin lopettamiseen ja/tai tupakkaosakkeitten myymiseen, koska eräät JT:t olivat harjoittaneet liiketoimintaa myös tupakalla polttivatpa itse tai ei.

Asiaa on selitetty Vartiotornissa 15/8 1973, s 387 ja Herätkää-lehdessä 8/4 1978, s 28.

Minä itse en selittele enempää.

Savukerasioissa on ainakin tällä viikolla seuraavanlaisia tekstejä, jotka valtiovalta on velvoittanut Suomessa ja monessa muussa maassa selkeästi painamaan savukerasioihin:

"Tupakointi on hengenvaarallista"
"Tupakointi on luonnonvastaista"
"Tupakointi vahingoittaa vakavasti sinua ja ympärilläsi olevia"
"Tupakointi voi tappaa" (vanhempi teksti)

Vastakysymys: Mikä Raamatun periaate oikeuttaisi kristityn näin vahingoittamaan tai sallisi näin vahingoittaa itseään ja muita?

Oheiset tupakkayhtiöitä velvoittavat painetut tekstit perustuvat vahvaan tieteelliseen näyttöön, jos ei tupakkayhtiöiden itsensä teettämiä ja maksamia tutkimuksia oteta lukuun.

Vanha tuttu

Äänestä
  • >>Tupakka aiheuttaa riippuvuutta>>

    Olen huomannut, että myös alkoholi aiheuttaa riippuvuutta.

    >>Mikä Raamatun periaate oikeuttaisi kristityn näin vahingoittamaan tai sallisi näin vahingoittaa itseään ja muita?>>

    Jos luet päivän lehteä, niin huomaatko uutisia, joissa alkoholi on vahingoittanut jotakuta taikka hänen läheisiään?

    Onko alkoholi mielestäsi vaarattomampaa kuin tupakka?

    Äänestä

  • >>Tupakka aiheuttaa riippuvuutta eli se voidaan lukea huumeisiin.

    Kuten alkoholi.

    >>Ennen muinoin noidat käyttivät transsiin ja sitä tietä henkimaailman (so. paholaisten, demoneitten) yhteyteen päästäkseen huumeita.

    Ihmettelisin jos häppää ei olisi koskaan käytetty vastaavaan puuhaan.

    Valikoivuus on vanhastaan tuttua Vartiotorniseuran kieltomekanismeissa. Sauna on meillä edelleen vanhemmalle polvelle pyhä paikka, mutta se ei ole Vartiotorniseuraa haitannut. Intialaisten pyhät lehmät eivät aiheuta toimenpiteitä.

    Sen sijaan muistan, että nuoruudessani (ennen tupakoinnin muuttamista erotusperusteeksi) näperreltiin lakritsipiipun ja savukkeen mallisen lakritsipötkön syntisyyden kanssa. Amerikassa on kiinnitetty huomiota bulletin board-termin paheellisuuten, se kun juontaa paavin bullaan, vaikka bulla oli se sinetti siinä paavin viestissä. Joku vanhin on poistanut kynttilät salilta, mutta puheessa sama vanhin saattaa hyvinkin verrata pyhää henkeä sähköön.

    >>Vastakysymys: Mikä Raamatun periaate oikeuttaisi kristityn näin vahingoittamaan tai sallisi näin vahingoittaa itseään ja muita?

    Tai sitten näin: Mitä jatkuvasti lisääntyvää, terveyttä tärväävää ongelmaa Vartiotorniseura ei halua ottaa samalla vakavuudella kuin huumeita?

    Olen katsellut kuinka Vartiotorniseuran materiaalissa on pienessäkin tupakkajutussa lainailtu ihan kunniakas määrä raamatunjakeita. Mutta vastaavasti useamman sivun ylipaino/liikalihavuusjutuissa ei jostain syystä viljellä jakeita, vaikka luulisi niitä löytyvän helpommin siihen aiheeseen.

    Äänestä

  • >>Ennen muinoin noidat käyttivät transsiin ja sitä tietä henkimaailman (so. paholaisten, demoneitten) yhteyteen päästäkseen huumeita.>>

    Shamaanit käyttävät vielä nykypäivinäkin rumpuja. Saavatko jt:t soittaa orkesterissa rumpuja vai onko ne korvattu joillain toisilla vähemmän demonisilla instrumenteilla?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Tupakka aiheuttaa riippuvuutta eli se voidaan lukea huumeisiin.

    Kuten alkoholi.

    >>Ennen muinoin noidat käyttivät transsiin ja sitä tietä henkimaailman (so. paholaisten, demoneitten) yhteyteen päästäkseen huumeita.

    Ihmettelisin jos häppää ei olisi koskaan käytetty vastaavaan puuhaan.

    Valikoivuus on vanhastaan tuttua Vartiotorniseuran kieltomekanismeissa. Sauna on meillä edelleen vanhemmalle polvelle pyhä paikka, mutta se ei ole Vartiotorniseuraa haitannut. Intialaisten pyhät lehmät eivät aiheuta toimenpiteitä.

    Sen sijaan muistan, että nuoruudessani (ennen tupakoinnin muuttamista erotusperusteeksi) näperreltiin lakritsipiipun ja savukkeen mallisen lakritsipötkön syntisyyden kanssa. Amerikassa on kiinnitetty huomiota bulletin board-termin paheellisuuten, se kun juontaa paavin bullaan, vaikka bulla oli se sinetti siinä paavin viestissä. Joku vanhin on poistanut kynttilät salilta, mutta puheessa sama vanhin saattaa hyvinkin verrata pyhää henkeä sähköön.

    >>Vastakysymys: Mikä Raamatun periaate oikeuttaisi kristityn näin vahingoittamaan tai sallisi näin vahingoittaa itseään ja muita?

    Tai sitten näin: Mitä jatkuvasti lisääntyvää, terveyttä tärväävää ongelmaa Vartiotorniseura ei halua ottaa samalla vakavuudella kuin huumeita?

    Olen katsellut kuinka Vartiotorniseuran materiaalissa on pienessäkin tupakkajutussa lainailtu ihan kunniakas määrä raamatunjakeita. Mutta vastaavasti useamman sivun ylipaino/liikalihavuusjutuissa ei jostain syystä viljellä jakeita, vaikka luulisi niitä löytyvän helpommin siihen aiheeseen.

    Room. 13:13
    Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa,

    Gal. 5:21
    kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    1. Piet. 4:3
    Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.

    Syöpöttelyä pidetään samanlaisena himon ilmentymänä kuin juopottelua tai paneskelua. Valikoivaa tosiaan, että vain joihinkin näistä Vartiotorni-seura on puuttunut.

    Liikasyömisen kieltämiseen löytyy ihan suoria raamatunkohtia. Niitä ei tarvitse edes hakemalla hakea, kuten tupakoinnin vastustamisessa.

    Äänestä

  • kielletty kirjoitti:

    >>Niitä ei tarvitse edes hakemalla hakea, kuten tupakoinnin vastustamisessa.

    Vartiotorniseuralle riittää kun tarkoituksella kiertää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohdake kirjoitti:

Kuuntelin Alueveljen nauhoituksen oikeuskomiteasta, jossa hänet tuomittiin erotettavaksi tupakoinnin takia.

Voisiko joku jt laittaa tänne ne raamatunkohdat, joiden perusteella tupakoinnin takia voi erottaa, mutta alkoholin takia ei.

Itse en hyväksy tupakointia, sillä se on huono tapa. Mutta jos pitäisi valita kumpaa ainetta joku läheiseni alkaisi säännöllisesti käyttämään, niin valitsisin alkoholin sijaan tupakan.

En usko, että Jumala katsoo sen suopeammilla silmillä herkkujen ja muidenkaan mässyttäjiä, jotka lihottavat itsensä epäterveellisiin mittoihin ja sairastuvat sitä kautta moniin elintasosairauksiin.
Mitä terveellisyyteen tulee, niin runsas ylipaino on aivan yhtä epäterveellinen juttu kuin vaikkapa muutaman tupakan polttaminen silloin tällöin.
Lihavia jt:a on kuitenkin olemassa.

Eikö totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu