Jumalan valtakunta

JUMALAN VALTAKUNTA saa alkunsa siitä, kun Jumala antaa luvatun maan Israelilaisille luvaten olla ikuisesi heidän Jumalansa.

Satoja vuosia kului, eikä Jumala toteuttanut lupaustaan. Israelilaiset joutuivat jatkuvasti taistelemaan olemassaolostaan. Myytti Jumalan kansasta ja ikuisesta oikeudenmukaisuuden valtiosta eli kuitenkin juutalaisten keskuudessa.

Viimein nousi suuri kuningas Daavid, joka näytti lunastavan odotukset. Ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaikka perustikin Jerusalemin Siionin vuorelle. Hänen poikansa Salomonin piti olla ikuinen voideltu Jumalan valtakunnan kuningas.

Psalmit:
114:1 Kun Israel lähti Egyptistä, Jaakobin suku vieraskielisestä kansasta,
114:2 silloin Juuda tuli hänen pyhäkökseen, Israel hänen valtakunnaksensa.

1.Aikakirja:
28:5 Ja kaikkien minun poikieni joukosta, sillä Herra on antanut minulle monta poikaa, hän valitsi poikani Salomon istumaan Herran valtakunnan valtaistuimella ja hallitsemaan Israelia.

Ei ollut Salomostakaan odotetuksi kuninkaaksi, messiaaksi Daavidin suvusta. Päinvastoin hänen jälkeläistensä jakoivat valtakunnan kahtia.
Vuosisatoja kului Jumalan luvattua valtakuntaa ja sen messias-kuningasta odoteltaessa. Jesaja sovitti vuorollaan viittaa omalle pojalleen.

Jesaja:
8:1 Ja Herra sanoi minulle: "Ota iso taulu ja kirjoita siihen selkeällä kirjoituksella: Maher-Saalal Haas-Bas.
8:2 Ja minä otan itselleni luotettavat todistajat, pappi Uurian ja Sakarjan, Jeberekjan pojan."
8:3 Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Niin Herra sanoi minulle: "Pane hänelle nimeksi Maher-Saalal Haas-Bas.

9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

Ei ollut Jesajan pojastakaan messiaaksi. Ikuista Jumalan valtakuntaa ei maahan perustettu eikä leijona ja lammas yhdessä maanneet, vaan maa oli edelleen jakautunut kahtia, Juudaan ja Israeliin.

Kun Babylon oli valloittanut alueen, Hesekiel rohkaisi kansaa Jumalan valtakunnalla näin.

37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
37:20 Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
37:21 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
37:22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.

Ei löytynyt messiasta, joka olisi pelastanut ja yhdistänyt kansan.

Myös Daniel yritti omissa oloissaan Babylonialaisena pakkosiirtolaisoraakkelina järjestää Jumalan valtakuntaa. Hän tulkitsi pakanakuninkaan unista Jumalan valtakunnan tulon.

2:37 Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian
2:38 ja jonka käteen hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi: sinä olet se kultainen pää.
2:39 Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.
2:40 Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.

2:44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti

Ei täyttyneet Danielinkaan odotukset, vaikka niitä ennustus toisensa jälkeen laati. Neljä sukupolvea valtakuntia (lasketaan niitä ajan tavan mukaan perättäisinä kuninkaiden hallitusaikoina tai nykytulkintaisina maailmanvaltoina) ei piisannut. Persia valloitti Babylonian, mutta Jumalan valtakuntaa ei näkynyt.

Tuona epätoivoisena aikakautena moni profeetta koitti luoda uskoa luvatusta maasta, Jumalan oikeudenmukaisuuden valtakunnasta. Sen messiasta, Daavidin vesaa, etsittiin välillä jopa epätoivoisesti, kuten Sakarja osoittaa.
Sakarja muisti Jesajan sanat:

4:1 Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: "Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteilla, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi; poista meidän häpeämme."
4:2 Sinä päivänä on Herran vesa oleva Israelin pelastuneille kaunistus ja kunnia ja maan hedelmä heille korkeus ja loisto.
4:3 Ja ne, jotka Siionissa ovat säilyneet ja Jerusalemissa jäljelle jääneet, kutsutaan pyhiksi, kaikki, jotka ovat kirjoitetut Jerusalemissa elävien lukuun -
4:4 silloin kun Herra on pessyt pois Siionin tytärten saastan ja huuhtonut Jerusalemista sen verenviat tuomion ja puhdistuksen hengellä.
4:5 Ja Herra luo Siionin vuorelle koko asuinsijansa ylle ja sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja savun ynnä tulenliekin hohteen yöksi, sillä kaiken kirkkauden yllä on oleva peite
4:6 ja verho varjoamassa päivän helteeltä sekä turvaamassa ja suojaamassa rajuilmalta ja sateelta.

Myös Jeremian sanat olivat tuoreena muistissaan:

23:5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
33:15 Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskauden vesan, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.

Niinpä Sakarjakin loihti kertomaan:

3:8 Kuule, Joosua, ylimmäinen pappi, sinä ja sinun ystäväsi, jotka edessäsi istuvat. Sillä ennusmerkin miehiä he ovat; sillä katso, minä annan tulla palvelijani, Vesan.
6:11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
6:12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
6:13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.

Ei ollut pappi Joosuastakaan messiaaksi.

Toivo oli mennyt juutalaisten keskuudessa. Kreikan valloittaessa alueet vain sankarilliset Makkabealaiset pitivät juutalaisuutta pystyssä (vaikka heidän kirjoittamiaan kirjoituksia ei raamattuun hyväksyttykään lopulta).

Juutalaisten toivo Jumalan maanpäällisestä messiaanisesta valtakunnasta eli kuitenkin sitkeästi yhä (ja elää oikeastaan edelleen).

Hämmennys oli kuitenkin suuri, kun noin 2.000 vuotta sitten ilmaantui mies, joka sanoi olevansa odotettu messias. Mutta ei sellainen, kuin oli odotettu. Hänen aikanaan ei Jumalan valtakuntaa perustettu, vaan se oli Taivaallinen valtakunta, joka perustettaisiin vasta sitten, kun hän ensin kuolisi ja sen jälkeen palaisi toistamiseen valtakuntaa perustamaan. Suurin osa juutalaisia ei voinut hyväksyä vanhojen traditioidensa hylkäämistä ja siksi Jeesukseen ei uskottu. Niinpä Jeesus julisti heille:

23:13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

Hän antoi opetuslapsilleen tehtävän:

24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Lopun piti tulla heidän sukupolvensa aikana:

24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

Jeesus lupasi kuolemattomuutta seuraajilleen, niin lähellä Jumalan (Taivasten) valtakunta oli:

9:1 Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa."

Niinpä Paavalikin kannusti aikalaisiaan:

4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan edelleenkään näkynyt eikä kuulunut. Apostolit ja muut Jeesuksen seuraajat kuolivat yksi toisensa jälkeen. Messiaan paluusta ja valtakunnasta ei ollut tietoakaan.

Ei, ennekuin Suuri Oraakkeli Russell adventistien avustuksella laski Kheopsin pyramidin mittasuhteista, että NYT on aika Jumalan valtakunnalle ja kauan odotetulle maailman lopulle. Kun ensimmäiset 'varmat ja raamattuun perustuvat' laskelmat menivät mönkään, rukattiin valtakunnan tuloa otollisempaan aikaan. Kerta toisensa jälkeen.

Yksi toisensa jälkeen Vartiotorniseuran oraakkeleista on laatinut omat aikataulunsa Jumalan valtakunnan alkamiselle. Tuo valtakunta on pompannut myös täältä maanpäältä taivaaseen (=Jeesus ja 144.000 hallitsija-pappia).

Mitä kauemman aikaa luvatusta maasta on kulunut, sen enemmän Jumalan valtakunta on muuttunut etenkin JT-tulkinnassa.
Onko se Taivasten valtakunta, johon kuuluu vain Jeesus pappeineen? Kuuluuko siihen maan päällä elävät paratiisilaiset vai eivät?
Mikä ja missä se on nykyisten JT:n mielestä, sitä ei moni tiedä ja vielä harvempi sen ymmärtää.

Keille Taivasten valtakunta on varattu?
7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

Jehovan todistajien (miksei myös muussa kristinuskossa) valtakuntaoppi on sotkeutunut jalkoihinsa mielenkiintoisesta syystä.
Matteus AINOANA evankelistana ja raamatun kirjoittajana puhuu Jumalan valtakunnasta Taivasten valtakuntana. Tuo valtakunta, joka alun perin lähti lupauksesta luvatusta maasta ja sinne perustettavasta ikuisesta Jumalan johtamasta oikeudenmukaisuuden valtakunnasta, on siirtynyt hiljalleen taivaaseen.

Toisaalta ei se ole Jehovan todistajien syy, jos eivät oikein tiedä, mikä ja missä on Jumalan valtakunta. Alun perin se oli maanpäällinen konkreettinen valtakunta. Sitten Jeesus ja Paavali hämmensivät tiedon soppaa.

Sisäinen valtakunta jota ei voi nähdä?

17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

Perinteinen valtakunta?

1:32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
1:33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

Taivaallisille henkiolennoille?

15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

Jeesuksen sanat kuulijoilleen:

16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
16:28 Totisesti minä sanon teille: TÄSSÄ SEISOVIEN JOUKOSSA on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

Mitä, missä ja milloin?
6364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta näin perjantaina en jaksanut kaikka lainauksiasi lukea.

Mutta jotakin, varmaankin tyhmää tuli mieleeni. Olethan tunnustautunut ateistiksi, siis miksi ihmeessä olet niin kiinnostunut vanhan ajan juutalaisten kirjoituksista.

Ovathan ne saaneet aikaan monia kansanliikkeitä ja jopa Suomen sotureita on tämän kirjan avulla saatu taistelemaan henkensä kaupalla.

En nyt todellakaan halua kiistellä muinaisista tapahtumista ja sodista, mutta miksi sinä, joka et JHW:ta tunnusta olet täällä innokkaana, kuin rakkikoira kevatäämuna.

Äänestä
  • Yksi puukstaavi jäi poi.

    Äänestä

  • Ollakseen jotain mieltä tai esim. valitessaan kahden tai useamman vaihtoehdon välillä/joukosta. Ihmisen on hyvä tutustua asioihin, tutkia. Esim. ateistin on hyvä tutkia raamattua tietääkseen miksi on ateisti.

    Äänestä

  • >>rakkikoira kevatäämuna.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    >>rakkikoira kevatäämuna.

    tasollesi. En tunne kirjoituksia kovinkaan hyvin.

    Anteeksi moukkamaisuuteni. Tietenkin saat valita kenen kanssa haluat keskustella.

    Myönnän, että kirjoittelen monta kertaa puutaheinää. ja tiedän, että sinulla on laajat tiedot.

    Äänestä

  • timotei kirjoitti:

    >>miksi ihmeessä olet niin kiinnostunut vanhan ajan juutalaisten kirjoituksista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

theos kirjoitti:

JUMALAN VALTAKUNTA saa alkunsa siitä, kun Jumala antaa luvatun maan Israelilaisille luvaten olla ikuisesi heidän Jumalansa.

Satoja vuosia kului, eikä Jumala toteuttanut lupaustaan. Israelilaiset joutuivat jatkuvasti taistelemaan olemassaolostaan. Myytti Jumalan kansasta ja ikuisesta oikeudenmukaisuuden valtiosta eli kuitenkin juutalaisten keskuudessa.

Viimein nousi suuri kuningas Daavid, joka näytti lunastavan odotukset. Ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaikka perustikin Jerusalemin Siionin vuorelle. Hänen poikansa Salomonin piti olla ikuinen voideltu Jumalan valtakunnan kuningas.

Psalmit:
114:1 Kun Israel lähti Egyptistä, Jaakobin suku vieraskielisestä kansasta,
114:2 silloin Juuda tuli hänen pyhäkökseen, Israel hänen valtakunnaksensa.

1.Aikakirja:
28:5 Ja kaikkien minun poikieni joukosta, sillä Herra on antanut minulle monta poikaa, hän valitsi poikani Salomon istumaan Herran valtakunnan valtaistuimella ja hallitsemaan Israelia.

Ei ollut Salomostakaan odotetuksi kuninkaaksi, messiaaksi Daavidin suvusta. Päinvastoin hänen jälkeläistensä jakoivat valtakunnan kahtia.
Vuosisatoja kului Jumalan luvattua valtakuntaa ja sen messias-kuningasta odoteltaessa. Jesaja sovitti vuorollaan viittaa omalle pojalleen.

Jesaja:
8:1 Ja Herra sanoi minulle: "Ota iso taulu ja kirjoita siihen selkeällä kirjoituksella: Maher-Saalal Haas-Bas.
8:2 Ja minä otan itselleni luotettavat todistajat, pappi Uurian ja Sakarjan, Jeberekjan pojan."
8:3 Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Niin Herra sanoi minulle: "Pane hänelle nimeksi Maher-Saalal Haas-Bas.

9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

Ei ollut Jesajan pojastakaan messiaaksi. Ikuista Jumalan valtakuntaa ei maahan perustettu eikä leijona ja lammas yhdessä maanneet, vaan maa oli edelleen jakautunut kahtia, Juudaan ja Israeliin.

Kun Babylon oli valloittanut alueen, Hesekiel rohkaisi kansaa Jumalan valtakunnalla näin.

37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
37:20 Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
37:21 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
37:22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.

Ei löytynyt messiasta, joka olisi pelastanut ja yhdistänyt kansan.

Myös Daniel yritti omissa oloissaan Babylonialaisena pakkosiirtolaisoraakkelina järjestää Jumalan valtakuntaa. Hän tulkitsi pakanakuninkaan unista Jumalan valtakunnan tulon.

2:37 Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian
2:38 ja jonka käteen hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi: sinä olet se kultainen pää.
2:39 Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.
2:40 Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.

2:44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti

Ei täyttyneet Danielinkaan odotukset, vaikka niitä ennustus toisensa jälkeen laati. Neljä sukupolvea valtakuntia (lasketaan niitä ajan tavan mukaan perättäisinä kuninkaiden hallitusaikoina tai nykytulkintaisina maailmanvaltoina) ei piisannut. Persia valloitti Babylonian, mutta Jumalan valtakuntaa ei näkynyt.

Tuona epätoivoisena aikakautena moni profeetta koitti luoda uskoa luvatusta maasta, Jumalan oikeudenmukaisuuden valtakunnasta. Sen messiasta, Daavidin vesaa, etsittiin välillä jopa epätoivoisesti, kuten Sakarja osoittaa.
Sakarja muisti Jesajan sanat:

4:1 Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: "Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteilla, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi; poista meidän häpeämme."
4:2 Sinä päivänä on Herran vesa oleva Israelin pelastuneille kaunistus ja kunnia ja maan hedelmä heille korkeus ja loisto.
4:3 Ja ne, jotka Siionissa ovat säilyneet ja Jerusalemissa jäljelle jääneet, kutsutaan pyhiksi, kaikki, jotka ovat kirjoitetut Jerusalemissa elävien lukuun -
4:4 silloin kun Herra on pessyt pois Siionin tytärten saastan ja huuhtonut Jerusalemista sen verenviat tuomion ja puhdistuksen hengellä.
4:5 Ja Herra luo Siionin vuorelle koko asuinsijansa ylle ja sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja savun ynnä tulenliekin hohteen yöksi, sillä kaiken kirkkauden yllä on oleva peite
4:6 ja verho varjoamassa päivän helteeltä sekä turvaamassa ja suojaamassa rajuilmalta ja sateelta.

Myös Jeremian sanat olivat tuoreena muistissaan:

23:5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
33:15 Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskauden vesan, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.

Niinpä Sakarjakin loihti kertomaan:

3:8 Kuule, Joosua, ylimmäinen pappi, sinä ja sinun ystäväsi, jotka edessäsi istuvat. Sillä ennusmerkin miehiä he ovat; sillä katso, minä annan tulla palvelijani, Vesan.
6:11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
6:12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
6:13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.

Ei ollut pappi Joosuastakaan messiaaksi.

Toivo oli mennyt juutalaisten keskuudessa. Kreikan valloittaessa alueet vain sankarilliset Makkabealaiset pitivät juutalaisuutta pystyssä (vaikka heidän kirjoittamiaan kirjoituksia ei raamattuun hyväksyttykään lopulta).

Juutalaisten toivo Jumalan maanpäällisestä messiaanisesta valtakunnasta eli kuitenkin sitkeästi yhä (ja elää oikeastaan edelleen).

Hämmennys oli kuitenkin suuri, kun noin 2.000 vuotta sitten ilmaantui mies, joka sanoi olevansa odotettu messias. Mutta ei sellainen, kuin oli odotettu. Hänen aikanaan ei Jumalan valtakuntaa perustettu, vaan se oli Taivaallinen valtakunta, joka perustettaisiin vasta sitten, kun hän ensin kuolisi ja sen jälkeen palaisi toistamiseen valtakuntaa perustamaan. Suurin osa juutalaisia ei voinut hyväksyä vanhojen traditioidensa hylkäämistä ja siksi Jeesukseen ei uskottu. Niinpä Jeesus julisti heille:

23:13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

Hän antoi opetuslapsilleen tehtävän:

24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Lopun piti tulla heidän sukupolvensa aikana:

24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

Jeesus lupasi kuolemattomuutta seuraajilleen, niin lähellä Jumalan (Taivasten) valtakunta oli:

9:1 Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa."

Niinpä Paavalikin kannusti aikalaisiaan:

4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan edelleenkään näkynyt eikä kuulunut. Apostolit ja muut Jeesuksen seuraajat kuolivat yksi toisensa jälkeen. Messiaan paluusta ja valtakunnasta ei ollut tietoakaan.

Ei, ennekuin Suuri Oraakkeli Russell adventistien avustuksella laski Kheopsin pyramidin mittasuhteista, että NYT on aika Jumalan valtakunnalle ja kauan odotetulle maailman lopulle. Kun ensimmäiset 'varmat ja raamattuun perustuvat' laskelmat menivät mönkään, rukattiin valtakunnan tuloa otollisempaan aikaan. Kerta toisensa jälkeen.

Yksi toisensa jälkeen Vartiotorniseuran oraakkeleista on laatinut omat aikataulunsa Jumalan valtakunnan alkamiselle. Tuo valtakunta on pompannut myös täältä maanpäältä taivaaseen (=Jeesus ja 144.000 hallitsija-pappia).

Mitä kauemman aikaa luvatusta maasta on kulunut, sen enemmän Jumalan valtakunta on muuttunut etenkin JT-tulkinnassa.
Onko se Taivasten valtakunta, johon kuuluu vain Jeesus pappeineen? Kuuluuko siihen maan päällä elävät paratiisilaiset vai eivät?
Mikä ja missä se on nykyisten JT:n mielestä, sitä ei moni tiedä ja vielä harvempi sen ymmärtää.

Keille Taivasten valtakunta on varattu?
7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

Jehovan todistajien (miksei myös muussa kristinuskossa) valtakuntaoppi on sotkeutunut jalkoihinsa mielenkiintoisesta syystä.
Matteus AINOANA evankelistana ja raamatun kirjoittajana puhuu Jumalan valtakunnasta Taivasten valtakuntana. Tuo valtakunta, joka alun perin lähti lupauksesta luvatusta maasta ja sinne perustettavasta ikuisesta Jumalan johtamasta oikeudenmukaisuuden valtakunnasta, on siirtynyt hiljalleen taivaaseen.

Toisaalta ei se ole Jehovan todistajien syy, jos eivät oikein tiedä, mikä ja missä on Jumalan valtakunta. Alun perin se oli maanpäällinen konkreettinen valtakunta. Sitten Jeesus ja Paavali hämmensivät tiedon soppaa.

Sisäinen valtakunta jota ei voi nähdä?

17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

Perinteinen valtakunta?

1:32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
1:33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

Taivaallisille henkiolennoille?

15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

Jeesuksen sanat kuulijoilleen:

16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
16:28 Totisesti minä sanon teille: TÄSSÄ SEISOVIEN JOUKOSSA on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

Mitä, missä ja milloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu