Niittykumpu 6.5.2006
Tulin eilen maailmanympäri matkalta oli tosi upeeta.
Kandee lähteä katteleen ihan ajattomasti kaikenlaisia paikkoja.
Lensin ensin etelään Saksaan ja olin siellä noin viikon kavereilla ja sukuloimassa.
Mentiin autolla Italiaan, jossa olin kolme viikkoa.
Ihmiset Euroopassa on tosi varakkaita ja kohteliaita.
Auttavat kaikessa ja opettavat, eivätkä millään ottaisi vastaan korvausta ruuasta tai asunnosta.
Tein vähän aikaa töitä Ranskassa, Espanjassa ja Englannissa.
Ja sitten lensin Thaimaaseen jossa on mahtavaa.
Todella lämmintä, halpaa ja upeita ihmisiä.
Vaatteet voi teettää, vuokrata halvalla vaikka bussin ja ajaa ympäri.
Olin jonkin aikaa eka luokan hotellissa, eikä maksanut paljon.
Koko matkaa en jaksa kertoa mutta mahtavaa oli Australia, Japani, Hawaiji, Los Angeles, San Fransisco ja eksoottiset keski- ja etelä amerikkalaiset.
Nyt kun olen kotona menen mökille Saimaalle saunomaan ja purjehtimaan.
Hienoa kun kesällä voi tehdä kavereiden kanssa niin paljon.
Järjestetään juhlat ja kerrotaan matkoista, sekä vaihdetaan tuliasia.
Ostin Euroopasta tullessa isälle moottoripyörän ja se oli ihan äimänä ja otettu.
Ne isot pyörät kun ovat siellä tosi edullisia.
Totta isän kanssa oli käyty jo aikaisemmin kattomassa paikanpäällä, mutta yllätys se oli silti.
Kyllä matkailla pitäisi kaikkien enemmän, ja ostaa Euroopasta kaikenlaista halpaa kivaa.
Minullakin on jo uudet suunnitelmat äidin kanssa.
Täytyyhän meidän käydä kokeilemassa kielitaitoamme kun kerran opiskelut on harrastuksenamme.
Iskä kun pääsee eläkkeelle kaikki me muutamme lämpimään.
Tulkaa tekin ettei elämä aina ole vain haaveita täynnä.
Muuten voi olla liian myöhäistä.
Terkkuja mahtaville kavereille ja sukulaisille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.