Huumoriahan presidentin palstallakin pitää olla, mutta

Kuoliaaksinaurattajadirektiivi on EU:n kieltämä.

Konsta Pylkkäsen toimesta nääs.

Nämä ddr-stasijutut kuuluvat sellaisiin.
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Stasi suunnitteli myös murhaiskuja
Melko hyvin on onnistunut peittämään jälkensä myös valtiollinen poliisi Stasi, jolla oli paljon aikaa tuhota todisteita.

Schaefgenin mukaan jäljelle jääneet dokumentit osoittavat Stasin suunnitelleen ja luultavasti myös toteuttaneen jopa murhaiskuja, mutta todisteita näistä tapauksista ei ole onnistuttu keräämään riittävästi syytteen nostamiseksi. Stasin rikoksista on tuomio tullut 17 henkilölle.

Stasin on todettu syyllistyneen muun muassa loikkareiden sieppauksiin Länsi-Berliinistä ja Länsi-Saksasta. Loikkarit tuomittiin Itä-Saksassa koviin tuomioihin vakoilusta. Tapauksia on 1950-luvulta asti, mutta epäiltyjä saadaan harvoin oikeuteen, koska he ovat jo varsin iäkkäitä.

Tuomiot ovat olleet melko lyhyitä vankeusrangaistuksia, koska lain mukaan tekijät on voitu tuomita vain vapaudenriistosta.
- Tätä vuosikausia DDR:n vankiloissa istuneiden ihmisten on ollut vaikea ymmärtää, Schaefgen sanoo.

Stasi on selviytynyt myös lähes koskemattomana maan sisäisistä toimistaan, joilla se järjestelmällisesti eristi ihmisiä ja tuhosi heidän itseluottamuksensa. Stasi salakuunteli ja seurasi ihmisiä sekä pakotti ja uhkaili heitä.

- Kovan myllytyksen jälkeen uhri ei enää tiennyt, keneen hän voi luottaa. Ihmiselle jäi olo, että häntä tarkkaillaan jatkuvasti, Schaefgen kuvailee.

Hän pahoittelee, ettei näihin valtion menettelytapoihin pääse rikosoikeuden avulla enää käsiksi. Hänen mielestään asiaa on pohdittava myös lainsäädännön kannalta, jotta ihmisoikeuksien suojaa voitaisiin laajentaa tulevaisuutta varten.




Doping-aineita nuorille urheilijoille

Schaefgenin viraston toimialaan ovat viime vuosina kuuluneet myös lännessä paljon kohua herättäneet doping-tapaukset. Schaefgen itse ei pidä niitä kokonaisuuden kannalta merkittävinä.

Niissä sekä urheilu- että valmennusjohto ja lääkärit syöttivät lahjakkaille urheilijoille jo lapsista lähtien doping-aineita. Vastuullisista osa on saanut tuomioita ruumiinvamman tuottamisesta.

Schaefgenin viraston toimintaa on haitannut koko kymmenen vuoden ajan pula syyttäjistä. Virastolle luvattiin 60 syyttäjänvirkaa, mutta vain neljä osavaltiota on siirtänyt täyden määrän syyttäjiä virastolle".

STT-IA

Äänestä
  • Tätä silti epäilen. DDR lopahti jo menneellä vuosisadalla, kuten NL:kin.

    Eun kuolemaksenikaan jaksa uskoa, että asian jankkaamisella saataisiin
    yhtään mitään aikaiseksi.

    Jollakin vaan on jäänyt vanha raita päälle...taida paitakaan ihka edustuskondiksessa olla tällä alvariinsa jankkaavalla, sano.

    Helppoo sinuu ois mätkiä pitempäänkin. Mutta.

    Hauska tääll ois iltahetki, vaan on vielä pitkä retki.
    Tontun luota tontun luokse, mulla matkan suunta juoksee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


capt. cöpenick. kirjoitti:

Kuoliaaksinaurattajadirektiivi on EU:n kieltämä.

Konsta Pylkkäsen toimesta nääs.

Nämä ddr-stasijutut kuuluvat sellaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu