Ihmisen aktiiviseen muistiin mahtuu...

Ihmisen aktiiviseen muistiin mahtuu vain 8 asiaa kerrallaan, keskimäärin, hajonta on noin 3-12 riippuen lahjakkuudesta. Vain intensiivisessä pohdiskelussa kaikki paikt ovat käytössä käsittelemässä samaa asiaa. Normaalisti käytössä on vain 2-4 "muistipaikkaa"

Jos luetussa tekstissä on paljon uutta ja sellaista joka ei sovi nykyiseen maailmankuvaan täytää jokainen uusi argumentti/tieto yhden muistipaikan. Vieraassa aiheessa jota ei pohjusteta mitenkään muistipaikat menevät nopeasti tukkoon.

Tämän vuoksi kun yritetään tiedottaa ei kannata kertoa kaikkea kerralla. Viesti kannattaa aloittaa ruohonjuuritasolta, samalta henkiseltä alueelta jossa lukija on.

Vaikeaksi asian tekevät sellaiset aihealueet jotka ovat hyvin laajoja ja moniulotteisia ja jonka syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen vaatii suurta määrää erillisten ilmiöiden tunnistamista. Huumeet ja niihin liittyvät ilmiöt ovat ehdottomasti tälläinen alue.

Valitettavaa on että jos muistipaikat täyttyvät kytkevät aivot kehittyvän loogisen rakenteen yleistykseen ja ennalta "tiedettyyn" koska muistipaikkojen rajallisuus ei synnytä loogista eheää kokonaisuutta josta tulisi ahaa-elämys. Usein hyväkin teksti jää ymmärtämättä koska syy-seurausketjut ovat yli 4 askeleen pituisia - jolloin ensiksi luettu tieto on jo tippunut pois aktiivisesta muistista.

Näillä eväillä eteenpäin ja taitavampaan argumentaatioon.
10349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

niin, ja sun pointtisihan juuri on, että tuo kaikkia koskeva lääketieteellinen väite ei kuitenkaan koske sinua!

Näillä eväillä eteenpäin ja taitavampaan argumentaatioon.

Äänestä

kannabis = ei hyvä
Raittius = hyvä

tässäpä sinulle hieman täytettä muistipaikoille, yritä perustella, miksi huumeet parempi kuin raittius. Lisäksi kerro minulle, mistä tiesin, että olet kannabismyönteinen henkilö? Seo n se ratkaisevin kysymys tässä dilemmassa? Pallo on nyt sinulla, riittäkkö muistikapasiteetti ongelman ratkaisemiseen?

Äänestä
  • Kauhea syytös heti kärkeen...
    Tämä toi jo tuon alkuperäisen viestin sisällön paremmin kuin hyvin esille.
    Tämän palstan nimen voisi vaihtaa "Vittuile hampunpolttajille" tai "Etkö osaa käyttää aivojasi-ei hätää kirjoita vaan haukkuja ja kyllä löydät samanhenkisen kkk:n punaniskan sinua tukemaan"
    Miksi hermostuin?
    Koska nämä asiat on jo puitu aika moneen kertaan, missä kerrotaan TEILLE, VASTUSTAJAT että täällä olisi hyvä pitää tuo asiallinen kommentointi, ei heti hyökkäävä asennonti aiheita kohtaan.
    Nämä asiat ovat olemassa, eivät häviä, toivottavasti joskus vielä silmänne aukenevat kun teidän 5 L:n kirjoittanut lapsenne jää kiinni hampun polttelusta ja poliisi ottaa hänet silmätikukseen, sakkojen ja muiden sankitioden merkissä.
    Ketä sitten syytät?
    Olisi siinä vaiheessa aika katsoa peiliin?
    Miettiä, että jos pienet "kokeilut" eivät olisikaan perisynti.
    Että jos tuo 5 L:n kirjoittanut olikin oikeasti vaan kokeillut ja sinun ansiosta voi sanoa hyvästit tulevaisuudelle?
    Raittius on hyvä, mutta ei sellaista maailmaa ole olemassa jossa tuo täysraittius on mahdollista.
    Tai sitten suosittelen sinulle AMISH-kuviota ;)
    Ja tuolla en tarkoittanut karvanoppa corollia...

    Äänestä

  • mitenkäs jos kirjoitti:

    Kauhea syytös heti kärkeen...

    mutta mutta miksi se ei sitten voi olla asian uudelleen tajuamista, että raittus voisi olla hieno aate ja elämäntapa, kun oletusasenne on että pitäisi käyttää päihteitä?

    mitä uutta siinä on:itsehän sanot, että
    Raittius on hyvä, mutta ei sellaista maailmaa ole olemassa jossa tuo täysraittius on mahdollista.

    onko se mahdoton ajatus sitten? Miksei kukaan saa raittuden puolesta ja miksi minusta tuntuu myös, että nämä asiat joudutaan aina vaan uudelleen ja uudelleen puimaan? miksi syytät muita ehdollistamisesta kun itse ehdollistat?

    Äänestä

  • tämä oi muuten hevetin hyvä argumentti!

    Äänestä

  • Tuo on huumausainekeskustelussa se yleinen väärä vastakkainasettelu. Sorrun siihen itsekin joskus.

    Ennemmin sanoisin, että:

    Kannabis = hyvä
    Raittius = hyvä

    Ne ovat vain erilailla hyviä. Kaikki ei ole mustavalkoista. Kaikkiin kysymyksiin ei ole vain kahta vaihtoehtoa. Kannabis voi myös olla huono, esimerkiksi jos lapset tai henkisesti sairaat sitä polttavat. Myös raittius voi olla huono, sillä tutkimuksen mukaan raittiit ovat keskimäärin alkoholin kohtuukäyttäjiä onnettomampia.

    Äänestä

  • i67i kirjoitti:

    mutta mutta miksi se ei sitten voi olla asian uudelleen tajuamista, että raittus voisi olla hieno aate ja elämäntapa, kun oletusasenne on että pitäisi käyttää päihteitä?

    mitä uutta siinä on:itsehän sanot, että
    Raittius on hyvä, mutta ei sellaista maailmaa ole olemassa jossa tuo täysraittius on mahdollista.

    onko se mahdoton ajatus sitten? Miksei kukaan saa raittuden puolesta ja miksi minusta tuntuu myös, että nämä asiat joudutaan aina vaan uudelleen ja uudelleen puimaan? miksi syytät muita ehdollistamisesta kun itse ehdollistat?

    Viinaa tissuttavan nettihäirikön näppäimistöltä syntyneenä tuo raittiustekstisi lähentelee jo tekopyhyyden korkeampia rajoja.

    Äänestä

  • Tääysraittius ei sopinut itselleni. Olin pari vuotta täysin raittiina, enkä sitä ennekään käyttänyt kuin kohtuudella alkoholia ja kannabista. Täysraittiina ollessani missasin monta hyvää hetkeä hyvien ystävien kanssa, koska oli vaikeaa olla selvin päin ainakaan humalaisten joukossa. Täysraittiina silloisen tyttöystäväni kanssa sosiaalinen elämä kärsi ja kun toinen juhli, tuli ongelmia matkaan. Lisäksi joutui aina perustelemaan (mikä on älytöntä), miksei edes juhlashampanjaa ottanut.

    Urheilusta, seksistä, työstä ja sen sellaisesta huolimatta pipo kiristi hiemn enemmän. Puuttui jotain.
    Siksi palasin alkoholiin ja kannabikseen, sillä kohtuullisesti riittävän harvoin käytettynä ne tarjoavat mukavaa maustetta elämääni ja olen taas suositumpi sosiaalisissa kuviossa (ei ole mainostusta, vaan totuus). Käytän päihteitä kohtuudella ja koen niiden tuoneen laatua elämääni. Jokainen eläkööt tavallaan, kunhan ei muita vahingoita. En suosittele tapaani kellekään, mutta suosittelen kaikille aikuisille raittiutta ainakin kokeiluna, jotta voi varmistua, mikä elämäntapa sopii itselleen. Täysraittiuskin voi olla hienoa elämää, vaikka usein aiheuttaakin näköjään suvaitsemattomuutta toisin valinneita kohtaan. Kai siinä hieman kateuskin herää ja eniten varmaan ärsyttävät kohtuukäyttäjät, joille ei tule päihteistä ongelmia.

    Kukin tavallaan, kun ei muita pyri vahingoittamaan. Muita ihmisiä pitää kunnioittaa, jotta ansaitsee itse kunnioitusta.

    Äänestä

  • i67i kirjoitti:

    mutta mutta miksi se ei sitten voi olla asian uudelleen tajuamista, että raittus voisi olla hieno aate ja elämäntapa, kun oletusasenne on että pitäisi käyttää päihteitä?

    mitä uutta siinä on:itsehän sanot, että
    Raittius on hyvä, mutta ei sellaista maailmaa ole olemassa jossa tuo täysraittius on mahdollista.

    onko se mahdoton ajatus sitten? Miksei kukaan saa raittuden puolesta ja miksi minusta tuntuu myös, että nämä asiat joudutaan aina vaan uudelleen ja uudelleen puimaan? miksi syytät muita ehdollistamisesta kun itse ehdollistat?

    niin, käsittääkseni nuo tilastot pitävät päihteidenkäytön osalta vielä huomannakin paikkansa, riippumatta siitä suunnattomasta määrästä raitistuneita suomi24:n käyttäjiä jotka on viestisi lukeneet.

    tuskin sinne tilastolliseen käyrään kuitenkaan mitään poikeamaa tulee.

    minusta on huono että nuoret tyypit polttelevat kaikenmaailman kemikaalipaskaa tuolla kadulla, luullen sitä kannabikseksi. Tästä vaikenee niin valistajat, käyttäjät taas kieltää tai vähättelee ongelmaa. Kyllä ne sen tekee vielä huomennakin.

    Äänestä

On hienoa havaita, että olet valmis keskustelemaan asiallisesti!

Noniin tarkastellaanpas nyt oletusasennetta eli mikä on vallitseva käsitys päihteiden käytöstä.

Minä väitän, että oletusasteena on valita päihteet, esim "kova jätkä juo viinaa", "kannabisuskovaisuus", älykkyyteen ja huumeisiin vetoaminen
-nämä kaikki liittyvät siihen, että päihteet on nostettu jalustalle ja raittutta aliarvostetaan: raittiit ovat outoja, juntteja, heikkoja ja ihmisen täytyy tuntea huonommuutta kieltäytyessään firman pikkujouluissa drinkistä. Hän on outo joka ei osaa juhlia.

Noi en tässä rupea kutenkan perustelemaan syvällisemmin raittiutta ja sen sanomaa, koska kuten itsekin sanot:

"Jos luetussa tekstissä on paljon uutta ja sellaista joka ei sovi nykyiseen maailmankuvaan täytää jokainen uusi argumentti/tieto yhden muistipaikan. Vieraassa aiheessa jota ei pohjusteta mitenkään muistipaikat menevät nopeasti tukkoon."

mutta en rupea perustelemaan valintaani myöskään siksi, että lopulta raittius ja päihteet on oma valinta eikä niitä mielestäni tarvitse muille perustella ellei valinnoista ole haittaa muille.

Kysyn sinulta, että miksi sinä haet perusteluita valinnoillesi, tunnetko huonommuutta kuitenkin vaikka noudatat oletusasennetta?

Näillä eväillä eteenpäin ja taitavampaan argumentaatioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hinkkaaja kirjoitti:

Ihmisen aktiiviseen muistiin mahtuu vain 8 asiaa kerrallaan, keskimäärin, hajonta on noin 3-12 riippuen lahjakkuudesta. Vain intensiivisessä pohdiskelussa kaikki paikt ovat käytössä käsittelemässä samaa asiaa. Normaalisti käytössä on vain 2-4 "muistipaikkaa"

Jos luetussa tekstissä on paljon uutta ja sellaista joka ei sovi nykyiseen maailmankuvaan täytää jokainen uusi argumentti/tieto yhden muistipaikan. Vieraassa aiheessa jota ei pohjusteta mitenkään muistipaikat menevät nopeasti tukkoon.

Tämän vuoksi kun yritetään tiedottaa ei kannata kertoa kaikkea kerralla. Viesti kannattaa aloittaa ruohonjuuritasolta, samalta henkiseltä alueelta jossa lukija on.

Vaikeaksi asian tekevät sellaiset aihealueet jotka ovat hyvin laajoja ja moniulotteisia ja jonka syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen vaatii suurta määrää erillisten ilmiöiden tunnistamista. Huumeet ja niihin liittyvät ilmiöt ovat ehdottomasti tälläinen alue.

Valitettavaa on että jos muistipaikat täyttyvät kytkevät aivot kehittyvän loogisen rakenteen yleistykseen ja ennalta "tiedettyyn" koska muistipaikkojen rajallisuus ei synnytä loogista eheää kokonaisuutta josta tulisi ahaa-elämys. Usein hyväkin teksti jää ymmärtämättä koska syy-seurausketjut ovat yli 4 askeleen pituisia - jolloin ensiksi luettu tieto on jo tippunut pois aktiivisesta muistista.

Näillä eväillä eteenpäin ja taitavampaan argumentaatioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu