Jatkoa

perhana luin aloituksen mutta se oli täynnä.

Vai neutraali kehuminen isän 60 vuotispäivänä????

Tässä juuri tulee esiin tämä feministien oman aatteen kaikkivoipaisuus. Luuletteko ettei maailmassa muuta ajatella kuin sitä että mitä joku feministi-mukatasa-arvo tyypit ajattelevat?

Maailman mahtuu niin paljon muutakin, ja suomessa ja ruotsissa naisten niinsanotut ongelmat ovat vain hemmetin hyvin menevän jengin kitinää suurimmaksi osaksi.

Heh, ei victorian puhe ollut melko suurella todennäköisyydellä tehty feministien miellyttämiseksi vaan nimenomaan isäpapan syntymäpäiväpuheeksi. Ihan oikeasti, joku tytär voi muuten pitää isästään...
341331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kukaan feministi ei pidä tyttärensä isästä.

Äänestä
  • Riippuu isästä, pidetäänkö hänestä vai ei. Ei isällekään, eikä miehelle, pitäminen lankea lunnonlahjana. On vaan hyvä, että isätkin joutuvat tilille sanoistan, teoistaan, mielipiteistään. Ja Kurre, sinäkin voisit lopettaa tarkoituksellisen asioiden vääristelyn.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Riippuu isästä, pidetäänkö hänestä vai ei. Ei isällekään, eikä miehelle, pitäminen lankea lunnonlahjana. On vaan hyvä, että isätkin joutuvat tilille sanoistan, teoistaan, mielipiteistään. Ja Kurre, sinäkin voisit lopettaa tarkoituksellisen asioiden vääristelyn.

    Tulee sikäli harvakseen näillä keleillä palstan kähinöihin osallistuttua. :)

    Kasikoneen rassaaminen on kivempaa.

    Äänestä

Ihan oikeasti tyttäret pitävät isistään, vaikka isät eivät varauksettomasti hyväksykään heitä, eivätkä tue heitä heidän tulevan elämänsä haasteissa.

Olen hyvilläni, että otin aiheen tänne käsittelyyn, sillä se näköjään edelleen puhuttaa. Se on pelkästään hyvä asia.

Äänestä
  • Ai nyt ollaan isien kimpussa noin laajemminkin? Isät siis eivät hyväksy, eivät tue, eivät sitä eivätkä tätä. Ja tyttäret ne senkun tykkäävät!

    No mitäs sitten tapahtuu kun isä sattuukin tarjoamaan tyttärelleen hyväksyntää ja tukea? Tunnen tällaisiakin tapauksia.

    Isä/tytär suhteessa kumpikaan ei voi valita toista, ei ole palautus- eikä vaihto-oikeutta. Siinä mielessä puolison ja appivanhempien käsittely on paljon joustavampaa - heistä pääsee halutessaan eroon.

    Antsun tytär täytää kesällä 16... vaalea leijona kuten isänsäkin... aijaijaijaijai!

    Äänestä

  • Antsux kirjoitti:

    Ai nyt ollaan isien kimpussa noin laajemminkin? Isät siis eivät hyväksy, eivät tue, eivät sitä eivätkä tätä. Ja tyttäret ne senkun tykkäävät!

    Toki laajasti isän ja tyttären suhdetta pitää tarkastella. Yhdestä tapauksestahan ei tiedä kuin sen, mitä siitä kirjoitetaan ja siihen otin myös kantaa.
    Jos isä tukee ja hyväksyy tyttärensä kokonaisvaltaisesti ihmisenä sopii tosiaan kysyä, mitä sitten. Tämän kysymyksen heitän sinulle itsellesi.

    Että nähtäväksi jää tässä minun tapauksessani, miten se leijonanpentu elämänsä järjestää, mihin keskittyy, mitä pitää tärkeänä, millaisiin yhteisöihin liittyy, millaisissa oloissa asuu ja työskentelee, millaisten ihmisten kanssa ystävystyy ja kenen kanssa ehkä joskus parin muodostaa...

    Mutta vaikka minulla olisi kaikkiin näihin kysymyksiin vastaus, en voi tietää (etkä muuten sinäkään), mikä on ollut tytön/naisen isä-suhteen vaikutus tuohon kaikkeen.

    No niin: taas ollaan vähän lähempänä miljoonatta viisastelua! Se tulee olemaan juhlan paikka!

    Äänestä

  • Antsux kirjoitti:

    Ai nyt ollaan isien kimpussa noin laajemminkin? Isät siis eivät hyväksy, eivät tue, eivät sitä eivätkä tätä. Ja tyttäret ne senkun tykkäävät!

    No mitäs sitten tapahtuu kun isä sattuukin tarjoamaan tyttärelleen hyväksyntää ja tukea? Tunnen tällaisiakin tapauksia.

    Isä/tytär suhteessa kumpikaan ei voi valita toista, ei ole palautus- eikä vaihto-oikeutta. Siinä mielessä puolison ja appivanhempien käsittely on paljon joustavampaa - heistä pääsee halutessaan eroon.

    Antsun tytär täytää kesällä 16... vaalea leijona kuten isänsäkin... aijaijaijaijai!

    että jööriksen mielestä mies on lähtökohtaisesti paha. Hyviä miehiä toki on olemassa, mutta hänen oman miehensä lisäksi näitä on todella harvakseltaan. On turvallista olettaa kasvatuksessakin, että isät eivät hyväksy tyttäriään vaan haluavat vain poikalapsia.

    Tämä kyseinen palstan vakiolainen syyttää miehiä ties mistä yleistämisestä naisia kohtaan. Huoh... No tuolla aiemmin yhdessä ketjussahan hän valitteli sitä, että muut tällä palstalla eivät yllä hänen tasolleen..

    Äänestä

  • Antsux kirjoitti:

    Että nähtäväksi jää tässä minun tapauksessani, miten se leijonanpentu elämänsä järjestää, mihin keskittyy, mitä pitää tärkeänä, millaisiin yhteisöihin liittyy, millaisissa oloissa asuu ja työskentelee, millaisten ihmisten kanssa ystävystyy ja kenen kanssa ehkä joskus parin muodostaa...

    Mutta vaikka minulla olisi kaikkiin näihin kysymyksiin vastaus, en voi tietää (etkä muuten sinäkään), mikä on ollut tytön/naisen isä-suhteen vaikutus tuohon kaikkeen.

    No niin: taas ollaan vähän lähempänä miljoonatta viisastelua! Se tulee olemaan juhlan paikka!

    Että mikä on isän vaikutus tyttäreen. Olematonko? Onko sama, jos isä tukee varauksettomasti tai sanoo tytttärelle, että en usko, että sinusta on tuohon tai tuohon.

    Keskustelua käydään siis yleisellä tasolla, eikä juuri sinun tyttäresi kautta, koska silloin siitä tulee liian henkilökohtaista, eikä siitä oikeastaan edes voi keskutella kukaan muu kuin sinä itse.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    että jööriksen mielestä mies on lähtökohtaisesti paha. Hyviä miehiä toki on olemassa, mutta hänen oman miehensä lisäksi näitä on todella harvakseltaan. On turvallista olettaa kasvatuksessakin, että isät eivät hyväksy tyttäriään vaan haluavat vain poikalapsia.

    Tämä kyseinen palstan vakiolainen syyttää miehiä ties mistä yleistämisestä naisia kohtaan. Huoh... No tuolla aiemmin yhdessä ketjussahan hän valitteli sitä, että muut tällä palstalla eivät yllä hänen tasolleen..

    Olethan sinä sitä itsekin, sen verran perillä kirjoituksistani...jopa jostakin yksittäisestä sanomisestani. Aika hyvin sinulta! :)

    Muutama korjaus luuloihisi:

    Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että miehet ovat naisia itsekkäämpiä. Siis kun tarkastellaan sukupuolia laajana otoksena.

    Käyttämääni sanontaa "on lottovoitto löytää...", ei pidä ottaa aivan kirjaimellisesti, vaan se on palstahengen mukainen tyylittely.
    Se, joka tämä edellisenkin on täällä oivaltanut, on löytänyt tasoni. Ja olisi myös mukava löytää täältä vertaiseni sanailija, joka sanoo topakasti asioihin, mutta ei roiku niskassa ja vingu jokaisessa ketjussa minua sättien. En itsekään käyttäydy niin.

    Äänestä

  • on monta naista joiden isä on ollut heidän suurin kannustajansa.

    Se kuuluukin isän luonnolliseen rooliin sosialisoida lapsiaan ja johdatella lapset kulttuurin ja yhteiskunnan maailmaan, pois äidin helmoista.

    Äidit eivät voi olla isiä, eikä isät äitejä. Äidit eivät voi muuta kuin ottaa lapsensa varauksettomasti, kun taas isät eivät voi muuta kuin ottaa lapsensa varauksella. Tämä on äidin ja isän ero, peruuttamattomasti ikuisesti pätevä biologinen ero.

    Mutta ei tuosta isän varauksellisuudesta ole mitään haittaa lapselle, päinvastoin. Se on jopa välttämättömyys että lapsesta kasvaa tasapainoinen yhteiskunnan jäsen.

    Se onkin modernin elämän suurin ongelma ettei isät ole paikalla, isiltä on riistetty heidän auktoritettinsä ja näin ollen koko yheteiskunta on muttunut narsisistiseksi. Nuoret ihmiset, jotka ovat kasvaneet äitinsä helmoissa ovat pakoetttuja turvautumaan narsisistisiin keinoihin selvityä yhtesikunnassa.

    Narsisistisen yhteiskunnan merkkejä ovat keskittyminen ulkomuotoon, "kuka on kaunein ja kukaa kelpaa parhaiten", kaikenmaailman ruumiskulttuurin ilmentymät, mainostus, julkkiselämä, tv-ohjelmat, pop kulttuuri ym.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Että mikä on isän vaikutus tyttäreen. Olematonko? Onko sama, jos isä tukee varauksettomasti tai sanoo tytttärelle, että en usko, että sinusta on tuohon tai tuohon.

    Keskustelua käydään siis yleisellä tasolla, eikä juuri sinun tyttäresi kautta, koska silloin siitä tulee liian henkilökohtaista, eikä siitä oikeastaan edes voi keskutella kukaan muu kuin sinä itse.

    Niin niin. Yksittäistapauksesta ei voi päätellä, miten asiat yleensä ovat. Mutta eipä voi yleisestä asiaintilastakaan päätellä, miten Antsu (tai vaikkapa Kaarle XVI Kustaa) pärjää/on pärjäämättä tyttärensä kanssa.

    Ben Furman pääsi aikoinaan hienosti mediassa läpi väittämällä, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia onnellista lapsuutta. Näinhän se voi olla! Yhtä vastoinkäymiset karaisevat ja sisuunnuttavat, mutta toisen ne saattavat lannistaa.

    Systemaattinen lyttääminen "sinusta ei koskaan tule mitään koska et ole koskaan osannut etkä yrittänyt etkä jaksanut ja blaa blaa blaa..." on varmasti tosi julmaa. Mutta omalla tavallaan julmaa on se pumpulissa kasvattaminen ja varaukseton ihastelu silloinkin, kun tytär hölmöilee ja venyttää ja repii asetettuja rajoja.

    Ja sama pätee sitten myös poikalasten suhteen, ettette nyt vaan pääse sanomaan että "siellä se Antsu sortaa sisukasta tytärtään ja suosii kilttejä poikiaan"!

    Äänestä

  • Ruosutar kirjoitti:

    on monta naista joiden isä on ollut heidän suurin kannustajansa.

    Se kuuluukin isän luonnolliseen rooliin sosialisoida lapsiaan ja johdatella lapset kulttuurin ja yhteiskunnan maailmaan, pois äidin helmoista.

    Äidit eivät voi olla isiä, eikä isät äitejä. Äidit eivät voi muuta kuin ottaa lapsensa varauksettomasti, kun taas isät eivät voi muuta kuin ottaa lapsensa varauksella. Tämä on äidin ja isän ero, peruuttamattomasti ikuisesti pätevä biologinen ero.

    Mutta ei tuosta isän varauksellisuudesta ole mitään haittaa lapselle, päinvastoin. Se on jopa välttämättömyys että lapsesta kasvaa tasapainoinen yhteiskunnan jäsen.

    Se onkin modernin elämän suurin ongelma ettei isät ole paikalla, isiltä on riistetty heidän auktoritettinsä ja näin ollen koko yheteiskunta on muttunut narsisistiseksi. Nuoret ihmiset, jotka ovat kasvaneet äitinsä helmoissa ovat pakoetttuja turvautumaan narsisistisiin keinoihin selvityä yhtesikunnassa.

    Narsisistisen yhteiskunnan merkkejä ovat keskittyminen ulkomuotoon, "kuka on kaunein ja kukaa kelpaa parhaiten", kaikenmaailman ruumiskulttuurin ilmentymät, mainostus, julkkiselämä, tv-ohjelmat, pop kulttuuri ym.

    Vai on äidin ja isän biologinen ero siinä, että äiti voi tukea varauksettomasti lastaan ja isä varauksellisesti. Harvoin sanon kenellekään näin suoraan kuin nyt sinulle. Älä hyvä ihminen jauha tällaista paskaa!

    Ja koko lopputekstisikin on niin asenteellinen rykäys, etten viitsi edes kommentoida. Ehdotan kuitenkin sinulle, että lukaiset ohimennen 10 lastenkasvatusopasta KANNESTA KANTAAN ja AJATUKSELLA, niin keskustellaan sen jälkeen uudestaan äidin ja isän vaikutuksista lapseen.

    Ps. Tietenkin asenteellisuutesi saattaa olla niin vahvaa tekoa, etteivät siihen mitkään kirjat auta.

    Vaikka teksti onkin tietysta diskurssista.

    Eilen tuli taas baarissa katottua valkokankaan musiikkikanavaa ja ihmeteltya mista johtuu moinen skeida. Kliseet. Minne katosi sanoma. Meikattu naama sen tilalle vai. Enpa keksinyt muuta syyta kuin naisistunut yhteiskuntakulttuuri yhdistettyna jonkinlaiseen korporaatiokapitalismiin.

    Jonkun mukaan yhteiskunnan naisistuneisuus johtuu teknologisesta kehityksesta.

    All men on the beanches tell you now that the whole town is empty...

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Vai on äidin ja isän biologinen ero siinä, että äiti voi tukea varauksettomasti lastaan ja isä varauksellisesti. Harvoin sanon kenellekään näin suoraan kuin nyt sinulle. Älä hyvä ihminen jauha tällaista paskaa!

    Ja koko lopputekstisikin on niin asenteellinen rykäys, etten viitsi edes kommentoida. Ehdotan kuitenkin sinulle, että lukaiset ohimennen 10 lastenkasvatusopasta KANNESTA KANTAAN ja AJATUKSELLA, niin keskustellaan sen jälkeen uudestaan äidin ja isän vaikutuksista lapseen.

    Ps. Tietenkin asenteellisuutesi saattaa olla niin vahvaa tekoa, etteivät siihen mitkään kirjat auta.

    kun tulee kyse isän merkityksestä laspsilleen?

    Yritätkö tuoda markkinoille omia kasvatusideoitasi?
    Minä käytän tukena tieteellisesti hyväksyttyjä teorioita, omia teorioita ei minulla ole lainkaan.

    Tässä sinulle leuttavaa:

    http://www.student.oulu.fi/~jatuhkan/gradu.htm#kpl331

    Lainaan pätkän tuosta:

    >3.3.1. Isän merkitys pojalle

    Mannisen (1991, 45-47) mukaan isän saatavillaolo on tärkeä apu pojan pääsemiseksi erilleen symbioottisesti houkuttelevasta äidistään. Riittävä irtautuminen äidistä on ensimmäinen todellinen miehuuskoe. Varhainen miehinen liitto luo miehisen aktiivisuuden pojan kehitykselliseksi ideaaliksi. Rakastava, poikansa itselleen arvokkaaksi kokeva isä näyttäytyykin pojan mielessä idealisoituna, mutta läheisenä turvana, eikä kaukaisena miehen mahtinsa itsellään pitävänä valtiaana. Hädän hetkellä isän turva on käytettävissä, eikä paluu äidin syliin tunnu uhkalta, vaan poika voi tarvittaessa antautua tilapäiseen riippuvuuteen luottaen siihen, ettei hän enää siihen juutu.

    Kun isä iloitsee miehuutensa hedelmistä ja tämän tulevista mahdollisuuksista ja poika tuntee idealisoimalleen isälle tuottamansa ilon, sisäistyy elinikäinen luottamus lisääntyvän autonomian suomaan turvaan. Tämä kokemus kasvaa juuri miehen ruumiissa asustamisen ja miehisyyden toteuttamisen arvosta. Oman miehisen ruumiin psyykkinen haltuunotto jatkuu nuoruusikään asti ja saa varmimmin perustansa asetelmasta, jossa isä tuntee ylpeyttä pojastaan itsensä kaltaisena, hyvään parisuhteeseen kykenevästä miehestä. Poika luo näin narsistisesti arvostamansa kuvan omasta pojan ruumistaan. (Manninen 1991, 48.)

    Oidipaalisen kriisin ratkaisu tarkoittaa Mannisen (1991, 54-62) kuvaamana sitä, että varhaisen miehisen liiton aikana on yhteisesti luotu ja jaettu vastavuoroisen kiintymyksen sisäinen maailma. Oidipaalinen häviö on kestettävissä, kun poika voi ottaa uudelleen käyttöönsä sukupolvien eroon pohjautuvan turvaa antavan suhteen isäänsä. Syntyvä omatunto, yliminä, kiteyttää oidipaalisten toiveiden herättämistä isän kohtalokkaista vasta-aggressioista. Tämän uhkan poika sisäistää: kostava, murskaava ja kaikkinäkevä isä on nyt osaksi häntä, ja hän on ikuisesti sisälleen luomansa ankaran isän vallan alainen. Omatuntoon juurtunut syyllisyys ja minäihanteeseen ankkuroitunut miehisyyden pyrkimys eivät pidäkään poikaa isän auktoriteetin alaisena, vaan nostavat hänet sieltä. Lapsuuden vaikutukset persoonallisuutensa rakenteiksi omaksuttuaan poika samalla irrottautuu niistä ja voi alkaa elää omaa elämäänsä.

    Sisäistymisen ja samaistumisen myötä poika toteuttaa minuutensa piirissä sen, minkä hän aiemmin sai vain isältään. Yliminän rajoittamana uusien ihmissuhteiden emotionaalinen merkitys avautuu ja kohteenvalinnan muuttumisen kautta yliminä antaa luvan projisoida alunperin tinkimättömät oidipaaliset toiveet tulevaisuudessa saavutettaviksi: kerran minäkin löydän äidin veroisen naisen, aivan niin kuin isä. Oidipaalisen asetelman onnellinen ratkaisu edellyttää, että isä voi olla rakastava, tukea antava ja poikansa miehistä aktiivisuutta rohkaisevana edistyneempänä kollegana. Ilman varhain sisäistyneen rakastavan isän turvaa ja vailla riittävän lujaa sisäistettyä isää hän jää miehisesti aktiivisena yrittäjänä menneisyytensä vangiksi. (Manninen 1991, 54-62.)

    Isäsuhteen tuottaessa pettymyksen, eli pojan suuntautuessa psyykkisesti kohti varhaista äitiä kehitys vain näyttää oidipaaliselta ja sielullisten sisältöjen ydin toistuu äiti-poika -suhteessa. Kaikkityydyttävän äidin riippuvuushoukutus sekä jatkuva taistelu minuuden menettämisen houkutusta vastaan säilyy. Fallisuus tarjoutuu silloin illuusioksi mahdista, jolla selviytyä symbioottisen viettelyksen uhkasta. Omatekoiset, yksinäiset falliset muodosteet näyttäytyvät paitsi oikeutettuna niin myös ainoana elämästä selviytymisen keinona. (Manninen 1991, 56.)

    Schalin (1989, 56-57 ja 64) tarkastelee latenssi-ikäisen pojan tilannetta ja toteaa kuusivuotiaassa olevan luonnostaan paljon fallisia (mahtailevia, tunkeilevia ja kilpailevia) piirteitä. Nämä piirteet ovat ilmauksia intensiivisen voimakkaasti koetusta miehisyyden tarpeesta. Fallis-omnipotenttikäyttäytyminen on pojan miehisen identiteetin ja miehisen käyttäytymismallin tavoittelun lapsenomainen ilmaus. Kuusivuotiaalla miehinen käyttäytyminen ylikorostuu, jotta hän olisi tarpeeksi miehekäs. Sellaiset sarjakuvat kuin Teräsmies, Mustanaamio ja Lepakkomies tarjoavat hänelle omnipotentin, kaikkivoivan fallisen samaistumisen mahdollisuuden. Mieltymys kaikkeen miehiseen on normaali ilmiö latenssi-ikäisen pojan kehityksessä. Siinä ilmenee hänen intensiivinen tarpeensa irrottautua oidipaalisista siteistä äitiin ja löytää miehinen identiteetti.

    Juuri tässä vaiheessa poika tarvitsee isän miehiseksi samaistumismallikseen. Jotta falliset pyrkimykset voidaan integroida miehis-humaaniseen käyttäytymiseen ilman että niiden viettivarausta tarvitsee torjua tai kieltää, poika tarvitsee "good enough-isän" miehiseksi samaistumismallikseen. Schalin on huomioinut omassa terapeuttisessa työssään nuoria miehiä analysoidessaan, että heidän identiteetissään on silmiinpistäviä narsistisia häiriöitä silloinkin kun heiltä ei ole puuttunut sitä mitä Winnicott tarkoittaa ilmaisullaan "good enough mother". Näillä miehillä ilmenee narsistista problematiikkaa, koska he ovat pettyneet isiinsä latenssi-iässä. Tällaisia pettymyksiä voivat tuottaa isät, jotka ovat passiivisia ja avuttomia (ehkä vaimonsa tohvelin alla); fyysisesti tai henkisesti sairaita; vanhuudenheikkoja; sellaisia alkoholisteja, joita pojan on hävettävä; isiä, jotka ovat hyljänneet poikansa avioeron jälkeen tai isä on kunnianhimoinen omassa "urassaan" kiinni oleva, eikä hänellä ole aikaa pojalleen. (Schalin 1989, 52-53 ja 57.)

    Latenssi-iässä poika pakenee houkuttelevia ja kauhistuttavia oidipaalisia ja insestisiä kiusauksia ja pelkoja väheksymällä äitiä ja suhtautumalla liian tunnepitoisesti maskuliinis-narsistiseen identifikaatiomalliin eli isään. Latenssi-ikäisen pojan on taisteltava omaa äidinkaipuutaan vastaan halventamalla äitiä, sisaria ja muita naisia sekä äidin "helmoissa" roikkuvia poikia. Pojan epäonnistuessa pyrkimyksissään irrottautua insestikiusauksistaan voivat johtaa myöhemmin jopa mielentilahäiriöihin. Isän psykologinen läsnäolo on postoidipaalisessa kolmiossakin edelleen tärkeä. (Schalin 1989, 63.) Isän on hyvä vastata hyvin voimakkaasti ja innostuneesti pojan voimalliseen huomionhakuun ja asettua kehityksellisesti välttämättömän ihailun kohteeksi. Pojan varhaisen maailmanvalloittamisensa alkaessa saada kohtuuttomia mittoja, isä ei silloin ärsyynny eikä kyllästy, vaan isä hyväksyy sen, että vielä heiveröinen autonomia vaatii poikaa luomaan suureellisia kuvitelmia kyvyistään ja merkityksestään. (Manninen 1991, 48.)

    Samaistuessaan "good enough -isään" poika rakentaa myös miehisen identiteettinsä tavalla, joka helpottaa hänen irrottautumista isästään puberteetissa. Irtautumiskamppailu isää vastaan muodostuu paljon tasavertaisemmaksi eikä saa liian uhkaavia ilmenemismuotoja. Rakastava isä antaa pojalle identifioitumismahdollisuuksia seurustelemalla tämän kanssa. Tällöin on hyvä, jos latenssi-ikäisen pojan isällä on ominaisuuksia, joita poika voi myös kunnioittaa. Tällaisen "good enough -isän" ominaisuuksiin kuuluu, että 1. isä rakastaa poikaansa, 2. hän on konkreettisella tavalla olemassa poikaansa varten ja hän pystyy omistautumaan sellaisille konkreettisille toiminnoille, joita latenssi-ikäinen poika pystyy arvostamaan ja myös ymmärtämään. 3. On myös tärkeätä, että poika kokee isänsä taitavana ja pätevänä. Pojan "miehistä identiteettiä" sävyttää fallinen omnipotenssi, jonka takana pieni poika on hyvinkin haavoittuva. Kauheinta tämän ikäiselle pojalle on, että hänen täytyy hävetä omaa isäänsä. (Schalin 1989, 69-70 ja 73.) Sinkkonen (1997, 151) puhuu "ruokkivasta isästä" ja "isäruuasta", jollaista poika tarvitsee oidipaalivaiheen jälkeen. Oikeaoppinen tekeminen näkyy molemmista osapuolista.

    Isyyden laatu on pojalle kaikkein ratkaisevin tekijä siinä, minkälainen kuva hänelle kehittyy itsestään miehenä. Isän rooli edistää pojan kehitystä kohti miehistä sukupuoliroolia, kun isä on suhteellisen maskuliininen. Miehen mallia tarjoava isä palkitsee pojan lähestymisen ja antaa enemmän mahdollisuuksia pojalle tarkkailla omaa käyttäytymistään. Isän on kuitenkin oltava enemmän palkitseva kuin rankaiseva, jotta hänen käyttäytymisellään olisi korkea uusiutumisarvo. Lämmin ja hellä suhde isän ja pojan välillä vahvistaa pojan maskuliinista kehitystä. Positiivinen isä-poika suhde voi helpottaa turvallista vuorovaikutusta myös naispuolisten henkilöiden kanssa. Pojalla, jolla on hyvä maskuliininen minäkuva, on myös itseluottamusta heteroseksuaalisissa vuorovaikutuskuvioissa. On olemassa myös tutkimuksia siitä, että miespuolisilla homoseksuaaleilla ei ole vastaavasti vahvaa kiintymystä omaan isään. (Biller 1981, 324-325, 329 ja 335-336.)

    On huomioitava kuitenkin, että pojan maskuliininen kehitys edistyy vain, jos isä käyttäytyy maskuliinisesti pojan läsnäollessa. Vastaavasti isän omaksuessa äitimäisen roolin pojasta tulee ominaisuuksiltaan suhteellisen vähän maskuliininen. Näyttää kuitenkin siltä, että pojan miehisen sukupuoliroolin kehityksen lievenemiseen ei vaikuta niinkään isän osallistuminen perinteisiin naisten askareisiin, kuin isän yleinen passiivisuus perheen vuorovaikutuskuvioissa ja päätöstenteossa. Isän sukupuoliroolin omaksuminen perheen vuorovaikutuskuvioissa on olennaisesti paljon tärkeämpää kuin mitä se on kodin ulkopuolella. Monilla isillä on maskuliinisia harrastuksia ja he käyttäytyvät maskuliinisesti kaveriensa seurassa ja työpaikalla, mutta ovat varsin tehottomia vaimojensa ja lastensa seurassa. Stereotyyppi maskuliinisesta, kovaa työtä tekevästä isästä, jonka ensisijainen toiminta kotona on sohvalla makoilu, television katselu tai nukkuminen, on aivan liian monen isän tarkka kuvaus. Hänen lapsilleen on paljon vaikeampaa olla itsevarma, itsenäinen ja pätevä. (Biller 1981, 327-329.)

    Parke (1996, 146-147) tarkastelee lapsen kehitystä perheissä, joista isä puuttuu. Isillä on merkittävä rooli lasten sukupuoliroolin kehitykselle. Perheissä, joissa isä on pysyvästi tai pitkiä aikoja poissa, voi lapsille sukupuoliroolin omaksuminen olla vaikeaa. Eroavaisuuksia isättömissä perheissä ja isä-perheissä on havaittu esinuoruusikäisissä pojissa. Tähän vaikuttaa olennaisesti se, minkä ikäinen poika oli kun isä lähti. Pojat, jotka joutuivat eroamaan isästään ollessaan alle kuusi vuotta, olivat enemmän riippuvaisia ikätovereistaan ja vähemmän itsevarmoja. Ensin mainitut pojat harrastivat myös vähemmän fyysisiä kontaktilajeja urheilussa, kuten jalkapalloa tai nyrkkeilyä esinuoruusikäisinä.

    Poikien joutuessa eroon isästään heidän ollessaan jo kuusi vuotta, ei Parken (1996, 147-149) mukaan aiheuta samankaltaisia vaikutuksia. Yksi syy vähenevään merkitykseen isän puuttumisesta vanhemmille pojille on siinä, että kun pojat kasvavat he saavat muita maskuliinisia malleja – opettajia, vanhempia poikia ja elokuvien sankareita. Kuitenkaan isän puuttumisen merkitys ei ole kovinkaan selkeä näillä vanhemmilla pojilla. Jotkut tutkimukset eivät näytä eroa lainkaan näiden myöhemmin isästä eroon joutuneiden poikien ja poikien, joilla on isä, välillä. Joissakin tutkimuksissa on havaittu malleja kompensoivasta maskuliinisuudesta isättömillä pojilla. Tämä näkyy toisinaan ylenmääräisenä maskuliinisena käyttäytymisenä ja toisinaan taas feminiinisenä käyttäytymisenä, kuten riippuvaisuutena.

    Nuoruusiän alkuvaiheessa poika tulee jälleen vaiheeseen, jossa isä on hänen oidipaalisena rakkausobjektinaan. Kun oidipaaliset toiveet tuhoutuivat aiemmin lapsena ja poika kiintyi passiivisesti isäänsä ns. negatiivisen oidipuskompleksin keinoin, ajatuksina olivat "rakastan häntä jonka kaltainen haluan olla". Nämä ajatukset korvautuvat nyt vähitellen, harvoin kokonaan, ajatuksella "haluan tulla hänen kaltaisekseen, jota kadehdin ja kunnioitan". Tuo jälkimmäinen vaihtoehto johtaa ns. positiivisen oidipuskompleksin ratkaisemiseen ja vahvistaa yliminän muodostumista. Nuoruusiässä oidipuskompleksi saatetaan lopulliseen päätepisteeseensä. (Blos 1979, 137.)

    Murrosiän alussa (11-13 v) pojilla on yleensä hyvä, rento suhde isäänsä. Isä on liittolainen, aseveli. Pojan isään kohdistama ihannointi on tänä aikana huipussaan jopa siten, että hän kieltää mielessään isästään kaiken sellaisen, joka on ristiriidassa vahvan miehen kanssa: isä on paras ja suurin. Isä on sankari, joka pelastaa pojan kahdenkeskisestä suhteesta äitiin. Pojalle tähän ikään kuuluu yleensäkin raju kääntyminen pois naisista. Tämä kaikki perustuu pojan epätoivoiseen pakoon häntä hoivanneesta äidistä. Pienikin muistutus pojan riippuvuudesta tai kiusaus antautua hellille tunteille saa hälytyskellot soimaan. Pojan miehisyyden julistuksena saattaa olla räikeä epäsiisteys ja aggressiivisuuteen liittyvä kovaääninen hyökkäävyys. Tämä näkyy esimerkiksi alituisena sota-aseiden ja taistelukohtausten piirtelynä, hermostuneena liikehdintänä, yleisenä levottomuutena, siivottomana kielenkäyttönä, vandalismina, varkautena, jengitappeluina tai hyökkäävyytenä "hinttien" ja muiden seksuaalisesti uhkaavien tyyppien kimppuun. Tuon ikäiset pojat nauttivat erityisesti naisopettajien ja hienostelevien miesopettajien kiusaamisesta. (Blos 1979, 120-121; ks. myös Kaplan 1986, 178-180, 190.)

    Lapsena sisäinen maailma houkutuksineen törmäsi realiteettiin, ruumiin todellisuuteen, aiheuttaen lapselle "perustrauman". Tähän halujen torjuntaan johtava persoonallisuuden syvällinen muutos loi lapselle turvallisen kehityksen sukupolvien välisen eron suojassa. Murrosiässä, ruumiin muuttuessa, kaikki muuttuu. Persoonallisuuden puolustus on hädässä ilman aiempaa, lapsen maailmaan kuulunutta realiteetin luomaa turvaa. Kun lähtö lapsen ruumiista koittaa, ei sukupolvien välistä eroa ole myöskään olemassa. Uusi ruumis merkitsee uhkaa psyykkistä tasapainoa kohtaan. Ruumiin muuttuminen ja kasvava viettipaine tempaavat nuoren kaikkivoipuuskuvitelmien myllyyn ja nuoren on vaikea kuvitella mitä miehisyys olisi, jollei yhä enempää fallisuuden valtaa. (Manninen 1991, 70-79.)

    Nuoren kehityksessä alkaa kuitenkin fallisuus notkahdella isään liittyvien kiintymyksen siteiden kautta. Vanhempien genitaalisuuden syrjäyttämänä nuori haluaisi turvautua uudelleen oidipaalisen kriisin ratkaisseeseen asetelmaan. Mutta nyt ei voikaan lähestyä isää kuin ennen – oma ruumis on tiellä. Hän ei voi enää etsiä lapsena samaa sukupuolta, vaan uudessa hahmossa on nuorella käytettävissään vain miehen suhde toiseen mieheen. Nuoren täytyykin nyt katsoa eteenpäin: hänen lopullinen autonomiansa vaatii vastauksen siihen miten tulla isän kaltaiseksi myös elämänpyrkimyksissä. Kehityksellisesti keskeiseksi mielen sisällöksi muotoutuu nyt isän elämänpyrkimyksiin eläytyminen. Nuori alkaa verrata omaa tilannettaan isän elämänkulkuun ja ohjaa isästä riippumatonta psyykeään yksilöllisen genitaalisuutensa tavoittelun mukaisesti. Isä on luonut kestävän parisuhteen, eikä hänen tarvitse kieltää seksuaalista ruumistaan. Yliminän integroituessa tukemaan genitaalista ideaalia, sille riittää minuuden omien edellytysten mukainen pyrkiminen: riittää kun on tehnyt parhaansa. (Manninen 1991, 94-99.)

    Kun aiemmin, murrosiän alussa, pojan aggressiot olivat suuntautuneet hoivaavaan ympäristöön ja äitiin, niin myöhemmin (14-17 v) isän arvo alkaa pojan silmissä laskea ja myös aggressiot kohdistuvat häneen. Isästä ja pojasta tulee kilpailijoita. (Blos 1979, 121). Nyt ei enää nuorelle riitä olla "hyvän isän hyvä poika". Murrosikäinen on kriittinen ja asettaa myös vanhempiensa arvomaailman kriittiseksi. Tämä kriittisyys erottaa isän ja pojan aiheuttaen samalla molemmille surua ja tuskaa. Pojan on pakko asettaa isän arvostukset kyseenalaiseksi, koska hän etsii omaa totuutta ja itsenäisiä mielipiteitä. (Schalin 1991, 126.)

    Jos isällä on hyvä itsetunto, hänellä on varaa antaa poikansa irtaantua niin fyysisesti kuin psyykkisestikin itsestään, koska poika tavoittelee nyt omaa aikuista miehistä autonomiaa (Schalin 1991, 127). Isän ja pojan välinen side, miehinen liitto, on yleensä riittävän vahva kestääkseen murrosiässä tapahtuvan ihanteiden riisumisen ja ideologisen taistelun. Ryhmäihanteet ja ryhmäuskollisuus täyttävät nyt sen tyhjiön, joka syntyy isän ihailtujen ominaisuuksien tilalle. Erilaiset miesten ryhmät tarjoavat siirtokohteita isään kohdistuneelle idealisoinnille. Ryhmän johtajan kunnioittaminen ja tämän ihanteisiin ja arvoihin mukautuminen antaa miehelle mahdollisuuden siirtää isää kohtaan tuntemansa rakkauden ryhmään kuuluvaksi. (Kaplan 1986, 191-193.)

    3.3.2. Isän merkitys tytölle

    Inhimillinen kyky samaistua ja kiintyä ei ole sukupuolesta riippuvainen. Jotta tyttö voisi luoda oman, äidistä erillisen identiteettinsä, myös tyttö tarvitsee isää samaistumiskohteenaan. Isään samaistuminen auttaa tyttöä selventämään erillisyyden tunnetta äidistään. Kosketus varhaiseen äitiyhteyteen ei uhkaa silloin myöhempää naisellista samaistumista, eikä tytön tarvitse suojautua kieltämällä "äidillisen lain" mahtia, vaan hän voi säilyttää oman persoonallisen harmoniansa. (Laakso 1993, 91-92.) Isän erilaisuus ja ulkopuolisuus suhteessa äidin ja lapsen tiiviiseen suhteeseen symboloi vapauden, hallinnan ja autonomian mahdollisuutta (Hautamäki 1995, 5).

    Tytön feminiiniseen kehitykseen vaikuttaa huomattavasti se, kuinka isä erottelee oman maskuliinisen roolinsa tytön feminiinisestä roolista ja minkälaista käyttäytymistä hän pitää sopivana tyttärelleen. Isällä näyttää olevan enemmän vaikutusta jopa aivan pienten lasten sukupuoliroolille kuin mitä äidillä on. Isillä on enemmän taipumusta leikkiä poikavauvojen kuin tyttövauvojen kanssa, erityisesti vauvan ensimmäisen ikävuoden jälkeen. Hellävarainen koskettelu kuuluu enemmän tyttövauvojen kanssa toimimiseen, kun taas rajumpi toiminta on tyypillistä poikavauvojen kanssa toimiessa. (Biller 1981, 340-341; ks. myös Parke 1996, 153-155.)

    Kun oidipaalinen kilpailu isän ja pojan välillä on monesti kova ja voi olla molempia loukkaava, niin isän ja tyttären välinen suhde sen sijaan on jo luonnostaan myönteinen. Niin pian kuin tytär on omassa kehityksessään saavuttanut ns. positiivisen kehitysvaiheen 3-4 vuoden iässä, isä ja tytär voisivat periaatteessa elää sopuisassa suhteessa, jolle on leimaa antavaa molemminpuolinen ihailu ja rakkaus. Kasvavasta tyttärestä on nimittäin imartelevaa olla isänsä myönteisen huomion ja rakkauden kohteena. Jos isä arvostaa tytärtään nuorena naisena ja ihailee tämän naisellisia piirteitä, tulee tyttären naisellinen kehitys edistymään todennäköisesti myönteisesti. (Schalin 1991, 133-135.)

    Tietyt isät ovat kuitenkin omista psykologisista syistä vaaraksi tyttärilleen, ja tämä koskee erityisesti tytärten naisellista kehitystä. Kysymyksessä ovat isät, jotka eivät voi hyväksyä tyttäriään naisina naisellisine ominaisuuksineen, vaikka tyttäret muuten olisivatkin tärkeitä isilleen. Schalinin (1991, 141-149) mukaan tämä voi johtua seuraavista tekijöistä: 1. Isä on pettynyt tyttärensä sukupuoleen, hän olisi halunnut pojan, mutta kun näin ei käynyt, hän sekä tietoisesti että tiedostamattaan odottaa tyttäreltään fallisia suorituksia ja ominaisuuksia, joita hän olisi toivonut syntymättömältä pojaltaan. 2. Tämä sama asia saattaa tulla esille silloinkin jos vanhemmilta on kuollut poika ja isä odottaa myöhemmin syntyneeltä tyttäreltään, että tämä "korvaisi" kuolleen pojan. 3. Kun isä pelkää ja halveksii yleensäkin kaikkia naisellisia ominaisuuksia omista sisäisistä konflikteistaan johtuen, hän ei voi silloin hyväksyä edes tyttärensä kehittymistä naiselliseksi naiseksi. 4. Tyttären kehitykselle ongelmallinen tilanne aiheutuu myös silloin kun isä jää varhain leskeksi. Tytär joutuu samaistumaan isäänsä ja omaksumaan tämän elämänarvot ja ihanteet, naisellisen esikuvan ja samaistumiskohteen puuttuessa kokonaan.

    Marone (1993, 18 ja 37-42) on selvittänyt isän merkitystä tyttären minäkäsitykseen ja itseluottamukseen. Maronen mukaan tyttö joutuu hakemaan huomiota kodin ulkopuolelta, jos hän ei saa sitä omalta isältään. Tämä vaikuttaa myös koulumenestykseen. Tytön epäillessä omaa arvoaan, hän voi saada huomiota panostamalla omaan avuttomuuteensa käyttämällä seksuaalista vetovoimaansa hyläten samalla menestykseen tähtäävän toimintansa. Kulttuuri-ilmapiiri aiheuttaa myös osaltaan ristiriitaa naisellisuuden ja menestystä määrittelevien ominaisuuksien rinnalle.

    Mikäli isä jakaa stereotyyppisten naiskuvien pönkittämistä, hän viestittää tyttärelleen, että saadakseen miehistä hyväksyntää tämän tarvitsee mukautua vain vallitseviin normeihin. Murrosiässä miehisen hyväksynnän tarve tulee yhä tärkeämmäksi, ja jos silloin nuori tyttö ymmärtää naisellisuuden ja kunnianhimon olevan toisensa poissulkevia ominaisuuksia, hän ei voi välttyä valintatilanteen konfliktilta. Huolehtiva isä auttaa tytärtään tämän kehitysvaiheen ylitse tekemällä kasvualustan kypsemmälle kehitykselle. (Marone 1993, 18-19.)

    Isä voi auttaa tytärtään selviytymään elämässään puhumalla selkeästi negatiivisia naisarvioita vastaan. Sen lisäksi isä voi estää tytärtä ajattelemasta, että on parempi olla poika tarjoamalla hänelle samat mahdollisuudet, taidot, taidot, vapaudet ja koulutuksen kuin pojillekin. Suullista kannustusta isä voi täydentää käytöksellä, joka osoittaa tyttärelle, että hän uskoo tytön olevan kyvykäs, älykäs ja luotettava. Kauneuden ja naisellisuuden merkitystä ei tule kieltää, mutta isän tulisi kiinnittää huomiota myös tyttären ponnistuksiin, saavutuksiin ja suorituksiin sekä antaa hänelle kokemuksia, jotka pakottavat hänet määrittelemään itsensä ihmisenä, joka pystyy hallitsemaan erilaisia tilanteita. Epäonnistumiset tulee oppia näkemään virheinä, joista voi oppia. (Marone 1993, 129-130.)

    Tytöllä "tyttöyden" arvo on paljon riippuvaisempi muista ihmisistä kuin pojalla hänen "miehinen" arvonsa. Tyttö mittaa arvoaan erityisesti isän silmissä. Isän suhtautuminen tyttäreen ja äitiin heijastuu koko hänen käytökseensä. Isän käyttäytyminen kuvaa perimmäistä, sisäistettyä kuvaa naisesta isän mielessä. Monella naisella on huonoja kokemuksia sisimmässään suhteessa isään erityisesti nuoruusvuosilta, jolloin isä oli muuttunut hylkääväksi, vähätteleväksi ja torjuvaksi; kaiken kaikkiaan pettymystä tuottavaksi verrattuna lapsuuden isään. Kyse ei ole pelkästään siitä, että lapsen suhde vanhempiin muuttuu vaan siitä miten aikuiset käsittelevät omia, ns. vastaoidipaalisia tunteitaan fyysisesti kehittyviä lapsiaan kohtaan. Jos vanhemmat hämmentyvät omissa tunteissaan ja todella muuttuvat, pettymys on lapsen kannalta todellinen ja hän jää ilman kehitykseen kuuluvaa tukea. (Laakso 1993, 93-97.)

    Isän oman kehityksen takertumat (fiksaatiot) ja taantumat (regressiot) näkyvät hänen vastaoidipaalisissa tunteissaan. On isiä, joille on vaikeaa sallia oidipaalisen suhteen kehittyminen etenkin nuoruusiässä olevan tyttärensä kanssa. Isän tulisikin voida olla nuoren tyttärensä käytettävissä ja asettua tytön rakkauden kohteeksi vastaamalla siihen neutraalilla rakkaudella. Tämän lisäksi isän tulee vastata tytön kamppaileviin pyrkimyksiin neutraalilla aggressiolla. Tämä auttaa tyttöä omien tunteittensa neutralisoimisessa ja tytär voi omaksua naisellisen roolin tuntematta syyllisyyttä ja ahdistusta. (Laakso 1993, 100-101.)

    Isän joutuessa psyykkiseen hämmennykseen omine tunteineen vuorovaikutus hänen ja tyttären välillä muuttuu tytölle pettymystä tuottavaksi. Isä voi suojautua joko välimatkan ja aggression turvin tai suhtautumalla pilkallisesti ja vähättelevästi älyllistämällä asioita ja omat tunteensa kieltämällä. Isä saattaa muuttua myös liian dominoivaksi ja kiihkeäksi kontrolloijaksi, joka puolestaan voi johtaa siihen, että tytär uhmaa isäänsä. Tämän kamppailun isä voi tulkita kysymykseksi enemmän vallasta kuin rakkaudesta. Isän olisi kyettävä antamaan oikeutta tyttärensä autonomiapyrkimyksille ja punnita hänen kykynsä kehityksen tuomaan muutokseen. Isän järkkymätön auktoritatiivinen asenne voi johtaa tytön alistumiseen tai jatkuvaan kamppailuun. Molemmissa tapauksissa tytön autonomia jää epävarmalle pohjalle ja asenteet heijastuvat myöhemmin tyttären miessuhteissa vastaavanlaisina ristiriitoina ja valtataisteluina. (Laakso 1993, 101.)

    On myös huomioitava, että kun isä kerran on tyttären ensimmäinen rakkaus ja saa ansiotonta arvonnousua hänen silmissään oidipaavaiheen takia, niin tyttö rakentaa mielessään kuvan ihannemiehestä, jossa rakennusaineksen on tunne oman isän täydellisyydestä. Lapsen mieli mittaa eri asioita ja käyttää toisenlaisia mittareita kuin aikuisen naisen mieli. Kun tytär kerran rakentaa mielikuvan viisaasta miehestä, niin aikuistuttuaan hän sitten huokaileekin oman miehensä "keskeneräisyyttä". (Laurila 1997, 65.) Billerin (1981, 345) mukaan kuitenkin ne naiset, joilta on puuttunut isä kokonaan, ovat paljon alttiimpia erilaisille hankaluuksille pitkäkestoisissa heteroseksuaalisissa suhteissa, kuin ne naiset, joilla on ollut isä lapsuuden perheessä. Myös tytöt, joiden isät ovat seuraa karttavia ja vihamielisiä, ovat usein vaikeuksissa solmittaessa kestäviä parisuhteita (Parke 1996, 152).

    Laurilan (1997, 20-21) mukaan käsitys isästä rakentuu kehityksen myötä eri isäkuvista. Leikki-iässä isä on lapsen mielen näyttämöllä kaikkein ihailtavimmassa muodossa tyttären ihailevan rakkauden kohde. Kouluiässä tyttö etääntyy isästään hieman ja katsoo tätä kriittisemmin. Isä astuu alas korokkeelta, kunnes murrosiässä on vaarassa tulla kokonaan syrjään työnnetyksi. Isä on nuoruusiän otteluvastustaja tai kumppani ja erotuomari, kun äiti ja tytär irrottautuvat toisistaan. Peräkkäisinä kehitysvaiheina muodostuneet isäkuvat voivat näin ollen olla tytön mielessä hyvinkin erilaisia. Laurila pohtii määritelmiään omille isäkuvilleen seuraavasti: "Hän oli lapsuuteni innostava organisaattori ja kaikkivoipa aurinkokuningas, kouluikäni kannustava, etäinen ja ankara oppimestari, nuoruuteni tyhmä, tyrannimainen äijänkäppänä ja aikuisuuteni etäinen kunnioitettava herrasmies."

    ja niitä tulee kokoajan lisää
    http://www.oulunensijaturvakoti.fi/ensikoti/isyys.htm#2.2 VAUVANHOIDON IDEOLOGIAT JA SUKUPUOLIERO

    Mutta silmiini osui kuin ihmeen kaupalla "...jotkut isät ovat vaaraksi tyttärilleen, jos eivät hyväksy tyttären naisellista kehitystä..." tai jotakin sinne päin. Tästähän voi nimenomaan vetää johtopäätöksen (joka on muuten aivan selviö) myös tämän kirjallisen tuotteen perusteella, että isät, jotka eivät jossain, missä tahansa asiassa, tue tyttäriään, vaikuttaa tyttäreen epäedullisesti.

    En muuten silmäillen löytänyt kohtaa, että isän ei kuulukaan hyväksyä tytärtään kuin varauksella. Laittanet LYHYEN sitaatin siitä tähän.

    Onhan niitä niin äitejä ja isiä jotka eivät ole kypsiä tehtäväänsä, tai heidän luonne on vinoutunut, eivätkä siksi sovi kasvattajiksi.

    Tuo koski juuri hyväksymistä. Missään ei siis sanottu varauksellisesta hyväksymisestä. Keksit sen itse.(?)

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Mutta silmiini osui kuin ihmeen kaupalla "...jotkut isät ovat vaaraksi tyttärilleen, jos eivät hyväksy tyttären naisellista kehitystä..." tai jotakin sinne päin. Tästähän voi nimenomaan vetää johtopäätöksen (joka on muuten aivan selviö) myös tämän kirjallisen tuotteen perusteella, että isät, jotka eivät jossain, missä tahansa asiassa, tue tyttäriään, vaikuttaa tyttäreen epäedullisesti.

    En muuten silmäillen löytänyt kohtaa, että isän ei kuulukaan hyväksyä tytärtään kuin varauksella. Laittanet LYHYEN sitaatin siitä tähän.

    Vaihdan mielummin sanojen varauksellinen-varaukseton sanoihin ehdollinen-ehdoton.

    Äidin rakkaus (normaali tapauksissa) on ehdoton. Isän on ehdollinen. Lapsi saa äidiltään psyykisen rakenteensa. Äiti on ehdottoman tärkeä lapselleeen kun lapsi on 0-3-5 vuotias. Sen jälkeen vähenee äidin osuus ja isän lisääntyy hyvin suuressa määrin.

    Isän tehtävänä on ohjata lapsi yhtesikuntaan, kodin ulkopuolelle. Kodin ulkopuolella ei pädekkään äitimaailman ehdottomat säännöt vaan yhtesikunnassa vallitsee ehdolliset lait, säännöt, moraali, etiikka, kultturilliset, uskonnolliset säädökset.

    Lapsen on nyt opittava ettei hän saa kaikkea ehdottomasti kuten hän sai äidinmaailmassa vaan yhtesikunta (ja isä) asettaa lapselle vaatimuksia. Yhtesikunanssa on ansaittava oma osana, eikä mikään ole itsestään selvää. Oikeudet vaativat myös vastuuta. Koulussakin tätä opetellaan joka päivä.

    On äitejä jotka yrittävät asettaa vaatimuksia jo alle kolemevuotiaalle lapselle. Ennen kaikkea nämä äidit vaativat että lapsi käyttäytyy juuri niinkuin äiti haluaa, siis tyydyttää äidin tarpeita ja vaatimuksia. Lapsi ei ole kypsä siihen vielä noin nuorena, lapsella ei ole siihen psyykksisä valmiuksia, välineitä. Lapsen oma persoonallisuus ei pääse silloin kehittymään normaalilla tavalla.

    Ylipäätänsä äitien ei tulisi koskaan alkaa kasvattamaan lapsiaan ehdollisesti. Vasta kun lapsi on ohjattu (isän, koulun jen) avulla ehdolliseen yhteiskuntamalliin niin äitikin voi alkaa käsitellä lastaan sen mukaan, siis lapsi näyttää itse äidille valmiin tien.

    Hyvin vanhakantainen ajatusmalli sinulla. Olen niin paljon eri mieltä, etten millään jaksa alkaa erittelemään. Sanon kuitenkin, että äiti asettaa rajoja jo aivan pienelle vauvalla ja ettei suinkaan VAIN ISÄ ole se, joka valmentaa lasta kodin ulkopuolelle. Kyllä kummankin vanhemman, jos he ovat mukana lapsen perheessä, tulee toimia yhdessä ja samansuuntaisesti.

    Jos isää ei ole, niin vastuulliset aikuiset, yksi tai useampi, tekee lapselle rajoja, valmistaa lasta tulevaan ja on esimerkkinä.

    "Tietyt isät ovat kuitenkin omista psykologisista syistä vaaraksi tyttärilleen, ja tämä koskee erityisesti tytärten naisellista kehitystä. Kysymyksessä ovat isät, jotka eivät voi hyväksyä tyttäriään naisina naisellisine ominaisuuksineen, vaikka tyttäret muuten olisivatkin tärkeitä isilleen."
    Tämä kohta jäi vähän epäselväksi. Onko se nyt sitten niin kauheaa jos tytöstä ei kasva naisellista naista? Siis tietenkin on lapselle pahaksi jos isä (tai yhtä hyvin äiti) ei hyväksy lapsen ominaisuuksia, mutta kun tämä tuntuu lähtevän siitä että nimenomaan niitä stereotyyppisen naisellisia ominaisuuksia pitää hyväksyä ja tukea. Entä jos tyttö osoittaa ns. poikamaisia/miehekkäitä ominaisuuksia ja isä tukee niitä, onko se sitten pahaa "naisellisen kehityksen" vaarantamista?

    Mutta jos yritetään eteenpäin... vaikka ei aika oikein anna periksi.

    Eikös me lähdetty siitä liikkelle että mikä olisi lasten kannalta parasta.

    Et tainnut ymmärtää eroa ehdottoman ja ehdollisen välillä. Äidin asentamat rajat tulevat sisältymään lapsen psyykkiseen rakennelmaan.

    Äidin suhde lapseensa on ensimmäinen lapsen suhde ihmiseen ylipäätänsä. Tätä suhdemallia lapsi tulee käyttämään lopun ikäänsä ja kokeileman kuinka pitkälle sillä selviää, mutta pieninkin muutos siihen malliin vaatii lapselta valtavia koettelemuksia.

    Kun lapsen psyykkinen rakennelma, työkalut, ovat valmiina on aika alkaa sosialisoida lasta. Lapsi haluaa kokeilla valmiuksiaan ja kestävyyttään yhtesikunnan tasolla. Isä-lapsi suhde ei ole äiti-lapsi suhde, vaan isä on se ensimmäin henkilö johon lapsi kokeilee suhdemalliaan jonka lapsi sai suhteessa äitiinsä. Isä symbolisoi lapselle yhteiskuntaa, kaikkea sitä mikä on äiti-lapsi suhteen ulkopuolella. Ja se onkin aivan toisenlainen maailmaa jossa on aivan toisenlaiset pelisäännöt.

    Nykyinen yhteiskuntamme heijastaa suurelta osin narsisista yhteiskuntaa, siis sitä yhteiskuntaa jossa isän rooli lapselleen auktoritettinä on melkein kokonaan hävinnyt. Päivätarhoissa ja kouluissakin on vaan melkein naisia.

    Cristopher Leach on kirjoittanut erittäin tunnustetun kirjan aiheesta "Narsistinen kulttuuri". Hän kirjoitti sen jo noin 30 vuotta sitten ja nykyään näämme oikein selvästi minkälaiselta narsistinen kulttuuri näyttää.

    Ne lapset jotka saivat tukea isältään ovat selvinneet hyvin yhteiskunnassa. Heistä on tullut yhtesikunnan tukipylväitä, spesialisteja monellakin alalla, leipojia, lääkäreitä, insinöörejä, suunnitelijoita jne. He viihtyvät ammateissaan ja he saavat tyydytystä siitä että he osallistuvat työllään yhteiskunnan parhaaksi.

    Kun taas he joilla ei ole ollut isähamoa auktoritettinä, he ovat joutuneet tyytymään pelkkään ulkokuoreen ja sen antamiin etuihin. He peilaavat itseään koko ajan yhteiskunassa. He yrittävät saada tyydytystä elämäänsä ulkoisten tekijöitten avulla, kuten ulkomuoto, voitto jossain kilpailuissa tai ehkä raha. Lopun elämäänsä he ajavat takaa hyväksyntää, jota he eivät koskaan saavuta niin että se tyydyttäisi heitä.

    He eivät kykene mihinkään "sisäiseen työhön" joka vaatisi heiltä opsikelua tai välittämistä toisista ihmisistä tai yhteiskunnan hyvästä. Ikuinen narsisti joka tuijottaa omaa peilikuvaansa lähtessä. Lähde on toiset ihmiset. Heidän mielestään toiset ihmiset elävät vain häntä varten. He ovat äidin ehdottoman kasvatuksen tuloksia joilla ei ole vastapainoksi asettettu ehdollisia vaatimuksia yheteiskuntaa kohtaan, vaan heilä on vaan itsekkäitä ehdottomia pyynteitä itseään kohtaan. Maailma on heitä varten, he eivät ole maailmaa varten.

    Äänestä

  • ,,,.. kirjoitti:

    "Tietyt isät ovat kuitenkin omista psykologisista syistä vaaraksi tyttärilleen, ja tämä koskee erityisesti tytärten naisellista kehitystä. Kysymyksessä ovat isät, jotka eivät voi hyväksyä tyttäriään naisina naisellisine ominaisuuksineen, vaikka tyttäret muuten olisivatkin tärkeitä isilleen."
    Tämä kohta jäi vähän epäselväksi. Onko se nyt sitten niin kauheaa jos tytöstä ei kasva naisellista naista? Siis tietenkin on lapselle pahaksi jos isä (tai yhtä hyvin äiti) ei hyväksy lapsen ominaisuuksia, mutta kun tämä tuntuu lähtevän siitä että nimenomaan niitä stereotyyppisen naisellisia ominaisuuksia pitää hyväksyä ja tukea. Entä jos tyttö osoittaa ns. poikamaisia/miehekkäitä ominaisuuksia ja isä tukee niitä, onko se sitten pahaa "naisellisen kehityksen" vaarantamista?

    >"Tietyt isät ovat kuitenkin omista psykologisista syistä vaaraksi tyttärilleen, ja tämä koskee erityisesti tytärten naisellista kehitystä. Kysymyksessä ovat isät, jotka eivät voi hyväksyä tyttäriään naisina naisellisine ominaisuuksineen, vaikka tyttäret muuten olisivatkin tärkeitä isilleen."
    Tämä kohta jäi vähän epäselväksi. Onko se nyt sitten niin kauheaa jos tytöstä ei kasva naisellista naista?<

    On eri asia hyväksyä henkilönä kuin että isä hyväksyy tyttärensä naisena. Ei ole kyse mistään liioittelusta vaan aivan arkipäiväisestä tunneilmaisusta. Tytärhän tulee nähtävästi tuntemaaan vetovoimaa miehiin, siitä syystä isän- miehenä, hyväksyntä on niin tärkeä.

    Jos otetaan toinen esimerkki jossa isä suosii tytärtää enmepi kuin hän suosii vaimoaan, tyttären äitiä, niin siinä tapauksessa on menty jo insestin alueelle. Tytöstä helposti tulee isän suosikki, ja käytänössä hän tulee hakemaan aikuisena miehiä (iäkkäämpiä miehiä) jotka vastaavat isän käytöstä. Tytär ei saa silloin normaalia hyväksymistä vaan hakee täydellistä hyväksymistä toisilta miehiltä. Varmuutta asiaan, sillä alitajuisesti tytärkin vaistoaa ettei isä voi/saa häntä suosia enempi kuin äitiä, se seikka riitelee tyttären alitajunnassa jatkuvasti.

    Se mitkä naisen piirteet kukin isä hyväksyy voi vaihdella. Yleensä se on ne naisen piirteet joihin hän aikoinaan rakastui kun hän kosi vaimoaan, tyttären äitiä, ja tyttärillä on taipumusta omia osan äitinsä piirteistä (yleensä ne piirtetet jotka äiti hyväksyy itsessään mutta ei niitä piirteitä joita äiti itse ei pidä niin suosittuina). Joissakin perheissä joissa äiti kannustaa tytärtään kasvamaan omaksi itsekseen, kannustaa myös isä samoin. Ei ole mitään normia kuinka hyväksyttävän naisen olisi oltava.

    "Jos otetaan toinen esimerkki jossa isä suosii tytärtää enmepi kuin hän suosii vaimoaan, tyttären äitiä, niin siinä tapauksessa on menty jo insestin alueelle."

    Höh meillä ainakin isälle lapset (4xtytär) ovat ne kaikista tärkeimmät ja menevät ohi äidinkin... äidillä sama juttu.

    Äänestä

  • old_profile_18142 kirjoitti:

    Ja noita insesti ja muutakin hyväksikäyttö puheita olisi kiva todella harkita nykyään ei isä saisi kai olla tytärensä kanssa edes saunassa ilman, éttä sekin olisi jotain insestiä.

    kun insestin maku tulee kuvaan mukaan. Rajansa kaikella.

    Ei siinä mitään vikaa että viihtyy isänsä seurassa, niin tein minäkin, olin enempi isäni kanssa kuin äitini.

    Mutta tässä keskusteltiin hyväksymisestä. Et ehkä ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Ei se olekaan mikään helppo edes selittää.

    Äänestä

  • olet latelemaan mitä isien täytyy tukea tai tehdä. Kun välillä kuuntelee näitä "teit niin tai näin aina väärin päin" liian helpolla kaiken saaneiden ihmisten olematonta valitusta siitä miten joku toinen ihminen tai yhteiskunta ei tee ja toimi niin kuin haluaisi. Teetkö sinä niin kuin isä sanoo, niinhän sen pitäisi olla?

    Niitä on huonoja äitejäkin ja eipä ne äiditkään läheskään usein tue niitä poikiaan, vaan pojat touhuavat itse.

    Tämä koko touhu taitaa olla taas sitä naissukupuolen harrastamaa "analysaattori" -jupinaa.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Vai on äidin ja isän biologinen ero siinä, että äiti voi tukea varauksettomasti lastaan ja isä varauksellisesti. Harvoin sanon kenellekään näin suoraan kuin nyt sinulle. Älä hyvä ihminen jauha tällaista paskaa!

    Ja koko lopputekstisikin on niin asenteellinen rykäys, etten viitsi edes kommentoida. Ehdotan kuitenkin sinulle, että lukaiset ohimennen 10 lastenkasvatusopasta KANNESTA KANTAAN ja AJATUKSELLA, niin keskustellaan sen jälkeen uudestaan äidin ja isän vaikutuksista lapseen.

    Ps. Tietenkin asenteellisuutesi saattaa olla niin vahvaa tekoa, etteivät siihen mitkään kirjat auta.

    tuntuu että olisi parempi kun vähän vähemmän luettaisiin noita opuksia.Suurin osa on kaikenmaailman psykologien kirjoittamia ihmekäsityksia siitä ja tästä.

    Koita vähän haistella aitoa omaa jöristä ja lue vähemmän!

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Mutta silmiini osui kuin ihmeen kaupalla "...jotkut isät ovat vaaraksi tyttärilleen, jos eivät hyväksy tyttären naisellista kehitystä..." tai jotakin sinne päin. Tästähän voi nimenomaan vetää johtopäätöksen (joka on muuten aivan selviö) myös tämän kirjallisen tuotteen perusteella, että isät, jotka eivät jossain, missä tahansa asiassa, tue tyttäriään, vaikuttaa tyttäreen epäedullisesti.

    En muuten silmäillen löytänyt kohtaa, että isän ei kuulukaan hyväksyä tytärtään kuin varauksella. Laittanet LYHYEN sitaatin siitä tähän.

    asiassa vaan naisellisen kehityksen tukeminen.

    Miten oikein luet niitä kasvatusoppaitasi?

    Taitaa olla niin että jos ei tue sinua joka asiassa vaikka mieli tekisi siis ei tukea -siinä jossakin asiassa aiheuttaa sinun mielestäsi haittaa?

    Isän on mahdotonta toimia noin.

    Mitä ihmettä sinä oikein ajat takaa?

    Äänestä

  • ,,,.. kirjoitti:

    "Tietyt isät ovat kuitenkin omista psykologisista syistä vaaraksi tyttärilleen, ja tämä koskee erityisesti tytärten naisellista kehitystä. Kysymyksessä ovat isät, jotka eivät voi hyväksyä tyttäriään naisina naisellisine ominaisuuksineen, vaikka tyttäret muuten olisivatkin tärkeitä isilleen."
    Tämä kohta jäi vähän epäselväksi. Onko se nyt sitten niin kauheaa jos tytöstä ei kasva naisellista naista? Siis tietenkin on lapselle pahaksi jos isä (tai yhtä hyvin äiti) ei hyväksy lapsen ominaisuuksia, mutta kun tämä tuntuu lähtevän siitä että nimenomaan niitä stereotyyppisen naisellisia ominaisuuksia pitää hyväksyä ja tukea. Entä jos tyttö osoittaa ns. poikamaisia/miehekkäitä ominaisuuksia ja isä tukee niitä, onko se sitten pahaa "naisellisen kehityksen" vaarantamista?

    väkisin vääntää juuri että isät alkaisivat kasvattaa tytöistään poikamaisia.

    Se olisi kai jotenkin tasa-arvoista...?

    Niinhän se on että tytöistä pitäisi kasvattaa poikamaisia, ja pojista tyttömäisiä.

    Sellaista se on kun annetaan "teit niin tai näin aina väärinpäin" vaikuttaa liikaa yhteiskunnan asioissa.

    Äänestä

  • usein yritetään kirjoitti:

    Minusta näyttää siltä että jos tyttöä kasvatetaan "tyttömäiseksi" ja poikaa "poikamaiseksi" niin sitä harvemmin kukaan sanoo väkisin vääntämiseksi, vaikka sekin voi olla sellaista. Esim. äiti on välillä yrittänyt houkutella mua "naisellisemmaksi"/"tyttömäisemmäksi" eikä ole kovin hyvin onnistunut. Ei se onneksi kovin yritäkään painostaa, välillä vaan tulee niitä ehdotuksia että tekisit näin ja noin jne. Moni varmaan saa kuulla paljon enemmän jos poikkeaa muotista liikaa.

    Näitä juttuja kun lukee niin tulee mieleen että monenkohan mielestä sellainen oli vain naisellisen kasvun tukemista tai jotain sinnepäin, mutta jos vastaavaa yrittäisi toiseen suuntaan niin puhuttaisiin kuinka vanhemmat väkisin yrittää tehdä tytöstä muuta kuin se on...

    Voi kun joskus, joskus hamassa tulevaisuudessa osattaisiin kasvattaa lapsia heidän ominaisuuksiensa perusteella, ei minkään ihmeen tyttö- ja poikaroolien perustein. Valitkoon jokainen roolinsa itse.

    Monilla menee aivan turhaan pitkä aika siihen, että saavat identiteettinsa muovattua oikeaksi.
    Minusta siitä kertoo sekin, että sanotaan naisten olevan seksuaalisesti vapaimpia vasta joskus nelikymppisinä.

    En sama, jolle vastasit.

    Äänestä

  • on tämä kirjoitti:

    viitsineet miettiä että miksi tyttö- ja poikalapsia kasvatetaan jonkin verran eri tavalla. Tietenkin aina on ollut ajan "henki", muutama satavuotta sitten oli selvät roolit jo siksi että ei ollut tekniikkaa ja lääketiedettä mikä tasoittaisi eroja eri sukupuolten välillä.

    Mutta vaikka nykyään robotit ja koneet tekevät montaa hommaa ja lääketieteellä pystytään mm. kontrolloimaan lisääntymistä, niin emme silti ole täysin samanlaisia. Meissä on sukupuolesta johtuvia eroja, ja luontoäidin meille tarkoittamat tehtävät ja sen mukana tulleet hormonit ja muut "systeemit" muokkaavat meitä ajatusmaailmasta lähtien.

    Emme silti ole yksilöinä samanlaisia. Ei edes aina äidit ja tyttäret jne. Jos äiti arvostaa ja tuntee hyvin "naisellisesti" perinteisessä mielessä tätä maailmaa, niin tämä näkynee myös hänen kasvatuksessaankin. Ei häntä siitä voi syyttää. Sama tietenkin koskee miehiä.

    Emme me ole täydellisiä eikä meiltä sellaista voi vaatia. Emme myöskään ole maailman napoja ja yhteiskunta, äidit, isät, perheet, politiikka ja kaikki tämä pyörivä härdelli ei ole just meidän näkökulmasta toimiva läheskään aina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

victoriapalstalle kirjoitti:

perhana luin aloituksen mutta se oli täynnä.

Vai neutraali kehuminen isän 60 vuotispäivänä????

Tässä juuri tulee esiin tämä feministien oman aatteen kaikkivoipaisuus. Luuletteko ettei maailmassa muuta ajatella kuin sitä että mitä joku feministi-mukatasa-arvo tyypit ajattelevat?

Maailman mahtuu niin paljon muutakin, ja suomessa ja ruotsissa naisten niinsanotut ongelmat ovat vain hemmetin hyvin menevän jengin kitinää suurimmaksi osaksi.

Heh, ei victorian puhe ollut melko suurella todennäköisyydellä tehty feministien miellyttämiseksi vaan nimenomaan isäpapan syntymäpäiväpuheeksi. Ihan oikeasti, joku tytär voi muuten pitää isästään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu