Vanhan syreenin harvennus ja muita kysymyksiä

Olemme muuttaneet viime syksynä rivariin ja sen pihalla kasvaa vanhaa lajiketta oleva syreeni, joka on päässyt leviämään jonkin verran. Eli on siis uusia nuoria versoja siinä ympärillä aika paljon. Kysymys kuuluukin, että miten syreeniä voi harventaa ja miten sen saisi näyttämään pieneltä ja sirolta vähän niinkuin pensasmaiselta. Luin tuolta aiemmin, että juuristoon tehdään pistoja, mutta jätetäänkö ne nuoret versot sen piston jälkeen maahan vai kaivetaan lapiolla ylös vai miten niistä pääsee eroon. Jos lapiolla kaivaa ylös niin siihenhän jää ruma jälki, jonka voi varmaan sitten uudella nurmella peittää. Onko sen istuttamisessa otettava jotakin erityistä huomioon? Entä miten sammaleesta pääsee eroon ja tilalle saisi kauniin nurmikon? Pihalla kasvaa myös iso mänty, josta halutaan eroon. Kaataminen ei ole ongelma, mutta mitä juurille tehdään kun ulottuvat pitkälle ja osa on maanpinnalla näkyvissä? PIhalla on myös syyshortensia, miten sitä tulisi leikata? Googletin, että leikataan syksyllä kukinnan jälkeen tai kevät talvella, onko jo liian myöhäistä leikata? Ja tuleeko se leikata miten usein ja miten alhaalta?
1956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vanhaa liilaa syreeniä jos tarkoitat niin siitä pääsee eroon vain kaivamalla sillä leviää maaversoilla todella tehokkaasti. Muutenkin kasvutapa eroaa noista muista pensasmaisista jonkin verran. Uudistaminen tehdään aina poistamalla vanhat ränkyt oksat, muihin ei kannata koskea ka liian suurta kertapoistoa vältettävä ettei ala kasvaa ohutta oksaa tukkoina.

Sammaleeseen on monta syytä: kosteus, happamuus jne. Kun selvität syyn ja eliminoit sen niin nurmi kasvaa kauniisti.
Aiheesta jossain jo kirjoitettu viikon sisällä..

Männyn kannon saa pois kaivurilla tai kantojyrsimellä keikkein helpoimmin. Lahoamista kun saa odottaa kauan ja muilla konsteilla työlästä; kirveellä hakkuuta ja lapiolla kaivuuta..

Hortensiaa leikataan niin että jäljelle jää silmää miellyttävä tukevaoksainen puu tai pensas joka jaksaa kannattaa kukkiaan. Alkaa olla jo myöhäistä leikata..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syreeni pihalla kirjoitti:

Olemme muuttaneet viime syksynä rivariin ja sen pihalla kasvaa vanhaa lajiketta oleva syreeni, joka on päässyt leviämään jonkin verran. Eli on siis uusia nuoria versoja siinä ympärillä aika paljon. Kysymys kuuluukin, että miten syreeniä voi harventaa ja miten sen saisi näyttämään pieneltä ja sirolta vähän niinkuin pensasmaiselta. Luin tuolta aiemmin, että juuristoon tehdään pistoja, mutta jätetäänkö ne nuoret versot sen piston jälkeen maahan vai kaivetaan lapiolla ylös vai miten niistä pääsee eroon. Jos lapiolla kaivaa ylös niin siihenhän jää ruma jälki, jonka voi varmaan sitten uudella nurmella peittää. Onko sen istuttamisessa otettava jotakin erityistä huomioon? Entä miten sammaleesta pääsee eroon ja tilalle saisi kauniin nurmikon? Pihalla kasvaa myös iso mänty, josta halutaan eroon. Kaataminen ei ole ongelma, mutta mitä juurille tehdään kun ulottuvat pitkälle ja osa on maanpinnalla näkyvissä? PIhalla on myös syyshortensia, miten sitä tulisi leikata? Googletin, että leikataan syksyllä kukinnan jälkeen tai kevät talvella, onko jo liian myöhäistä leikata? Ja tuleeko se leikata miten usein ja miten alhaalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu