Sapatti löytyy Raamatusta ja siitä sanotaan:
Hes. 20:12
Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.
Herra tuntee siis omansa sapatista. Mistä tunnetaan epäjumalanpalvojat?
2. Kun. 23:5
Hän pani myös viralta epäjumalain papit, jotka Juudan kuninkaat olivat asettaneet polttamaan uhreja uhrikukkuloilla Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin ympäristössä ja jotka polttivat uhreja Baalille, auringolle, kuulle, eläinradan tähdille ja kaikelle taivaan joukolle.
Sunnuntai, auringon päivä, juontaa juurensa Baalin ja muiden epäjumalien palvonnasta. Kunnianarvoisa auringonpäivä juontaa juurensa varhaisista päivistä. Israelin kansakin erehtyi palvomaan näitä taivaan joukkoja.
Nykyaikana kristillinen kirkko noudattaa näitä pakanallisia traditioita pyhittämällä auringon päivää, jonka palvonnasta jo Israelia rangaistiin pakkosiirtolaisuudella. Sunnuntaille ei löydy Raamatusta muuta tukea kuin että se auringonpäivänä kuuluu samaan sarjaan Baalin ja taivaan tähtien palvonnan kanssa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jo se että tuossa oli sana "heille" on osoituta ettei sitä annettu kaikille;
Mutta siitähän ADVENTTIKIRKKO VIIS VEISAA!
Se joka hylkää sapatin, hylkää myös sapatin Herran. Jos tahtoo todella olla kaikessa Jeesuksen seuraaja, siihen kuuluu myös Jeesuksen sapatin pitäminen kunniassa. Jonkun muun päivän valitseminen on vastoin Jumalan sanaa joka kieltää päivien valikoimisen. Sapatin on Jumala valinnut ja asettanut sen pyhän lakinsa keskelle kaikkiaen ihmisten noudatettavaksi. Sunnuntain on valinnut kadotuksen ihminen tehden lakiin halkeaman jota kansa, joka pitää kaikki Jumalan käskyt ja jolla on Jeesuksen usko joka on profetian henki, korjaa parhaillaan.
>> Se joka hylkää sapatin, hylkää myös sapatin Herran. Jos tahtoo todella olla kaikessa Jeesuksen seuraaja, siihen kuuluu myös Jeesuksen sapatin pitäminen kunniassa.
Jes 1:13" Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua! Uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat -- minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne."
Uhrikukkulat tai epäjumalanpalvelus eivät muuten olleet kiellettyjä minkään niihin liittyneen päivän takia eivätkä mitkään palvotut jumaluudet tuolloin edes liittyneet viikonpäiviin - puhut käsittämätöntä sotkua.
Israelissa ajanlaskun ajoilta esiinkaivetut synagogat ovat olleet koristettuja myös auringon kuvin ja mosaiikein -liekö sekin ollut "auringonpalvontaa"?