Suomen ilmavoimat

Maakunta
04.05 12:10
Hornetien törmäyksestä vaaratilanne

Kaksi Karjalan Lennoston Hornetia vaurioitui tänä aamuna harjoituslennolla, kun koneet osuivat toisiinsa. Koneet pääsivät kuitenkin laskeutumaan Rissalan kentälle turvallisesti.

Onnettomuus tapahtui noin 20 kilometriä Nurmeksen eteläpuolella kello 9.48. Harjoitusosastossa oli neljä konetta, joista kaksi kosketti toisiaan. Toisen koneen sivuvakaajan kärki vaurioitui ja toisesta irtosi osa kuomua.

Koneiden ohjaajat ovat kokeneita valmiusohjaajia. Onnettomuuden syystä ei vielä ole tietoa. Karjalan lennosto on aloittanut tapauksen tutkinnan, ja ilmavoimien komentajan odotetaan määräävän lento-onnettomuustutkintalautakunnan selvittämään asiaa.

Ilmavoimat kertoo asiasta lisää tiedotustilaisuudessaan iltapäivällä.

http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL=647eac916c37454cda2bce4f3d7d07b51&mode=module&uid=73968&top=33
3912754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

... lentäminen on yhtä juhlaa!

Ja käsittääkseni Suomessa harjoitellaan loppujen lopuksi vuosittain niin vähän, että oikeastaan ei pitäisi näin vähän harjotelleita lentäjiä päästää oikeaan lentokoneeseen lainkaan.

Ilmansuunta tai paremminkin harjoituksen toiminta-alue oli sentään oikea! Sieltäpäin niitä (vihulaisia) on tullut vuosisatojen ajan.

Äänestä
  • Harjoitus tekee mestarin.
    Vahinko vain että se maksaa miljoonia.

    Äänestä

  • Lentäjätkin ovat inhimillisiä olentoja! Inhimillisyyteen kuuluu virheen ja erehtymisen mahdollisuus! Harmi vain, että nämä USA-laiset laitteet ovat niin suunnattoman kalliita, että pienikin virhe niillä maksaa hyvin paljon.
    Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa supervallan asevoimia ja turvallisuutta!

    Äänestä

  • Inhimilli... kirjoitti:

    Lentäjätkin ovat inhimillisiä olentoja! Inhimillisyyteen kuuluu virheen ja erehtymisen mahdollisuus! Harmi vain, että nämä USA-laiset laitteet ovat niin suunnattoman kalliita, että pienikin virhe niillä maksaa hyvin paljon.
    Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa supervallan asevoimia ja turvallisuutta!

    olipa taas sellainen kommentti, että alta pois...

    Ilmavoimat käyttää kyseistä konetyyppiä, koska se oli aikanaan paras vaihtoehto tarjolla olleista koneista. Mutta kerropas ihmeessä minkä sinä olisit valinnut...ja millä perusteilla.

    Äänestä

  • Inhimilli... kirjoitti:

    Lentäjätkin ovat inhimillisiä olentoja! Inhimillisyyteen kuuluu virheen ja erehtymisen mahdollisuus! Harmi vain, että nämä USA-laiset laitteet ovat niin suunnattoman kalliita, että pienikin virhe niillä maksaa hyvin paljon.
    Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa supervallan asevoimia ja turvallisuutta!

    "Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa supervallan asevoimia ja turvallisuutta!"
    Tuo oli siis vähänpuhuttu lainaus.

    Saisinko muotoilla lauseen uudestaan häh?

    "Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa Sotia ja vaarallisuutta!"
    Siis, jos KUKAAN ei käyttäisi niitä hemmetin koneita, yms. ei olisi sotia. Ihminen on ihmisen vaarallinen vihollinen.

    Uskokaa pois.

    Äänestä

  • Inhimilli... kirjoitti:

    Lentäjätkin ovat inhimillisiä olentoja! Inhimillisyyteen kuuluu virheen ja erehtymisen mahdollisuus! Harmi vain, että nämä USA-laiset laitteet ovat niin suunnattoman kalliita, että pienikin virhe niillä maksaa hyvin paljon.
    Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa supervallan asevoimia ja turvallisuutta!

    "Koneita käyttämällä saamme olla mukana rahoittamassa supervallan asevoimia ja turvallisuutta!"
    Kyllä nuo Suomen koneet ovat juuri pois ameriikan asevoimilta. Enemmän jenkit niitä tarvitsisivat. Jenkkien aseteollisuutta suomalaisten ostos kyllä tukee.

    Äänestä

Onko pakko lentää noin lähellä kun ei hallitse ?

Äänestä
  • Huomaa että joku ei tajua lentämisestä mitään.

    Äänestä

dasdasd

Äänestä

Onpa tärkeää. Ketään ei kiinnosta. Räjäyttäkää hävittäjät ja lakkauttakaa puolustusvoimat. Taas yksi suomi24-threadi.

Äänestä

Elokuvista tuttu lentäjien käyttämä temppu on lentää alaspäin toisen koneen yläpuolella, niin, että kuomut melkein koskettavat toisiaan. tempun nimi on...hmm...mikäs se nyt onkaan......

Hornetin pystyvakaajan osuminen toisen kuomuun on molempien vaakalennossa yhtä mahdotonta kuin suihinottaminen itseltään!

Äänestä
  • Se olikin SIVUvakaaja, mikä siihen kuomuun osui. Lue tarkemmin.

    Äänestä

  • lukihäriö kirjoitti:

    Se olikin SIVUvakaaja, mikä siihen kuomuun osui. Lue tarkemmin.

    toinen pystyvakaajista. Se on pystyssä ja vakaamassa.

    ei elevator vaan nimenomaan rudder.

    Peräsimeksikin sitä voisi kutsua.

    Tai voihan olla niin, että en tiedä lentokoneista mitään.

    Äänestä

  • lukihäriö kirjoitti:

    Se olikin SIVUvakaaja, mikä siihen kuomuun osui. Lue tarkemmin.

    käykää PVn sivuilla kattomassa kuvat, niin ei tartte kinata.

    Äänestä

  • pystyvakaaja kirjoitti:

    toinen pystyvakaajista. Se on pystyssä ja vakaamassa.

    ei elevator vaan nimenomaan rudder.

    Peräsimeksikin sitä voisi kutsua.

    Tai voihan olla niin, että en tiedä lentokoneista mitään.

    Vaakatasossa oleva kiinteä siipi on vaakavakaaja.

    Pystyvakaajan kiinteän siiven peräosassa on liikkuva lentoasennon sivuttaisliikettä kontrolloiva peräsin, tuo mainitsemasi rudder.

    Hornetissa ei ole perässä kiinteää siipeä vaakatasossa. Sellaista jossa olisi liikkuva takaosa. Koko vaakasiipi liikkuu.

    Miksi kutsutaan sellaista elevator-siipeä, joka liikkuu kokonaan?

    Tätä nimitetään pendeliperäsimeksi.

    Ja pystyvakaajasta on useammin käytetty nimitystä sivuvakaaja eli horizontal stabilator, ja sen perässä oleva liikkuva ohjainpinta on sivuperäsin eli rudder.

    Eli: pystyssä oleva on: Sivuvakaaja (horizontal stabilator) ja sivuperäsin (rudder).
    Vaakatasossa oleva on: korkeusvakaaja (vertical stabilator) ja korkeusperäsin (elevator)

    Eikö nykyajan pleikkari nuoriso tiedä edes yleisimpiä lentokoneen osien nimityksiä. Kandee varmaan hakeutua johonkin lentokerhoon oppiin tai edes ottaa jostain asioista selvää ennen kun julistaa näitä juttuja muille.

    Äänestä

  • mitä hölynpölyä kirjoitti:

    Eikö nykyajan pleikkari nuoriso tiedä edes yleisimpiä lentokoneen osien nimityksiä. Kandee varmaan hakeutua johonkin lentokerhoon oppiin tai edes ottaa jostain asioista selvää ennen kun julistaa näitä juttuja muille.

    Tarkotus oli kommentoida tota edellistä yrittäjää, sulla oli homma hanskassa.

    Äänestä

  • Jum kirjoitti:

    Tätä nimitetään pendeliperäsimeksi.

    Ja pystyvakaajasta on useammin käytetty nimitystä sivuvakaaja eli horizontal stabilator, ja sen perässä oleva liikkuva ohjainpinta on sivuperäsin eli rudder.

    Eli: pystyssä oleva on: Sivuvakaaja (horizontal stabilator) ja sivuperäsin (rudder).
    Vaakatasossa oleva on: korkeusvakaaja (vertical stabilator) ja korkeusperäsin (elevator)

    Osaisitkos määritellä myös Fougan peräosan?:-)

    Äänestä

  • paitsi että suihin otto itseltänsä on myös mahollista

    Äänestä

  • Ja ilmavoimien tarkoitushan on kouluttaa lentäkiä jotka osaavat vain ja ainoastaan vaakalentoa...? ;)

    Äänestä

  • pystyvakaaja kirjoitti:

    Vaakatasossa oleva kiinteä siipi on vaakavakaaja.

    Pystyvakaajan kiinteän siiven peräosassa on liikkuva lentoasennon sivuttaisliikettä kontrolloiva peräsin, tuo mainitsemasi rudder.

    Hornetissa ei ole perässä kiinteää siipeä vaakatasossa. Sellaista jossa olisi liikkuva takaosa. Koko vaakasiipi liikkuu.

    Miksi kutsutaan sellaista elevator-siipeä, joka liikkuu kokonaan?

    Joo, sen osan nimi on stabilator(tulee sanojen stabilazer ja elevator yhdistelmästä).Eli suomeksi korkeusvakaaja

    Äänestä

  • Käsittääkseni onnettomuus tapahtui irtaantumisvaiheessa, eli juuri silloin kun johtokone kaartaa aiemmasta lentosuunnasta.
    Kuvittele, että lennät Hornettia suoraan eteenpäin. Oikealla n. 100m edessäsi lentää toinen kone samaan suuntaan samalla nopeudella.
    Tämä johtokone kääntää jyrkästi vasempaan, jolloin se ajautuu hetkessä törmäyskurssille oman koneesi kanssa. Saat juuri ja juuri painettua oman koneesi nokkaa alaspäin ja toinen kone vain hipaisee kuomuasi vakaajallaan. Ei kai siihen muuta tarvita?

    Äänestä

  • osaisitkos heittää? kirjoitti:

    Osaisitkos määritellä myös Fougan peräosan?:-)

    fougassa mitä ilmeisemmin siivekkeet toimivat korkeusperäsiminä. (ns deltta) Mutta nyt en kyllä mene vannomaan.
    JUM

    Äänestä

  • osaisitkos heittää? kirjoitti:

    Osaisitkos määritellä myös Fougan peräosan?:-)

    Ruddervaattori

    Äänestä

Siinä aitaa kaatuu ja tanner tömisee...

Äänestä

Näistähän se alkoi "Nato" upotus. Horneteista meinaan. Paljon se maksaa? Se jäsenyys,,??? Kerro nyt Vanhanen,,äläkä sössötä!! Opettele puhumaan ,,kun kerran olet pääministeri ,,äläkä kiemurtele!!!

Äänestä

Eri harjotuksissa on eri sovitut lentokuviot. Kun 1000km/h vauhtia ja lentäjille se on samaa kuin autolla ajo, mitä me ei-lentäjät ollaan kritisoimaan. Nouseeko sama häly kun autot ottaa tiellä vauhdissa kosketuksen?

Taitavia ne oli, että sai ittensä ja koneensa maahan turvallisesti. Jos olet riski-alttiissa työssä ja kalliit tarvikkeet, eikö sinulla ole oikeutta toivoa millä lennät muitakin kuin tunnistuslentoja.

Onhan täsä helppo nyt haukkua lentäjiä kun ei tartte pelätä vihollisen pommia niskaansa, kuten joidenkin joskus.

Äänestä
  • Kun katselee tuota kuomuvauriota niin hattua on nostettava pilotille joka toi koneen ehjänä alas.

    Äänestä

Myö vallotetaan se Venäjä! jos ei muuta, ni sit vaik törmäilemällä hävittäjä-lentokoneilla (antiikkisilla) yhteen ja kivaa on.

ei osaa! hyvä niin....

Äänestä

kone, se on tukialushavittaja raskas ja painava etta kestaa laskeutumisiskut alukselle, tasta johtuen kaartotaistelukykykin on huono ja kone on kompelo 8g vs. 10g:ta eli mika tahansa nykyhavittaja ampuu sen alas, kun se on viela niin hidaskin. Parasta on etta Suomella ei tiettavasti ole yhtaan lentotukialusta, kun hornet ei voi oikein toimia muualta, naes sen mootoreiden ilmanotto on niin takana, etta etupyoran nostattamat kappaleet osuvat suoraan turbiineihin rikkoen niiden siivet. Siksihan suomalaisilla on jattiimurit kentilla, joilta hornetti toimii etta toiminta jotenkin edes onnistuisi.
naapurin ensilinjan havittajat nousevat vaikka kynnospellolta. ha haa.. soraa kentille.

Äänestä
  • Hornetit ovat tukevia ja luotettavia kaksimoottorisia koneita, joilla kyetään kouluttamaan ja ylläpitämään hävittäjälento-osaamista vielä parikymmentä vuotta. Ei meidän kuitenkaan tarvitse pelkillä Horneteilla sotaa käydä. Jos käy niin, että tilanne kiristyisi kriittiselle tasolle, hankimme sen hetken taistelukykyistä kalustoa, joihin meillä on lentäjät valmiina. Näin toimitaan siksi, että huippuhävittäjät ovat liian kalliita koulutuskäyttöön ja niiden tekniikka vanhenee nopeasti.

    Äänestä

  • Nykyhävittäjillä harvemmin joudutaan kaartotaisteluihin. Sitä varten on kaukaa ammuttavat ohjukset - periaatteessa siis Hornettien ei tarvitse olla hyviä koiratappelijoita. Sitäpaitsi nykyiset punahävittäjät seuraavan sukupolven IR-ohjuksineen, cobra-liikkeineen ja muutenkin parempine koiratappelu-ominaisuuksineen pieksisivät uusimmatkin jenkkihärvelit, joidenka ei (pitäisi) tarvita/tarvitse edes antautua lähitaisteluun.

    Käsittääkseni Suomelle on hankittu Hornetit juuri kahden moottorin takia - Suomessa ei kenttiä kovin tiheässä ole, ja siellä, missä ei ole metsää, on järveä.

    Hornetteja puolustaneelle: Koneita ei noin vain hankita. Niitä ei saa varastosta tilaamalla. Edes suuryhtiöt eivät tee monien miljoonien eurojen koneita varastoon - eikä niitä kovin äkkiä valmisteta saati kuljeteta Suomeen.

    Äänestä

  • mitääntietämätön kirjoitti:

    Nykyhävittäjillä harvemmin joudutaan kaartotaisteluihin. Sitä varten on kaukaa ammuttavat ohjukset - periaatteessa siis Hornettien ei tarvitse olla hyviä koiratappelijoita. Sitäpaitsi nykyiset punahävittäjät seuraavan sukupolven IR-ohjuksineen, cobra-liikkeineen ja muutenkin parempine koiratappelu-ominaisuuksineen pieksisivät uusimmatkin jenkkihärvelit, joidenka ei (pitäisi) tarvita/tarvitse edes antautua lähitaisteluun.

    Käsittääkseni Suomelle on hankittu Hornetit juuri kahden moottorin takia - Suomessa ei kenttiä kovin tiheässä ole, ja siellä, missä ei ole metsää, on järveä.

    Hornetteja puolustaneelle: Koneita ei noin vain hankita. Niitä ei saa varastosta tilaamalla. Edes suuryhtiöt eivät tee monien miljoonien eurojen koneita varastoon - eikä niitä kovin äkkiä valmisteta saati kuljeteta Suomeen.

    ja ohjuksia tulee lisaa kun laittaa pelin saadot rajoittamattomaan.

    Äänestä

  • Tuo hornetin g-raja ei tarkoita sen liikehtimis kykyä. Ja mikä tahansa moderni hävittäjä ei ammu sitä alas. Kun mainitsit, että hornet on hidas. Niin tiiätkö kuinka pitkään pitää kiihdyttää konetta 1,8 M nopeuteen tai vaikka esim. 2,2 M nopeuteen. Minä sanon, että kauan. Kun ohjus esim. infrapuna etsinpäällä, on lukittunut koneeseen niin siinä ei ole huippunopeudella enään hirveästi tekemistä, vaan pitää aloittaa vasta toimet(soihdut).

    Hornet voi todellakin toimia muualta kuin lentotukialukselta ja on jo reippaat kymmenen vuotta suomessa toiminutkin.

    Turbiini on suihkumoottorin ns. kuumassa päässä. Se on ahdin mikä suihkumoottorissa on fodi altis alue. Ne jätti imumurit on ilmailulaitoksen omistamia. Eli ne on ihan siviili ilmailu käyttöön, mutta palvelee myös sotilasilmailua.

    Äänestä

  • son moro kirjoitti:

    Tuo hornetin g-raja ei tarkoita sen liikehtimis kykyä. Ja mikä tahansa moderni hävittäjä ei ammu sitä alas. Kun mainitsit, että hornet on hidas. Niin tiiätkö kuinka pitkään pitää kiihdyttää konetta 1,8 M nopeuteen tai vaikka esim. 2,2 M nopeuteen. Minä sanon, että kauan. Kun ohjus esim. infrapuna etsinpäällä, on lukittunut koneeseen niin siinä ei ole huippunopeudella enään hirveästi tekemistä, vaan pitää aloittaa vasta toimet(soihdut).

    Hornet voi todellakin toimia muualta kuin lentotukialukselta ja on jo reippaat kymmenen vuotta suomessa toiminutkin.

    Turbiini on suihkumoottorin ns. kuumassa päässä. Se on ahdin mikä suihkumoottorissa on fodi altis alue. Ne jätti imumurit on ilmailulaitoksen omistamia. Eli ne on ihan siviili ilmailu käyttöön, mutta palvelee myös sotilasilmailua.

    itse olen nähnyt usa armyn cocpit videon, jossa hornet yrittää pyristellä kaartotaistelussa eroon vaan ei mahda mitään, kun ahdistaja kaartaa aina jyrkemmin ja lopulta hornet "ammutaan" alas ja tuo turbiini/ahdin spekulointi ei muuta olemassa olevia tosiasioita.

    Äänestä

  • pyrkiä kaartotaisteluun! Tuo homma on reliikki Toisesta maailmansodasta. Nykyaikaisen hävittäjän tehtävä on olla lentävä aselavetti. Tutka- ja asejärjestelmä määrää koneen hyvyyden. Ammutaan tikka otsaan viholliselle ja kaarretaan kotikentälle hakemaan uusi lasti ja odottamaan seuraavaa tehtävää. Jos kaartotaisteluun joudutaan niin silloin on jokin mennyt pieleen..

    Äänestä

  • HN-432 kirjoitti:

    pyrkiä kaartotaisteluun! Tuo homma on reliikki Toisesta maailmansodasta. Nykyaikaisen hävittäjän tehtävä on olla lentävä aselavetti. Tutka- ja asejärjestelmä määrää koneen hyvyyden. Ammutaan tikka otsaan viholliselle ja kaarretaan kotikentälle hakemaan uusi lasti ja odottamaan seuraavaa tehtävää. Jos kaartotaisteluun joudutaan niin silloin on jokin mennyt pieleen..

    ja kun vielä vauhtia ei löydy, niin että silleen teoriassa ja ed. Suomessa on myös metsien, jarvien yms. lisäksi mm. TEItä!

    Äänestä

Södeä ja ihanaa kaksi hornettia kosketteli toisiaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

iskee taas. kirjoitti:

Maakunta
04.05 12:10
Hornetien törmäyksestä vaaratilanne

Kaksi Karjalan Lennoston Hornetia vaurioitui tänä aamuna harjoituslennolla, kun koneet osuivat toisiinsa. Koneet pääsivät kuitenkin laskeutumaan Rissalan kentälle turvallisesti.

Onnettomuus tapahtui noin 20 kilometriä Nurmeksen eteläpuolella kello 9.48. Harjoitusosastossa oli neljä konetta, joista kaksi kosketti toisiaan. Toisen koneen sivuvakaajan kärki vaurioitui ja toisesta irtosi osa kuomua.

Koneiden ohjaajat ovat kokeneita valmiusohjaajia. Onnettomuuden syystä ei vielä ole tietoa. Karjalan lennosto on aloittanut tapauksen tutkinnan, ja ilmavoimien komentajan odotetaan määräävän lento-onnettomuustutkintalautakunnan selvittämään asiaa.

Ilmavoimat kertoo asiasta lisää tiedotustilaisuudessaan iltapäivällä.

http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL=647eac916c37454cda2bce4f3d7d07b51&mode=module&uid=73968&top=33

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu