Olen joskus miettinyt, että jos ihminen onnistuu selviämään hyvinkin pitkälle, esim 200 miljoonan vuoden päähän tästä hetkestä, niin saattaa olla että huimasti kasvaneen aivokapasiteettimme avulla pystyisimme jopa käsittämään mistä maailmankaikkeudessa on kyse. Uskon että se ei ole saavuttamattomissa. Kunhan on tarpeeksi tehokas kone niin kyllä vähän absurdimmatkin jutut saa selkyyden.
Toisaalta, silloin saattaisi käydä niin että löytäisimme jonkun maailmankaikkeuden takana piilevän todellisuuden ja alkaisimme ihmettelmään sitä.
Mieti nyt jotain kivikauden ihmisiä. Ei heillä ollut mitään saumaa tajuta esim. sähköä vaikka joku meidän ajasta olisi sitä yrittänyt selittää. Ehkä jo kymmenen miljoonan vuoden päästä ihminen pystyy yhdellä silmäyksellä laskemaan kuinka monta hiekanjyvää rannalla on.
Olen myös miettinyt maailmankaikkeuden rakennetta. Kaikki tuntuu liittyvän jonkinlaiseen magnetismin tyyppiseen kosmiseen vetovoimaan. Astraalisten statosfäärien mittasuhteet tuntuvat jakautuvan samoihin malleihin, mittasuhteiltaan vain erilaisiin.
Emme me ihmiset ole ainoita joilla on elämä. Elämää on varmasti eri tasoissa, ja eri tasoila elävillä on omat puuhansa. Jos miettii esim. kärpästä. Eihän ihmisen ole koskaan mahdollista miettiä millaista kärpäsen elämä on. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö kärpäsellä ole omaa todellisuutta, joka on vain hyvin erilainen kuin meidän ihmisten.
Entäs jos maailmankaikkeus on vain yksi jättimäinen atomi, osa jotain suurempaa kokonaisuutta? Mitä puuhaakaan ne otukset, jotka elävät näiden meidän mielestä jättimäisten atomien muodostamassa todellisuudessa? Ja entä jos meidän todellisuudessa olevat atomit, ovat joidenkin muiden olioiden galakseja? Mitähän ihmettä nämä tekevät elannokseen?
En usko että maailmankaikkeudessa on olemassa äärimmäisen pientä rakennetta ja äärimmäisen isoa, jossa kaikki pienemmät sijaitsevat. Uskon että maailmankaikkeus koostuu äärettömistä todellisuuksien kerrostumista, jotka jatkuu meistä ihmisistä alas päin ja ylöspäin, jatkuen äärettömyyksiin.
Toisaalta, silloin saattaisi käydä niin että löytäisimme jonkun maailmankaikkeuden takana piilevän todellisuuden ja alkaisimme ihmettelmään sitä.
Mieti nyt jotain kivikauden ihmisiä. Ei heillä ollut mitään saumaa tajuta esim. sähköä vaikka joku meidän ajasta olisi sitä yrittänyt selittää. Ehkä jo kymmenen miljoonan vuoden päästä ihminen pystyy yhdellä silmäyksellä laskemaan kuinka monta hiekanjyvää rannalla on.
Olen myös miettinyt maailmankaikkeuden rakennetta. Kaikki tuntuu liittyvän jonkinlaiseen magnetismin tyyppiseen kosmiseen vetovoimaan. Astraalisten statosfäärien mittasuhteet tuntuvat jakautuvan samoihin malleihin, mittasuhteiltaan vain erilaisiin.
Emme me ihmiset ole ainoita joilla on elämä. Elämää on varmasti eri tasoissa, ja eri tasoila elävillä on omat puuhansa. Jos miettii esim. kärpästä. Eihän ihmisen ole koskaan mahdollista miettiä millaista kärpäsen elämä on. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö kärpäsellä ole omaa todellisuutta, joka on vain hyvin erilainen kuin meidän ihmisten.
Entäs jos maailmankaikkeus on vain yksi jättimäinen atomi, osa jotain suurempaa kokonaisuutta? Mitä puuhaakaan ne otukset, jotka elävät näiden meidän mielestä jättimäisten atomien muodostamassa todellisuudessa? Ja entä jos meidän todellisuudessa olevat atomit, ovat joidenkin muiden olioiden galakseja? Mitähän ihmettä nämä tekevät elannokseen?
En usko että maailmankaikkeudessa on olemassa äärimmäisen pientä rakennetta ja äärimmäisen isoa, jossa kaikki pienemmät sijaitsevat. Uskon että maailmankaikkeus koostuu äärettömistä todellisuuksien kerrostumista, jotka jatkuu meistä ihmisistä alas päin ja ylöspäin, jatkuen äärettömyyksiin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siis koko kirjoitus. Oletko lukenut kirjan "Sofian maailma", oli aika metka kokemus.
"Mieti nyt jotain kivikauden ihmisiä. Ei heillä ollut mitään saumaa tajuta esim. sähköä vaikka joku meidän ajasta olisi sitä yrittänyt selittää."
Kuulostaako mitenkään tutulle? Kivikauden ihmiselle sähkö "ei ole olemassa.", koska hänen ymmärryksensä ei olisi riittänyt sen ymmärtämiseen ja käsittämiseen. Sama olisi koskenut avaruusmatkailua, autoja jne. Hulluna olisi pidetty ihmistä, joka moisista olisi puhunut.
Ne olisivat olleet tuon ajan ihmiselle ikäänkuin toisesta todellisuudesta.
Ateisti on hengellisesti "kivikaudella", hän ei kykene uskomaan Jumalaan, koska Jumalan todellisuus on hänelle yhtä mahdoton kuin sähkö kivikauden ihmiselle.
Kerrotaan, että ensimmäisten purjelaivojen saavuttua Etelä-Amerikan intiaaninen näkyviin osa ei noteraanut niitä mitenkään. Mikseivät? Koska heidän kokemusmaailmaansa ne eivät kuuluneet mitenkään. Niitä ei siis ollut olemassa, ne olivat joko näkyjä tai jumalallisia ilmestyksiä, mutteivät todelisuutta tässä ja nyt.
Onko Jumala ateistille kuten purjelaivat intiaaneille? Näkyvä, muttei nähtävissä? Koska Jumala ei kuulu ateistin kokemusmaailmaan, hän on sulkenut mielestään Jumalan mahdollisuuden pois, joten kaikki viitteet Häneen ovat valetta tai ei-olemassaolevaa. Ihminen, joka pitää Jumalaa mahdollisena, ei ole ateisti.
***Ateisti on hengellisesti "kivikaudella"****
Tämän väitteen voit saman tien heittää vittuun. Vaikka henkilö olisikin ateisti, ei se meinaan ettei pystyisi henkiseen ajatteluun. Väitänpä että ateisti pärjää henkisessä ajattelussa tuhat kertaa paremmin kuin sokeasti satuihin uskova uskis. Ateistissa on se hienous että hän ei sitoudu mihinkään yhteen luuloon, ja siksi henkinen ajattelu on vapaampaa.
***hän ei kykene uskomaan Jumalaan, koska Jumalan todellisuus on hänelle yhtä mahdoton kuin sähkö kivikauden ihmiselle.***
On hyvä ymmärtää että sähkön ja jumalan välillä on jättimäinen ero. Kun sähkö on totta jokaisen havaintomaailmassa, erilaisten sähköllä toimivien koneiden muodossa, jumla taas perustuu yksilön omiin havaintoihin/luuloihin ja siksi väitteesi on vähintäänkin typerä.
***Onko Jumala ateistille kuten purjelaivat intiaaneille? Näkyvä, muttei nähtävissä?***
Kerrohan millä tavalla jumala on nkyvä? Sanoisin että jumla on yhtä näkyvä kuin lumikki ja seitsemän kääpiötä. Eli ihmisen mielikuvituksessa.
Tuli vain mieleeni katkelma jostain Douglas Adamsin neronleimauksista, jossa ihmisjoukon keskelle laskeutuu avaruusalus jota kukaan ei näy. Se on aivan näkyvä ja maalattu vaalenpunaiseksi, ihmiset eivät vain näe sitä koska "vaaleanpunainen avaruusalus" on jotain niin vierasta ja odottamatonta ihmismielelle että se automaattisesti reskisteröityy JTO:ksi (Jonkun Toisen Ongelma) ja aivot sulkevat sen näkyvistä.
Linnunradan käsikirja liftareille. Jos tahdot nauraa.
***
Tuo ateistin hengellisen elämän kivikausi on paksua puppua.
Uskikset pikemminkin kivikautta elävät. Olen juuri lueskellut NM:stä, miten helluntailaiset pitävät unia Jumalan lähettäminä viesteinä, ennustuksina ja menettelyohjeina. Kyselin äsken suomi24:nkin helluntaipalstalla asiasta ja samaa siellä kerrotaan.
Eli kyllä ateistit silti yrittävät pysyä silmät auki ja reaalimaailman piirissä toisin kuin uskovat, joille unet näkyvät edustavan todellisuutta ja elämänohjausta.
Tämä jo todettiinkni, mutta kyllä se taitaa olla juuri päinvastoin tuo kuka siellä hengellisellä kivikaudella haluaa oleskella, kuin mitä sinä Apostoli35 väität.
Kirkko ja uskonto on aina ollut se osapuoli, joka on selittänyt ympäröivää maailmaansa vain ja ainoastaan jumalan kautta. Kaikki mille ei ole löytynyt järjellistä selitystä on aina uskovaisten puolesta luokiteltu joko jumalan (jonkin hyvän voiman), tai sitten saatanan (jonkin pahan voiman) työksi. Sitten oma toiminta ja suhtautuminen asioihin on ollut sen mukaista. Niistä asioista voimme kaikki lukea historian kirjoista mm. kohdasta inkvisitio.
Kirkko on joutunut olemassaolonsa aikana jatkuvasti muuttamaan ja lieventämään kantaansa eri asioihin sen mukaan, kun ihmiskunnan tietämys asioista on lisääntynyt. Monet ennen "jumalallisena" pidetyt asiat on pystytty osoittamaan yksinkertaisiksi syy -> seuraus suhteiksi. En onneksi ole viimeaikoina lehdistä lukenut siitä, että ihmisiä olisi poltettu sen takia, että naapurinsa koira sairastui, koska nykyään tiedetään jo enemmän mistä sairaudet johtuvat ja miten niitä hoidetaan. Muutenkin kuin mummoja polttamalla tai vettä ympäriinsä roiskimalla ja pää kumarassa latinaa mutisemalla.
Ateistit kyllä monesti reilusti tunnustavat, että he eivät vielä tiedä kaikkea. Sen jälkeen ruvetaankin sitten yleensä selvittämään asiaa tarkemmin. Uskovaisilla taas on siinä vaiheessa ollut tapana työntää oma päänsä pensaisiin ja heilutella sieltä "tutkimattomia ovat herran tiet" -lippua. Siis piiloutua jumalan taakse aina kun eteen tulee ongelma, joka ylittää oman käsityskyvyn.
Jos ihmiskunnan historiassa ei olisi aina ollut henkilöitä, jotka haluavat kumota vanhat mallit ja uskomukset, niin olisimme luultavasti vieläkin siellä kivikaudella. Antibiootteja ja lentämistä ei keksitty siten, että todettaisiin, että on jumalan tahto, että lapseni kuolee, tai että jos ihmisen kuuluisi lentää, jumala olisi antanut hänelle siivet.
Totta turiset. Ei siihen paljoa lisäämistä.
sanottiin jumalaksi.
Apostolilla pahasti jumiin, oli aihe mikä tahansa ei amis?toli pysty muuhun kuin jankuttamaan jumastaan.
Oletko tosiaan noin rajoittunut?
Tuollainen paksupäinen jankutus ei vakuuta mistään muusta kuin kyseisen nimimerkin epäuskottavuudesta.
"Ateistissa on se hienous että hän ei sitoudu mihinkään yhteen luuloon, ja siksi henkinen ajattelu on vapaampaa."
Eikö? Kyllä hän nimittäin sitoutuu. Siihen, ettei Jumalaa ole. Vie siis pohjan väitteeltäsi.
"Kun sähkö on totta jokaisen havaintomaailmassa, erilaisten sähköllä toimivien koneiden muodossa, jumla taas perustuu yksilön omiin havaintoihin/luuloihin ja siksi väitteesi on vähintäänkin typerä. "
Kivikauden ihminen ei voinut havainnoida sähköä toimivien koneiden muodossa. Eli ihmisellä ei ollut VIELÄ näkyvää todistetta sähköstä. On edelleenkin ihmisiä, joiden kokemusmaailmaan sähkö ei kuulu. He ovat tosin hyvin harvassa.
Jumala tulee ilmaisemaan itsensä vielä näkyvästi. Sitten hänet kaikki tuntevat, osalle se vain on silloin valitettavasti myöhäistä.
"Kerrohan millä tavalla jumala on nkyvä? Sanoisin että jumla on yhtä näkyvä kuin lumikki ja seitsemän kääpiötä. Eli ihmisen mielikuvituksessa."
Uskovien määrä kasvaa joka päivä samaan aikaan kun kirkosta erotaan. On tietysti toinen asia, että uskotko sitä tai muita Jumalan tekoja näkyviksi.
Ne kun eivät kuulu sinun kokemusmaailmaan, kuten eivät purjelaivat intiaanien. Joka uskoo, ymmärtää ja joka ymmärtää, uskoo.
ja liittyy valistuksen aikaan, jolloin alettiin syyttää uskovia juuri mainitsemistasi asioista. Palaan asiaan kenties myöhemmin.
Ihmiskunnan kehitys on huimaa, mutta me emme edelleenkään kykene vastaamaan olemassaolomme syvimpiin kysymyksiin sen paremmin kuin tuhansia vuosia sitten. Tieto on lisääntynyt, mutta olemmeko edistyneet elämän syvemmissä tosiasioissa? Ihmissuhteet ovat edelleen yhtä vaikeita, kehittyneissä länsimaissa ihminen saatetaan tapaa keskellä kirkasta päivää, ihmistet tappavat perheitään ja itsensä, vaikka meidän pitäisi olla paljon onnellisempia kuin vähemmän kehittyneenä aikana.
Järjestä sen verran, että ennen ajateltiin sen olevan selviämisen kannalta tärkeää, nykyään ajatellaan että järki riittää ratkaisemaan kaikki ongelmat elämässä.
"Antibiootteja ja lentämistä ei keksitty siten, että todettaisiin, että on jumalan tahto, että lapseni kuolee, tai että jos ihmisen kuuluisi lentää, jumala olisi antanut hänelle siivet."
Olet oikeassa. Ei Jumala ole kieltänyt ihmiskuntaa kehittymästä. Kehittyihän se jo Raamatun aikanakin. Maailma kehittyi pajonkin Mooseksen ajoista Paavalin aikoihin. Olen aivan samaa mieltä kirkon ja uskonnon jarruttavasta tekijästä, mutta Raamatussa ei löydy perusteita moiselle jarruttamiselle. Inkvisitio on hävettävä tosiasia, mutta sekään toiminta ei saa tukea raamatusta. Kivittämiset ja noitaroviot ovat td. saaneet mallinsa Vanhasta testamentista, mutta Uusi testamenti muutti yksityiskohtaiset toimintatavat esim. pahuutta tai sen epäilyä kohtaan. Paavali kehoitti vain ja ainoastaan käyttämään pahan torjunnassa Jumalan Sanaa, ei väkivaltaa. Tämä ohje td. "unohtui" inkvisition takana olleilta.
Jeesus kehoitti siunaamaan vihollista ja rukoilemaan heidän puolestaan, jotka vainoavat.
Ihmiset ovat unohtaneet mistä evankeliumissa on kyse. Ahneus ja itsekkyys on meissä niin tiukassa, että siihen sorrutaan helposti.
Ja toisekseen, auttoiko inkvisitio ym. kristinuskon leviämisessä? Kuinka paljon se nyt auttaa siinä?
maailman ihmisistä havainto tullee liian myöhään.
Maailmassa kun on suurin osa ateisteja Jeesuksen jumaluuden suhteen. Suurin osa ei ole elämässään "ottanut armoa vastaan".
Miljardi muslimia joutuu helvettiin maallistuneiden kristittyjen, hindujen, buddhalaisten ja muiden armottomien kanssa
Mikähän nyt taas oli ateismin määritelmä. Älä puhu pehmeitä. Mitä ylipäänsä tarkoittaa käsite Jumala?
Jos minun näkemykseni on sinun mukaasi 1700 -luvulta, niin miltäs ajalta sinun näkemyksesi sitten on? 400 -luvulta, kun uusi testamentti kasattiin?
Ja tämä alkaa mennä aika kauaksi aloituksen aiheesta, mutta vastaan silti miten parhaiten taidan.
En minä ole koskaan väittänytkään, että kehitys toisi onnellisuutta. Se vain helpottaa elämäämme monilla muilla tavoilla. Onnellisuus syntyy sitten jostain aivan muusta ja se on täysin henkilökohtaista, mitä kukin tarvitsee ollakseen onnellinen. Toiset löytävät onnellisuutta rahasta, toiset perheestä ja toiset vaikka uskonnoista.
Eivät uskonnot ole helpottaneet tai vaikeuttaneet elämäämme yhtään sen enempää kuin oikeastaan mikään muukaan asia ihmiskunnan historiassa. Ihmiset kuitenkin käyttävät heitä ympäröiviä asioita aina haluamallaan tavalla. Raamattua voidaan ihan yhtä hyvin käyttää niin hyvään, kuin pahaankin aina kulloisenkin tarpeen ja tulkitsijan mukaan.
Ei sieltä raamatustakaan löydy ihmeratkaisua noihin sinun elämän syvimpiin tosiasioihisi, kuten ihmisuhteiden kiemuroihin tai vaikka maailmanrauhaan. Raamatun nimissä on ihmiskunnan historiassa kuitenkin tapettu, kidutettu ja orjuutettu varmaan vähintään yhtä paljon ihmisiä, kuin toisaalta on sitten käännytetty siihen lähimmäisenrakkauteen (joka sekään ei ole mikään raamatussa ensimmäisen kerran esille tuotu keksintö tai yksinoikeus). Ja ne jotka ovat raamatun nimissä tappaneet vääräuskoisia ovat mielestään varmasti olleet yhtä oikeassa ja vahvoja uskossaan kuin kuka tahansa raamatun nimissä hyvääkin tekevä. On loppujen lopuksi aivan sama mitä raamatussa sanotaan, koska jokainen kuitenkin lukee sieltä vain ne asiat, jotka tukevat hänen henkilökohtaista uskoaan. Siellä olevat ristiriitaisuudet ohitetaan olankohautuksella tai selitetään omassa mielessään parhain päin. Jokainen löytää sieltä haluamansa jumalan ja jumalan sanan. Niin sinä, kuin kaikkein kiihkeimmät fundamentalistitkin. Samalla tavalla ne inkvisiittoritkin tiesivät aikoinaan olevansa oikeassa ja jumalan asialla.
Enkä minä myöskään ole koskaan väittänyt, että järki olisi joku ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Ihmistä ohjaavat muutenkin vielä pitkälti erilaiset vaistot, joilla ei ole tajuamamme järjen kanssa mitään tekemistä. Kuinka moni esim. valitsee kumppaninsa vain ja ainoastaan järkisyihin nojaten. Tai tilanteessa, jossa sinun tai läheisiesi henkeä uhataan, niin kuinka moni pystyy toimimaan kylmän analyyttisesti ja mahdollisimman järkevästi tilanteen vaatimalla tavalla. Eikä kaikkiin ongelmiin ja tilanteisiin välttämättä edes ole olemassa mitään järkevintä ratkaisua.
Mutta olisiko tuossa edellä mainitussa tilanteessa muka ns. Jeesuksen ohjesäännöistäkään mitään hyötyä. Torjuisitko sinä vaikka edellä mainitussa uhkaavassa tilanteessa pahaa vain raamatun sanalla ja kääntäisit sen toisenkin posken. Ja sitten jos vielä jäisit henkiin, niin siunaisit vihollisen vihaamisen sijaan.
Ehkä löydät raamatusta kohdan, jonka mukaan Jeesus antaa oikeat ohjeet tällaiseenkin tilanteeseen, niin ettei sitä poskea tarvitsekaan kääntää, mutta eikös siinä tulisi taas esille yksi esimerkki ristiriitaisesta raamatun tulkinnasta josta juuri muutama rivi ylempänä kirjoitin.
Loppunen lopuksihan tämä väittelykin on vain järjetöntä mutta viihdyttävää sanahelinää. Sinä tulet onnelliseksi, koska uskot Jeesukseen ja pääseväsi taivaaseen kuolemasi jälkeen. Minä taas tulen onnelliseksi ihan muista syistä. Kumpikin meistä tietää varmasti mielessään olevansa oikeassa. Sinä et luovu näkemyksestäsi sanoinpa minä mitä tahansa, enkä minä sitä sinulta vaadi tai odotakkaan. Etkä toisaalta sinäkään pysty sanomaan mitään, mikä kääntäisi minun kelkkani.
""Ateistissa on se hienous että hän ei sitoudu mihinkään yhteen luuloon, ja siksi henkinen ajattelu on vapaampaa."
Eikö? Kyllä hän nimittäin sitoutuu. Siihen, ettei Jumalaa ole. Vie siis pohjan väitteeltäsi. "
Öh... tarkennetaan vielä, kristityn kannalta näin on, ateisti sen sijaan näkee maailman sellaisena kuin se on (tai näyttää olevan), hänen kokemuspiiriinsä ei kuulu jumalan olemassaolo tai olemattomuus. Okei, nyt pohtiessani täytyy varmaan tarkistaa sanakirjasta miten tiukasti ateismi määritellään, onko se sitä että kielletään jumaluuksien olemassaolo vai sitä ettei moista käsitettä vain yksinkertaisesti maailmankuvassa ole?
***
Minusta puolestaan näyttää siltä että tietämättömyyden määrä pysyy vakiona, tai sitten lisääntyy. Kivikauden ihmisillä oli vähemmän avoimia kysymyksiä pohdittavana kuin modernilla ihmisellä. Jokainen vastaus herättää joukon uusia kysymyksiä.
Hyvä pointti. Absurdia mutta totta: Tiedon lisääntyminen ei vähennä tietämättömyttä - vai miten sen nyt muotoilisi.
Tältä pohjalta ymmärtää fundamentalismin ja dogmeihin tarttumisen. Joillekin on varmaan helpottavaa ajatella että kaikki tarpeellinen tieto on tuossa ja se on näin ja pysyy.