Miksi te jt:t kutsutte seurakunnassa toisianne sisariksi ja veljiksi ja Jumalaa isäksenne, jos ette tunnusta olevanne Jumalan lapsia?
Mihin nuo nimitykset perustuvat?
Jos ette ole lapsia ja perillisiä, niin miten kuvittelenne voivanne "periä maan"?
*****
Uuden testamentin puolella puhutaan lukemattomia kertoja Taivasten valtakunnasta ja paratiiista vain kaksi kertaa.
Toisella kerralla sanotaan paratiisin olevan kolmannessa taivaassa ja toisen kerran mainittuna Jeesus kertoo itse tulevansa olemaan ryövärin kanssa paratiisissa.
Valehteliko Jeesus? Mitä jos "kristikunta" ja Paavali ja Jeesus puhuvat ihan asiaa jonka voi ottaa kirjaimellisesti ilman vertauskuvia?
Että paratiisi (uusi maa) on taivaassa, jonne Jeesus Raamatun mukaan kutsuu omansa.
Vai kiellättekö olevanne Jeesuksen omia samalla kun kiellätte olevanne Jumalan lapsia?
Yritättekö kieltää kaikilta muiltakin taivaan, vaikka ette ole sinne itsekään menossa?
Mitä tästä asiasta sanoo Raamattu, vai onko tämäkin käsitettävä opissanne "kuvainnolliseksi" ilmaukseksi?
"13. Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."
Matt.23

Vastaukset 3
Vanhimmat
Se, että aikuiset ihmiset kutsuvat toisiaan "veljiksi ja sisariksi" tai "Jumalan lapsiksi" kuullostaa ensin vähän söpöltä ja kiltiltä. Mutta sitä vähän lähemmin tarkastellessa, se ei enää olekkaan sitä samaa.
Jos ollaan veljiä ja sisaria tai lapsia, niin se edellyttää, että joku muu on vanhempi ja ottaa vanhemman roolin. Tämä vapauttaa aikuisena olemisen taakasta ja vastuusta. Hankalat eettiset ja moraaliset päätöksenteot ja oman sisäisen kompassin tarkistukset voi jättää tekemättä. Pääsee vapaaksi aikuisuuden itsetutkistelusta, ahdistuksesta ja tuskasta. Eletään "Paratiisissa". Jehovantodistajat sanovatkin jo nyt elävänsä "hengellisessä paratiisissa". Vastuu hyvästä ja pahasta on siirretty Wt-järjestölle ja järjestö kertoo kyllä mielihyvin miten tämä elämä on elettävä lapsen lailla tuossa paratiisissa. WT-järjestö on siis ottanut vanhemman aseman ja roolin ja siten vapauttanut tottelevaiset jäsenensä aikuisuudesta.
Tämä onkin pääasiallinen selitys siihen, miksi järjestön jäsenet voivat elää sen tosiasian kanssa, että esimerkiksi erottamiskäytäntö tuottaa niin suurta tuskaa. He eivät sitä tuskaa näe, vaan kutsuvat tätä julmaa käytäntöä "rakkaudelliseksi järjestelyksi". Eihän lapsi kykene näkemään, että vanhemmat tekevät asioita täysin väärin. Vanhemmathan eivät lapsen ajatusmaailmassa voi koskaan tehdä väärin. Vasta aikuistuttuaan ihminen alkaa nähdä vanhempansa sellaisina kuin he todellisuudessa ovat ja tämä on useimmille tuskallinen kokemus ja elämän ensimmäinen vakava kriisi.
Sama tapahtuu kun alkaa näkemään "totuuden totuudesta". Processi on tuskallinen, olen sen itse läpikäynyt. Ei ole helppoa nähdä, että se "rakkaudellinen isä" johon on luottanut onkin julma tyranni joka vaatii, että antaa pienen lapsensa kuolla sen sijaan että pelastaisi lapsen elämän verensiirrolla. Tai että on hylättävä rakas sukulainen tai ystävä, jopa oma lapsi, koska "isän" erottamissääännöt ovat mitkä ovat. Ja niin edelleen...
Oman sisäisen minän aikuiseksi kasvu vaatii näiden asioiden näkemisen sellaisena, kuin ne ovat, moraalisesti ja eettisesti täysin hylättävinä. Uskonnon sanelemat ja vaatimat ihmisuhrit eivät ole koskaan oikein, eivät tietystikkään. Ystävien hylkääminen uskonnon vaatimuksesta ei myöskään ole ok, ei tietystikkään. Ihmisten sänkykammarien ja yksityiselämän nuuskiminen ei ole oikein sekään, - päivän selvä asia. Esimerkkejä on loputtomiin.
Kysymys on siis itse asiassa aikuiseksi kasvamisesta ja oman arvomaailman kehittämisestä. Niin kauan kun kutsuu itseään lapseksi, - kenen lapseksi sitten kutsuukin itseään -, ei ihminen ole aikuinen. Tämä antaa tietysti vapaalipun omasta vastuusta ja omista moraalisista ja eettisistä kannanotoista. Hinta on kuitenkin korkea, aivan liian korkea.
Sillä se vapaalippu on vain illuusio.
Hinnan maksaa kukin itse, haluaa tai ei. Ja se hinta on kallis.
>>>> Ystävien hylkääminen uskonnon vaatimuksesta ei myöskään ole ok, ei tietystikkään.
Jeesus sanoi, että se joka tekee hänen taivaassa olevan isänsä tahdon on hänen siskonsa ja veljensä.