EUsta

EU on raha ja kauppaliittona erittäin hyvä idea, mutta direktiivit ja se, että sillä yleensäkään on mahdollisuus vaikuttaa maittensa sisä-asioihin kusee. Onko kukaan muu samaa mieltä?
27656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

euro kusee myöskin ja painuu pohjaan kuin jokisen eväät laiturin nokalta. dollari on jo olemassa,ei mahdu kahta.

Äänestä
  • Eräässä Japanilaisessa aikuisten(ei porno...) sci-fi piirretyssä oli ns. Y€$-unioni eli Euron, Dollarin ja Yenin yhdistelmä. Voisikohan tuosta olla mihinkään käytännössä?

    Äänestä

  • Y€$ kirjoitti:

    Eräässä Japanilaisessa aikuisten(ei porno...) sci-fi piirretyssä oli ns. Y€$-unioni eli Euron, Dollarin ja Yenin yhdistelmä. Voisikohan tuosta olla mihinkään käytännössä?

    Maailmassa on sellainen porukka kuin Illuminaatti ja monia sen siipeileviä ryhmiä. Kannattaa käyttää aikaa näiden salassa pidettyjen järjestöjen selvittämiseen niin selviää kuka on viemässä meitä ja mihin. Yksi heidän tavoitteistaan on luoda yksi maailmanvaluutta ja Bilderberg-ryhmä on yksi näistä globalisaation ylipappiryhmistä. www.bilderberg.org-sivusto tarjoaa runsaasti mielenkiintoista luettavaa.

    Mutta nyt EU:sta. Eu-olisi ollut ihan hyvä asia, mikäli eri kansojen jäsenet olisivat sitä spontaanisti halunneet, mutta eihän se niin mennyt. Takana oli ERT-European Round Table of Industrials. 1986-lähtien he kaivoivat kuoppaa kansantalouksille, että ne saataisiin liittymään unioniin. Kiitellään tässä pankkikriiseistä, idänkaupan irtisanomisesta, maatilojen lakkautuksista ja satojen tuhansien oikeiden työpaikkojen menetyksistä. Omavaraisuus heikkenee, valtionyritykset myydään (IMF lainaehtokiristys) eli yksityistetään. Lista on lähes loputon.

    Lyhyesti: EU olisi ollut hyvä ajatus, en tiedä miten mutta nykyisellään äyskäröidään venettä ilman tulppaa täydessä lastissa ja köyhiä tulee siihen lisää koko ajan. En erityisemmin pidä EU:sta vai jäikö vielä epäselvää?

    Äänestä

  • Yksi Suomalainen kirjoitti:

    Illuminaatin tai Bilderberg ryhmän ja muitten isojen herrojen salaseurojen olemassaoloa en kyllä kiellä, mutta eiköhän tuo nyt liioittelua ole, tuskin niillä niin paljon valtaa on. Tosin EU itsessään voi olla hyvinkin heidän tekosiaan.

    Äänestä

  • salaliittoteorioissa perää kirjoitti:

    Illuminaatin tai Bilderberg ryhmän ja muitten isojen herrojen salaseurojen olemassaoloa en kyllä kiellä, mutta eiköhän tuo nyt liioittelua ole, tuskin niillä niin paljon valtaa on. Tosin EU itsessään voi olla hyvinkin heidän tekosiaan.

    Kyllä heillä on runsaasti valtaa Bilderberg-ryhmän ja Group of 300 jäsenillä on hallussaan maailman varoista noin 80%. Ryhmiin kuuluu poliitikkoja, teollisuusmiehiä ja pankkiireita. Myös YK on mukana entisten johtajien muodossa näissä piireissä. Olen yli 5 vuotta aktiivisesti tutkinut näitä piirejä ja heidän toimintaansa.

    Ei ole ihme, että ette ole välttämättä heistä kuulleet, sillä tiedotusvälineidenkin edustajat ovat mukana näissä sembaloissa. OllipekkaHeinonen, Virkkunen Hesarista, Niinistö, Tiilikaisen Teija, ja monet muut ovat Bilderbergissä. Tutkikaa ja hämmästykää.

    Eu-hun liittyminen meni myös toisin, kuin teille on väitetty.

    1994 kesäkuussa kävivät Ahtisaari ja Aho kirjoittamassa EU-liittymissopimuksen ja syksyllä järjestettiin neuvoa antava kansanäänestys (lyijykynillä). Mitä virkaa äänestyksellä oli kun nimi oli jo paperissa. Myös valtiopetospykälää oli Aho rukannut hallituksensa kanssa ennnen kohtalokasta EU-vallankaappausta. Näistä on Ilkka Hakalehto kirjoittanut kirjoja. Niitä voi tilata Itsenäisyyspuolueen kautta.

    Äänestä

  • käy noin niinkuin käytännössä tuo eurovaluutan laiturilta painuminen. Esitä skenaariosi..

    Äänestä

  • ProjectX kirjoitti:

    käy noin niinkuin käytännössä tuo eurovaluutan laiturilta painuminen. Esitä skenaariosi..

    eero on kelluva valuutta,keinotekosesti "pörssitetty" ja yliarvostettu dollariin nähden.siinä sitten vienti ja tuonti heiluu kun heinämies.
    niinkun joskus sanoin,kun jenkit nostaa ohjauskorkoaan,tai keskuspankki siellä yskäisee niin koko eu saa nuhan.

    ja nyt kun eeuun ongelmat ovat vaan pahenemassa,tulee seuraavaks euriborin käsiin räjähtäminen,asuntovelallisten ahdinko, ja samaan aikaan USD vaan vahvistuu eeroon nähden.

    kaikki tää on aaltoliikettä,joka toistuu.

    suomessa on kohta uusi lama,sanokaa mun sanoneen..
    samaan aikaan emme voi edes devalvoida,kun maamme myytiin markkoineen. tilanne johtaa siihen jo pikapuoliin,että pienikin skandaali eeuussa,siis talouspoliittinen, aiheuttaa eeron arvon alenemisen. lyön melkein vetoo että yks näistä suurista "eu vetureista" on kohta ilman dieseliä ja eroaa kerhosta. siinä menee noin 10 - 15% eeron arvosta samantien.

    ja koko tämän ajan eeuu hölmöilee tyhmien sääntöjensä kanssa ja karkoittaa kohta kaikki yritystoiminnan eeuun ulkopuolelle. samalla kaupankäynti kiinan ja usan kanssa vaan vaikeutuu.
    olikohan tässä tarpeeks skenaariota?

    Äänestä

  • Sergio_Leone kirjoitti:

    Sehän on kelluva valuutta. Miten se voi olla yliarvostettu, sen arvohan määrittyy suoraan markkinoilla.

    EUn hajoaminen ei tee kiinailmiötä tapahtumattomaksi.

    EUn hajoaminen todentotta voi olla suurikin katastrofi.. mene ja tiedä, mutta siitä lamasta ei todellakaan jänistetä siitä eroamalla.. tai muuten pitäisi nostaa hameenhelmat ja häipyä koko euroopan maaperältä.

    "Miten se voi olla yliarvostettu"

    eeuun markkinat vs jenkkimarkkinat ON vääristyneet

    kiina tulee ja jyrää talouskasvullaan,halusit tai et veliseni.. samaan aikaan japani ja venäjä vahvistavat dollaria.

    pelastus? oma maa mansikka, oma valuutta mitä voi devalvoida tai revalvoida,tilanteen mukaan.

    ei toi kiina-ilmiö ole mikään vitsi hei.

    esimerkkinä autoteollisuus: kysy sakemanneilta miten menee,kun kia tuli vielä markkinoille rokottamaan lisää siivua kakusta.
    samaan aikaan moni autonvalmistaja on jo lähdössä eeuusta pois "hameenhelmat niskassa" koska noi direktiivit on perseestä.. alkaen ruostesuojauksesta päättyen akun kapasiteettiin pohjoismaissa. kuulemma JOKA KOLMAS UUSISTA EU AUTOISTA PYYDETÄÄN JO TAKAISIN HUOLTOON SÄHKÖVIKOJEN TAKIA. Ja miksi? koska niiden johdotukset teetetään alihankintana eeuun ulkopuolella..
    tää autojuttu oli nyt vaan yks esimerkki.
    kas kun ei tule direktiiviä jossa testataan katsastuksessa vaikkapa PÖLYKAPSELIEN PÖLYNESTOKYKY=D hauskaa hubaa koko sirkus..

    "eeuun markkinat vs jenkkimarkkinat ON vääristyneet "

    Lähdettä tälle väittämälle.

    "kiina tulee ja jyrää talouskasvullaan,"

    Niin tekee.. mites EUsta eroaminen tätä helpottaa.

    "devalvoida tai revalvoida,tilanteen mukaan. "

    Missä se fin.:kin nykyään on.. sen kanssa ei sentään tarvinnut jauhaa ihan näin paljon paskaa.. Nykymaailmassa yksikään maa täälä ei enää devalvoi tai revalvoi valuuttaansa.. Mahdollinen markkakin olisi kelluva valuutta joka seurailisi euron liikkeitä samaantapaan kuin kruunu nykyään.

    no tässä faktaa ensinälkään: kaikki mihin eu nokkansa tunkee on VAIN ongelmia.
    lisäksi tietty tämä autojenvalmistus eeuussa - lähde Chrysler, Audi, Mercedes Benz
    vs. Kiinan halpisautot kuten KIA. Hyvin menee!

    http://www.socialistparty.org.uk/2006/428/index.html?id=mp6.htm

    http://www.globalpolicy.org/nations/sovereign/dollar/2003/03oil.htm

    http://www.timbro.com/euvsusa/pdf/EU_vs_USA_English.pdf

    http://www.in-pharmatechnologist.com/news/ng.asp?n=67333-emissions-trading-scheme-chemical-industry-cia-ciabata-apis

    http://www.thaigemjewelry.or.th/demo/knowledge/detail_feature_research.php?empid1=&PHPSESSID=e08d92e2182ead26da601afcb4263335

    http://www.american.edu/ted/eumeat.htm

    http://www.farmersjournal.ie/2006/0422/farmbusiness/business/eu&government.shtml

    http://www.breakingnewsenglish.com/0411/27.WTOhitsUSA.html

    Sitten: "kiina tulee ja jyrää talouskasvullaan,"

    ""Niin tekee.. mites EUsta eroaminen tätä helpottaa.""
    tottakai se helpottaa! koska vapaa itsenäinen maa ei päästä halpajyrääjiä omalle
    maaperälleen, ellei kyseessä ole 50-50 kaupanvaihto! eu on TYHMÄ tässä.
    Sitten vielä tyhmempi kommenttisi, eli paskanjauhannan mestari nro 2 olet:

    ""Missä se fin.:kin nykyään on.. sen kanssa ei sentään tarvinnut jauhaa ihan näin paljon paskaa.. Nykymaailmassa yksikään maa täälä ei enää devalvoi tai revalvoi valuuttaansa.. Mahdollinen markkakin olisi kelluva valuutta joka seurailisi euron liikkeitä samaantapaan kuin kruunu nykyään.""
    Markka seuraisi tietenkin US Dollaria! joka on maailmanvaluutta, ei mikään
    maanpettureiden pilipalieero jonka voi kohta antaa ilmaseks Kiinalaisille.
    Suomen tulee vahvistaa usa/venäjä suhteitaan, EI näitä pilipalimaita eeuussa.
    Joka tapauksessa: olen kurkkuani myöten täynnä teidän vänkyröitten paskanjauhantaa
    enkä aio enää tuhlata kallista "euro-aikaani" tähän tyhmänpuhumiseen.
    EU on perseestä, samoin vänkyrät!
    Onneks päästään jo tästä kupletista kohta eroon.

    "Markka seuraisi tietenkin US Dollaria! joka on maailmanvaluutta"

    Seuraappa ruotsin kruunun liikkeitä suhteessa euroon ja yhdysvaltojen dollariin...

    Olet muuten sergio yksi tyhmimmistä väitelijöistä joita täälä on ollut aikoihin.

    Äänestä

  • Sergio_Leone kirjoitti:

    no tässä faktaa ensinälkään: kaikki mihin eu nokkansa tunkee on VAIN ongelmia.
    lisäksi tietty tämä autojenvalmistus eeuussa - lähde Chrysler, Audi, Mercedes Benz
    vs. Kiinan halpisautot kuten KIA. Hyvin menee!

    http://www.socialistparty.org.uk/2006/428/index.html?id=mp6.htm

    http://www.globalpolicy.org/nations/sovereign/dollar/2003/03oil.htm

    http://www.timbro.com/euvsusa/pdf/EU_vs_USA_English.pdf

    http://www.in-pharmatechnologist.com/news/ng.asp?n=67333-emissions-trading-scheme-chemical-industry-cia-ciabata-apis

    http://www.thaigemjewelry.or.th/demo/knowledge/detail_feature_research.php?empid1=&PHPSESSID=e08d92e2182ead26da601afcb4263335

    http://www.american.edu/ted/eumeat.htm

    http://www.farmersjournal.ie/2006/0422/farmbusiness/business/eu&government.shtml

    http://www.breakingnewsenglish.com/0411/27.WTOhitsUSA.html

    Sitten: "kiina tulee ja jyrää talouskasvullaan,"

    ""Niin tekee.. mites EUsta eroaminen tätä helpottaa.""
    tottakai se helpottaa! koska vapaa itsenäinen maa ei päästä halpajyrääjiä omalle
    maaperälleen, ellei kyseessä ole 50-50 kaupanvaihto! eu on TYHMÄ tässä.
    Sitten vielä tyhmempi kommenttisi, eli paskanjauhannan mestari nro 2 olet:
    "devalvoida tai revalvoida,tilanteen mukaan. "

    ""Missä se fin.:kin nykyään on.. sen kanssa ei sentään tarvinnut jauhaa ihan näin paljon paskaa.. Nykymaailmassa yksikään maa täälä ei enää devalvoi tai revalvoi valuuttaansa.. Mahdollinen markkakin olisi kelluva valuutta joka seurailisi euron liikkeitä samaantapaan kuin kruunu nykyään.""
    Markka seuraisi tietenkin US Dollaria! joka on maailmanvaluutta, ei mikään
    maanpettureiden pilipalieero jonka voi kohta antaa ilmaseks Kiinalaisille.
    Suomen tulee vahvistaa usa/venäjä suhteitaan, EI näitä pilipalimaita eeuussa.
    Joka tapauksessa: olen kurkkuani myöten täynnä teidän vänkyröitten paskanjauhantaa
    enkä aio enää tuhlata kallista "euro-aikaani" tähän tyhmänpuhumiseen.
    EU on perseestä, samoin vänkyrät!
    Onneks päästään jo tästä kupletista kohta eroon.

    Linkkisi eivät mitenkään tue väitettäsi siitä, että EU:n sisämarkkinat olisivat jotenkin vääristyneet USA:n markkinoihin verrattuna.

    Itse asiassa näen USA:n talouspolitiikan paljon haitallisempana markkinoiden toimivuudelle, etenkin heidän nyttemmin harjoittamansa protektionismi.

    On päivänselvää, että taloudellinen alamäki USA:ssa aiheuttaa alamäen myös täällä. Globaalissa taloudessa näin kävisi myös vaikka emme kuuluisi EU:hun.

    Ylipäätään sinun kannattaisi hieman setviä noita faktojasi...

    Äänestä

Mites ajattelit että se toimii käytännössä tämä raha ja kauppaliitto ilman yhteistä päätöksentekoa? Ajatteleppa nyt ihan käyännönläheisesti.. Jos latvialainen kaveri tuottaa jotain suomen markkinoille vapaasti, niin pitäisikö meidän täälä sinusta luottaa siihen että latviassa on tuotantoon tarvittavat säädökset kohdallaan. Entäs sitten kun tässä rajan yli toimivassa liikehdinnässä tulee riita.. Diplomaattitasollako sitten yritetään naljailla? Vai onko ihan kiva että on yhteinen tuomioistuin tätä varten joka nojaa yhdessä tehtyihin päätöksiin.

Äänestä
  • suomessa on toimiva oikeuslaitos, latviassakin?
    me tarvitsemme pesäeron eeuu paskaan,sillä selvä. anna esimerkki mikä vaan. ei tänne sentään mitään mafiaa kaivata,huumeita ja hörhöjö jo vilisee rajan yli muutenkin.
    MARKKA TAKAISIN!

    Äänestä

  • Sergio_Leone kirjoitti:

    suomessa on toimiva oikeuslaitos, latviassakin?
    me tarvitsemme pesäeron eeuu paskaan,sillä selvä. anna esimerkki mikä vaan. ei tänne sentään mitään mafiaa kaivata,huumeita ja hörhöjö jo vilisee rajan yli muutenkin.
    MARKKA TAKAISIN!

    Eli esimerkin suomen ja latvian väliset riidat vietäisiin suomen oikeuslaitokseen?

    Mitä sä sillä markalla teet? Hirveä sotku taas kerran vaihtaa takasin.. jos olikin sotku vaihtaa euroon, niin ainoastaan neljän vuoden kokeilun jälkeen takaisin palaaaminen olisi täysi sotku.

    EUta kontrolloi käytännössä sen isoimmat maat, kuten Brittilä ja Saksa. Näitten maitten oikeuskäytäntö on suoraaansanottuna muukalaismainen Suomeen katsoen. Sitten vieläkun tietyt voimat kuten markkinavoimat käyttävät direktiivisysteemiä törkeästi hyväksi, puhumattakaan niistä voimista jotka ajavat EUsta poliisivaltiota...

    Äänestä

  • direktiivit helvettiin kirjoitti:

    EUta kontrolloi käytännössä sen isoimmat maat, kuten Brittilä ja Saksa. Näitten maitten oikeuskäytäntö on suoraaansanottuna muukalaismainen Suomeen katsoen. Sitten vieläkun tietyt voimat kuten markkinavoimat käyttävät direktiivisysteemiä törkeästi hyväksi, puhumattakaan niistä voimista jotka ajavat EUsta poliisivaltiota...

    Kaikki mainitsemasi ongelmat ovat olemassa euroopassa EUsta huolimatta ja olisivat varmasti pahemminkin meidän kannaltamme ilman.. Vai luuletko että suomella olisi ulkopuolelta paremmat mahdollisuudet vaikuttaa euroopan kehitykseen?

    Äänestä

  • ProjectX kirjoitti:

    Kaikki mainitsemasi ongelmat ovat olemassa euroopassa EUsta huolimatta ja olisivat varmasti pahemminkin meidän kannaltamme ilman.. Vai luuletko että suomella olisi ulkopuolelta paremmat mahdollisuudet vaikuttaa euroopan kehitykseen?

    Emmekös me ole SUOMALAISIA välitämmekö me oikeasti mitä muualla Euroopassa tapahtuu? Mitenniin mainitut ongelmat olisivat ilman EUta, kun direktiivejä ei olisi eikä isoilla mailla olisi laillista valtaa päättää KOKO Euroopan asioista?

    ei meille kuulu muiden maiden ongelmat.
    meillä on oma oikeuslaitos joka hoitaa myös ulkomaalaiset hörhöt selliin jos tarvis.
    kansainvälisessä yhteistyössä on ollut jo aiemminkin interpol. mitä meille eu kuuluu?
    hoitakoot itse ongelmansa.

    Äänestä

  • Euroopan kehitykseen? kirjoitti:

    Emmekös me ole SUOMALAISIA välitämmekö me oikeasti mitä muualla Euroopassa tapahtuu? Mitenniin mainitut ongelmat olisivat ilman EUta, kun direktiivejä ei olisi eikä isoilla mailla olisi laillista valtaa päättää KOKO Euroopan asioista?

    Nyt tullaan kysymykseen pienen maan suvereniteetistä. Nykyistä suomalaist elintasoahan ei ole olemassakaan ilman kansainvälistä kontaktia, eli kaikki mitä nytkin silmissäsi näet perustuu kansainväliseen kauppaan.. ok. Ja kun kauppaa käydään rajojen yli, meitä todellakin kiinnostaa suoraan mitä muissa maissa tapahtuu koska sillä on suora vaikutus tänne. Ja tässä pelissä yhteiset reilut pelisäännöt ovat parempi kuin suurimman valta valta...

    Tämä on kyllä niinkuin hullua kuristaisi, väitellä teidän kanssa..

    Äänestä

  • Sergio_Leone kirjoitti:

    ei meille kuulu muiden maiden ongelmat.
    meillä on oma oikeuslaitos joka hoitaa myös ulkomaalaiset hörhöt selliin jos tarvis.
    kansainvälisessä yhteistyössä on ollut jo aiemminkin interpol. mitä meille eu kuuluu?
    hoitakoot itse ongelmansa.

    Että suomen suurin kauppakumppani on EU, vaikka yksittäisenä maana venäjä onkin merkittävä.. Suomen oikeuslaitokselta loppuu paukut suomen rajoihin.. se riittäisi jos tämä olisi suljettu maa..

    Äänestä

  • ProjectX kirjoitti:

    Että suomen suurin kauppakumppani on EU, vaikka yksittäisenä maana venäjä onkin merkittävä.. Suomen oikeuslaitokselta loppuu paukut suomen rajoihin.. se riittäisi jos tämä olisi suljettu maa..

    eli suljettuun maahan!
    eu on perseestä ja häviää kohta.
    paukut loppuu rajalle?
    ei, arvon project, poliisi ei saisi ampua edes ampumaradalla, jos kommarit ja sossut vallassa jatkaisi. Vaaleissa nähdään!

    Äänestä

  • Sergio_Leone kirjoitti:

    eli suljettuun maahan!
    eu on perseestä ja häviää kohta.
    paukut loppuu rajalle?
    ei, arvon project, poliisi ei saisi ampua edes ampumaradalla, jos kommarit ja sossut vallassa jatkaisi. Vaaleissa nähdään!

    Täälähän ei olisi edes autoja jos tämä olisi suljettu maa!! Saati sitten tietokoneita.. mee nyt kotiisi siitä idiootti.. jaksa sinua..

    Paukuilla tarkoitin valtaa.. Suomen oikeuslaitoksella ei ole mitään valtaa rajojen ulkopuolella..

    Äänestä

  • ProjectX kirjoitti:

    Täälähän ei olisi edes autoja jos tämä olisi suljettu maa!! Saati sitten tietokoneita.. mee nyt kotiisi siitä idiootti.. jaksa sinua..

    Paukuilla tarkoitin valtaa.. Suomen oikeuslaitoksella ei ole mitään valtaa rajojen ulkopuolella..

    80 luvullahan oli Suomen talouskasvu ja hyvinvointi yhteiskunta huipussaan. Töitäkin riitti. Emme olleet EUn jäseniä silloin...

    Äänestä

  • ilman EUta? kirjoitti:

    80 luvullahan oli Suomen talouskasvu ja hyvinvointi yhteiskunta huipussaan. Töitäkin riitti. Emme olleet EUn jäseniä silloin...

    kyseessä ei ollut kyseessä sergion toivoma suljettu yhteiskunta. lue koko ketju ennenkuin komentoit, kiitos.

    Äänestä

ihan samaa mieltä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarvitaan muutos kirjoitti:

EU on raha ja kauppaliittona erittäin hyvä idea, mutta direktiivit ja se, että sillä yleensäkään on mahdollisuus vaikuttaa maittensa sisä-asioihin kusee. Onko kukaan muu samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu