.
YLE:ssä, SANOMISSA ja MTV:ssä, noissa massamedioissamme toimii tehokkasti jo perinteisenä aivopesun tapana nostaa jatkuvasti esiin USA:sta kertovia kielteisiä teemoja. Vihamielistä USA-kuvaa luodaan antaumuksella ja laajalla rintamalla noitten midioitten toimituksissa. Esimerkkejä ei tarvinne kaivaa mainintaa laajemmin näkyville. Puolestaan niille kansalaisille joille "- anti-USA aivopesu -" on tehnyt tehtävänsä ja rivo USA-kuva on iskostunut heille toiseksi luonnokseen, on turha mitään sanokaan, ovathan he kuin puulla päähän lyötyjä jouduttuaan ottaamaan pakolla vastaan jo peruskoulunsa ala-asteelta alkaen timantinkovaa kommari-propakandaa maailman pahimmasta riistäjä-yhteiskunnasta USA:sta, ja sen ylläpitämästä maailmanjärjestyksestä, joka kavalasti jopa kaatoi hyvän Neukkulan ja esti maailmanlaajuisen kommunismin mellastuksen.
Tässä seuraa "HYVÄ USA -UUTINEN", jota yksikään mediamme ei ole uutisoinut sen ansaitsemalla tavalla, -ehkä syynä on "vastemielisen HYVÄÄ USA:sta" lisäksi toinenkin happaman makuinen aihe:
USA:n apulaisministeritasoisen delekaatin isäntänä toimiva KTM kuuluu Keskustan ja Mauri Pekkarisen mandaatille, eikä Erkkollaa ja YLE:n tovereita voi liiasta Keskustan kehusta kiitellä, kuten ei Pekkarisen henkilöä ja tehtäviä kuvaavasta puolueettomasta hyvästä informaatiostakaan.
***LAINA ALKAA ***
KTM:n tiedotus:
Suomen ja Yhdysvaltojen tt-kokous 8.–9.5. Helsingissä 5.5.2006 15:31
091/2006
Suomen ja Amerikan Yhdysvaltojen välisen tieteellis-teknisen yhteistyösopimuksen seurantakokous pidetään 8.–9.5.2006 Helsingissä. Yhdysvalloista saapuu 10 hengen delegaatio, jota johtaa Mr. Arnold J. Croddy, apulaistiedeministerin sijainen U.S.A. State Departmentista. Delegaatiossa on edustajia mm. National Institute of Healthista ja National Science Foundationista. Suomen valtuuskuntaa johtaa teollisuusneuvos Antti Joensuu kauppa- ja teollisuusministeriöstä.
Keskustelun aiheita ovat mm. Euroopan tiede- ja teknologiakehitys sekä kahdenvälisen yhteistyön kentistä esimerkiksi terveys ja bioteknologia, ympäristötiede- ja teknologia, nanoteknologia ja informaatio- ja viestintäteknologia.
Suomella ja Amerikan Yhdysvalloilla on ollut tieteellis-tekninen yhteistyösopimus vuodesta 1995 lähtien. Yhdysvaltojen mittavan tutkimus- ja kehityspanoksen vuoksi se on tärkeä yhteistyökumppani suomalaisille tutkijoille ja innovaatiotoiminnan tukiorganisaatioille.
Vierailun aikana amerikkalaiset vierailevat Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa (VTT), Teknillisen korkeakoulun innovaatiokeskuksessa ja Biomedicumissa.
Lisätiedot
teollisuusneuvos Antti Joensuu, KTM, puh. (09) 1606 3697
ylitarkastaja Irmeli Mäki, KTM, puh. (09) 1606 2642
*** SIIRTO PÄÄTTYY ****
Seppo Hietanen

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kas tässä asia jota ei juuri uutisoida:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016250949
Suomen ja USAn suhteet ovat olleet hyvät siitä lähtien, kun Suomi saattoi hengittää vapaammin päästyään irti NL:n ja Kekkosen otteesta. Paavo Lipposen hallitus kehitti USAn ja Suomen välisiä suhteita niin pitkälle, että Vasemmistoliiton ohella erityisesti Keskustan silloinen puheenjohtaja aloitti vahvan vasemmistohenkisen vyörytyksen saadakseen puolueelleen tällä tavoin vaalivoiton.
Suomessa USAta on arvosteltu varsin lievin sanankääntein kaikilta tahoilta. USAn arvostelu on paljon kärjekkäämpää esim. Ranskassa. Suomalainen media, punainen tai sininen ei myöskään kyennyt ylittämään esim. kuulun amerikkalaisen journalistin Michael Mooren ja muiden dokumentaristien esittämää kritiikkiä. Lähinnä täällä on haukottu henkeä, kun USAta on arvosteltu sen sisäisen opposition ja intellektuellien taholta kaikkein lujimmin.
Kai se on niin, että on uskottava mitä näkee. Teot ovat aika ratkaisevia. Ja niissä USA ei mitenkään voi välttää kuvaa omahyväisestä imperialistiseen maailmanhallintaan pyrkivästä valtiosta. Se sotkeutui kaikkien maiden sisäisiin asioihin, jos USAlla on näissä maissa taloudellisia tai starategisia intressejä.
Ajattelevat ihmiset eivät hyväksy jonkun valtion muiden maiden kansalaisista piittaamatonta expansiota. Sitä ei ole hyväksytty Saksan eikä NL:n kohdalla. Miksi ihmeessä järkevien ihmisten pitäisi tehdä tässä suhteessa jokin poikkeus USAn osalta.
tulee mieleeni usein juutalaisten taholta esitetty väie antisemitismistä
aina kun arvioidaan ja arvostellaan juutalaisten ovelia ja itsekkäitä hankkeita tai röyhkeyttä, juutalaiset kääntävät sen antisemitismiksi
se on ovela veto ja siksi he juuri ovat saaneet niin suuren palan muille kuuluvasta kakusta
tässä in nyt samaa makua - jenkkejä ei saisi arvioida eikä arvostella
kannatta lukea ensin Noam Chomskya ennenkuin kirjoittaa tuollaista suomalaisten usavastaisuudesta
minusta heitä kohtaan on oltava vielä tiukempia ja vaativampia koska heidän tulisi olla esikuva muulle maailmalle ja esikuvalta on lupa odottaa enemmän kuin muilta
arvostella. Pitäisikö kääntää pahalle toinenkin poski?
Siltä se nyt näyttää. Vaan eipä käännetä.
http://www.whale.to/b/skull.html
http://www.hermes-press.com/impintro1.htm
klikkaa sana Rockefeller ja sitten kohta 7