PALSTAN USKOVAISET

Ateismi palstan keskusteluihin osallistuvien uskovaisten ajatusmaailmasta löytyviä piirteitä.


Tähän ryhmään kuuluvat uskovat naivisti ajatukseen kristuksen neitseestä syntymiseen, kristuksen toiseen tulemiseen, persoonalliseen jumal’ olentoon, joka usein heidän mielessään kultivoituu joulupukkia muistuttavaan parrakkaaseen ”isä” hahmoon.

Useat palstan uskovaiset kärsivät pelkotiloista, vainoharhaisuudesta, taikauskosta, sekä moninaisista identiteettihäiriöistä.

Suurin osa (ei kaikki) kuuluvat johonkin kristilliseen lahkoon (lestadiolaisuus jne…)

Pääasiallinen syy palstan uskovaisilla ei ole käännyttää meitä ateisteja uskoon lähetyskäskyä seuraten. Suurin syy ja AINOA SYY on heidän omat sisäiset ristiriidat ja patoutunut ahdistuneisuus.

Monet heistä ovat älykkyysosamäärältään saavuttaneet normaaliälyn (vaikea uskoa). Normaaliälyisen ihmisen kehityksessä alle viiden vuoden ikäisenä lapsi alkaa ymmärtämään, että vanhemmat eivät aina ole oikeassa (valehtelu). Tällaisia esimerkkejä on mm. joulupukki.

Palstan uskovaisilla on käynnissä tällainen murros. Heidän sisäiset ristiriitansa repivät kuin vuorovesivoimat. He epäilevät:

–   Onko joulupukkia olemassa?
–   Perustuuko elämäni valheeseen?

Tästä syystä palstan uskovaiset toistavat keskusteluissaan, avauksissaan ja vastauksissaan kuluneita fraaseja, koska he hädissään hapuilevat pimeässä etsien totuutta. Nämä ulkoa opitut dogmit eivät sisällä mitään konkreettista vastausta ei edes vihjettä mihinkään suuntaan. Esimerkkinä uskiksella on edelliseen lauseeseen jo valmis fraasi, joka menee suurin piirtein näin.

”Kun annat Jeesuksen rakkauden laskeutua sydämeesi ja annat pyhän hengen avata silmäsi - ymmärrät mitä herra puhuu ’sanassa’. Kiitos ja ylistys kaikkivaltiaalle jumalalle Jeesukselle kristukselle meidän vapahtajalle ja pyhälle hengelle! Halleluja! Aamen!"

Tällaiseen valmiiksi pureskeltuun purkkaan ei pysty vastaamaan mitään konkreettista ja tämä on tarkoituskin. Näillä lauseilla uskovainen manaa itselleen kuoren, jonka sisään on helppo sulkeutua – Kun viisaampi ei alennu tuommoista edes kommentoimaan.

Toinen asia mikä hämmästyttää palstan uskovaisissa on luovuttaminen. Ymmärrän kyllä, sen myrskyn minkä ristiriitaiset ajatuksenne aiheuttavat, mutta luovuttaminen on säälittävintä.

-   Luovutatte omat ajatuksenne ja mielipiteenne Keisari Konstantinuksen luomalle uskolle, jonka pohjimmainen tarkoitus on joukkojen hallinta.

-   Luovutatte toistamiseen kun etsitte totuutta palstan ateisteilta

Sitä ei voi kiistää - Etteikö manipulaatio vaikuttaisi kaikkiin ihmisiin jollain tasolla, mutta kuinka moni teistä ”lapsen” uskossa olevista pystyy itselleen myöntämään olevansa vain pikku nappula, jonka ajatukset on saneltu – Sitä kutsutaan aivopesuksi ja sitä onnistuneempi on aivopesun lopputulos, mitä enemmän sen kiistätte.

-   Ajatelkaa edes kerran itsenäisesti. Tiedän! Se on pelottavaa. Älkää pelätkö.

9

678

Äänestä

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei siinä

      mitään jos sinusta tuntuu siltä.

    • minä vaan

      "- Luovutatte omat ajatuksenne ja mielipiteenne Keisari Konstantinuksen luomalle uskolle"

      Kristinusko syntyi noin 300 vuotta ennenkuin Konstantinuksesta oli edes kuultu, että sikäli...

      "jonka pohjimmainen tarkoitus on joukkojen hallinta"

      Onkohan noin? Onko se ihan sen uskonnon tarkoitus? Vai olisiko niin, että sitä uskontoa on käytetty joukkojen hallintaan - eli siis täysin väärin?...

      • Flavius Valerius Constantinus oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337. Häntä on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi ja hänet tunnetaankin parhaiten siitä, että hän laillisti kristinuskon, jonka harjoittajia oli aikaisemmin vainottu.

        Galliassa ollessaan Konstantinus oli alkanut suosia monoteismiä, ja oli antanut lyödä rahoja joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinus tiesi, että yksijumalainen mithralaisuus oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa.

        Vuonna 325 Konstantinus kutsui koolle ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen Nikeassa, jossa tuomittiin areiolaisuus harhaopiksi. Samalla päätettiin myös että kaikki kirkot juhlisivat pääsiäistä samaan aikaan.

        Huom! Samoihin aikoihin päätettiin lopullisesti mitä kirjoja Raamattuun otetaan. Pois jäivät mm. gnostilaiset Maria Magdalenan ja Tuomaksen evankeliumi ja ilmeisesti myös juuri entisöity Juudaksen evankeliumi

        Eli väittämäni ei ole yhtään ristiriidassa Konstantinus oli näin ollen ensimmäinen hallitsija, joka yhdisti kirkon, valtion, vahvisti raamatun.

        Pikkaisenkaan historiaa tutustunut henkilö ymmärtää kristinuskon uusjuutalaisuudeksi, joka kuorrutettiin pakanallisin aineksin. esim joulu ei todellakaan ole alun perin kristillinen juhla… mutta lukekaa itse… ei jaksa etsiä kokoajan valmiita vastauksia.


      • head and run
        JuudasPastori kirjoitti:

        Flavius Valerius Constantinus oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337. Häntä on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi ja hänet tunnetaankin parhaiten siitä, että hän laillisti kristinuskon, jonka harjoittajia oli aikaisemmin vainottu.

        Galliassa ollessaan Konstantinus oli alkanut suosia monoteismiä, ja oli antanut lyödä rahoja joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinus tiesi, että yksijumalainen mithralaisuus oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa.

        Vuonna 325 Konstantinus kutsui koolle ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen Nikeassa, jossa tuomittiin areiolaisuus harhaopiksi. Samalla päätettiin myös että kaikki kirkot juhlisivat pääsiäistä samaan aikaan.

        Huom! Samoihin aikoihin päätettiin lopullisesti mitä kirjoja Raamattuun otetaan. Pois jäivät mm. gnostilaiset Maria Magdalenan ja Tuomaksen evankeliumi ja ilmeisesti myös juuri entisöity Juudaksen evankeliumi

        Eli väittämäni ei ole yhtään ristiriidassa Konstantinus oli näin ollen ensimmäinen hallitsija, joka yhdisti kirkon, valtion, vahvisti raamatun.

        Pikkaisenkaan historiaa tutustunut henkilö ymmärtää kristinuskon uusjuutalaisuudeksi, joka kuorrutettiin pakanallisin aineksin. esim joulu ei todellakaan ole alun perin kristillinen juhla… mutta lukekaa itse… ei jaksa etsiä kokoajan valmiita vastauksia.

        Voe voe, minä uskon "sikaan" uskotko sinä? Eikun Aleksin bubiin!


    • 1000W

      olithan jaksanut puppua kirjoittaa, muutta tämä oli kaiken huippu: "Keisari Konstantinuksen luomalle uskolle" ???

      Ja sitten tämä: "Useat palstan uskovaiset kärsivät pelkotiloista, vainoharhaisuudesta, taikauskosta, sekä moninaisista identiteettihäiriöistä."

      -Minkähänlaisella "asjantuntemukseella" olet pystynyt tämän "diagnoosisi"
      tekemään? Vaikuttaisi että aivan omasta päästä tullutta mutua.
      Nuo sammakot koneeltaan pullauttanut ei voi ymmärtää, että jotkut muut
      eivät ole niinkuin itsestä tuntuu ja niinkuin itse ajattelee.
      Kuvittelee sitten vainoharhaisesti että tuo porukka kyllä on
      jollainlailla aivopesty. Niin onkin, mutta sitähän tapahtuu
      muutenkin kaiken aikaa, etpä kai vain ole sattunut huomaamaan; sille vain
      kun on myös vähemmän draamaattiselta kuullostavia nimityksiä;
      sitä kutsutaa myös opetukseksi, informaation-/ tiedon jakamiseksi,
      tiede-, asia-, viihde- ym.-ohjelmiksi, mediaksi,
      tiedottamiseksi, mainostamiseksi...

      Erona vain moniin muihin "aivopesuihin" voisi sanoa sen, että tässä
      "pesuohjelmassa" käytetään todella "PUHDASTA vettä", monissa muissa
      pyörii ohjelmat todella saastaisen "LIKAISILLA vesillä".
      Minullakin oli "entisen elämäni" loppupuolella, monenmoisten
      "pesuohjelmien" jäljiltä tosi "likaiset" aivot, joten kyllä ne olivatkin
      todella perusteellisen pesun tarpeessa.
      Että sikäli.

      • plää plää

        Kun pesuohjelmaa "skeidasilla" aivoillas valitsit, nii luonnollisesti valitsit oikean ohjelman?


      • Itse totesin myös ihmisen olevan alttiina monenlaiselle manipuloinnille jopa parisuhde on jonkinasteista manipulointia. Aivopesuksi en kyllä tieteitä alkaisi kutsumaan, en myöskään opetusta. Näissä kun on vara valita.

        Mainokset taas menevät enemmän tuonne ehdollistamisen puolelle.

        Aivopesu on pakottavien tekniikoiden soveltamista aivopesun kohteen uskomusten tai käyttäytymisen muuttamiseksi poliittisista tai uskonnollisista syistä.


      • 1000W
        JuudasPastori kirjoitti:

        Itse totesin myös ihmisen olevan alttiina monenlaiselle manipuloinnille jopa parisuhde on jonkinasteista manipulointia. Aivopesuksi en kyllä tieteitä alkaisi kutsumaan, en myöskään opetusta. Näissä kun on vara valita.

        Mainokset taas menevät enemmän tuonne ehdollistamisen puolelle.

        Aivopesu on pakottavien tekniikoiden soveltamista aivopesun kohteen uskomusten tai käyttäytymisen muuttamiseksi poliittisista tai uskonnollisista syistä.

        Ai, eikö taloudellisen voiton tavoittelu; materialistista,
        nykyisin vallalla olevaa järjestelmää johtava voima, joka on paljolti
        syrjäyttänyt poliittista aattellisuutta. Ja mikäpä voisi olla tässä
        ahneessa markkinatalousjärjestelmässä motivoivampi syy "aivopestä" ihmisiä,
        kuin että saataisiin heidät lisääntyvässä määrin
        kuluttamaan yli tarpeittensa.


      • 1000W kirjoitti:

        Ai, eikö taloudellisen voiton tavoittelu; materialistista,
        nykyisin vallalla olevaa järjestelmää johtava voima, joka on paljolti
        syrjäyttänyt poliittista aattellisuutta. Ja mikäpä voisi olla tässä
        ahneessa markkinatalousjärjestelmässä motivoivampi syy "aivopestä" ihmisiä,
        kuin että saataisiin heidät lisääntyvässä määrin
        kuluttamaan yli tarpeittensa.

        Asiaa puhut. Vaikka vähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1191
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      163
      1018
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      748
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      636
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      626
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 51
      512
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      468
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe