Rakkaudesta..

Mitä kristinusko sanoo seuraavasta?

Olen rakastunut naiseen, jolta en saa vastakaikua ja tämä on ihastunut/rakastunut toiseen. Annan asian olla ihan rauhassa, mutten voi kieltää itseäni rakastamasta häntä. Teenkö syntiä? Eihän kukaan voi sanoa toiselle: "Et saa rakastaa häntä.."
2166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sukupuolisuuteen sidottu vetovoima, siis kahden yksilön keskinäinen kiinnostus seksuaalisesti toisistaan, eli tuo seksuaalinen innostuminen että myös sitä kautta jonkin asteinen toisen ihmisen himoitseminen, sekä sitten tuo miehen ja naisen välinen aivan luontainen puoleensa vetävyys, joka on pohjana yleensä ihastumiselle, ei ole sama asia kuin rakkaus, eikä niitä pidä verrata milloinkaan rakkauteen. Toki täälläkin ihminen saa rakastaa mielensä mukaan ketä haluaa. Mutta silloin kun on kyse ns. kristillisestä rakkaudesta, elikkä lähimmäisen rakastamisesta, ei siihen koskaan sisälly tuo sukupuollistettu seksuaalisuus, vaan sen on oltava vilpitöntä ja pyyteetöntä aina kaikilta osiltaan. Joskin täytyy tässä yhteydessä kuitenkin muistaa, jotta oma puolisokin on myös lähimmäinen, jota täytyy osata rakastaa oikein.

Jokaisen meistä olisi kyllä hyvä oppia rakastamaan ihan kaikkia eläväisiä ensijaisesti, niin ihmisiä kuin eläimiäkin sekä myös koko luomakuntaa, vaikka tätä maallista maailmaa ei ehkä kykenesikään rakastamaan niin kuin jotkut toiset, eikä sitä Kristuksen mukaan pidä tehdäkkään, mutta sekin on jokaisen oma asia viimekädessä, ja joka näin ollen , vaatii myös itsellistä harkintaa itsekultakin.

Äänestä

Minusta rakkauden tunne on voimaa antava lahja, vaik´ ei vastarakkautta saisikaan. Ellei vastapuoli välitä, voihan rakkauden tunteesta nauttia muutenkin. Teet vain itsellesi selväksi missä kulkee rajat. Rajat(on)rakkaus :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Retku kirjoitti:

Mitä kristinusko sanoo seuraavasta?

Olen rakastunut naiseen, jolta en saa vastakaikua ja tämä on ihastunut/rakastunut toiseen. Annan asian olla ihan rauhassa, mutten voi kieltää itseäni rakastamasta häntä. Teenkö syntiä? Eihän kukaan voi sanoa toiselle: "Et saa rakastaa häntä.."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu