Nyt kun Sellon laajennus on toteutunut, voidaan todeta, että Leppävaara ja sen lähiympäristö on juuri nyt halutuinta aluetta Espoossa.
Itse asun kilometrin päässä Sellosta Mäkkylästä, josta ostin viime vuoden alussa asunnon X eurolla. Pari viikkoa sitten samasta taloyhtiöstä myytiin vastaavan kokoinen asunto ILMAN ENSIMMÄISTÄKÄÄN NÄYTTÖÄ viikossa. Ko. asunnon pyyntihinta oli oman asuntoni pyyntihintaan verrattuna 1,27 x X euroa, eli siis 27% korkeampi kuin oman asuntoni pyyntihinta runsas vuosi sitten.
Oman asuntoni hankin siis juuri ennen Sellon laajennusvaiheen valmistumista, ja laajennuksen valmistumisen jälkeen siis mittava alueen palvelutason parantuminen on saanut aikaan sen, että alueen asunnot ovat erittäin haluttuja, ja niiden hinnat ovat nousseet paljon!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun arvoasteikollani Leppävaaran arvo meni roimasti alaspäin sen jälkeen kun nuo ostoshelvetit valmistuivat.
Mutta minä arvostankin rauhallista asuinympäristöä ja viihtyisyyttä.
Hyvä on, hyvä on...
Leppävaara on mielestäsi paras paikka, se on tullut selväksi...
Muita vain ihmetyttää tarpeesi sitä toitottaa säännöllisin väliajoin.
Et tuolla propagandalla muita kykene vakuuttamaan missiosi tausta-ajatuksen todenperäisyyttä, koska ihmiset näkevät asiat itsekin ja osaavat ajatella.
Kun joku alue näyttää hirveältä, ei siinä kaltaisesi mainostajat propagandapuheineen paljon vaikuta.
> Muita vain ihmetyttää tarpeesi sitä toitottaa
> säännöllisin väliajoin.
ja
> Kun joku alue näyttää hirveältä, ei siinä
> kaltaisesi mainostajat propagandapuheineen
> paljon vaikuta.
Mutta tässä omassa avautumisessasi sitten ei ole mitään "toitotusta" joka "ihmetyttäisi"?
En minä ainakaan mitään muuta syytä ole noihin mainospuheisiin ole keksinyt.
mutta jos joku haluaa toisenkinlaista totuutta, niin voi käydä vaikka hesarin keskustelupalstalla (http://www.hs.fi/keskustelu)
Asuntojen hintojen nousu ei hyödytä juuri ketään - ellei sitten ole kyse sijoitus- tai perintöasunnon realisoinnista.
Kaikissa muissa tilanteissa asuntojen hintojen noususta ei ole kuin haittaa.
Maailma on täynnä idiootteja, jotka ostavat pienen luukun ja toivovat peukut pystyssä että hinnat nousisivat. Halvemmalla pääsisivät vaihtotilanteessa kun hinnat olisivat yleisesti alempia.
Mikähän oli maksettu hinta?
Kyllä me jo kaikki uskomme että, Leppävaara on SELLON LAAJENNUKSEN JÄLKEEN maailman ja varsinkin Espoon napa.
Tulevaaisuudessa kaikki haluavat asua Leppävaarassa, koska siellä on SELLO JA SITÄ ON LAAJENNETTU.
Tosin hinnat nousevat niin korkeaksi, että vain öljypohatoilla on varaa ostaa sieltä asuntoja.
...on se että lepuski on ESPOOSSA, ei Helsingissä. Koko Espoo on naurettava hajasijoitettu nukkumalähiörypäs joka väkisin koettaa tuoda esiin kaupunki-identiteettiään (jota ei ole). Ja se hallinto: Kokkonen ja idiootit päättäjät, kaupunki aina mediassa negatiivisin uutisin.