Uskovien

Tässä olen miettinyt tätä kasteasiaa. Kaste ei vie taivaaseen, siis tällä perusteella vauvakaste on tavallaan tarpeeton. Vauvojen taivaspaikka ei voi olla kasteesta kiinni, niinkuin jotkut ajattelevat. Ei vauvojen kastaminen ole vienyt yhtään lähemmäs Jumalaa ketään uskomatonta, usko tulee muualta... Jumala synnyttää sen, oli sitten kastettu tai kastamaton.Ihmisen henkilökohtainen usko Jeesukseen pelastaa. Nyt vain mietin, onko käytävä uudesti kasteella, onhan minut kerran jo kastettu (olen siis vauvakastettu). Kaste on siis ihmisen teko Jumalalle? Osoitus uskosta. Tosin Raamatussa sanotaan, että yksi kaste ja Raamatussa puhutaan myös perhekuntien kastamisesta. Olen yrittänyt kovasti miettiä tuota Paavalin aikaa, veivätköhän ihmiset vauvansakin kasteelle? Olisivatko ihmiset voineet ajatella jo silloin, että kastetaan ekaksi ja sitten lapsi tulee joskus uskoon Sanaa opettamalla. Toisaalta, ei noin kukaan tule uskoon, kun usko on Jumalan teko ihmiselle. Nämä ovat vasta tällaisia ajatuksia, mutta kommentteja kaivattaisiin... Eiköhän tuo joka tapauksessa aukene ja Jumala näyttää selvästi mitä on tehtävä, ettei tarvitsisi miettiä tekisikö "uudestikasteessa" jonkin oman teon eli lihan teon...
28703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Lasten kastaminen kristillisellä kasteella perheen mukana ja perheeseen kuuluvina perhekuntalaisina oli täysin selviö ja jatkoa jo 100 vuotta eKr. alkaneelle käytännölle ns. proselyyttikasteelle, joka oli samalla tavalla perhekaste kuten kristillisen kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Raamatusta ei löydy pienintäkään viittausta siihen lahkolaisten käytäntöön, että lapset olisi otettu eroon kastettavasta perheestä erillistä ihmisen siunausta varten kasteen korvikkeena. Ei, lapsia ei jätetty ihmisen siunauksen varaan uuden liiton aikana, vaan lapset kastettiin Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen (Room.6;3,5).

Kaste on Jumalan teko lapselle missä Jumala tekee lapsen hyväksi hyvän omantunnonliiton eli veriliiton,joka on aina voimassa aina ajan rajan taakse. Koska kaste on Jumalan armoteko lapselle, kastetta ei tarvitse eikä voikaan koskaan uusia.
Ef.4:5 tunnustamme yhden kasteen syntiemme anteeksisaamiseksi.

Nooan päivinäkin vanhemmat luottivat siihen, että viattomuus pelastaa heidän lapset, mutta toisin kävi. Kukaan ei ole vielä pelastunut viattomuuden ansiosta, sillä lihasta syntyy liha. Katoavaisesta ei synny katoamatonta. Kastaa pitää.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

Lasten kastamiseen kielteisesti jopa vihamielisesti suhtautuvat uskonlahkot ja kultit syntyivät vasta 1500-luvulla anabaptismin eli uudestikastamisen hengen ilmaannuttua.

Äänestä
  • >>Kirjoitat-
    >>Lasten kastamiseen kielteisesti jopa vihamielisesti suhtautuvat uskonlahkot ja kultit syntyivät vasta 1500-luvulla anabaptismin eli uudestikastamisen hengen ilmaannuttua.

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    >>Kirjoitat-
    >>Lasten kastamiseen kielteisesti jopa vihamielisesti suhtautuvat uskonlahkot ja kultit syntyivät vasta 1500-luvulla anabaptismin eli uudestikastamisen hengen ilmaannuttua.

    Kyllä minun Raamatussani lukee että kaste saadaan syntienne anteeksisaamiseksi ja siinä saadaan Pyhän Hengen lahja. Teille ja teidän lapsille. Perhekunnittain.
    Miehet/veljet parannuskehotuksen kohteena.
    Lapset heti kasteelle.
    Pietarin sukupolven lapset ensin (jae 40).
    Helluntaina kastettiin jo satoja perheitä vihmomalla vettä kastettavien päälle.

    "Totisesti minä sanon sinulle, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI se ei pääse sinne sisälle"

    Kasteen mallit esiintyy jo VT:ssä (Hes.36 vihmontakaste) joka oli apostolien Raamattu, silloin ei UT:a ollut vielä olemassakaan kun Lyydian, vanginvartijan ja satoja muita perheitä kastettiin. ketään perheenjäsentä ei jätetty kastamatta eikä ilman kasteessa saatavaa Kristuksen henkeä, jota ilman ei voi olla Hänen omansa (Room.8:9, 1.Kor.12:13).

    4. Moos. 8:7

    Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä,

    Ap. t. 22:16 (paavali oli lapseton ja perheetön)

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

    eli Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastettu on saanut syntinsä anteeksi, täydellisesti ja kertakaikkisesti ja myös Jeesuksessa kirkastettu,ja tietenkin vanhurkautettu ja uudestisyntynyt...Mutta vasta Jumalan näkökulmasta katsoen....siksi Jumala antaa vielä etsikon ajan jokaiselle...Jumala kutsuu, koska
    synti ei ole vielä vironnut, vasta laik opettamisen kautta synti virkoaa ja Pyhä Henki näyttää sen todeksi ja siellä missä Jumalan Sanan
    terävä miekka saa tehdä työtään, Henki kirkastaa myös tuon täydellisen armon, mikä on juuri kasteen sisältö: Jeesus Kristus...kaste pesee puhtaaksi synneistä, mutta Taisto R ja monet muut
    diabolosperkeleen eli erottajaperkeleen vallassa olevat eivät tunne eivätkä voi tunnustaa tätä:

    Henki, vesi ja veri todistavat saman ja yhtäpitävästi: Synnit saa anteeksi Jeesuksen tähden!

    Äänestä

  • kaste kirjoitti:

    Kyllä minun Raamatussani lukee että kaste saadaan syntienne anteeksisaamiseksi ja siinä saadaan Pyhän Hengen lahja. Teille ja teidän lapsille. Perhekunnittain.
    Miehet/veljet parannuskehotuksen kohteena.
    Lapset heti kasteelle.
    Pietarin sukupolven lapset ensin (jae 40).
    Helluntaina kastettiin jo satoja perheitä vihmomalla vettä kastettavien päälle.

    "Totisesti minä sanon sinulle, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI se ei pääse sinne sisälle"

    Kasteen mallit esiintyy jo VT:ssä (Hes.36 vihmontakaste) joka oli apostolien Raamattu, silloin ei UT:a ollut vielä olemassakaan kun Lyydian, vanginvartijan ja satoja muita perheitä kastettiin. ketään perheenjäsentä ei jätetty kastamatta eikä ilman kasteessa saatavaa Kristuksen henkeä, jota ilman ei voi olla Hänen omansa (Room.8:9, 1.Kor.12:13).

    4. Moos. 8:7

    Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä,

    Ap. t. 22:16 (paavali oli lapseton ja perheetön)

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

    ...ja tuota eivät uudestikastajat voi ymmärtää, vaan julistavat, että ensin Jeesuksen veri puhdisti heidät ja sitten he menivät ja kastattivat itsensä, mutta kasteesta he eivät sitten todistakaan samaa, koska heillä ei ole Jumalan armon Henkeä, Totuuden Henkeä!

    Heille kaste on ihmisen kuuliaisuuden osoitus Jumalalle, mutta koituukin iankaikkiseksi kadotukseksi, koska tekojen kautta ei voi kukaan pelastua!

    Äänestä

  • kaste kirjoitti:

    Kyllä minun Raamatussani lukee että kaste saadaan syntienne anteeksisaamiseksi ja siinä saadaan Pyhän Hengen lahja. Teille ja teidän lapsille. Perhekunnittain.
    Miehet/veljet parannuskehotuksen kohteena.
    Lapset heti kasteelle.
    Pietarin sukupolven lapset ensin (jae 40).
    Helluntaina kastettiin jo satoja perheitä vihmomalla vettä kastettavien päälle.

    "Totisesti minä sanon sinulle, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI se ei pääse sinne sisälle"

    Kasteen mallit esiintyy jo VT:ssä (Hes.36 vihmontakaste) joka oli apostolien Raamattu, silloin ei UT:a ollut vielä olemassakaan kun Lyydian, vanginvartijan ja satoja muita perheitä kastettiin. ketään perheenjäsentä ei jätetty kastamatta eikä ilman kasteessa saatavaa Kristuksen henkeä, jota ilman ei voi olla Hänen omansa (Room.8:9, 1.Kor.12:13).

    4. Moos. 8:7

    Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä,

    Ap. t. 22:16 (paavali oli lapseton ja perheetön)

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

    Oletko unohtanut Jeesuksen kokonaan joka vain yksi voi antaa synnit anteeksi!???

    Hän teki sen mahdolliseksi Golgatan keskimmäisellä ristillä oman uhriverensä kautta! Ei vesikasteessa, vaan omalla uhriverellään! Vain Jeesuksen veri voi puhdista kaikesta synnistä! - 1 Joh 1:7.

    Ehtoollisen asettaessaan Jeesus viittaa tulevaan ristin sovitukseen jossa hänen verensä kautta sovitetaan kaikki synnit! Ei siis kasteessa!

    >>Matt 26:28 "sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi"!

    Vain saatanan valheen henki uudestikastetuissa käy enää viimeistä taistoaan lasten kastamista vastaan ja yrittää erottaa veden, veren ja Hengen toisistaan pois, siinä kuitenkaan onnistumatta. Meillä lapsikastetuilla uskovaisilla kun on Jumalan ja Hengen todistus asiasta.

    6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
    7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
    8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
    9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.

    Äänestä

  • veri mukana kirjoitti:

    >>>Kaste pesee synnit pois

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    >>Kirjoitat-
    >>Lasten kastamiseen kielteisesti jopa vihamielisesti suhtautuvat uskonlahkot ja kultit syntyivät vasta 1500-luvulla anabaptismin eli uudestikastamisen hengen ilmaannuttua.

    et kyken toimimaa muussakaa niink apostolise ajan ihmise tek. Et sie eik kukkaa muukaa. Krist uskokii o kakstuha vuotise historias aikan kehittyny ja siihe on tullu sellast mit suoraa ei Raamatus sanota. Uskovii kastee puoliustjil o oma läht kohtas jost hyö ajatteleet asijoit ja ne ku ajattelleet laps kastee näkökulmast lähtee kastee suhtee toisist lähtökohdist. Mist sie tiijät menn sanomaa ett se on vääremp ku oma käsitykses.

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    >>>Kaste pesee synnit pois

    On vain yksi kaste, jonka Jeesus asetti kuolemansa jälkeen (Mt.28:19-20). Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Jo kasteen nimi kertoo mitä siinä on veden lisäksi.

    Jeesuksen verihän jäi maan päälle sekoittuen veteen.

    Joh. 19:34

    vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    Oletko unohtanut Jeesuksen kokonaan joka vain yksi voi antaa synnit anteeksi!???

    Hän teki sen mahdolliseksi Golgatan keskimmäisellä ristillä oman uhriverensä kautta! Ei vesikasteessa, vaan omalla uhriverellään! Vain Jeesuksen veri voi puhdista kaikesta synnistä! - 1 Joh 1:7.

    Ehtoollisen asettaessaan Jeesus viittaa tulevaan ristin sovitukseen jossa hänen verensä kautta sovitetaan kaikki synnit! Ei siis kasteessa!

    >>Matt 26:28 "sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi"!

    totta että kaste ei ketään pelasta.

    Että kirkon oppi kasteesta on sielujen vihollisesta
    eikä Jumalasta.

    Se on varma asia näin.

    Eikä voida sanoa että kirkossa tällöin muukaan
    oppi olisi Jumalasta.
    Kirkko on mukautunut tämän maailman ajan mukaan,
    julistamaan sanomaa joka on mieluista ihmisten
    kuulla.

    Tulee mieleen Jeesuksen sanat kun hän sanoi
    Pietarille; "Mene pois minun edestäni saatana,
    sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan,
    vaan sitä mikä on ihmisen."

    Tällainen on tuomio kun ajatellaan sitä mikä
    on ihmisten eikä sitä mikä Jumalan on.

    Äänestä

  • Tämä!

    Tässä on sinuklle miettimisen aihetta,miten alkuseurakunta suhtautui lapsiin:

    Ei sanota todellakaan,että lapset kastettiin,tullakseen pyhiksi,ja vielä vähemmin uskoviksi lapsikasteen kautta.

    Tämä todistaan sen,että tänäkin päivänä,jos kukaan perheessä ei ole uskossa Jeesukseen,on koko perhe "saastainen",pakanoita kun olemme.

    Jos nyt sitten jompikumpi tulee vanhemmista uskoon,niin vaimo/mies,on pyhitetty sen uskoon tulleen kautta,niikuin myös lahdolliset lapset.

    Tähän Raamatun opetukseen on mahdotonta saada lapsikastetta sopimaan. Miksi sitä ei tässä tuotu esille,jos kerran lapsia kastettiin,kun perhekuntia uskoon tultuaan kastettiin? Ei sanota,vaan he ovat "pyhiä",avioliittoon ja seurakuntaan nähden,samoin kuin puolisotkin.
    Eikä tämäkään pyhyys tarkoita,että olisi sillä hyvä ja taivaskelpoinen,jokaisen,puolisn.lasten on koettava oma uudestisyntyminen uskon kautta jeesukseen. Tämä ylläoleva Raamatun kohta on aivan selvä,eikä sitä voi ohittaa hattua nostamlla,niikuin "kansaherätyksen" opettajat tekvät,ja ohjaavat tietentahtoen ihmisiä harhaan,kun eivät saa koko Raamattua sopimaan lapsikastekäytäntöön,jonka ylläoleva Raamatun kohta tyrmää täysin,jos halutaan uskoa Jumalaan ja mitä Hän Sanssaan sanoo.

    Äänestä

  • elämässäs kirjoitti:

    et kyken toimimaa muussakaa niink apostolise ajan ihmise tek. Et sie eik kukkaa muukaa. Krist uskokii o kakstuha vuotise historias aikan kehittyny ja siihe on tullu sellast mit suoraa ei Raamatus sanota. Uskovii kastee puoliustjil o oma läht kohtas jost hyö ajatteleet asijoit ja ne ku ajattelleet laps kastee näkökulmast lähtee kastee suhtee toisist lähtökohdist. Mist sie tiijät menn sanomaa ett se on vääremp ku oma käsitykses.

    ...siulkiin höpöjän Herran sannaa et siekii sen sit tietäsit ottaa vastaan syvämees, jotta Jeesus sinuuki taluttais nää muutamat vuuet ettiipäin mitä siul viel o jälel.

    Taivaaseen piäsyks ei sit auta vaik mite sinnuu ol ennestäs virutelt tai lirutelt vees, vaan se et onks siul syntynt "usko Jeesukseen"! Se siun pittää itelles saaha hankittuva, se on siulle se iankaikkisuuven takuutotistus, ei se, et siut on kakaran kastettu kirkos päälaelt, vaan se et sie uskosit syvämessäs Jeesukseen!

    >>Room 10:10 "sillä syvämen uskol tullaa vanhurskaks ja suun tunnustus on sit se millä tullee pelastus!

    ku sanot.

    Tul miele Jeesukse sana:
    "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti,
    niin kivet huutaisivat".

    Tämä Jeesus sano ku fariseukse pyysi Jeesusta
    nuhtelee opetuslapsi.

    Mut se mitä opetuslapse tekivä, ei ollu kinastelu,
    va he ylisti, kiitti Jumala kaikis voimallisist
    teoist joit oli nähne.

    Tämä ol sellais mitä fariseukse eivä sietäne
    kuul.
    Eivätkä ne tänä päivänäkä Totuut tahdo kuul.
    Ja ni he vääntävä Totuude valheeks ja ylistävä
    valhet totutena.

    Mut ilo o nähd Jumala sana oikein julistettava,
    Ja kehotus kuulu ottaka siit vaari.

    "Ja sitä lujempi on meille nyt proofetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin,
    niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta,
    kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän
    sydämissänne."

    Äänestä

jos teet kasteesta ihmisedn teon Jumalalle, mitä se ei suinkaan ole. Jos sanot, että kaste on ihmisen teko Jumalalle, se olisi sama kuin jos
ajattelisit, että Jeesuksen, Jumalan ainokaisen Pojan tuottama sovitus olisi ihmisen teko syntisten ihmisten aikaansaannos Jumalan edessä.

Kaste ei ole näyttö uskosta, eikä perustu millään tavalla uskoon. Kaste on aina kaste, uskoipa kuka tahansa siihen tai ei. Usko sen sijaan on Jumalan vaikuttama Hengen tila, Jeesuksen teko meissä, joka ottaa vastaan kasteessa tarjotun armon.

Huomaa, että kteikankielisessä UT:ssä ei missään kohdassa kasteesta puhuttaessa ole sanoja "antaa", "ottaa" tai "itsensä" vaan jokainen kastetta ilmaiseva verbi on aina passiivissa, jolla Pyhä Henki tahtoo ilmaista, että kaste on aina Jumalan teko, kertakaikkinen ja pätevä.

Älä todellakaan puhu äläkä opeta, että kaste olisi näyttö ihmisen uskosta tai kuuliaisuudesta.

Vapaissa suunnissa, jotka hyväksyvät vain "uskoontulleiden" kasteen mennään rutkasti hakoteille kun opetetaan, että esimerkiksi näissä Raamatun kohdissa kaikki kastetut olisivat uudestisyntyneet ennen kastetta:

-Helluntaina: Ne, jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin

-Samarialaisten kaste: Ihmiset uskoivat Filippusta...ja kastettiin
..Simon itsekin uskoi ja kasteen saatuaan

-Jumala avasi Lydian Sydämen ottamaan vastaan sen, mitä Paavali puhui

Uskosta on tietenkin kysymys, mutta ei "uudestisyntymisestä" ennen kastetta!

Kaste ja usko eivät ole toisiaan vastaan vaan kuuluvat yhteen, kasteen ja uskon kautta pelastumisen vastakohta on tekojen kautta pelastukseen pyrkiminen, mutta pelastusta ei suinkaan tapahtu tekojen kautta, minkä sdaatanakin tietää ja monet lankemaan pois armosta, hylkäämällä ensimmäisen kasteensa ja sortumalla itsevalittuun tekoon: uudestikastamiseen! Varo sellaista! Älä hylkää Jeesusta!

Äänestä
  • En ole tehnyt minkäänlaisia päätöksiä "aikuiskasteen" suhteen... Eikä ollut tarkoituskaan tehdä ennen kuin Sana avautuu. Joku laittoi lainauksen Apostolien teoista(Apt.2:39), joka jäi kyllä mietyttämään. Jakeessa puhutaan selvästi lapsista. Luultavasti on aivan sama onko kyseessä vauva t. pieni lapsi. Tämän Raamatun kohdan mukaan myös lapset on aivan ilmiselvästi kastettu, joten ehkä Sana kirkastui aivan toisin kuin olin aluksi ajatellut. Huomasin tuossa vaan, että olen jo luultavasti aikaisemmin "selannut" päivällä samaa lukua, enkä ole kiinnittänyt mitään huomiota jakeeseen 39. Nyt vaan tuntuu ihan hassulta, että mitä olen sieltä oikein lukenut... Ihmeellisiä on Herran tiet. Olen vain jostain syystä paininut kasteasian kanssa jo pidemmän aikaa, yrittäen välillä jättää asian taka-alalle, mutta kohdattavahan kaikki mietinnät on...

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    En ole tehnyt minkäänlaisia päätöksiä "aikuiskasteen" suhteen... Eikä ollut tarkoituskaan tehdä ennen kuin Sana avautuu. Joku laittoi lainauksen Apostolien teoista(Apt.2:39), joka jäi kyllä mietyttämään. Jakeessa puhutaan selvästi lapsista. Luultavasti on aivan sama onko kyseessä vauva t. pieni lapsi. Tämän Raamatun kohdan mukaan myös lapset on aivan ilmiselvästi kastettu, joten ehkä Sana kirkastui aivan toisin kuin olin aluksi ajatellut. Huomasin tuossa vaan, että olen jo luultavasti aikaisemmin "selannut" päivällä samaa lukua, enkä ole kiinnittänyt mitään huomiota jakeeseen 39. Nyt vaan tuntuu ihan hassulta, että mitä olen sieltä oikein lukenut... Ihmeellisiä on Herran tiet. Olen vain jostain syystä paininut kasteasian kanssa jo pidemmän aikaa, yrittäen välillä jättää asian taka-alalle, mutta kohdattavahan kaikki mietinnät on...

    Tosin jae 41., jossa puhutaan sanan vastaanottamisesta. "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." Vauva ei voi ottaa sanaa vastaan... Juuri kun luulin, jotain ymmärtäneeni kasteesta...

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    Aivan oikein! Olin juuri kirjoittamassa sinulle tuota samaa jaetta! Hyvä kun itse sen huomasi!

    Jae 39 kertoo siitä, että tuo sama "Pyhän Hengen" lupaus on annettu näiden kuulijoiden lapsillekin tulla uskon kautta Jumalan lapsiksi!

    Ja jae 41 kulminoituu juuri tuohon, että kuulijat jotka ottivat saarnatun evankeliumin sanoman uskossa vastaan, heidät myös uskovina sitten kastettiin! Ja kertomus jatkuu siitä eteenpäin miten nämä uskovat sitten toimivat jatkossa! Vauvat sellaiseen ei pysty!

    Ystävä hyvä, älä mene näisen johdattelijoiden lankaan! Vaan toimi niinkuin Jumalan sana kehoittaa sinua toimimaan, silloin toimit Jumalan tahdon mukaan! Lue tosiaan Apostolien teot!
    Sieltä rehellisellä sydämenuskolla löydät oikean vastauksen kasteasiassa!

    Kristus valoa sanan lukuusi toivottaa Jeesuksen nimessä TaistoRa.

    Äänestä

  • Kun Jeesus meni kasteelle Hän itse käveli sinne, ja pyysi kastetta. Jos se oli Jumala Pojan itse tehtävä, ei kukaan myöskään sinun puolestasi mene asteelle. Matt.3:13-17, Mark. 16:16-20 Missä ne vauvojen kasteet on?

    Nämä ”höpö ukot” ITSE EIVÄT MUKA VIE VAUVOJA KASTEELLE VÄKISIN VAAN JUMALA muka tekee sen (VIE NE), IHMEELLISTÄ SOKEUTTA??? Se jos joku on ihmisten tekemä kastelu.

    Hurjimmat väittää, että kasteessa uudestisyntyy, silloin Jeesuskin erehtyi, kun hän sanoi ristillä toiselle ryövärille: ”tänä päivänä olet kanssani paratiisissa” Eihän häntä ehditty kastaa, ja silloin hän ei voinut olla ”uudestisyntynyt” heidän opin mukaan. Jeesus sanoi: joka ei uudestisynny ylhäältä ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Joh. 3:1-10 Nyt kun oppi on väärä niin tulee näitä ongelmia.

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    Tosin jae 41., jossa puhutaan sanan vastaanottamisesta. "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." Vauva ei voi ottaa sanaa vastaan... Juuri kun luulin, jotain ymmärtäneeni kasteesta...

    Jumalan sanan ja valtakunnan ottaa vastaan ihmisen sydän ei suinkaan järki tai järjenpäätelmät.
    Usko on sydämen asia. Vain Jumala näkee ihmisen sydämeen mitä siellä on ja mitä Jumala sinne tekee. Kaste on Pyhän Hengen työtä ihmisessä. Jumalan työtä uskon alkajan ja sen täydelliseksi tekijän. Jumala tekee työtään jatkuvasti, sanoo sana. Sana tekee sen, mitä varten se on lähetetty. Jumalan teot ja ihmeet eivät alistu ihmisen järjen alle eikä niiden pidä alistuakaan.

    Jeesus sanoo lapsen kyvystä ottaa vastaan Jumalan valtakunta niin että aikuisenkin on tultava ensin lapsen avoimen sydämen kaltaiseksi.

    "Totisesti minä sanon sinulle, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI, se ei pääse sinne sisälle."

    Jeesuksen syliin tuotu sylilapsi uskoo Jeesukseen. "Micros" tarkoittaa pienokaista 0->v.ylöspäin.
    Mark.9:36,42

    Johannespoika pystyi ottamaan Pyhän Hengen tuoman uskon vastaan jo äidinsä kohdussa ja ilmaisi uskonsa hypähtämällä ilosta kuullessaan Marian tervehdyksen sanat, kertoo Raamattu.

    Ps. 8:2
       
    (8:3) Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.

    Äänestä

  • yks toinen kirjoitti:

    Kun Jeesus meni kasteelle Hän itse käveli sinne, ja pyysi kastetta. Jos se oli Jumala Pojan itse tehtävä, ei kukaan myöskään sinun puolestasi mene asteelle. Matt.3:13-17, Mark. 16:16-20 Missä ne vauvojen kasteet on?

    Nämä ”höpö ukot” ITSE EIVÄT MUKA VIE VAUVOJA KASTEELLE VÄKISIN VAAN JUMALA muka tekee sen (VIE NE), IHMEELLISTÄ SOKEUTTA??? Se jos joku on ihmisten tekemä kastelu.

    Hurjimmat väittää, että kasteessa uudestisyntyy, silloin Jeesuskin erehtyi, kun hän sanoi ristillä toiselle ryövärille: ”tänä päivänä olet kanssani paratiisissa” Eihän häntä ehditty kastaa, ja silloin hän ei voinut olla ”uudestisyntynyt” heidän opin mukaan. Jeesus sanoi: joka ei uudestisynny ylhäältä ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Joh. 3:1-10 Nyt kun oppi on väärä niin tulee näitä ongelmia.

    vanhemmat veivät sylilapset sylissä kasteelle "bapditzoolle" kun koko 2,5 milj.Israelin kansa kastettiin Punaisen Meren ylityksen aikana. Myös sylilapset saivat kasteessa Kristuksen Hengen.

    alkuseurakunnissa kastaminen tapahtui perhekunnittain. sylilapsilla on etuoikeus kristilliseen kasteeseen, jossa heidät oksastetaan jaloon viinipuuhun eli seurakuntaan 1.Kor.12:13

    Äänestä

  • Israel. kirjoitti:

    Onpa todella hataralla pohjalla sinun "vauvan pään kastelu oppi".

    Lähde nyt lukemaan, miten UT on täynnä selkeitä uskovien upotuskasteen kohtia, ja yhdessäkään ei kohtaa ei kastettu vauvoja. (tiedoksi, että kun seuraavan kerran esität Raamatun kohtia, niin ole rehellisempi, pitäähän sinun "omakin" oppisi arvostella)

    Punaisen meren ylistys oli vain "esikuvallinen" tapatuma. Pitäs varmaan hevoset ja aasitkin "kastaa", jos lähdemme "sinun tulkintasi" tielle. Missä ja miten Israelin kansa tuli uskoon (vertauskuvassa)? Eihän mekään mennä Ekyptiin "uskoon tulemaan" ja tapeta lammasta siellä tai täällä, ja sivellä ovenpieliä sen verellä.????

    Eikö jätetä vertauskuvat omaan sarjaansa, ja tulkitaan ne oikein, jos emme osaa, ollaan hiljaa.

    Äänestä

minkä olet saanut niin älä sitä hylkää.

Raamatussa sanotaan selkeästi mikä on se tärkein,
"Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä
ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus".

Se että vatkataan tämän kaste kysymyksen kanssa,
niin en todellakaan voi ymmärtää sitä muutoin,
kuin että ei olla päästy varmuuteen siitä että
olen Jumalan lapsi.

Sillä jos sinä olet kohdannut vapahtajan saanut
syntisi anteeksi, kokenut sen miten Jeesus
todella on sinut vapauteen vapauttanut, niin
ei sinun tarvitse enää miettiä mitään tekoja.
Että pitäisikö minun vielä esim. mennä uudelleen
kasteelle.

Tiedän että nämä uudelleen kastajat käyvät "kimppuun" ja peloittelevat että et Taivaaseen
pääse jos et oikealla kasteella ole kastettu,
mutta Jumala sanoo toisin.

Ja Jumalan sana on Jumalan sana.

Kumpaa siis tahtoo kuunnella ja totella Jumalaa
vai ihmistä?

Äänestä

Tärkeintä on, että olet Kristuksessa uskon kautta tässä ja nyt. Säilytä suhteesi elävänä Persoonaan Jeesus Kristus.

Vaikka itse olen uskoontuloni jälkeen käynyt kasteella lapsikasteestani huolimatta, en kehoita sinua menemään uskovien kasteelle ennenkuin olet omassa sydämessäsi aivan varma asiasta. Tässä jos missä kysytään sinun omaa vakaumustasi minkä Herra sinulle sanasta avaa, pidä se mistä olet varma.

Uskon, että pelastut vaikka et kävisikään uskovien kasteella, jos säilytät uskosi loppuun asti! Murheellista on tämä loputon riitely ja lyöminen veljien kesken kasteasiassa.

Onko tämä sitä mistä Jeesus varoitti pahaa palvelijaa, että hän alkaa näin toimimaan juuri lopun aikana.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi, juuri tuo minkä toit esille valkeni tässä yön aikana. Toisaalta tuli masentunut olo siitä, ettenkö voinut olla luottavaisena yksistään Jeesuksessa. Olinko kysynyt edes Herrani tahtoa asiaan. Miksi edes pohdin moista asiaa, riittää kun pysyn siinä minkä Sana minulle avaa. Jos jonain päivänä asia valkenee toisin, niin kyllä asia varmasti on sitten täysin selvä minulle. Kasteasia aiheutti ristiriitaa, koska asia ei valjennut. Eilen illalla rukoilin asiaa ja ristiriita ikäänkuin katosi ja lopputuloksena oli se, että minulle riittää pelkästään Jeesuksen Sovitustyö. Varmasti se riittää aikuiskasteella käyneelläkin (ei saa käsittää väärin), mutta pointtina oli nyt se, että minä en voi lähteä etsimään itse vastauksia, ellei se kohta Sanasta aukea. Ajattelin sitä enemmän jonain kuuliaisuuden osoituksena minulta Herralle, mutta eihän Jeesus sellaista välttämättä minulta vaadi. Minä voin olla kuuliainen Herraani kohtaan uskomalla ja luottamalla Häneen.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi, juuri tuo minkä toit esille valkeni tässä yön aikana. Toisaalta tuli masentunut olo siitä, ettenkö voinut olla luottavaisena yksistään Jeesuksessa. Olinko kysynyt edes Herrani tahtoa asiaan. Miksi edes pohdin moista asiaa, riittää kun pysyn siinä minkä Sana minulle avaa. Jos jonain päivänä asia valkenee toisin, niin kyllä asia varmasti on sitten täysin selvä minulle. Kasteasia aiheutti ristiriitaa, koska asia ei valjennut. Eilen illalla rukoilin asiaa ja ristiriita ikäänkuin katosi ja lopputuloksena oli se, että minulle riittää pelkästään Jeesuksen Sovitustyö. Varmasti se riittää aikuiskasteella käyneelläkin (ei saa käsittää väärin), mutta pointtina oli nyt se, että minä en voi lähteä etsimään itse vastauksia, ellei se kohta Sanasta aukea. Ajattelin sitä enemmän jonain kuuliaisuuden osoituksena minulta Herralle, mutta eihän Jeesus sellaista välttämättä minulta vaadi. Minä voin olla kuuliainen Herraani kohtaan uskomalla ja luottamalla Häneen.

    Minusta tässä lausekkeessa on se kaikki mitä uskovaistuuteen kuuluu:)

    Apostolien teot:
    10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    10:45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    10:47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
    10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

    Äänestä

  • joosua kirjoitti:

    sittenkin se, mitä nykykristillisyyteen kuuluu...kastettiin, mutta saivat Hengen vasta myöhemmin!

    Äänestä

"Olen yrittänyt kovasti miettiä tuota Paavalin aikaa, veivätköhän ihmiset vauvansakin kasteelle? "

Ympärilaikkaus koski siis lapsia. Miten olisivat jättäneet lapsensa kastamatta kun siitä ei eriksen ollut mitään mainintaa.

HISTORIAA:

"CYPRIANUS ( 200-258 kuoli marttyyrina)
Hän oli Karthagon piispa. Hänen johdollaan pidettiin kirkolliskokous v 253.

Syy siihen oli aika kummallinen ja lapsikastetta kuvaavaa. Nimittäin oli piispa nimeltä Fidus joka noudatti pilkuntarkasti Raamatun ohjetta tervehtiä toista kristittyä pyhällä suudelmalla. Fidus ei kuitenkaan jostain syystä voinut suudella vastasyntynyttä lasta (otti kai luonnon päälle). Siksi hän kyseli, että pitääkö lapsi kastaa heti syntymän jälkeen, vai voidaanko kaste lykätä kahdeksaan päivään asti, kuten ympärileikkauskin.

Tämän asian ratkaisemiseksi Cyprianus kutsui koolle 67 seurakunnan johtajaa
Kokous ei ollenkaan käsitellyt sitä tuleeko lapsia kastaa vai ei, vaan kaikki 67 piispaa olivat yksimielisiä siitä ,että lapset oli kastettava ja että se oli apostolien alkuperää. Kokous päätti yksimielisesti, että lapset on kaskettava HETI syntymän jälkeen, viimeistään toisena tai kolmantena päivänä."

TERTULLIANUS (160-225)
Hän on vapaiden suuntien ”toivo” sillä hän vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Kuinka olisi vastustanut ellei se olisi ollut yleinen tapa.

On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta.

Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203:
”On hyödyllistä viivyttää kastetta VARSINKIN pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa KUMMEJA vaaraan” (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä).
”Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN?…

Yhtä suurella syyllä myös NAIMATTOMIEN henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita… kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä”.

Jos lapsikatsetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut.
Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi.

Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kaste kirjoitti:

Tässä olen miettinyt tätä kasteasiaa. Kaste ei vie taivaaseen, siis tällä perusteella vauvakaste on tavallaan tarpeeton. Vauvojen taivaspaikka ei voi olla kasteesta kiinni, niinkuin jotkut ajattelevat. Ei vauvojen kastaminen ole vienyt yhtään lähemmäs Jumalaa ketään uskomatonta, usko tulee muualta... Jumala synnyttää sen, oli sitten kastettu tai kastamaton.Ihmisen henkilökohtainen usko Jeesukseen pelastaa. Nyt vain mietin, onko käytävä uudesti kasteella, onhan minut kerran jo kastettu (olen siis vauvakastettu). Kaste on siis ihmisen teko Jumalalle? Osoitus uskosta. Tosin Raamatussa sanotaan, että yksi kaste ja Raamatussa puhutaan myös perhekuntien kastamisesta. Olen yrittänyt kovasti miettiä tuota Paavalin aikaa, veivätköhän ihmiset vauvansakin kasteelle? Olisivatko ihmiset voineet ajatella jo silloin, että kastetaan ekaksi ja sitten lapsi tulee joskus uskoon Sanaa opettamalla. Toisaalta, ei noin kukaan tule uskoon, kun usko on Jumalan teko ihmiselle. Nämä ovat vasta tällaisia ajatuksia, mutta kommentteja kaivattaisiin... Eiköhän tuo joka tapauksessa aukene ja Jumala näyttää selvästi mitä on tehtävä, ettei tarvitsisi miettiä tekisikö "uudestikasteessa" jonkin oman teon eli lihan teon...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu