Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee (pettää, KJV) maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi (ja eli, KJV). Ja sille annettiin (Ja hänellä oli, KJV) valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet (palvoneet, KJV) pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se (hän, KJV) saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan (ottamaan, KJV) merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen (hänen nimensä, KJV) luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. (Ilm 13:11-18)
On paljon puhuttu näiden edellä olevien jakeiden tiimoilta, ja Ilmestyskirjan pedon salaisuutta on pyritty selvittämään hyvin monella tavalla. En tässä kirjoituksessa pyri varsinaisesti keskittymään pedon salaisuuteen, vaan ehkä pikemminkin toisen pedon salaisuuteen tietyn opetuskokonaisuuden puitteissa, mikä on pyrkinyt purkautumaan esiin pidemmän ajan kuluessa, ja jonka lähtölaukauksen kuulin juuri tiettyjen asioiden loksahtaessa kohdalleen siinä kokonaisuudessa, joka on päässäni pyörinyt. Olisi mielessä hirvittävä määrä kaikkea muuta, mistä voisi opettaa, mutta juuri tämä kokonaisuus on se, joka on pulpahtanut kaiken muun keskeltä juuri tähän ja nyt.
On kristittyjä, jotka asettavat nämä kyseiset asiat ehkä johonkin kaukaiseenkin tulevaisuuteen, mutta ehkä kaikkein hurjinta on tässä se, että nämä asiat ovatkin – yllätys, yllätys, tapahtumassa aivan juuri parhaillaan. Peto, jota me etsimme, onkin paljon arkisempi henkilö, kuin osasimme kuvitellakaan. Hän on ehkäpä jopa liiankin itsestään selvä pedoksi, niin että kristityt jättävät juuri hänet kokonaan huomioimatta. Tämä on taas sitä Jumalan yksinkertaisuutta, jota juuri ei yleensä nähdä. Monet suuretkin profeetallisen Sanan julistajat ovat etsineet petoa aivan väärästä suunnasta. He ovat etsineet jotakin ehkä ”suurta” okkultistia, tai jotakin jollakin lailla jännittävää persoonaa, mutta he ovat unohtaneet erään hyvin selvän Raamatun opetuksen koskien antikristusta, nimittäin:
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet meistä; sillä jos he olisivat olleet meistä, niin he olisivat jatkaneet meidän kanssamme; mutta heissä oli tuleva ilmi, että he eivät olleet kaikki meistä. (1. Joh 2:18-19 KJV)
Eli antikristus on aina lähtenyt kristittyjen joukosta. Apostoli Johannes toteaa tuossa kirjeessään juuri tämän, että antikristukset ovat lähteneet meistä. Tietenkin antikristus tulee kääntämään nämäkin jakeet edukseen, ja toteamaan, että ne, jotka eivät jatka hänen kanssaan, ovat antikristuksia. Hän luulee itse olevansa oikea kristitty ja henkilöt, jotka eivät mukaudu hänen henkeensä, ovat hänen mielestään harhaoppisia antikristittyjä. Hän tulee toteuttamaan seuraavat Jeesuksen sanat, ja on näitä sanoja jo toteuttanutkin mitä suurimmassa määrin historian aikana.
"Tämän minä olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi. He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen (palveluksen, KJV) Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. (Joh 16:1-3)
Nämä jakeet ovat toteutuneet konkreettisesti, kun roomalaiskatolinen kirkko on tappanut kymmeniä miljoonia kristittyjä mm. pimeänä keskiaikana, kun nämä eivät ole mukautuneet tuon kirkon vääriin opinkappaleisiin, vaan ovat pitäytyneet Raamattuun ja Jeesukseen. Heille on toteutunut seuraava Sanan paikka:
Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. (Ilm 12:17)
Tuo lohikäärme on ollut Rooma ja sen ”kristillinen” jatke roomalaiskatolinen kirkko. Henkilö, joka on pitänyt Jumalan käskyt, ja jolla on ollut Jeesuksen todistus, on auttamatta joutunut ristiriitaan tuon kirkon oppien kanssa.
Nämä Raamatun kohdat Joh 16:1-3 ja Ilm 12:17 ovat toteutuneet, eivät vain fyysisesti, vaan myös hengellisesti. Parastaikaa nämä jakeet ovat toteutumassa hengellisesti. Jos todella pidät Jumalan käskyt tänä päivänä ja sinulla on Jeesuksen todistus, niin sinulla ei ole sijaa kirkkojen piirissä. Sinä et ole niissä se, joka siellä hallitsee tai julistaa. Jos todella julistat niissä Jumalan Sanaa, jonka Jumala on lahjoittanut tätä hetkeä varten, niin sinut syöstään puhujan pöntöltä alas, etkä sinne nouse, ellet muuta kantojasi.
Voi näyttää erehdyttävästi sille, kuin kirkkokunnat ja vastaavat kantaisivat hedelmää, koskapa toimintaa piisaa ja voivatpa väkimäärätkin joskus olla kasvamaan päin. Elpynyttä voimaakin voi esiintyä, ja voi näyttää, että suunta on hyvä. On totta, että kirkkokunta tai sen sellainen voikin kantaa hedelmää. Herää vain kysymys, mitä hedelmää? Kirkkokunta voi kantaa omaa hedelmäänsä, mutta se ei ole sama asia kuin, että se kantaisi todellista Sanan mukaista hedelmää. Kirkkokunta tai vastaava imee itseensä voimaa tosin Kristuksesta, mutta tuo voima muuntuukin kantamaan tuon organisaation omaa hedelmää, joka ei pysty vapauttamaan morsianta yläilmoihin Kristusta kohtaamaan. Ihminen vain tulee sidotuksi kirkkokuntaansa, ja hän on oleva sen orja, ellei vielä kuule Sanan ääntä ja vapaudu sieltä pois.
Luonnossa on juuri näin. puutarhuri voi oksastaa esim. sitruuna puun oksan appelsiini puuhun, jolloin tuo oksa kantaakin sitruunoita, eikä appelsiineja, vaikka se saakin voiman ja tarvittavat aineet tuosta appelsiini puun rungosta. Tässä esimerkissä tuo appelsiini puu ja sen runko on kuva Kristuksesta, ja sitruuna puun oksa on kuva kirkkokunnallisesta organisaatiosta. Appelsiini puun alkuperäinen aito oksa puolestaan luonnostaan kantaa tuon puun alkuperäistä hedelmää. Parempi esimerkki on tietysti viinipuu, sillä Jeesus käyttää itse itsestään nimitystä viinipuu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.