Steinerkoulusta

Totuus Steinerkoulusta
Kirjoittanut: Entinen oppilas 5.5.2006 klo 13.49

Kokemukseni Steinerkoulusta lähestyy farssia. Opettajana oli Snellman -korkeakoulun käynyt täysin epäpätevä henkilö. Kyseinen opettaja oli lisäksi kovan luokan kristiyhteisöläinen, ja hänen tapauksessaan uskonnolliset ainekset sekoittuivat opetukseen vahvasti. Biologian tunnilla puhuttiin sieluista ja hengistä ja milloin taas kerrottiin muinaisen Zoroastrianismi -uskonnon taruja pikkulapsille historiallisina faktoina. Osa luokkalaisistani on jo asioita unohtanut, kun olen heidän kanssaan jälkikäteen keskustellut. Itse muistan asiat kuitenkin selkeästi, ja monille muillekin ne palaavat mieleen, kun keskustelemme menneistä.

Kyseinen ihminen teki meidän oppilaiden elämästä yhtä helvettiä koko kouluajan. Monet eivät oppineet lukemaan ennen kuin siten, että vanhemmat palkkasivat opettajan tietämättä lapselleen yksityisopettajan. Minä olin siitä onnekas, että osasin lukea jo ennen kouluun menoa.

Kamalinta lapsen näkökulmasta oli se, että vanhemmat eivät halunneet uskoa, että mukavalta vaikuttava aktiivinen opettaja oli oppilaidensa edessä ilkeä, ja kohteli oppilaita epäasiallisesti. Hän sai totisesti lapset tuntemaan olonsa ahdistuneeksi.

Tämä sama opettaja, joka oli hädin tuskin itse läpäissyt ylioppilaskirjoitukset, opetti luokkaa aina yhdeksänteen luokkaan saakka. Minä olin siinä mielessä onnellinen, että pääsin piinasta jo yläasteen alkupuolella. Tavallisessa koulussa saadun laadukkaan opetuksen ja runsaan tukiopetuksen turvin olen sittemmin pärjännyt elämässä varsin hyvin. Yhtä hyvin ei ole muille luokkalaisilleni käynyt. Osa heistä on alkoholisoitunut ja työttömänä.

Steinerkoulussa on myös kohtalaisen hyviä opettajia, jotka ovat normaaleita evankelisluterilaisia ihmisiä. Joukossa on myös useampia Steinerin perustaman uskonnon edustajia kristiyhteisöläisiä, jotka uskovat mitä eriskummallisimpiin asioihin. Lisätietoa esim uskontojen uhrien tukisivulta. http://www.uskontojenuhrientuki.fi/steiner.html#
Ensimmäisillä luokilla myös tämä kristiyhteisöläinen opettajamme opetti meille uskontoa, sillä silloin hän oli vielä nimellisesti evankelisluterilainen.

Snellman -korkeakoulusta valmistuneet opettajat eivät ole missään nimessä yhtä päteviä, kuin oikean yliopiston käyneet opettajat. Jo pelkästään se, että ko. oppilaitokseen on naurettavan helppo päästä opiskelemaan, takaa sen, että opettajaksi haluavien taso ei ole sama, kuin oikeissa yliopistoissa. Äskeinen pätee siis ala-asteen opettajiin. Yläasteen opettajat ovat peruskoulussa oman alansa maistereita. Uskooko joku tosissaan, että Snellman korkeakoulun käynyt yksi ja sama ihminen, olisi pätevämpi opettaja, kuin maisterien joukko peruskoulussa?

Lisäksi Steiner ei ollut kasvatustieteilijä. Hänen näkemyksensä kasvatuksesta perustuivat hyvän Karman keräämiseen, temperamentteihin ja muihin okkultistisiin/salatieteellisiin harhakäsityksiin. Steiner tosin itse kielsi näiden asioiden opettamisen lapsille, ja tätä kieltoa oma opettajani rikkoi. Kuitenkin Steinerin kasvatuksen liittyvien virheellisten käsitysten taustalla ovat salatieteet ja okkultistiset uskomukset. Lisäksi näistä uskomuksista kumpuaa Steinerpedagokia, jonka pohjalta opetussuunnitelmat laaditaan. Asiasta on valmistunut myös puolueeton väitöskirja, joka löytyy osoitteesta: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kay/kasva/vk/ehnqv ist/mitenant.pdf

Miettikää vanhemmat kaksi kertaa, ennen kuin laitatte lapsenne Steinerkouluun. Jos lapsenne on Steinerkoulusssa, kysykää häneltä, että haluaisiko hän tavalliseen kouluun. Jos vastaus on kyllä, älkää epäröikö vaihtaa koulua!

Joistain steinerkouluista oppilaat kirjoittavat pääsääntöisesti varsin hyvin sanoin ylioppilaaksi. Mielestäni tähän on yksinkertainen selitys: He käyvät vuoden enemmän koulua kuin muut. Tämäkin aika on vuosi hukkaan heitettyä aikaa. Samalla näille nuorille opetetaan Eurytmiää ja muuta huuhaata. Esimerkiksi Lahden Steinerkoulusta eräänä vuonna 40% oppilaista reputti ylioppilaskirjoitukset.

Minulle on aivan turha kenenkään antroposofin tulla puolustelemaan kyseistä koulua. Minulta on viety ja pilattu elämästäni monta vuotta lapsuudesta. Antakaa ne minulle takaisin, ja tulkaa vasta sitten puolustamaan kantaanne! Kamalaa on, että steinerilaiset johtivat vuosia harhaan hyvää tahtovia ja rakastavia vanhempiani. Heille ei kerrottu taustalla vaikuttavasta okkultismista, ei ankarasta ahdistavasta kurista, eikä huuhaasta, jota meille pikkulapsina syötettiin.

Voitte kuvitella, että nykyään suhtautumiseni kristiyhteisön okkultistisiin oppeihin, antroposofian näennäistieteelliseen huuhaa -metodiin ja Steinerkouluun ylipäätään ei ole kovin positiivinen. Vasta nyt, vuosien jälkeen, pystyn välillä olemaan ajattelematta onnetonta kouluaikaani. Päivä jolloin pääsin oikeaan kouluun; pois Steinerkoulusta, on yhä elämäni onnellisin tähänastisista.
92129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toit esille tärkeän asian. Todentotta, totuutta steiner"kouluista" pitäisi oikeasti kuuluttaa kaikkialle ja valistaa huijauksen vaarassa olevia vanhempia siitä, mistä asiassa on kyse.

Äänestä

Totta kirjoitit! Vanhempi lapsistani oli neljä vuotta ja nuorempi yhden vuoden ala-astetta steiner-koulussa. Onneksi kiinnitin huomiota lasten koulumenestykseen(tai puutteelliseen menestykseen) ja kävin useasti seuraamassa tuntiopetusta. Havainto oli yllättävä-erityisopetusta tarvitsevat veivät ajan "opettajalta", kurinpito ylipäätään puutteellista ym.
Lapset siirtyessään "tavalliseen"peruskouluun, saivat tukiopetuksen,opettajan ammattitaidon ja kotona saadun tuen ja rohkaisun myötä ikäisensä kiinni kahden lukukauden kuluttua. Joskus lapset ääneen sanovat että:" ei enää ikinä steinerkouluun, kun ei siellä mitään oppinut!"
On kumma, ettei tähän höpötykseen puutu Koulutoimi ja muut viranomaiset. Tämä loppujen lopuksi on koko kansamme yhteinen asia, miten lapsiamme kasvatamme.

Äänestä

Kirjoitit varmasti asiaa. Oma mielipiteeni on että Uskontojen uhrit ry- ryhmä ja kaiken maailamn skepsikset tietää oikeasta Rudolf Steinerista tasan yhtä vähän kuin nykypäivän steinerpedagogit kouluissa! Näin se vaan on.Eli paskaa tulee joka tuutista. Jokainen haluaa ihmisen hallintaansa!

Äänestä
  • Steiner-koulun opet koulutetaan Snellman-korkeakoulussa ja kyllä siellä Steineria luetaan ja luentoja kuunnellaan niin että heikompia hirvittää. Snellusta tulee ulos steinerilaisessa mankelissa litistettyjä Steiner-uskonkiihkoilijoita joitten karmallisena tehtävänä on kasvattaa uudet sukupolvet arkkienkeli Mikaelin sotilaiksi.
    Steinerilaisten oma kirkko on Kristiyhteisö (saanut virallisen aseman Suomessa v.-69)mutta opet jäävät muodollisesti ev.lut. kansankirkkoon jotta saisivat opettaa Steiner-koulussa uskontoa.

    Steinerilaisuus on täynnä maagista ajattelua ja okkultismia, josta ei lapsille ole enää pikä matka wiccaan, noituuteen, shamanismiin ja hyvin vahingollisiin mustiin kultteihin.

    Äänestä

  • Snellun käynyt kirjoitti:

    Steiner-koulun opet koulutetaan Snellman-korkeakoulussa ja kyllä siellä Steineria luetaan ja luentoja kuunnellaan niin että heikompia hirvittää. Snellusta tulee ulos steinerilaisessa mankelissa litistettyjä Steiner-uskonkiihkoilijoita joitten karmallisena tehtävänä on kasvattaa uudet sukupolvet arkkienkeli Mikaelin sotilaiksi.
    Steinerilaisten oma kirkko on Kristiyhteisö (saanut virallisen aseman Suomessa v.-69)mutta opet jäävät muodollisesti ev.lut. kansankirkkoon jotta saisivat opettaa Steiner-koulussa uskontoa.

    Steinerilaisuus on täynnä maagista ajattelua ja okkultismia, josta ei lapsille ole enää pikä matka wiccaan, noituuteen, shamanismiin ja hyvin vahingollisiin mustiin kultteihin.

    Steiner joutu jo eläessään kaikenlaisen vihan kohteeksi joten ei ihme että se jatkuu myös nykypäivänä. Mut ei haukku haavaa tee:) Ja tohon edelliseen vielä että samanismi ei välttämättä tarkoita mitään mustaa tai pimeää! Nää jutut juontaa siitä et voima pelottaa aina ja siksi sitä vastaan halutaan hyökätä...

    Äänestä

  • totatota kirjoitti:

    Steinerin ajattelu on gnostilaista, ja siinä vallitsee dualismi hyvän ja pahan välillä. Lukemattomista demoneista ajattelun keskiössä ovat Lucifer ("Valon tuoja") ja muinaispersialaisten Ahura-Mazda eli Ahriman eli saatana. Kaikkein pahin demoni on aurinkodemoni eli Sorat.

    Steinerilainen poliittisestikin sovellettu uskonto on lähinnä luciferiaanista.

    Luciferianistit tulkitsevat satanismiin liittyviä myyttejä ja riittejä teologisesti ja pitävät pahaa yhtenä hyvän aspektina. Pahuus siis toimii suuremman hyvän edesauttajana. Luciferianistisessa ajattelussa on vaikutteita gnostilaisuudesta, manikealaisuudesta ja teosofiasta. Steinerismi on yksi teosofian haara.

    Steinerin "teologiassa" maailmassa vaikuttaa kolme suurta kosmista hallitsijaa: Kristus, joka edustaa moraalia, rauhaa, rehellisyyttä ja rakkautta; Saatana, joka edustaa nautintoja, intohimoja ja irstailuja; ja Lucifer, joka edustaa sotaa, maallista valtaa, diktatuuria ja liiketoimintaa.

    Steinerkoulun perusfilosofia on kaukana suomalaisesta kristillisyydestä.

    Äänestä

Olen tustustunut moniin Steiner-koulun käyneisiin ja koululaisten vanhempiin.

Harmittaa todella paljon, että en aikanani itse saanut käydä Steiner-koulua.

Käytännössä se toki olisi ollut mahdotontakin, koska lähimpään Steinerkouluun oli matkaa tuolloin satoja kilometrejä.

Sain olla kotikyläni kahdessakin pienessä kyläkoulussa (nyttemmin lakkautetuissa) ja sen jälkeen sitten kuntakeskuksessa isommassa koulussa ja lukiossa.

Kyläkoululla on ehdottomat hyvät puolensa, mutta opetusmenetelmissä oli karmeitakin virheitä. Yksi pahimmista oli jokaisen itsensä tekemä paperista leikattu kukka, jota opettaja nosti sivutaululla ylöspäin lukutaidon edistymisen myötä.

Eihän minulla itselläni sen kanssa sikäli ongelmia ollut, että luin sujuvasti jo nelivuotiaana, mutta silti kieltäydyin ylinäyttelemästä lukiessani, kuten eräät (mm. opettajan oma tyttö), joiden kukan yläreuna oli kaksi senttiä taulun yläreunan yläpuolella, minulla ja monilla vain yläreunan tasalla.

Hirveää se oli niille, joiden kukat olivat taulun alareunassa, eivätkä koskaan nousset ylös.

Samanlainen tahti jatkui (ilman kukkia) kolmannella ja neljännellä luokalla toisessa koulussa toisen opettajan johdolla. Yhden kaverin tulevaisuus tuhottiin viimeistään koulussa. Hänellä oli juopotteleva isä, joka tosin kuoli pojan ollessa n. 9 vuotias, mutta äitikin oli juoppo, joten ongelma ei hellittänyt. Lopulta hänet siirrettiin sijaisperheeseen samalle kylälle.

Tuo mies on ollut koko aikuisikänsä eläkkeellä, vaikka mitään fyysistä rajoitetta ei ole eikä hän ole apukouluunkaan joutunut, vaan suoritti normaalin koulun, joka tuhosi hänen elämänsä.

>Minulta on viety ja pilattu elämästäni monta vuotta lapsuudesta. Antakaa ne minulle takaisin, ja tulkaa vasta sitten puolustamaan kantaanne!

Tuolta mieheltä on pilattu koko elämä. Hän ei ole lahjaton, koska hän on erittäin taitava korjaamaan autoja ja mopoja, mutta hänellä ei ole edellytyksiä oikeaan työtekoon työpaikassa tai oman yrityksen pyörittämiseen, koska koulu on painanut hänet maanrakoon kehityksen herkässä vaiheessa. Steiner-koulu ei varmasti olisi sitä tehnyt! Mies on myöskin pysynyt poikamiehenä. Itsetunto en edelleen heikko.

Minuakin opettajat painoivat (oppilaat eivät lainkaan, pikemminkin varmaan tunsivat myötätuntoa) sen vuoksi, että olen aina inhonnut lihaa ja kalaa enkä ole niitä suostunut syömään. Opettajat halusivat toisinaan tehdä asiasta suuren numeron ja saattaa minut naurunalaiseksi. Samaa olen sittemmin kuullut muilta jo lapsuudessaan kasvissyöjinä olleilta.

Jos olisin käynyt Steiner-koulun kasvissyönti ei olisi ollut ongelma!

Eräässä minulle vaikeassa oppiaineessa opettaja oli minua (ja muitakin) kohtaan ankara ja uhkaileva, mm: "Jos et opi, niin sinut laitetaan ...n opettelemaan tätä". En muista paikkaa, enkä ole varma että oliko sellaista edes olemassakaan, mutta pelkäsin todella.

Sittemmin koulun vaihduttua opettaja vaihtui ja numeroni kääntyi ylösalaisin. Tuolle jälkimmäiselle opettajalle olen ikuisesti kiitollinen ja tuosta oppiaineesta tuli minulle ammatti, jota rakastan todella paljon!

Täsmälleen samoin oli liikuntanumeroni kanssa, mutta siinä oli kolme opettajaa aina parantuen loppua kohden. Suorituspaineet ankaran opettajan aikaan olivat sellaiset, että ei ollut houkutusta sellaiseen liikuntaan, jota hän arvosti hyvin numeroin.

Minä oli sellainen ujonpuoleinen ja siksi kärsin korostuneesti ankarista opettajista. Eräs toinen kaveri oli rasavilli eikä oikein saanut opiskelusta kiinni, mutta tuon samaisen opettajan vaimo opetti musiikkia ja siinä tuo kaveri eteni lopulta hyvin pitkälle ja päätyi arvostetuksi ammattilaiseksi.

Mainion opettajan vaikutusta hänen kohdallaan en osaa arvioida, mutta toisentyyppinen opettaja olisi voinut estää hänen etenemisensä tuollakin alalla.

Musiikkiopinnot veivät hänelle ulkomaille ja hän oppi helposti kielet, vaikka koulussa hän oli niissä todella heikko.

>Joistain steinerkouluista oppilaat kirjoittavat pääsääntöisesti varsin hyvin sanoin ylioppilaaksi. Mielestäni tähän on yksinkertainen selitys: He käyvät vuoden enemmän koulua kuin muut. Tämäkin aika on vuosi hukkaan heitettyä aikaa.

Tuossa on nyt hiukkasen ristiriitaa. Jos ylimääräinen vuosi saa hyviä tuloksia aikaan, silti se on hukkaan heitettyä aikaa! Eivätkös hyvät arvosanat tässä tapauksessa sitten olekaan tärkeitä? Tärkeintä on siis oppia mahdollisimman nopeasti vaikka huonoimmin tuloksin.

Minä suoritin lukion normaalissa ajassa, mutta sitten tuli välivuosi, koska en päässyt heti yliopistoon. Sittemmin yliopisto-opinnoista huolimatta en päätynyt akateemiselle alalle, vaan sellaiselle alalle jossa ei muodollisesti vaadita edes lukiota.

Siitä huolimatta en pidä hukkaan heitettynä aikana lukio- tai yliopisto-opiskelujani. Hukkaan heitettynä pidän korkeintaan tuota välivuotta, jota Steiner-koulussa ei olisi luultavasti tullut...

On tietysti ikävää, jos opettaja on ollut kohdallasi uskonnollinen. Minunkin kolmannen ja neljännen luokan opettajani oli tiukka uskovainen (ev.lut.) ja sen opetuksessa huomasi. Lisäksi suhtautuminen oppilaisiin ja annettuihin arvosanoihin tuntui riippuvan vanhempien asemasta. Tuo juoppojen poika oli helppo jättää luokalle, mutta toinen yhtä "lahjaton" (haluton) selvisi jäämästä.

Sittemmin oli useita opettajia yläasteella ja lukiossa, joiden ankaruus, uskonnollisuus, ym. seikat vaihtelivat kirjavasti. Mm. lestadiolainen uskonnonopettaja lukiossa oli mitä mainioin henkilökohtaisesta uskostaan huolimatta toisin kuin etukäteen oletin.

Opettajilla saattoi olla jyrkkiä mielipiteitä. Mm. eräs teki selväksi, että filosofia on täysin järjetöntä eikä ole mitään syytä pohtia filosofisia kysymyksiä. Kun oppilaat naurahtelivat "hyväksyvästi", luultavasti monet nauroivat opettajan typeryydelle.

Kaikki opettajien hölmöilyt eivät todellakaan vaikuta negatiivisesti oppilaisiin, päinvastoin, voivat lisätä kriittistä ajattelua. Jotkut hölmöilyt voivat olla kohtalokkaita.

Koulun ahtaasta uskonnollisesta ilmapiiristä kertoi se, että eräs opettajaksi pyrkivä pullautettiin ulos (vaikka pätevä jäi tuolloin saamatta), koska hän eli avoliitossa. Enää sellainen peruste ei ehkä sentään menisi läpi.

>On kumma, ettei tähän höpötykseen puutu Koulutoimi ja muut viranomaiset. Tämä loppujen lopuksi on koko kansamme yhteinen asia, miten lapsiamme kasvatamme.

Niin, onhan valtiovarainministerikin arvostellut sitä, että kristilliset koulut saavat valtionapua.

Eiköhän silti anneta kaikkien kukkien kukkia. Ei kristillisiä kouluja voi vaatia suljettaviksi siksi, että kristinusko on vain yksi uskonto muiden joukossa.

Kuten tässäkin (uskontopalstalla) käytävässä keskustelussa tulee ilmi, uskonto on merkittävä syy Steiner-koulun arvosteluun. Ankarimpia arvostelijoita ovat luonnollisesti helluntailaistyyppiset uskovaiset, jotka näkevät piruja ja perkeleitä joka oksalla. Asiallisemmin uskontoon suhtautuvat uskovaiset mm. ortodoksit voivat hyvin laittaa lapsensa Steiner-kouluun. Tiedän myös mormoneja, jotka ovat laittaneet, vaikka mormonismi on aika kaukana steinerilaisuudesta, mutta he tietävät, että lapsia ei painosteta heidän (ja vanhempien) uskonkäsitysten vuoksi.

Tietysti voisi ajatella, että Steiner-koulun pitäisi selvemmin "varoittaa" tiukkoja uskovaisia. Tuntuu kuitenkin oudolta myös se, jos vanhemmat ovat pitäneet lastaan vuosikausia Steiner-koulussa ottamatta itse selvää edes sen vertaa, että tajuaisivat sen olevan heidän vakaumustaan vastaan.

Steiner-koulun ja kodin yhteistyön toivotaan olevan tiivistä, joten on ihmeellistä, että jos oppimistavoitteet ja menetelmät ovat jyrkässä ristiriidassa vanhempien näkemysten kanssa, tilanne on voinut pitkään säilyä. Kyllä vanhempien pitäisi huoelhtia jälkikasvustaan ja näiden viihtymisestä, olipa koulu sitten mikä tahansa.

Oma poikani lähtee syksyllä Steiner-eskariin ja myöhemmin Steiner-kouluun (kuten muutkin lapsemme myöhemmin). Älkää pelotelko, että siellä ei edes opi lukemaan. Poikani löi minut laudalta ja oppi sujuvasti lukemaan omatoimisesti (kyselemällä) jo kolmivuotiaana...

Vielä sellainen huomio, että monet alaluokilla "lahjakkaat" hiipuivat vähitellen koulun ja vaatimusten edistyessä (mm. tuo mainitsemani opettajan tyttö) kun koulumenestys oli aina vain enemmän riippuvainen apinoinnin sijasta omaaloitteisuudesta, oivbaltamisesta ja luovuudesta.

Olisi kai tässä muutakin sanomista ollut monelta kantilta monen puolesta ja monta vastaan, mutta vaimo soitti ja nyt pitää mennä. En ehdi edes oikolukemaan, joten pahoittelen mahdollisia virheitä.

Äänestä
  • asiahan ei välttämättä ole aivan näin, olihan tuossa alkuperäisessä tekstissä paljon vakvempia epäpkohti. mainitsemasia asiat ovat tätä maailmaa toisin kuin steiner koulussa. lisäksi steiner koulu väikuttaa alentavasti koko yhteiskuntamme moraaliin

    Äänestä

  • azza kirjoitti:

    asiahan ei välttämättä ole aivan näin, olihan tuossa alkuperäisessä tekstissä paljon vakvempia epäpkohti. mainitsemasia asiat ovat tätä maailmaa toisin kuin steiner koulussa. lisäksi steiner koulu väikuttaa alentavasti koko yhteiskuntamme moraaliin

    >steiner koulu väikuttaa alentavasti koko yhteiskuntamme moraaliin

    Justiinsa, joo;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiatietoa kirjoitti:

Totuus Steinerkoulusta
Kirjoittanut: Entinen oppilas 5.5.2006 klo 13.49

Kokemukseni Steinerkoulusta lähestyy farssia. Opettajana oli Snellman -korkeakoulun käynyt täysin epäpätevä henkilö. Kyseinen opettaja oli lisäksi kovan luokan kristiyhteisöläinen, ja hänen tapauksessaan uskonnolliset ainekset sekoittuivat opetukseen vahvasti. Biologian tunnilla puhuttiin sieluista ja hengistä ja milloin taas kerrottiin muinaisen Zoroastrianismi -uskonnon taruja pikkulapsille historiallisina faktoina. Osa luokkalaisistani on jo asioita unohtanut, kun olen heidän kanssaan jälkikäteen keskustellut. Itse muistan asiat kuitenkin selkeästi, ja monille muillekin ne palaavat mieleen, kun keskustelemme menneistä.

Kyseinen ihminen teki meidän oppilaiden elämästä yhtä helvettiä koko kouluajan. Monet eivät oppineet lukemaan ennen kuin siten, että vanhemmat palkkasivat opettajan tietämättä lapselleen yksityisopettajan. Minä olin siitä onnekas, että osasin lukea jo ennen kouluun menoa.

Kamalinta lapsen näkökulmasta oli se, että vanhemmat eivät halunneet uskoa, että mukavalta vaikuttava aktiivinen opettaja oli oppilaidensa edessä ilkeä, ja kohteli oppilaita epäasiallisesti. Hän sai totisesti lapset tuntemaan olonsa ahdistuneeksi.

Tämä sama opettaja, joka oli hädin tuskin itse läpäissyt ylioppilaskirjoitukset, opetti luokkaa aina yhdeksänteen luokkaan saakka. Minä olin siinä mielessä onnellinen, että pääsin piinasta jo yläasteen alkupuolella. Tavallisessa koulussa saadun laadukkaan opetuksen ja runsaan tukiopetuksen turvin olen sittemmin pärjännyt elämässä varsin hyvin. Yhtä hyvin ei ole muille luokkalaisilleni käynyt. Osa heistä on alkoholisoitunut ja työttömänä.

Steinerkoulussa on myös kohtalaisen hyviä opettajia, jotka ovat normaaleita evankelisluterilaisia ihmisiä. Joukossa on myös useampia Steinerin perustaman uskonnon edustajia kristiyhteisöläisiä, jotka uskovat mitä eriskummallisimpiin asioihin. Lisätietoa esim uskontojen uhrien tukisivulta. http://www.uskontojenuhrientuki.fi/steiner.html#
Ensimmäisillä luokilla myös tämä kristiyhteisöläinen opettajamme opetti meille uskontoa, sillä silloin hän oli vielä nimellisesti evankelisluterilainen.

Snellman -korkeakoulusta valmistuneet opettajat eivät ole missään nimessä yhtä päteviä, kuin oikean yliopiston käyneet opettajat. Jo pelkästään se, että ko. oppilaitokseen on naurettavan helppo päästä opiskelemaan, takaa sen, että opettajaksi haluavien taso ei ole sama, kuin oikeissa yliopistoissa. Äskeinen pätee siis ala-asteen opettajiin. Yläasteen opettajat ovat peruskoulussa oman alansa maistereita. Uskooko joku tosissaan, että Snellman korkeakoulun käynyt yksi ja sama ihminen, olisi pätevämpi opettaja, kuin maisterien joukko peruskoulussa?

Lisäksi Steiner ei ollut kasvatustieteilijä. Hänen näkemyksensä kasvatuksesta perustuivat hyvän Karman keräämiseen, temperamentteihin ja muihin okkultistisiin/salatieteellisiin harhakäsityksiin. Steiner tosin itse kielsi näiden asioiden opettamisen lapsille, ja tätä kieltoa oma opettajani rikkoi. Kuitenkin Steinerin kasvatuksen liittyvien virheellisten käsitysten taustalla ovat salatieteet ja okkultistiset uskomukset. Lisäksi näistä uskomuksista kumpuaa Steinerpedagokia, jonka pohjalta opetussuunnitelmat laaditaan. Asiasta on valmistunut myös puolueeton väitöskirja, joka löytyy osoitteesta: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kay/kasva/vk/ehnqv ist/mitenant.pdf

Miettikää vanhemmat kaksi kertaa, ennen kuin laitatte lapsenne Steinerkouluun. Jos lapsenne on Steinerkoulusssa, kysykää häneltä, että haluaisiko hän tavalliseen kouluun. Jos vastaus on kyllä, älkää epäröikö vaihtaa koulua!

Joistain steinerkouluista oppilaat kirjoittavat pääsääntöisesti varsin hyvin sanoin ylioppilaaksi. Mielestäni tähän on yksinkertainen selitys: He käyvät vuoden enemmän koulua kuin muut. Tämäkin aika on vuosi hukkaan heitettyä aikaa. Samalla näille nuorille opetetaan Eurytmiää ja muuta huuhaata. Esimerkiksi Lahden Steinerkoulusta eräänä vuonna 40% oppilaista reputti ylioppilaskirjoitukset.

Minulle on aivan turha kenenkään antroposofin tulla puolustelemaan kyseistä koulua. Minulta on viety ja pilattu elämästäni monta vuotta lapsuudesta. Antakaa ne minulle takaisin, ja tulkaa vasta sitten puolustamaan kantaanne! Kamalaa on, että steinerilaiset johtivat vuosia harhaan hyvää tahtovia ja rakastavia vanhempiani. Heille ei kerrottu taustalla vaikuttavasta okkultismista, ei ankarasta ahdistavasta kurista, eikä huuhaasta, jota meille pikkulapsina syötettiin.

Voitte kuvitella, että nykyään suhtautumiseni kristiyhteisön okkultistisiin oppeihin, antroposofian näennäistieteelliseen huuhaa -metodiin ja Steinerkouluun ylipäätään ei ole kovin positiivinen. Vasta nyt, vuosien jälkeen, pystyn välillä olemaan ajattelematta onnetonta kouluaikaani. Päivä jolloin pääsin oikeaan kouluun; pois Steinerkoulusta, on yhä elämäni onnellisin tähänastisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu