Mitä asioita pitäisi huomioida, kun menee ensimmäistä kertaa messuun eikä ole aiemmin osallistunut mihinkään seurakunnan toimintaan? En tahtoisi aiheuttaa pahennusta esim. väärällä pukeutumisella tai huomata kesken messun, että täällähän lauletaan mutta virsikirjaa ei näy missään... Varmaan kannattaa ainakin mennä hiukan taaemmas istumaan, niin voi ottaa muista mallia esim. seisomisen suhteen, mutta mitä muuta olisi hyvä huomata?
1. kertaa messuun
menossa
6355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vaikka menet millaisena vaan. Mielestäni tällaista tilaisuutta pitäisi kunnioittaa ja pukeutua siististi. Virsikirjat ovat yleensä kirkon takaosassa, josta ne otetaan mukaan, pakko ei ole kuitenkaan veisata, kaikki eivät osaakaan. Katso tosiaan sellainen paikka, mistä näet saarnastuoliin ja alttarille, sekä pystyt seuraamaan toisten seisomaan nousemisia ja istumisia. Jos nämä ohjeet eivät riitä, en usko että kukaan sinua hirteen vetää, vaikka mokaisitkin?
menossa aamulla messuun.Kirkon ovelta on hyvä ottaa mukaansa virsikirja, jonka loppuosassa on messun kulku . Niitä on neljää eri sävelsarjaa.Ota nuottipainos virsikirja niin voit osallistua veisuuseen.
"Jumalan Karitsa,joka kannat maailman synnin,armahda meitä.Jumalan Karitsa,joka kannat maailman synnin,armahda meita.Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin,anna meille rauha."
Minä olen nähnyt messussa porukkaa tuulipuvussakin, enkä minä ainakaan paheksu ketään pukeutumisen takia!
Jumala katsoo sydämeemme eikä vaatteisiimme.
Ev.Lut. kirkossa saa mennä ehtoollisellekin kuka tahansa, enkä usko että kukaan menee sinne vain uteliaisuuttaan -eiköhän siinä ole hengellinen nälkä mukana.
Meidän kirkossa on takaosassa painettuja messu-vihkosia joista on helppo seurata kulkua.
eikä sitä tarvitse seurata jos vain haluaa "olla". Voi vain katsoa mitä muut tekevät, ja kuunnella Jumalan sanaa, hiljentyä ja nauttia.
Jos haluat keskustella lisää henk.koht. niin meilaa [email protected]
Siunausta!
mennä ehtoolliselle niin käyttäydy kunnioittavasti. Voi tehdä ristinmerkin, kumartaa/niiata jne. Ei kuitenkaan merkityksetöntä matkimista vaan mitä teet, se sydämestä!
mielestäni tarpeeksi nykyajan ihmisellä.Sekin on eräs syy viettää ehtoollista.Arkea on aivan liikaa ja arjesta toipumista työssäkäyvillä ihmisillä.
No, miten meni eka messusi? Millaista oli?
:)