ehdotus

Jospa ennen armeijaa tehtäisiin kaikille pakollinen kirjallinen testi jolla mitattaisiin armeijakelpoisuutta ja sen pohjalta määrättäisiin joko armeijaan, sivariin, tai c-mieheksi.

Näin saisimme pois turhat luulot c-miesten rehellisyydestä tai sivarien kelpoisuudesta. Ja tuskinpa sinne armeijaan kovin moni edes haluaisi, eihän 98% sinne menijöistä siitä pidä.

Esimerkki testin kysymyksistä: Pidätkö tappamisesta? A: jonkin verran B: en ollenkaan

Testin avulla saisimme armeijaan kaikkein motivoituneimmat ja halukaimmat henkilöt.
8535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On se Suomi kumma maa, oikein todella ihanuuksien ihmemaa... Kaikenlaisia pakkoja keksitään oikein olan takaa. Eihän mikään toimi ilman pakkoja. Kyllä valtion virkamies tietää paremmin kuin minä, milloin minulla on kusihätä, niin niin, selvähän tuo. Kypäräpakko. Hands free -pakko. Asevelvollisuuspakko. Varotuslappuja pullojen kylkeen, baarit savuttomaksi, tupakoijat linnaan vähintäänkin, koululaisilta vapaus pois iltapäivätoiminnan muodossa, valvontaa kontrollia kameroita rekistereitä tilastoja. Hienoa, hienoa. Näin se homma etenee.

Jos voisin, kysyisin jokaiselta suomalaiselta 18-vuotiaalta pojalta, "miksi suostumme uhraamaan elämästämme vähintään 6 kk silkkaan paskaan? Tiedämmekö, mihin itse asiassa sitoudumme, kun vannomme sotilasvalan? Luotammeko todella Lipposeen, Haloseen, Heinäluomaan, Kalliomäkeen ja Vanhaseen niin lujasti, että tapattaisimme mahdollisesti itsemme jossain heidän järkkäämässä kriisissä? Luulemmeko todella, että tätä maata voisi puolustaa 2000-luvulla samoin kuin 1940-luvulla? Miksi emme näe, että Suomi on harvinaisen yksin omine asevelvollisuuksineen? Miksi emme tajua, että voisimme vaatia esim. Ruotsin mallia käytäntöön?"

PS. Luojan kiitos, rivakka saneeraus on pumpannut ja tulee vielä pumppaamaan puolustusvoimien äijän käppyröihin hieman lisää virtaa ja järkeä. Suunta on oikea. Lisää säästötavoitteita ja saneerauksia, leikkauksia, supistuksia, vähennyksiä, tiukennuksia ja kiristyksiä Suomen puolustusvoimille, kiitos. Ajetaan hitaasti (mieluiten nopeamminkin) alas tämä nykyinen metsäläisjärjestelmä, jonka muu maailma hautasi 50-luvulla, ja jonka esim. Amnesty International ja YK ovat tuominneet pariinkin otteeseen.

Onko seuraavissa eduskuntavaaleissa oikein rivakkaa saneeraajahenkistä ehdokasta tarjolla? Kunnon liberaalia kapitalistia, joka häikäilemättömästi ja piittaamatta äijien kitinöistä piiskaisi Suomen uusille urille? Jos on, tässä yksi varma äänestäjä. =)

Äänestä
  • Vihreät haluaisivat Suomeen valikoivan asevelvollisuuden ja ovat mm. vähentämässä näin aluksi siviilipalveluksen aikaa ja suunnittelivat myös totaalikieltäytymisestä ehdonalaisrangaistusta.

    Itse jos vain kykenen niin aion seurata näitä ajatuksia ehkä jopa sitten eduskuntaan asti.

    Huono moraalinen armeija vain rasittaa kansaa ja valtiota turhalla koulutuksella. Jos nyt ei muuta, niin näin aluksi edes C-Papereita pitäisi myöntää paljon useammin. Niitä ketä armeija ei kiinnosta, ei heitä myöskään kiinnosta rintamalla ammuskelu.

    Samapa se, yritit opettaa mitä vain yksilön tahtoa vastaan, hän ei sitä opi jos ei halua. Turhaa resurssien ja yksilön ajan kulutusta siis.

    Äänestä

  • Toisinajattelu kirjoitti:

    Vihreät haluaisivat Suomeen valikoivan asevelvollisuuden ja ovat mm. vähentämässä näin aluksi siviilipalveluksen aikaa ja suunnittelivat myös totaalikieltäytymisestä ehdonalaisrangaistusta.

    Itse jos vain kykenen niin aion seurata näitä ajatuksia ehkä jopa sitten eduskuntaan asti.

    Huono moraalinen armeija vain rasittaa kansaa ja valtiota turhalla koulutuksella. Jos nyt ei muuta, niin näin aluksi edes C-Papereita pitäisi myöntää paljon useammin. Niitä ketä armeija ei kiinnosta, ei heitä myöskään kiinnosta rintamalla ammuskelu.

    Samapa se, yritit opettaa mitä vain yksilön tahtoa vastaan, hän ei sitä opi jos ei halua. Turhaa resurssien ja yksilön ajan kulutusta siis.

    Tämän takia minä kannatankin kaikista eniten vihreiden puoluetta. Heillä on oikeat arvot, mitkä ovat lähelläni omia mieltymyksiä mm. luonnonsuojelu ja asevelvollisuuden vastustaminen.

    Olisin äänestänyt presidentinvaaleissa vihreiden Heidi Hautalaa, joka oli ainut ehdokkaista, joka vastusti nykyistä orjaarmeijaamme ja olisi armahtanut kaikki vääryydellä tuomitut totaalit. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta voittaa vaaleja joten äänestin toiseksi parasta eli Halosta.

    "Huono moraalinen armeija vain rasittaa kansaa ja valtiota turhalla koulutuksella. Jos nyt ei muuta, niin näin aluksi edes C-Papereita pitäisi myöntää paljon useammin. Niitä ketä armeija ei kiinnosta, ei heitä myöskään kiinnosta rintamalla ammuskelu. "

    Tätä minunkin on ollut todella vaikea käsittää. Miksi valtio pakottaa kouluttamaan sotilaaksi vaikka vastoin miehen omaa tahtoa ja halua. Mitä ihmeen etua valtio saa miehestä josta koituu paljon kuluja ja hän vain laskee aamujaan koska vapautuu armeijasta. Suomessa on varmasti tuhansia armeijan käyneitä miehiä joita ei armeija kiinnostanut eivätkä he halunneet olla siellä. Mitä hyötyä siis on näistä sotilaista. Siviilipalveluakin pidän täysin naurettavana palveluna. Yksikään palveluspaikka ei suuntaa kriisiajan huoltotehtäviin vaan jotkut istuskelevat kirjastossa vuoden tai hääräilevät kouluissa niinkuin minäkin tein. Omasta palvelusajastani ei ollut mitään hyötyä tälle maalle tunsin sen vain rangaistukseksi en panostukseksi yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Ovatko hiilivoimala muka enemmän luonnonsuojelua kuin vesivoima? Tekopyhää valehtelua tuollainen ideologia on!

    Kaikki eivät ole yhtä väkivaltaisen katkeria armeijan suhteen kuin te olette. Itsekävin ja siellä oppi näkemään asioita uusilla tavoilla. Tutustui ihmisiin ja oppi useita erilaisia asioita. Tiedosta on aina hyötyä - tosiasia mitä sinä et osaa arvostaa.

    Pieni toteamus - Hautala tiesi itsekin olevansa häviäjä, joten hän saattoi kaikessa rauhassa kalastella ääri-ihmisten ääniä noilla lausunnoillaan. Ei vain onnistunut, sillä kaltaisiasi väkivaltaisen katkeria ei tässä maassa ole paljoa. Liian vähän poliittiseen painoarvoon.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    "Kaikki eivät ole yhtä väkivaltaisen katkeria armeijan suhteen kuin te olette. Itsekävin ja siellä oppi näkemään asioita uusilla tavoilla. Tutustui ihmisiin ja oppi useita erilaisia asioita. Tiedosta on aina hyötyä - tosiasia mitä sinä et osaa arvostaa. "

    Minusta mielipideasioista on turha väitellä. Jotkut suorastaan rakastavat armeijan käymistä minä taas en viihtynyt siellä ensimmäisestä päivästä lähtien eikä yhtään harmita että en käynyt sitä loppuun. En vaan pysty olemaan joukkuepelaaja ja ajattelemaan samalla tavoin kuin enemmistö. Olen aina ollut luonteeltani enemmän yksilö ja ajatellut asioita siltä kannalta miten itse koen ne oikeaksi ja järkeviksi. Tiedosta on myös todellakin hyötyä. Riippuu vaan millaista tietoa haluaa oppia. Armeijassa ei ollut yhtään mielenkiintoista asiaa mikä olisi kiinnostanut minua, siksi tuhlasinkin turhaan yhteiskunnan rahoja siellä kun eivät voineet vapauttaa minua.

    "Pieni toteamus - Hautala tiesi itsekin olevansa häviäjä, joten hän saattoi kaikessa rauhassa kalastella ääri-ihmisten ääniä noilla lausunnoillaan. Ei vain onnistunut, sillä kaltaisiasi väkivaltaisen katkeria ei tässä maassa ole paljoa. Liian vähän poliittiseen painoarvoon. "

    Valitettavasti asia on näin miten sen sanoitkin. Olen todella surullinen siitä että enemmistö suomalaisista kannattaa kovia arvoja mihin kuuluvat armeijaan pakottaminen, epäoikeudenmukaisuuden salliminen, holtiton vastuunottaminen ympäristöstä ja luonnonsuojelusta. Enkä minä ole väkivaltainen katkera ihminen vaan kannatan sellaisia arvoja että jokaisella ihmisellä olisi hyvä ja oikeudenmukainen elämä sekä rauhaa ja rakkautta elämässään. Anteeksi jos olen siis mielestäsi paha ihminen.

    Sinä olet väkivaltainen ja katkera ihminen. Tuo hurskastelu ei muuta asiaa mihinkään suuntaan. Jos et usko, lue ajatuksella omia kirjoituksiasi. Saatat pelästyä kun luet väkivaltaa ihannoivan, katkeran ja todellisuudentajultaan heikentyneen sekopään kitkeriä ja henkilökohtaisuuksiin perustuvia haukkumavuodatuksia.

    Minä olen invidualisti, mutta en suinkaan ole egoisti. Otan asiat vastaan asioina ja teen niille sen minkä voin. Jos en voi sitä muuttaa, sopeudun tilanteeseen. Minä en valita turhista asioista. Te taas olette egoisti ja väkivaltainen.

    "Sinä olet väkivaltainen ja katkera ihminen. Tuo hurskastelu ei muuta asiaa mihinkään suuntaan. Jos et usko, lue ajatuksella omia kirjoituksiasi. Saatat pelästyä kun luet väkivaltaa ihannoivan, katkeran ja todellisuudentajultaan heikentyneen sekopään kitkeriä ja henkilökohtaisuuksiin perustuvia haukkumavuodatuksia. "

    Kyllä minä tiedän mitä olen tälle palstalle kirjoitellut. Nämä väkivaltaiset kommentit ja hyökkäykset ovat tarkoitettuja niitä kohtaan, jotka eivät hyväksy erilaisia ratkaisuja ja yksilöitä. Kyllä minä toivon sydämeni pohjasta että Sivosen kaltaiset pojannulikat hakattaisiin, koska he pilaavat omalla asennoitumisellaan suvaitsevaisen ilmapiirin. Sivonen ja Vänrikki ovat pakottamassa miehiä armeijaan vastoin tahtoaan ja teloittamassa toisinajattelijat ja aseistakieltäytyjät. Tottakai tällaisen ilmapiirin ja asenteellisuuden lietsominen herättää suurta vihaa ja väkivallan tunnetta, koska nämä miehet tekevät suomesta juuri niin mädäntyneen kuin se on. Tällaiset paskiaiset haluavat riistää eri valintoja tehneiden rehellisten ihmisten viimeisetkin mahdollisuudet onnelliseen elämään ja vaihtoehdoiksi jäävät minunkaltaisilleni vain maastamuutto, koska suurin osa on sivosen ja vänrikin kaltaisia sydämmettömiä ihmisiä.

    "Minä olen invidualisti, mutta en suinkaan ole egoisti. Otan asiat vastaan asioina ja teen niille sen minkä voin. Jos en voi sitä muuttaa, sopeudun tilanteeseen. Minä en valita turhista asioista. Te taas olette egoisti ja väkivaltainen. "

    Sinulla ei ole pienintäkään käsitystä millainen ihminen olen. Olen aina auttanut avun tarpeessa olevia ihmisiä, kuunnellut heidän murheitaan sekä antanut tukeani niille ketä sitä tarvitsee. Palkaksi olen saanut pelkkää halveksuntaa vihaa, syrjintää sen takia koska olen persoonallinen yksilöllisesti ajatteleva ihminen, joka sattuikin käymään intin sijasta "väärän" palvelun. suomi on täysin militaristinen armeijafanaattinen maa, missä on todella vaikea elää vaikka ponnistelisit kuinka paljon sen eteen että sinut hyväksyttäisiin. Kiitosta en tule koskaan saamaan keneltäkään vain sen takia etten armeijaa käynyt. Se on suurin rikos mitä maassamme voi tehdä.

    Nyt sinä syyllistät muut omasta hulluudestasi! Kuinka sekaisin sitä ihminen pystyy olemaan ja vielä kieltämään sen?

    Kommentti "Kyllä minä toivon sydämeni pohjasta että Sivosen kaltaiset pojannulikat hakattaisiin, koska he pilaavat omalla asennoitumisellaan suvaitsevaisen ilmapiirin. " ei todellakaan ole omiaan auttamaan suvaitsevaisen ilmapiirin luomisessa. Sinä itse aiheutat koko itseesi kohdistuvan inhon ja halveksunnan.

    Kirjoituksistasi huomaa heti että sinä olet sellainen fanaatikko joka ilomielin tapattaa tuhansia ja tappaa itse henkilökohtaisesti satoja vain osoittaakseen olevansa oikeassa. Te ette pelasta ketään vaan olette ensimmäisenä ajamassa ihmisiä ja tuhoon. Tämä maa ei ole ollutmilitarismin kalvama vuosikymmeniin ja se on myös helppo huomata. Ainoastaan 20-luvun alussa oli jonkinlaista militarismia ilmassa, mutta rauhoittuva kansainvälinen tilanne vähensi sitä. Milloin tässä maassa on ollut poliittisesti merkittävä armeija, jos sota-aika jätetään huomioimatta? Sodassa armeijan tehtävä on toteuttaa politiikkaa.

    Älä yritä hurskastella itseäsi marttyyriksi, sillä te ette ole suvaitsevainen, maltillinen tai edes kunniallinen. Olet vielä vastenmielisempi sekopää kuin joku saatanan Sivonen tai Vänrikki. Mene lääkäriin ja näytä näitä kirjoituksiasi niin saat hyvää hoitoa. Ehkä jopa eläkkeen, sillä te ette kykene elämään yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Alfred kirjoitti:

Jospa ennen armeijaa tehtäisiin kaikille pakollinen kirjallinen testi jolla mitattaisiin armeijakelpoisuutta ja sen pohjalta määrättäisiin joko armeijaan, sivariin, tai c-mieheksi.

Näin saisimme pois turhat luulot c-miesten rehellisyydestä tai sivarien kelpoisuudesta. Ja tuskinpa sinne armeijaan kovin moni edes haluaisi, eihän 98% sinne menijöistä siitä pidä.

Esimerkki testin kysymyksistä: Pidätkö tappamisesta? A: jonkin verran B: en ollenkaan

Testin avulla saisimme armeijaan kaikkein motivoituneimmat ja halukaimmat henkilöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu