Osa tällä palstalla kirjoittaneista on häipynyt kirjoittelemaan toisaalle. Tämä on hyvä asia, etenkin feminismin itsensä kannalta. Näin meillä on kaksi palstaa jolla käydä keskustelua feminismistä. Valinnanvapaus on rikkautta! Jokainen voi nyt valita käykö kiihkeää ja vapaata keskustelua vai käykö sitten rauhallisempaa ja asiallisempaa keskustelua. Samoin keskustelupalstan voi myös valita mielentilansa mukaan. Ei pidä ajatella toisten olevan pettureita. Itse katson poistuneiden olevan uudisraivaajia, jotka ovat perustamassa siirtokuntaa uudelle bittimantereelle. Kaksi palstaa kerää myös kaksin verroin aiheesta kiinnostuneita surffailijoita sivuille.
Elämä on kukkaketo, josta kukin poimii omaan kimppuunsa juuri itseä miellyttävät kukat.
Elämä on kukkaketo, josta kukin poimii omaan kimppuunsa juuri itseä miellyttävät kukat.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei sinne ole mennyt kuin pari kappaletta.
Nimimerkit vain ovat vähentyneet.
Feministien kannalta 2 palstaa on parempi kuin 1.
Luulen kylläkin, että nuo jotka poistuivat eivät ole varmuudella mitenkään feminismin puolestapuhujia.Hahahahahhaa....
En kiistä väitettäsi. Kuitenkin he naisasiasta keskustellessaan herättävät ainakin keskustelua asiasta ja mahdollisesti vetävät uusia keskustelijoita aiheen pariin. Vaikutukset saattavat siitä huolimatta olla positiiviset, vaikka vain herättäisivät yhden nukkuvan feministin.
perusteella vaikuttaa siltä, että uuden forumin ovat kansoittaneet juuri ne ajatusten tonavat jotka mielihyvin sinne saivatkin poistua - keskustelu sykkii samaa jaloa hengen paloa. Nyt jo jäppisetkin nauravat... Sääli vain Nainen25 poistumista, älykäs ihminen.
Kyllä kaikki tänne takaisin tulevat.
Kukapa maailman parhaan feminstipalstan jättäisi vapaaehtoisesti?
Elä nyt masenna, itse olen elänyt siinä toivossa, että edes joku jäisi sille tielleen.
Eilinen vielä tuoreessa muistissa: ei tainnut jäädä.
Jotkut vain ovat luonteeltaan takiaisia, ei heistä irti pääse.
tarkalleen ottaen täältä on väkeä hävinnyt? Mihin foorumiin? Kiinnostaisi ihan vaihtomielessä...