Kävin armeijan

Kävin aikanaan yli 20 vuotta sitten armeijan. Menin sinne halusta kantaa korteni kekoon maanpuolustuksessa itsenäisen Suomen hyväksi. Tokihan se oli sellaista pelleilyä, eikä vastannut lainkaan odotuksiani, mutta silti olin ainakin alunpitäen motivoitunut edellämainituista syistä.

Enää en menisi armeijaan, enkä ole mitenkään painostanut poikianikaan, päinvastoin olen kertonut heillekin rehellisen mielipiteeni asiasta. Nimittäin en koe, että meillä on enää itsenäistä Suomea puolustettavana, päätäntävaltaa on luovutettu niin paljon pois ja maamme johtajat ovat käytännössä avanneet rajat, Suomea ollaan liittämässä nykyisellä prosessilla osaksi Euroopan liittovaltiota. Täällä ei ole muuta puolustettavaa kuin oma omaisuus ja perhe, omaisuus tuhoutuu usein kuitenkin sodissa ja perheen voi viedä pakosalle.
51069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Enää en menisi armeijaan, enkä ole mitenkään painostanut poikianikaan, päinvastoin olen kertonut heillekin rehellisen mielipiteeni asiasta. Nimittäin en koe, että meillä on enää itsenäistä Suomea puolustettavana, päätäntävaltaa on luovutettu niin paljon pois ja maamme johtajat ovat käytännössä avanneet rajat, Suomea ollaan liittämässä nykyisellä prosessilla osaksi Euroopan liittovaltiota. Täällä ei ole muuta puolustettavaa kuin oma omaisuus ja perhe, omaisuus tuhoutuu usein kuitenkin sodissa ja perheen voi viedä pakosalle. "

Lisäksi tuo maanpuolustustahto pitää lähteä jokaisesta itsestään. Ei se auta jos sukulaiset, ystävät, suomen valtio sanoo että miehen tulee olla maanpuolustustahtoinen olen nähnyt tämän asian jo kauan sitten etten halua puolustaa tämän kaltaista valtiota missä on paljon vääryyksiä ensinnäkin oma kansakin tappelee keskenään kun ihmisiä luokitellaan varusmiehiin, sivareihin, totaaleihin, narkkareihin, homoihin, hippeihin, vapautettuihin...kaikki syyttelevät toisiaan ja vihaavat toisiaan. suomen kansa on kaukana yhtenäisestä hengestä jossa kaikki vetäisivät samasta narusta välittämättä henkilön valinnoista ja ominaisuuksista. Minäkin puolustaisin maatani sivarina vaikka huoltotehtävissä jos minua ja minunkaltaisia arvostettaisiin ja taattaisiin turvallinen ja onnellinen elämä. Suomen kansa on suurin syyllinen siihen miksi en halua olla tällaisen kansan kanssa missään tekemisissä.

Äänestä
  • Osalla tuo maanpuolustustahto lähtee omasta itsestään ja osalla ei. Edelliset hoitavat homman mielellään ja kunnia-asianaan, kuten minä, armeijassa oli kivaa ja etenkin taisteluharjoitukset ja ampuminen oli mielestäni erittäin mukavaa toimintaa, sellaista menoa, että nyt on oikein meininki päällä kun syöksyi rynkyn kanssa, ja nosti syöksyn jälkeen maalin eli kuvitellun vihollisihmisen rintakehän jyvälle, ja laukaisi aseen jne jne. Suhde omaan henkilökohtaiseen aseeseen oli jotenkin niin huolehtiva ja erikoisella tavalla kiehtova, kun aseella oli oma numero, eli nimi ja omat ominaisuudet, ikäänkuin sielu ja sitten sitä hoidettiin, huollettiin, putsattiin, käytettiin jne. Lisäksi sai mukavia kokemuksia muutenkin.

    Näin siis edellisillä kuten minulla. Jälkimmäiset kuten sinä taas pakotetaan. Niin se nyt vain on, muuten ei riitä resurssit, jos vain ne joita homma nappaa sotivat tosi paikassa. kaikkien pitää, piti siitä tai ei.

    Äänestä

Minun mielestäni EU:n myötä suomen itsenäisyys menetti merkityksensä, ainakin jollain tasolla. Ei ole enää sitä SUOMI-suomea, mikä tämä maa joskus oli.

Äänestä
  • Suomalaiset ovat olemassa kansana ja Suomeksi kutsutaan heidän asuttamaansa maata. Puolusta edes suomalaisia, vaikka et EU:ta haluaisi puolustaa.

    Äänestä

kaikki maat ovat kuitenkin samalla maapallolla, ei siitä tule mitään, että jokainen maapläntti vetää vaan omaan suuntaan ja ajattelee omia etujaan. Globalisaatiosta on jotain hyötyäkin siinä mielessä, ettei jokaisen oman maan tarvitse rakentaa itselleen erilaisia tehtaita, vaan yks maa rakentaa paperitehtaita ja kännykkätehtaita kun toinen taas autotehtaita ja tietokonetehtaita. Mitä siitäkin tulisi jos jokaisessa maassa pitäisi olla oma perusteollisuus ja jalostusteollisuus? Silloinhan olisimme vasta itsenäisiä.. ainiin ja lisäksi pitäisi raaka-ainettakin saada itsenäisyyden takaamiseksi. Ei ihminen tule onnelliseksi täysin itsenäisenä, vaan ryhmässä. Samalla tavalla suomikin kuuluu ryhmään, eli EU:hun. Ryhmässä iso paha venäjä ei uskalla kiusata pientä suomi neitosta yhtä herkästi kuin 10-50 vuotta sitten..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Prätkähemmo kirjoitti:

Kävin aikanaan yli 20 vuotta sitten armeijan. Menin sinne halusta kantaa korteni kekoon maanpuolustuksessa itsenäisen Suomen hyväksi. Tokihan se oli sellaista pelleilyä, eikä vastannut lainkaan odotuksiani, mutta silti olin ainakin alunpitäen motivoitunut edellämainituista syistä.

Enää en menisi armeijaan, enkä ole mitenkään painostanut poikianikaan, päinvastoin olen kertonut heillekin rehellisen mielipiteeni asiasta. Nimittäin en koe, että meillä on enää itsenäistä Suomea puolustettavana, päätäntävaltaa on luovutettu niin paljon pois ja maamme johtajat ovat käytännössä avanneet rajat, Suomea ollaan liittämässä nykyisellä prosessilla osaksi Euroopan liittovaltiota. Täällä ei ole muuta puolustettavaa kuin oma omaisuus ja perhe, omaisuus tuhoutuu usein kuitenkin sodissa ja perheen voi viedä pakosalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu