osallistu mielikuvatyöskentelyyn

Osallistu mielikuvatyöskentelyyn pakkoruotsin poistamiseksi.

Tee mielikuva, jossa näet sielun silmiesi edessä sanomalehden otsikon: EDUSKUNTA PÄÄTTI TÄNÄÄN: PAKKORUOTSI LAKKAUTETAAN VUONNA 2008.

kESKITY TÄHÄN MIELIKUVAAN JOKA ILTA KLO 21.00 YHDEN MINUUTIN AJAN.

Tavoitteena on, että mahdollisimman moni suomalainen osallistuisi tähän mielikuvatyöskentelyyn keskittymällä samaan mielikuvaan joka ilta klo 21.00 yhden minuutin ajan. Yhteisellä mielikuvatyöskentelyllä on valtava voima.

Jos idea on sinusta hyvä, niin vie sanomaa eteenpäin.

Tavoitehan on täysin realistinen, kunhan huolehdimme, että eduskuntavaaleissa valitaan enemmistöksi pakkoruotsin vastustajia.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pakkoruotsin poistamiseksi kirjoitti:

Osallistu mielikuvatyöskentelyyn pakkoruotsin poistamiseksi.

Tee mielikuva, jossa näet sielun silmiesi edessä sanomalehden otsikon: EDUSKUNTA PÄÄTTI TÄNÄÄN: PAKKORUOTSI LAKKAUTETAAN VUONNA 2008.

kESKITY TÄHÄN MIELIKUVAAN JOKA ILTA KLO 21.00 YHDEN MINUUTIN AJAN.

Tavoitteena on, että mahdollisimman moni suomalainen osallistuisi tähän mielikuvatyöskentelyyn keskittymällä samaan mielikuvaan joka ilta klo 21.00 yhden minuutin ajan. Yhteisellä mielikuvatyöskentelyllä on valtava voima.

Jos idea on sinusta hyvä, niin vie sanomaa eteenpäin.

Tavoitehan on täysin realistinen, kunhan huolehdimme, että eduskuntavaaleissa valitaan enemmistöksi pakkoruotsin vastustajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu