Olen tuossa miettinyt kun aikoinaan oli lestadiolaisissa kaksi suuntausta.En tiedä onko enää. Niin meidän perheessä kun olin nuori niin ei saanut kuunnella radiosta muuta kuin uutiset ja sunnuntain jumalanpalvelus. Ja kun mentiin toiseen uskovaiseen helluntalaiskotiin niin siellä radio soi ja televisiota katsottiin. Pienenä olin aika ihmeissäni tuosta ja sitten aikuisempana yritin kysellä kuin se noin on. Vastaus oli aina sama että se on syntiä ja minä menen helvettiin jos käyn elokuvissa tai muissa nuorten paikoissa. Kun kuitenkin näkee esim. yhdysvalloissa ihan erilaista menoa uskovaisten kesken. Toisin sanoen että on paljon vapaampaa,ja avomielisempää nämä asiat. Kysyisinkin teiltä että onko teilläkin eri suunnat vai onko toiset vain "kiihkeämpiä" jos sitä sanaa nyt käytän. Tämä koti ei sillä tavalla enää kosketa minua vaan olen alkanut ajattelemaan pois muutettuani. Joskus vain tuntuu siltä että olisi meillä lapsillakin ollut hieman hauskempaa kuin olisi oltu hieman vapaamielisempiä.
Miettinyt
Jouko-Kalevi
3170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lessuilla ei voinut olla sellaista pesukonetta joka oli sivusta täytettävä ja jossa oli lasi, näky naisten alusvaatteet kun ne rummussa pyöri.Ei tii onko totta?
Helluntai laisista tiiän, et ei tollainen haittaa, eikä tv:kään.
Siinä on nappula josta voi...hähää laittaa päälle.
..ei pesukonetta saati sitten televisoo.jääkaappikin oli kielletty! samoin pakastin ja puhelin.
..pyykinpesu oli kielletty ankarasti ainakin se pyykki minkä minä halusin pestä.tiskaus oli kielletty,en saanut tiskata vaikka pyysin lupaa.
..mattoja anelin aina lattiaan,olisi niin kivalta tuntunut kun olisi ollut matto lattialla.
..kaikki toisin sanoen oli kielletty.kaikki se mikä oli toisissa kodeissa normaalia!? !? !???
Tuntuu olevan visainen vastattava, kun kukaan ei ole arvannut aloittaa. No jospa minä taas tekisin sen avausviillon. Mielestäni Helluntailaiset ovat aika yhteneväistä väkeä. Heillä on oman seurakuntansa opetuksessa sen verran paljon Jumalan innoittamaa PyhänHengen opetustakin, että periaatteessa he eivät tarvitse karismaattista siivekettä seurakunnassaan.
Mielestäni seurakunnan ei kuulu toimia poliisina ihmisten elämän suhteen. Ihminen on tilivelvollinen Jumalalle omasta elämästään, seurakunnassa ollaan sisaria ja veljiä keskenään. Jokaisella on oma tehtäväkenttänsä Jeesuksen lapseudessa ja uskovat palvelevat omilla armoituksillaan Korkeinta. Jokainen sen mukaan kun hänelle on voitelua annettu.
Nykyiset TV ohjelmat ovat aika mitättömiä, harvassa ovat mukavat elokuvat ja sarjat. Itse olen nykyään aika pettynyt näihin lähetysten hengentuotteisiin. En tiedä johtuuko se siitä, että Jumala on lisännyt armoitustaan, vaiko siitä että olen aikuistunut ja kuulun vaativaan katsojakuntaan.
Kannustan sinua rohkeasti tutkimaan Jumalan lasten eri seurakunta kokoonpanoja, mikään ei saa estää sinua tutustumasta tähän laajakirjoiseen sisarusparveesi, jonka siunattu jäsen sinäkin olet.
Kaunista alkukesää sinulle toivotan ja Herramme läheisyyttä sydämellesi.