Täällä on taas mukavan kuuman kostea tunnelma muutamassa miekkailussa uskikset vastaan järkevät olennot. Pari asiaa tuossa pistää silmään hyvinkin, ja kysyisin siis seuraavia
Jos Jumala ja luomistaru ovat totta, niin miksi
1) ensinnäkin kaikkivaltias Jumala ei kerralla tehnyt valmista. (Katsoiko Jeesuksesta sokeutuneet esim. parina viime sunnuntaina tullutta discoveryn Ihmeellinen maapallo dokumenttia, jossa mainiosti ja havainnollisesti selitettiin geologian perusilmiöitä, laattatektoniikkaa, laattaliikuntoja ja geologista ajanmääritystä???) Nyt edelleekin luonnossa tapahtuva 'luominen' (myöskin tuhoaminen)ilmenee koko ajan ja jättää jälkiä maapalloon, syntyy uutta maa-ainesta ja tätä 'luomistapahtumaa' voidaan seurata pitkille ajanjaksoille. geologisten ja fysikaalisten ajanmääritysmenetelmien puitteissa miljooniin ja miljardeihin vuosiin. Miksi siis kaikkivaltias korjailisi työtään jatkuvasti?
2) miksi vastaavasti uusia kasvi/eliölajeja syntyy ja vanhoja kuolee. Sadistinen sika Kaikivaltias siis päättää että te ette olekaan mitä halsuin joten tuhoutukaa... Ja edelleen kyseinen Fasisti luo uusia koekaniineja itselleen.
3) Miksi kummassa merien pohjissa ihmiselle elinkelvottomissa paikoissa on syntynyt omia kemosynteesillä eläviä lajejaan, joita ihminen ei ilman tieteensä ja teknologiansa luomia apuvälineitä koskaan pääsisi omin silmin todentamaan. Etenkin Jos kerran Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja halusi raamatun sanojen mukaisesti ihmisen levittäytyvän kaikkiallle ja käyttävän luontoa. Miksi siis turhat eliöt ja jutut vastaavissa paikoissa? Onko Jumala huumorintajuinen pikku jekkuilija, joka halusi pimittää kellariinsa oman pikku farmin hassuja otuksia? Vai sikiävätkö nämä blacksmokerien naapurit kenties helvetistä?
Huomioidaanpa vielä, että nämä teknologian ja tieteen luomat apuvälineet ovat samojen tiedemiesten ja teknikoiden kehittelemiä, kuin jotka tekevät maapallon iänmäärityksiä ym. Nämä apuvälineet ja laitteet perustuvat samoihin fysiikan ilmiöihin ja voimiin, joilla esim. maapallon ja maailmankaikkeuden iät määritellään. Miksi ne (avaruussukkulat ja lentokoneet, hiukkaskiihdyttimet, syvänmeren tutkimuskapselit jne.) ovat toimivia, jos samaiset tiedemiehet erehtyvät tyystin kaikessa maapallon syntyä ja sen ikää koskevissa kysymyksissä ja tutkimuksissa? Miksi kaikkivaltias jumala ei kerralla luonut näitä välineitä ihmisille käytettäväksi? Vai ovatko ne peräisin hiilikellarin valtiaalta?
4) Raamatussa kerrotaan usein jumalan töistä ihmisten keskuudessa, on tulivaunuja, on ihmeitä ja aktiivista puuttumista ihmisten toimiin. Onko Kaikkivaltias kyllästynyt pikku lemmikkiensä seuraamiseen ja siirtynyt lomailemaan universuminsa toiselle laidalle kenties luomaaan uutta koepalloa? Eihän kyseinen sadistisika vaivautunut edes kertomaan meille että maailmankaikkeutta riittää vielä ihmissilmän havaintokyvyn ulkopuolellekin. Eikö raamatun luomiskertomus olekaan Jumalan sanaa, jolloin joko Jumala a) ei itsekään tiennyt laajentavansa maailmankaikkeutta kun ihminen keksii keinoja nähdä pidemmälle taivaankannen toiselle puolen tai b) piti omia luomiaan niin tyhminä, etteivät nämä koskaan saisi totuutta selville paljon laajemmasta totuudesta, vai onko Raamattu kenties sittenkin ihmisen kirjoittamaa tarun ja kuvitelman ja triviaalitotuuksien summaa, ilman minkäänlaisen Jumaluuden osuutta sen syntyyn? kohtaan a) lisään edelleen kysymyksen, miksi omnipotentti puuhastelija ei kerralla tehnyt valmista?
5) Jos jumala kerran ilmestyy uskovaisille jatkuvasti ja tekee ihmeitä uskovaisille, eikö ilmiö ole täysin rinnastettavissa esim ufoihin, joita näkevät ja kokevat vain tietyt harvat ja valitut??? Voinko olettaa että ufot ovat myös jumalia? Miksi Jumala ei 'vanhojen hyvien aikojen' tapaan voi kumota typeriä vastaväitteitä olemassaolostaan ilmestymällä koko maapallon väelle kerralla ja näin vahvistaa olemassaolonsa?!
Ja lopuksi väitän että hengessään heikko uskovainen on olento, jonka on vaikea hyväksyä oma mitättömyytensä osana luontoa. Tästä todistaa kyvyttömyys hyväksyä muita mahdollisuuksia kuin persoonallinen luoja jumala, joka valvoo ja vahtii, ja tekee ihmeitä ym. Uskovaisen itsekeskeistä maailmaa pönkittää toiset uskovaiset ja Raamatun ja muiden uskonkappaleiden selitykset ihmisen erikoisasemasta, Jumalan luomana valittuna. Siksi lienee turha selittää uskovaiselle esim. geologisia aikajaksoja, koska uskis elää vain omaa pikku itsekeskeistä Jumalansa luomaa todellisuuttaan, jossa ei ole sijaa paljon muulle, kuin uskikselle uskomuksineen. Uskovainen luulee olevansa jotain ainutlaatuisen erikoista ja omassa loisteessaan ja armossaan ei näe sädekehänsä kirkkauden ulkopuolelle. Ja tätä harhaista kuvitelmaa omasta ylivertaisuudesta osana luomakuntaa uskis tukee käsityksellään, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Siksi siis maailman valtava miljardien vuosien ikä ei koskaan voi mennä jakeluun uskovaiselle, joka ei halua olla mitätön kärpäsen paska ajan valtameressä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
...palstallehan on nyt kirjoittanut ihka oikea "atsis" (huom! uskoksen vastakohta). Atsis katselee näköjään uskovaisten maailmaa melkoisen pitkän ja kapean putken läpi. Atsis ei selvästikään huomaa, että "uskikset" eivät läheskään kaikki ota maailman luomisteoriaa yms kirjaimellisesti, vaan kuvainnollisesti. Kyllä minäkin itseni ennemmin "uskikseksi" luen kuin atsikseksi, ja silti viittaan kintaalla maailman luomiskertomuksille ja ihmisen luomiselle Raamatun mukaan. Esitetäänpä atsikselle pari perustavaa laatua olevaa kysymystä:
1. Mitä aine on?
2. Miten munasolusta ja sikiöstä kasvaa ihminen tai muu eläin?
3. Mistä maailmankaikkeus syntyi ja miksi?
Vastaappa nyt vaikka noihin ennen, jos olet sitä mieltä, että maailmassa ei ole mitään "selvittämätöntä". Minäkin pidän "sokeita" uskovaisia suunnilleen yhtä tyhminä kuin "sokeita" atsiksia ;-)
sillä, jos Jumalaa ei olisi, ei olisi tarvetta kieltää Hänen olemassa oloaan.
En ole koskaan tavannut yhtäkään ateistia, kuka on 100% varma, ettei ole minkäänlaista Jumalaa tai korkeempaa voimaa sekoittamassa pakkoja maailmankaikkeudessa.
Melkoista logiikkaa tuokin...
on!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!