Terroristit A-talkissa

Tänään A-talkissa olivat keskustelemassa Wapun mellakoita järjestäneet terroristit sekä poliisi ja pelastusviranomaiset.

Poliisi oli erittäin asiallinen ja kertoi siitä hyvästä työstä, jota poliisi teki mellakoita tukahduttaessa. Palolaitoksen huolikin oli aiheellinen. On käsittämätöntä, että pelastustyötä tekevien henkilöiden kimppuun käydään.

Sen sijaan näillä terroristeilla ei tuntunut olevan mitään järkevää sanottavaa. Argumentit ontuivat ja terroristit olivat hätää kärsimässä.

Onneksi Suomessa on ammattitaitoinen ja taitava poliisikunta, joka tukahduttaa tuollaiset terroristit heti alkuunsa.
6357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olivat plösö kokoomus"nuori" ämmä ja Busines äijä jotka kyykytivät pätkätyöläisiä ja kehuivat kuinka ovat itse rakentaneet oman hyvinvointinsa kovalla työllä. Saanen epäillä että isin rahoilla on vaikutusta kaksikon mielipiteeseen. Itse olen kotoisin pieneltä karjataloustilalta (13ha peltoa ja 6 lehmää)opiskelin MTI:n tutkinnon mutta metsätalousinsinöörin töitä ei ollut tarjolla joten lähdin etelään ja pääsin pätkätöihin tehtaalle. Vaikka en omaakaan mitään ns. anarkistien arvoista sielussani aina sykähdyttää kun joku puhuu pätkätyöläisen eli juuri minun asiastani! Kotitilalla ei ole jatkamisen edellytyksiä, joten tähän on tyydyttävä. Öky naapuri ostaa ja itselle pidätän pienen tontin jonne saavun aina juhannukseksi ja eläkepäiviksi jos eläkeikäuudistus ja jumala suovat.

Äänestä

et yhtään parempi!
kun puhetta ei kuunelle on aika toimia!
se ei ole terrorismiä.
se on toisin ajattelua!
sä olet liikaa kiinoittunut clobalisaation myötä!

Äänestä

...eikös ne "pikkuterroristit" ole sinun kavereitasi!

Äänestä

Poliisi ja brankkari olivat sellaista virkaeliittiä, joka kyllä varmasti osaa ammattinsa - ilmiselviä demareita.

Mutta noista nuorista tulee hyviä keskustalaisia, kunhan malttavat ottaa monelta kannalta asioita oman arvomaailmaansa punnittavaksi.

Äänestä

Etkö millään saisi yhdistettyä noita terroristeja kepuun jotta pääsisit sen kimppuun tässäkin asiassa.

Äänestä
  • niinhän se känä ajattelee, joten tuli sellainen froidilainen libsahdus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Tänään A-talkissa olivat keskustelemassa Wapun mellakoita järjestäneet terroristit sekä poliisi ja pelastusviranomaiset.

Poliisi oli erittäin asiallinen ja kertoi siitä hyvästä työstä, jota poliisi teki mellakoita tukahduttaessa. Palolaitoksen huolikin oli aiheellinen. On käsittämätöntä, että pelastustyötä tekevien henkilöiden kimppuun käydään.

Sen sijaan näillä terroristeilla ei tuntunut olevan mitään järkevää sanottavaa. Argumentit ontuivat ja terroristit olivat hätää kärsimässä.

Onneksi Suomessa on ammattitaitoinen ja taitava poliisikunta, joka tukahduttaa tuollaiset terroristit heti alkuunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu