Seuraavaksi Iranin väitetään suunnittelevan hyökkäystä Israeliin, fyysisiä ja poliittisia todisteitahan on jo olemassa - eihän Iran ole edes tunnustanut Israelia. Israel joutuu "puolustautumaan" ja näin ollen hyökkää Iraniin NATOn (lue: USA:n) avustamana. Kukaan ei tietenkään taaskaan pysty myöntämään sodan oikeita syitä (USAn hallinnon bisnekset, joita kyseisen maan johtoporras hoitaa ja USA:n valta Israeliin sotilasavun kautta). Jälleen kerran kainsainvälisen yhteisön, kuten myös YK:n katse kohdistetaan pois totuudesta, tapahtumien "keskipisteisiin", joissa vain puhujien sanat ovat vastakkain. Kansalla on mahdollisuus ottaa asioista selvää, mutta ketään ei se kiinnosta, sillä vain se, mitä suurissa medioissa esitetään, on kiistämättä totta ja kaikki voivat jälleen elää onnellisina elämiään Coca Colan ja McDonaldsien ympäröimänä. Terroristeja? - Hyi ja rahaa sodalle!
Eikö ketään enää kiinnosta miksi asiat oikeasti tapahtuvat? Mitä on demokratia jos kansanvaltaa ohjataan valhein? - Yksilötasolla se on valehtelemista, raiskaamista ja ryöstämistä, kansainvälisellä tasolla se on politiikkaa.
Kumpi puolue voittaakaan seuraavat vaalit? Ei sillä väliä, päätösvalta on jossain aivan muualla.
Eikö ketään enää kiinnosta miksi asiat oikeasti tapahtuvat? Mitä on demokratia jos kansanvaltaa ohjataan valhein? - Yksilötasolla se on valehtelemista, raiskaamista ja ryöstämistä, kansainvälisellä tasolla se on politiikkaa.
Kumpi puolue voittaakaan seuraavat vaalit? Ei sillä väliä, päätösvalta on jossain aivan muualla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ehkäpä usa käyttää jo pakistan-korttia, onhan pakistanilla ydinaseet ja kova hinku käyttää niitä ja palkintona on öljyä, jota he haluavat.
Kerro uudestaan mistä se palkinto öljy tulee. Ei ainakaan pakistanista.
Sodan valheeseen tarvitaan 3 maata. Yksi, jota riistetään, toinen johon kansainvälinen huomio kiinnitetään ja tietenkin poliisi, USA. Esimerkkinä Afganistan, joka on täysin tuhottu ja jonka tärkeys USA:lle on vain kaasu- & öljylinja, jota he suojaavat sotaa edeltävien kaltaisilta iskuilta. Afganistan pyyhittiin nopeasti valtamedian muistista, kun 450 tuhannen miehen voimin lähdettiin metsästämään yhtä parrakasta rosvoa, joka kuulemma oli paennut Irakiin, vaikka sen silloinen valtakaarti olisi hänet teloittanut. Ei sillä väliä, lehdessä sanottiin niin.
Mutta mitä nyt? USA:n kansa rupeaa huomaamaan Irakissa vielä vuosien sodan päättymisen jälkeen seisovien sotilaidensa kuolemat. Politiikan arpaa on taas heitettävä ja listalla olevien seuraavien hyödykemaiden tulevaisuus on sinetöitävä autoilevan amerikantallaajan tyytyväisyyden takaamiseksi. Mikä valhe tälläkertaa keksitäänkään demokratian ristiretkelle vääräuskoisten maihin? Ei sillä väliä, USA:n kansa sen uskoo kuitenkin
uskonto on sivuseikka kun raha ja valta puhuu.
Siinä missä muut, myös demokratia on uskonto. Itseensä ja omiin tarkoitusperiin uskominen. Oman edun ajaminen muiden kustannuksella. Oman kannan puolesta sotimista ja kuolemista. Kuulostaa uskonnolta
Musharrafilla ei ole mitään hävittävää vain voitettavaa - hän on kumminkin pohjimmiltaan vain sotilas.
Ei tarvi väittää,joko et osaa lukea, tai oot aika tyhmä. Se hullu presidentti on jo uhannut useasti Israelia. Ei sitä tarvi mitään väittää.
Kehotan lukaisemaan hieman kyseisten maiden välistä historiaa. Olipa kerran Iran ja siellä eräs voimala, jonka Israelilaiset pommittivat maan tasalle USA:n valmistamilla koneilla, USA:n kouluttamilla lentäjillä, USA:n piikkiin ja USA:n päätöksellä. Kuten sanottu, syntipukki löytyy aina, siitä syy uuden ristiretken oikeutukselle ja sinunlaisesi ihmiset sen vielä uskovat.
sehän olisi erittäin, erittäin tyhmää, eiköhän joku toinen hoida homman, jos ylipäätään on syytä ja tarvetta.
Yarrrr!