Evankeliumi-sana on suomeksi "ilosanoma" tai "hyvä sanoma” (kreikkaa)evankeliumit ovat syntyneet noin 70–100 jKr.
Vanhin arkeologinen löytö Uudesta testamentista on evankeliumeista. Se on papyruspalalla oleva tekstikatkelma, jolla on Joh.18:31–33 ja 37–38. Papyrus on ajalta 125–150 jKr.
evankelistat (= evankeliumien kirjoittajat) ovat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes
evankeliumit kertovat Jeesuksen elämästä, teoista ja toiminnasta.
Evankelistat ovat todennäköisesti toisen polven kristittyjä. Eivät siis evankeliumeissa kerrottujen tapahtumien silminnäkijöitä. Evankelistat ovat käyttäneet lähteinään: silminnäkijöiden kertomuksia
kirjallisia kertomuksia Jeesuksen teoista ja opetuksista.
Kirjallisia lähdeteoksia (mm. Jeesuksen puheita -teos eli ns. Loggia-lähde (= Q-lähde) )
aiemmin kirjoitettuja evankeliumeita. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan syynoptisiksi evankeliumeiksi (synoptinen = yhteen katsoa / yhdessä katsottava)
tapahtumien kokonaisjärjestys on kaikissa synoptisisissa evankeliumeissa sama.
Evankeliumit koostuvat perikoopeista eli yksittäiskertomuksista. Evankelistat ovat käyttäneet samoja kertomuskatkelmia (perikooppeja) joskus hieman eri yhteydessä.
Synoptisten evankeliumien synty: Ensin syntyivät Jeesuksen puheita -teos eli ns. Logia-lähde (= Q-lähde) sekä Markuksen evankeliumi.
Matteus käytti tehdessään evankeliumiaan lähteenään sekä Markuksen evankeliumia että Jeesuksen puheita -teosta. Myös Luukas käytti tehdessään evankeliumiaan lähteenään sekä Markuksen evankeliumia että Jeesuksen puheita -teosta.
Matteus ja Luukas käyttivät lähteenään myös Vanhaa testamenttia. Lisäksi heillä on ollut omia lähteitään jota ei ole tarkemmin eritelty.
Eräät uskonnolliset suuntaukset kuten mormonit ja Jehovan todistajat ovat tehneet evankeliumeihin omia lisäyksiä joita ei esiinny Raamatussa eikä niille ole löydetty luotettavia historiallisia perusteita.
Turust
Vanhin arkeologinen löytö Uudesta testamentista on evankeliumeista. Se on papyruspalalla oleva tekstikatkelma, jolla on Joh.18:31–33 ja 37–38. Papyrus on ajalta 125–150 jKr.
evankelistat (= evankeliumien kirjoittajat) ovat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes
evankeliumit kertovat Jeesuksen elämästä, teoista ja toiminnasta.
Evankelistat ovat todennäköisesti toisen polven kristittyjä. Eivät siis evankeliumeissa kerrottujen tapahtumien silminnäkijöitä. Evankelistat ovat käyttäneet lähteinään: silminnäkijöiden kertomuksia
kirjallisia kertomuksia Jeesuksen teoista ja opetuksista.
Kirjallisia lähdeteoksia (mm. Jeesuksen puheita -teos eli ns. Loggia-lähde (= Q-lähde) )
aiemmin kirjoitettuja evankeliumeita. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan syynoptisiksi evankeliumeiksi (synoptinen = yhteen katsoa / yhdessä katsottava)
tapahtumien kokonaisjärjestys on kaikissa synoptisisissa evankeliumeissa sama.
Evankeliumit koostuvat perikoopeista eli yksittäiskertomuksista. Evankelistat ovat käyttäneet samoja kertomuskatkelmia (perikooppeja) joskus hieman eri yhteydessä.
Synoptisten evankeliumien synty: Ensin syntyivät Jeesuksen puheita -teos eli ns. Logia-lähde (= Q-lähde) sekä Markuksen evankeliumi.
Matteus käytti tehdessään evankeliumiaan lähteenään sekä Markuksen evankeliumia että Jeesuksen puheita -teosta. Myös Luukas käytti tehdessään evankeliumiaan lähteenään sekä Markuksen evankeliumia että Jeesuksen puheita -teosta.
Matteus ja Luukas käyttivät lähteenään myös Vanhaa testamenttia. Lisäksi heillä on ollut omia lähteitään jota ei ole tarkemmin eritelty.
Eräät uskonnolliset suuntaukset kuten mormonit ja Jehovan todistajat ovat tehneet evankeliumeihin omia lisäyksiä joita ei esiinny Raamatussa eikä niille ole löydetty luotettavia historiallisia perusteita.
Turust
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voitko mainita jonkin esimerkin, missä mormonit ovat tehneet muutoksia Raamatun evankeliumeihin? Minä en ainakaan ole asiasta tietoinen.....?
Esim.persoonallisella Pyhällä Hengellä ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista mitä oppia raamattu ei tue.Elias on Johannes Kastaja vaikka Johannes Kastaja sanoi itse kun häneltä kysyttiin,
"oletko sinä sitten Elias",johon hän vastasi "en".
Raamatussa puhutaan yhdestä Eliaasta mutta mormonit väittävät opin ja liittojen kirjan 27 luvun 6-9 jakeen perusteella että on kaksi Elias-
ta jne jne.
niihin liityvät toimitukset, kuten myös myöhemmät profeetat ja profetiat jotka eivät seuraa UT:n uuden liiton evankeliumia.
Tietystikään mormonit eivätkä muutkaan uskonnolliset suuntaukset eivät ole voineet muuttaa Raamattuun kirjoitettuja varsinaisia evankeliumeja. He ovat tehneet niihin ainoastaan lisäyksiä, eivätkä he opeta samaa evankeliumia siten kuin se Raamattuun on kirjoitettu.
MAP evankeliumiin kuuluu mm. Joseph Smithin tunnustaminen profeetaksi.
Ymmärsin aloituksesi väärin, eli odotin nimenomaan Raamatun kirjoituksiin tehtyjä muutoksia. Mutta profeetoista puheen ollen: Jesph Smith on ollut ihminen siinä missä vaikkapa Jesaja tms. Kenellä on oikeus sanoa kuka on profeetta ja kuka ei ole profeetta? Tiedän, että vastauksesi kuuluu: uuden profeetan sanojen pitää olla sopusoinnussa vanhan profeetan/profeettojen sanojen kanssa. Mutta kuka sanoo, että sen ensimmäisen profeetan sana on ollut oikeaa? Jos J. Smith on pystynyt luomaan noin paljon uskonnollisia oppeja omasta päästään, niin miksei joku vanhempi profeetta olisi pystynyt samaan?
Olen edelleen sitä mieltä, että henkimaailman asioissa kannattaa luottaa vain itseensä.
poikkeaa toisistaan MAP kirkon ja ns. periteisten kirkkojen välillä. Tämän avauksen alla tarkastelen asiaa nimenomaan teknillisistä lähtökohdista, en ota kantaa varsinaiseen uskoon. Omaan uskoonsa jokaisella tulee olla täydellinen oikeus. Uskoa ei voida osoittaa oikeaksi tai vääräksi.
Uudessa Testamentissa on keskeisintä Jeesuksen persoona, ja evankeliumit, jotka kertovat hänen elämästään ja tehtävästään. Vaikka evankeliumit eivät ole ensisijassa elämänkertoja vaan julistusta ylösnousseesta Vapahtajasta, on tärkeää ymmärtää, että Jeesus oli historiallinen henkilö, ei mielikuvituksen tuote.
Evankeliumien lisäksi Jeesuksesta on muutamia ulkopuolisten historiankirjoittajien sekä juutalaisten rabbiinien mainintoja Hänen historiallisuuttaan ei voida kiistää, mutta se, oliko hän Jumalan Poika, on kokonaan uskon alueeseen liittyvä kysymys, jota ei voidakaan todistaa. Evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes kertovat Jeesuksesta kukin omasta näkökulmastaan.
Kaikista evankeliumeista löytyy kuitenkin samat perusainekset: Elämänkerralliset tiedot, lähinnä 1-3 viimeistä vuotta sekä kärsimyshistoria. Teot, ihmeet ja puheet.
Tämä tarkoittaa sitä, että ns. kristilliset kirkot käsittävät evankeliumeiksi ainoastaan ne UT:n kirjoitukset jotka kertovat nimenomaisesti Jeesuksen elämästä.
Mormonit taas käsittävät evankeliumin huomattavasti laajemmin.
Osasinkohan vieläkään ilmaista itseäni ymmärrettävästi? Eli kysymys ei ollenkaan ole henkimaailman asioista vaan käsitteellisistä eroista ns. perinteisen- ja mormonikirkon välillä.
Turust
Sellaiseksi määrittelit avauksessa evankeliumin. On tosiaan ilosanoma se, että voimme pelastua Kristuksen sovituksen kautta ottamalla tuon sanoman vastaa uskoen, tekemällä parannuksen, tekemällä kasteen liiton syntien anteeksisaamiseksi ja ottamalla vastaa Pyhän Hengen kätten päällepanon kautta. Sen jälkeen meidän tulee pitää käskyt parhaan kykymmme mukaan. - Tämä on evankeliumi.
Evankeliumista on kirjoitettu Raamatussa. Matteus, Markus, Luukas ja Johannesa ovat kukin antaneet siitä pääpiirteittään samanlaisen kuvauksen. Kun evankeliumi palautettiin Joseph Smithin kautta, niin se oli sama evankeliumi, jota nuo synoptisten evankeliumien kirjoittajat kuvasivat, mutta josta sittemmin oli luovuttu sellaisena kuin sen oli tarkoitettu olla.
Matteus
Matteuksen evankeliumi (=Matt.) on ollut perinteisesti kristikunnan pääevankeliumi. Siksi se on evankeliumeista ensimmäisenä.
Matteus on keskittynyt erityisesti Jeesuksen puheiden kokoamiseen.
Juuri Matteuksen evankeliumissa on laaja, tunnettu ja arvostettu Vuorisaarna (Matt. 5-7). Vuorisaarnan vaativaa etiikkaa ovat arvostaneet monet, esim. kirjailija, pasifisti Leo Tolstoi ja Intian itsenäisyystaistelija, väkivallattoman vastarinnan toteuttaja Mahatma Gandhi.
Vuorisaarnalla on ollut ja on edelleen hyvin suuri merkitys länsimaisen kulttuurin kehityksessä.
Myös Joseph Smith on kopioinut vuorissaarnan Mormonin kirjaan, niine virheineen mitä myöhemmin on havaittu olevan ns. Kuningas Jaakon Raamattu käännöksessä.
Esimerkki Vuorisaarnan vaativasta etiikasta:
"Teille on opetettu: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta'.
Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.
Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.
Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin."
(Mt.5:38–40)
Matteus liittää evankeliumissaan tapahtumia hyvin paljon Vanhan testamentin kirjoituksiin. Kerta toisensa jälkeen Matteus osoittaa, miten asiat on ennustettu etukäteen VT:ssa. Matteus osoittaa juuri Jeesuksen VT:n ennustusten toteuttajaksi, ei siis Joseph Smithiä kuten mormonit opettavat.
Matt. on kirjoitettu 80-luvulla opetuskirjaksi juutalaisille ja kristityille.
Markus
Markuksen evankeliumi (=Mark.) on evankeliumeista vanhin ja lyhyin.
Mark: ta on usein luonnehdittu pitkällä johdannolla varustetuksi kärsimyshistoriaksi.
Markus tuntuu kiirehtivän evankeliuminsa tapahtumia eteenpäin. Hän käyttää evankeliumissaan usein sanaa "heti", esim.
"Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan" (Mk.1:12)
"He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta" (Mk.1:18)
"Jeesus kutsui heti heidät" (Mk.1:20)
"Heti sapattina Jeesus meni synagogaan ja opetti" (Mk.1:21)
"...ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle" (Mk.1:30)
"Tauti lähti miehestä heti..." (Mk.1:42)
Mark:ssa on korostus, jonka mukaan Jeesus monella tavoin pyrki estämään häntä koskevan tiedon leviämisen.
Esimerkiksi Jeesus opettaa kansaa vertauksilla, mutta ne selitetään vain opetuslapsille.
Näistä (ja eräistä muista) oudohkoista piirteistä käytetään nimitystä Markuksen messiassalaisuusongelma.
Mielenkiintoinen kysymys liittyy Mark:n loppuun. Mark. loppuu vanhimmissa käsikirjoituksissa nimittäin jakeeseen Mark. 16:8 eli sanoihin: "...sillä he pelkäsivät."
Onko Markus todella tahtonut evankeliuminsa loppuvan näin? Vai onko jossain aivan alkuvaiheessa repeytynyt Mark:sta sivu tai sivuja pois? Varmaa vastausta ei ole.
Nykyään Raamatussa on Mark:n lopussa lisäys, joka on lisätty hyvin varhaisessa vaiheessa. Lisäyksellä on selitetty, mitä tapahtui tyhjän haudan ja enkeli-ilmestyksen jälkeen.
Mark. keskittyy Jeesuksen persoonan kuvaamiseen.
Mark. on kirjoitettu Roomassa 60 / 70-lukujen taitteessa.
Mormoneilla on Jeesuksen kärsimyshistoriasta kovasti toisenlainen tulkinta, jossa ristin kuolemalla on vähäisempi merkitys.
Mark:n kirjoittaja on perimätiedon mukaan Johannes Markus, Pietarin apulainen (Apt.12:12)
Mark. on suunnattu ei-juutalaisille eli pakanoille.
Mark:n kreikankieli on hyvin yksinkertaista. Sanasto on suppea ja lauserakenteet yksinkertaisia.
Luukas
Luukas kirjoitti Luukkaan evankeliuminsa (=Luuk.) korkea-arvoiselle roomalaiselle Teofilokselle (Luuk. 1:1 - 4)
Luuk. on Luukkaan historiateoksen ensimmäinen osa (toinen osa on Apostolien teot).
Luukas on pyrkinyt tutkimaan asioiden historian tarkasti ennen teostensa kirjoittamista.
"Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on."
(Luuk.1:3-4)
Luukas korostaa evankeliumissaan erityisesti sitä, että Jeesus oli köyhien, syrjittyjen ja sairaiden auttaja. Juuri Luuk:ssa ovat rakastetut Jeesuksen vertaukset laupias samarialainen(Luuk.10:25-37)ja tuhlaajapoika (Luuk.15:11–32)
Johannes
Johanneksen evankeliumi (=Joh.) poikkeaa voimakkaasti muista, eli ns. synoptisista evankeliumeista.
Joh. alku on hyvin erilainen muihin evankeliumien alkuihin verrattuna: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla."
Joh.1:1-3)
Ortodoksit kutsuvat Johannesta Johannes-teologiksi.
Joh. onkin teologinen evankeliumi, joka esittää tulkinnan Jeesuksen olemuksesta ja tehtävästä.
Johannes käyttää evankeliumissaan kreikkalaisen filosofian termejä, esim. "Logos" = Sana.
Joh. sisältää paljon Jeesuksen "minä olen" -sanontoja, esim.
"Minä olen elämän leipä" (Joh.6:35)
"Minä olen maailman valo" (Joh.8:12)
"Minä olen hyvä paimen" (Joh.10:11,14)
"Minä olen tie, totuus ja elämä" (Joh.14:6)
Joh. on kirjoitettu 90 / 100-luvulla Efesossa.
Perimätiedon mukaan Joh:n kirjoittaja olisi Johannes, Jeesuksen opetuslapsi. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä.
Pysyttelevätkö mormonit edellä mainitussa Raamatun evankeliumissa siihen mitään lisäämättä?
Minä en ole puhunut kenenkään luopumisesta, en liioin oikeasta tai väärästä evankeliumista vaan ainoastaan siitä, että mormonien opettama evankeliumi poikkeaa ns. periteisten kirkkojen evankeliumien opetuksesta. Miksi tämä asia on vaikea keskusteltavaksi?
Mikä tarve mormoneilla olisi omaan kirkkoonsa mikäli heidän evankeliumi käsityksensä olisi sama muiden kirkkojen kanssa?
Selvää on myös että UT:n evankeliumin mukaan Melkisedekin pappeus jää yksin Jeesukselle.
Kaiken kaikkiaan Mormonin kirjan painotukset poikkeavat kovasti UT:n evankeliumeista.
Toistan, etten ole väittänyt MAP evankeliumia vääräksi. Olen ainoastaan tehnut vertailuja sen välillä mitä ns. kristilliset kirko ja toisaalta mormonit käsittävät evankeliumeilla.
Virheelisesti odotin mormoneiden osallistuvan positiivisessa hengessä tähän vertailuun. Valitan, että vastoin odotuksiani huomaan sohaisseeni kusiaispesää. Kuinka kykenette elämään aivan kuin karhut, silloin kun ne herätetään pesästään kesken talviunien?
Minä taidan nyt loukkaantua. Kirjoitin tuonne väliin pahasta ripulistani. Huomasitteko sitä?
Turust
Mitään eroa alkuperäiseen Kristuksen evankeliumiin ei MAP-kirkossa ole. Ei liioin ole perusteltavissa, ettei apostoleilla olisi ollut Melkisedekin pappeutta. Lain muuttuessa muuttui myös pappeus. Siispä Kristuksen alkukirkkoakin johdettiin toisella pappeudella kuin Aaronin pappeudella.
Sitä johdettiin ja johdetaan nytkin Melkisedekin pappeudella. Tuo pappeus oli aikaisemminkin kirkon johtajilla, mutta Mooseksen lain tultua tapahtui pappeuden muutos. Kristus palautti kirkolle Melkisedekin pappeuden. Hän ei ollut historian ensimmäinen ja ainoa Melkisedekin pappeuden haltija.
Taitaa olla toispuolt jokkee...
Evankeliumimme on aivan sama kuin mikä Raamatussa on. Evankeliumi on käsittääkseni ilosanoma Jeesuksen Kristuksen meidän edestämme tekemästä työstä.
Pappeus kuten muukin kirkon johtoon kuuluva asia EI ole evankeliumia vaan sen levittämisen työväline sekä Kirkon johtamisen työväline. Sitä paitsi ovathan pappeus ja kirkon johtamisen esikuva annettu juuri evankeliumeissa.
Olen samaa mieltä exmoron kanssa ... etenkin profetioista.
Raamatun evankeliumeista sellaistakaan kohtaa jossa Jeesus olisi kutsunut opetuslapsia uudella mantereella. Mormonin evankeliumissa heistä puhutaan ja ainakin yksi on nimeltä mainittu.
Eikö tämäkään sinusta poikkea UT:n evankeliumeista?
Tiäräks Nenada, et mää ole tosi kauhian paljo hämmästyny. Kui sää sit ole ollenka lähteny sinne mormonitte kirkko, jolte evankeljumeis on mittä ero.
Katos kalsonkeihis, ei tarvit sanno mitäs näi. Mää kysy vaa, et onk see Uure testamenti evankeljumi mikä kerto Jeesuksest? Häh?
Kaikel rakkaurel Turust
Kyllä Kristus varsin selvästi viittasi siihen, että hän ilmoittaa itsensä myös muille Israelin heimoille kuin juutalaisille.
ilmoittanutkin muille lampaille: raamatusta voimme ihan kaikki tulla tietämään evankeliumin eli Jumalan tahdon ilmoituksen.
ei j. smithin olisi siis uutta uskontoa tarvinnut perustaa, jotta tuo Jeesuksen sana olisi saatu toteen näytetyksi.
joskus sitä ihmettelee, miksi Jumala sallii ihmisen poiketa Sanastaan niinkin paljon, kuin mormonin kirja poikkeaa.
toistaa, ettei Kristusta lähetetty muiden kuin Israelin heimojen luo. Pakanoiden eli ei-israelilaisten luona saarnaaminen alkoi vasta Kristuksen poismenon jälkeen. Kristus ilmestyi vain Israelin kadonneiden sukukuntien keskuudessa (Matt. 14:24).
sattuneesta syystä Jeesus lähestyi ensin juutalaisia, mutta kuten tuosta heittämästäsi raamatunpaikasta voidaan todeta, hän kohtasi myös pakanoita.
kaananilaisen naisen tyttären parantamisen jälkeen Jeesus äityi parantamaan koko joukon kansaa. tuskinpa Hän teki suuren kansan joukon keskellä (matt.15:30-) ihmeitä vain juutalaisten kohdalla.
mutta joka tapauksessa.. Jeesus ei ole ilmestynyt luineen ja lihoineen amerikan mantereella oleville lampailleen.
-----> tuo ilmaisu "kadonneet" kun ei tarkoita esimerkiksi sitä, että joku joukkokunta olisi joskus lähtenyt seikkailemaan israelista ja ikäänkuin kadonnut!!!
oli poikkeus. Aluksi Kristus pyrki estelemään häntä, mutta tuon naisen uskon vuoksi armahti häntä. Kristus ei ilmestynyt eikä toiminut tuota poikkeusta lukuunottamatta muiden kuin israelilaisten keskuudessa.
Sinä et tiedä, kenelle Kristus on ilmestynyt. Raamatun mukaan hän ilmestyi myös muille "lampailleen", joilla tarkoitettiin vain israelilaisia eli Jaakobista lähteneitä heimoja. Raamattu kertoo, että monet israelilaiset heimot lähtivät pohjoisiin maihin. Jer. 3:18 mukaan he (Juuda ja Israel) tulevat yhdessä pohjoisesta maasta.
ei sitten ollenkaan! esimerkiksi sadanpäämies, josta puhutaan mm. matteuksen 8. luvussa ei ollut juutalainen, kohtasi Jeesuksen hyvin voimallisesti, kun JEESUS VIERAILI HÄNEN KODISSAAN.
sinäkään et siis tiedä, kenelle kaikille Jeesus ilmestyi opettaessaan ja parantaessan ihmisiä mm. rannikkoseudulla, joilla asusteli pakana pakanan perään.
otahan selvää, mitä Jeesus tosiaan tarkoitti puhuessaan "kadonneista lampaista". se kun ei estänyt häntä ilmestymästä pakanalle pelastukseksi.
yksityisten ihmisten kohdalla. Tuossa kanaanilaisen naisen tapauksessa mainitaan erityisesti hänen kuulumisensa ei-isralilaisiin. Täten oli tarkoitus osoittaa, että Kristus oli lähetetty vain Israelin heimojen pariin. Yksittäiset ihmiset eivät vielä muodosta heimoa.
myönnä nyt vaan, että poikkeuksia oli hyvinkin paljon. Jeesus kohtasi kansaa tuhannittain kerralla ja joukossa oli aina myös pakanoita.
mutta miksi Jeesus kuitenkin selosti nyt noin suureen ääneen tuota "kadonneitten lampaiden luo menemistään"?
evakeliumien suhteen hivenen hidas. Minä kuietnkin olen luottavainen hänen mahdollisuudetaan jonkinkaiseen pelatukseen ainakin kiirastulen kautta, koska hän muutoin on hyvinkin mukava poika.
Minä arvelen, että hänen vaimonsa kirjoitti temppelikeikan aikana muutaman viestin. Mukava ihminen hänkin on. Sain kyllä käsityksen, että hänkin on sekaantunut mormoni uskoon.
Turust
tuon saman "hitauden" olen minäkin pannut merkille.
olisi mukavaa saada häneltä vastausta myös tähän "kadotettu heimo" -kysymykseen. asia kun ei ole ihan niin, kuin mormonit ovat sen "ymmärtäneet".
Nyt män kielten opiskeluks!
Evankeliumilla ymmärrän sanomaa EN sen ulkoisia puitteita. 3 Nefi toistaa Raamatun evankeliumin erinomaisesti pähkinän kuoressa ja selvemmin, kuin Raamattu. EI Evankeliumi EI eroa Raamaatun evankeliumista.
Kaikki 12 Mormonin kirjan apostolia on mainittu nimeltä.
Liityin koska uskon luopumuksen olleen ja että Jumala on jälleen perustanut alkuperäisen kirkkonsa maan päälle!
Kirkon jota johtaa Profeetta aivan kuten ennenkin Apostolien auttamana.
Kyllä "Uure testamenti evankeljumi"... kertoo Jeesuksesta! Höh!
Ja niin kertoo Mormoninkirjakin! Aivan samasta Jeesuksesta ainoan Jumalan ja Mrian pojasta, joka kuoli jotta meillä olisi elämä ja anteeksiantamus.
Kaikki rakkaus kuuluu tuolle toiselle puoliskolleni ja Jumalalle, mutta eiköhän siitä riitä hieman Åboonkin.
viestisi lämmittävän sydäntäni. Jatka samaan malliin niin sopumme jatkuvuus on taattu.
Turust