Fiat pääsemässä jaloilleen

Mirafiori

Fiat pääsemässä jaloilleen
03.05.2006
Kello 13:24

Autonvalmistaja Fiat pääsi alkuvuonna plussatulokseen ja ylitti markkinaodotukset. Tuloksen taustalla oli autoliiketoimintojen hyvä myynti ja Grande Punto -automallin kysyntä. Kyseessä oli yhtiön viides peräkkäinen voitollinen vuosineljännestulos.

Nettotulos laski 138 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajanjakson 295 miljoonasta eurosta. Viime vuoden vertailukaudella tulosta kasvatti amerikkalaisen autojätti General Motorsin maksama 715 miljoonan euron hyvitys epäonnistuneen yhteistyöliittouman lakkauttamisesta.

Fiat Auto -liiketoimintojen tulos ennen veroja ja kertaeriä oli 57 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vertailujaksolla yksikkö teki 129 miljoonan euron tappiot.

Analyytikoiden mukaan Fiatin tulos vahvistaa käsitystä, että yhtiön liiketoiminta ja imago ovat toipumassa. Arvioiden mukaan Fiat myi ensimmäisellä neljänneksellä 90 000 Grande Punto -automallia.

Uutistoimisto Bloombergin keräämässä konsensusennusteessa Fiatin autoliiketoimintojen tuloksen ennakoitiin yltävän 38 miljoonaan euroon ja konsernin nettotuloksen 105 miljoonaan euroon.

Fiat arvioi edelleen, että yhtiön koko vuoden nettotulos ylittää 700 miljoonaa euroa. Yhtiö nosti autoliiketoimintojensa tulosennustetta 200 miljoonaan euroon.
Sami Törmä
Taloussanomat

7

1182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veglia Borletti

      Fiat on tehnyt hienon nousun taloudessaan.Useat mallit myyvät hyvin,Grande Punto etunenässä.GP on ollut koko alkuvuoden Euroopan myydyin automalli.Ruotsiin eikä Norjaankaan GP:tä ole vielä tullut,Suomesta puhumattakaan.Fiat etenee nyt monilla sektoreilla.Automallit ovat saaneet takaisin puuttunutta italialaisuutta muotoiluun ja samalla moottoreissa on menty eteenpäin.Hienoa että perinteinen, kesällä 107 vuotta täyttävä Fiat,seilaa myötätuulessa.Seuraavat merkittävät uutuusmallit ovat Stilon seuraaja ja uusi 600.

      • se on

        Uusi pikkumalli on Fiat 500. Siitä vain ideoita esittämään ja uutta 5-satasta kehittämään
        http://www.fiat500.com

    • Olen seurannut Fiatin tapahtumia vain kovin satunnaisesti enkä muista pääjohtajien nimiä, mutta eikö pääjohtajana ollutkin pitkään henkilö, joka piti Fiatin muita toimialoja kiinnostavampina kuin henkilöautotuotantoa? Sitten johtoon tuli omistajasuvun edustaja, joka haluaa Fiatin kunnostautuvan taas sillä alalla. Ja nyt sitten tuloksia alkaa näkyä. Hyvä niin!

      Webistä löytyy varmaankin tietoja Fiatin muista toimialoista. Ainakin aiemmin se teki mm. suihkuhävittäjiä, joita olen nähnytkin Luftwaffen käytössä Saksassa. Muistuttaa siis Saabia, joka myi autotuotannon, mutta piti hävittäjät!

      Jorma Ollila sanoi hiljattain tv-haastattelussa, että Koreasta tulee hyviä tuotteita, mutta ... Ehkä Fiatilla ajatellaan nyt vastaavalla tavalla.

      • asko

        vaikuttivat Fiatin suunnanmuutokseen ja tärkein on vain vasta pari vuotta Fiat auton toimitusjohtajana toimiva Sergio Marchionne. Hän ei ole tiettävästi suvun jäsen, vaan taustaltaan pankkimies ja velkojat antoivat hänelle toimeksiannon saattaa firma kuntoon. Hänen ansiotaan lienee suurelta osin se GM:n maksama iso korvaus sopimuksen purkamisesta sekä autoryhmän suunnan muutos voimakkaine panostuksineen uusiin automalleihin ja tuotekehittelyyn sekä yhteistyöhön muiden autonvalmistajien kanssa. Hän on osannut tehdä oikeita päätöksiä. Toinen tärkeä henkilö suunnan muutoksessa on ollut usein Ferrarin pilttuussa nähty pitkähiuksinen herra, Luca di Montezemolo, josta tehtiin Marchionnen nimityksen aikoihin Fiatin hallituksen puheenjohtaja. Hän, Jean Todt ja Ross Brawn ovat olleet avainhenkilöjä Ferrarin F1 voitoissa. Luca di Montezemolo on ollut Ferrarin toimitusjohtajana jo 1980-luvulta lähtien ja on tiettävästi edelleenkin.

        Mainittakoon, että Stilon suunnitteluratkaisut löi lukkoon Herbert Demel (saksalainen, ilmeisesti GM:n määräämä toimitusjohtaja), mutta sai potkut vajaan vuoden toimitusjohtajuuden jälkeen noin vuosi ennen Marchionnea.

        Firma oli aika halvaantuneessa tilassa vanhan patriarkan viimeisinä elinvuosina. Hänen kuoltuaan Agnellin suvun omistusvaltaa saivat pankit ja velkojat liuennettua ja pääsivät tekemään sitten sellaisia ratkaisuja, että saavat todennäköisesti sijoituksensa yhtiöön takaisin.

      • eastern
        asko kirjoitti:

        Kyllä Agnellin suku on yhä merkittävä omistaja Fiatissa.Montezemolon ja Marchionnen lisäksi johtoryhmään kuuluu Agnellin suvun edustajana John Elkann,joka on Gianni Agnellin tyttärenpoika.Hallituksessa on myös hiljattain kuolleen Umberto Agnellin poika Andrea Agnelli.Molemmat suvun vesat ovat muuten syntyneet vuonna 1976.John Elkann on syntynyt USA:ssa.Nythän Fiatia aletaan viedä mm.Australiaan pitkän tauon jälkeen.Samoin Alfa Romeo palaa myyntiin USA:ssa.

    • GM maksaa

      Satunnainen hyvä tulos johtuu siitä että GM maksoi jättilunnaat ettei tarvitse olla liitossa Fiatin kanssa. GM huomasi missä mennään ja juoksi kauas pois. Tuli tosin kalliiksi.

      • kyllä

        Ei GM-sopimus enää tulokseen vaikuta.Suurin syy tuloksen paranemiseen on Fiat-autojen hyvä kysyntä Euroopassa.Ja tietysti oikeat ratkaisut yhtiön johdossa.No täälläkin kieli pitkällä odotetaan,milloin uusi Grande Punto saataisiin Suomeen!Nyt Fiatin malleihin on saatu ja lisää ollaan saamassa kaivattua italialaista tyyliä ja pirteyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3713
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2281
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1510
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1289
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe