aikaperspektiivi

huomioonottaen

Pettymyksekseni saatoin huomata, että jälkiviisastelulle ei löydy täältä Suomi24:sta omaa keskustelufoorumia.
Historian tieteenalaan liittyvää aikaperspektiiviä tekosyynä käyttäen yritän näin ollen esittää kysymykseni tällä palstalla:

Mikä voisi arvionne mukaan olla merkittävin yksittäinen sota tai kriisi aikajänteellä 1700-1899, joka toisinpäin ratketessaan olisi eniten muuttanut nykypäivää?

7

553

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on pitkän harkinnan jälkeen ykkössuosikkini. Etelävaltioiden voitto olisi tarkoittanut niiden itsenäistymistä eikä USAta nykymuodossaan olisi syntynyt. Sisällissotahan alkoi etelävaltioiden julistauduttua itsenäisiksi. Tynkä-USA (Pohjoisvaltiot) ja Konfederaatti (Etelävaltiot) olisivat kilpailleet Pohjois-Amerikan hegemoniasta eikä niillä olisi ollut kiinnostusta tai mahdollisuuksiakaan puuttua Euroopan kriiseihin. USA muovasi eniten 1900-lukua ja nousi maailman ainoaksi supervallaksi.

      • huomioonottaen

        Huomionarvoinen skenaario, johon liittyen joitakuita jatkokysymyksiä (ihan näin heittämällä):
        Lähtökohtana oletetaan, että tapahtumat samanaikaisesti Euroopan puolella olisivat kulkeneet pääosin entisellään 1900-luvulle tultaessa:

        - Olisiko ensimmäisen maailmansodan tulo viivästynyt? Mistä syystä, missä muodossa ja milloin se todennäköisimmin olisi toteutunut? Edellisestä ratkaisusta riippuen mm: Olisiko Saksa voittanut, olisiko kommunismin palo tukahtunut lähtökuoppiinsa? Natsismi?
        - Edellisistä ratkaisuista riippuen: Mikä voisi olla todennäköisin syy toiselle maailmansodalle, millä varustuksella, milloin?
        Missä mentäisiin, Euroopassa, Amerikassa, Kaukoidässä, Suomessa?


      • Tapio Rautalapio

        Mielenkiintoinen pointti liittyy tuohon Konfederaation voittoon sikäli, että sehän olisi merkinnyt orjatalouden jatkumista Amerikan mantereella? Miten pitkälle 1900-luvulle tämä etelävaltioiden talouden sisäänrakennettu heikkous olisi voinut jatkua? Jos Pohjoisvaltioiden olemassaolo olisi jatkunut, olisi pakolaisuus rajan yli varmaankin lisääntynyt. Etelävaltioiden väestösuhde olisi kuitenkin kääntynyt siten että mustat olisivat enemmistö.

        Toinen kysymys liittyy sodan lopputulokseen: Pohjoisvaltiot olivat materiaalisesti ja ihmismäärältään ylivoimaisia. Jos Etelä olisi kuitenkin voittanut olisiko sota päättynyt rauhantekoon vai jatkunut jonkinlaisena sissisotana?

        Jos Konfederaatio olisi voittanut, se olisi todennäköisesti käynyt 1800-1900 lukujen vaihteessa heikentyneen espanjan Karibian omistusten kimppuun ja Kuuban sota olisi saanut toisenlaisen ilmeen. Olisiko tuossa tilanteessa Englanti tyytynyt katselemaan sivusta kilpailevan Konfederaation vaikutusvallan leviämistä Karibiassa ja mahdollisesti etelämmäksikin. Tuskin vain. Espanja-Englanti liittoutuma olisi ollut hyvinkin mahdollinen vaihtoehto ja Pohjoisvaltioilla olisi ollut taas tilaisuutensa.


      • touhuamista

        Minusta tuntuu, että etelä- ja pohjoisvaltioiden sodalle ei oikein voi ajatella toisenlaista päätöstä kuin pohjoisen voitto. Voimasuhteet olivat niin vahvasti pohjoisen eduksi, että tilanne muistuttaa jopa Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon 1941. Toisaalta eroja tuohon Saksa-NL pariin on ja olennaisin on se, että etelävaltioilta puuttui täysin keskitetty strategia ja sodanpäämäärät. Etelän armeijat toimivat itsenäisinä yksikköinä yhdistyen vain muutamassa harvassa tilanteessa, vaikka etelän ainoa toivo olisi ollut päästä niskan päälle jossakin ratkaisevassa taistelussa. Pohjoisvaltioilla taas oli käytettävissään lähes rajaton miesmäärä etelään verrattuna, pohjoisella itseasiassa olisi ollut varaa sotia kuten etelä soti, itsenäiset yksiköt olisivat voineet touhuta omiaan.


      • Yhdysvaltain vapaussota? Jos Iso-Britannia olisi voittanut sen, ei olisi tullut minkäänlaista USA:a, ei Etelää, ei Pohjoista.


      • olla kyllä
        Jaakko_Sivonen kirjoitti:

        Yhdysvaltain vapaussota? Jos Iso-Britannia olisi voittanut sen, ei olisi tullut minkäänlaista USA:a, ei Etelää, ei Pohjoista.

        jäljillä: Ranskan vallankumouskin otti paljon Amerikan vapaussodasta. Olisko tullut sitäkään?


    • Vaka Vanha

      Jos Napoleon olisi voittanut, niin me kaikki puhuisimme toisena kielenä Ranskaa eikä Ruotsia ...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      114
      7809
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      132
      3149
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      161
      2025
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      80
      1779
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      147
      1659
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      180
      1597
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      136
      1268
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      924
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      64
      866
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      814
    Aihe