kosin helluntai uskossa olevaa henkilöä jota ihan todella rakastan.sain rukkaset.hänen mielestään emme voi mennä avioliittoon koska itse en ole uskossa.onko asia tosiaankin noin.itse hyväksyn ja kunnioitan hänen uskoaan.olemme asiasta keskustellet monasti.
vaimoksi uskossaoleva
rukkaset
13651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Parempi onnellisessa liitossa ei-uskovan kanssa kuin onnettomassa uskovan kanssa.
Jos haudot kaunaisia tunteita puolisoasi kohtaan, ja mietit vain hänen virheitään leikit tulella. Pian tyytymättömyytesi on kasvanut niin hirmuisiin mittäsuhteisiin, että ajaudut irtosuhteisiin, tai avioeroon. Saatana lietsoo tyytymättömyyttä. Ole varovainen.
varoittaen, mitä yhteistä on uskovalla ja uskomattomalla?
esimerkiksi yhteiset lapset. Se on erinomaisen yhdistävä tekijä.
Mistä sen tietää, vaikka juuri siinä piilisi Jumalan johdatus, että menee avioon ns. uskomattoman, mutta rehellisen ja kunnollisen henkilön kanssa, jota itse rakastaa ja joka rakastaa häntä ja jonka kanssa muutenkin sopii yhteen. Uskovaisten onnettomista liitoista on riittävästi aineistoa.
Tutkimattomat ovat Herran tiet.
En ole lainkaan varma, että tuolla varoituksella, joka muuten kuuluu "Mitä yhteistä OSAA uskovaisella on uskottoman kanssa?" tarkoitetaan
avioliittoa. Siinä edellä on kirjoitettu "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä?"
Monikkomuoto "uskottomien" kanssa voisi tarkoittaa jotain muuta iestä. Eihän kukaan voi elää avioliitossa useiden kanssa. Ies ei tarkoittane avioliittoa, vaikka voi kai sellaiseksikin muodostua, jos huonosti käy. Uskovaisuudesta riippumatta.
Saman luvun 2.Kr.6: jakeet 16, 17 ja 18. antavat lisävalaistusta, mistä ikeestä voisi olla kysymys.
16.Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
17.Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
18.ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
tarkoittaa epäjumalien palvomista, joita uskosta osattomat palvelevat menoissaan. Niinhän tässä jakeessa 16 jo sanotaan vastauksksi.
Uskovat vain katselevat monasti asioita aivan lyhytnäköisesti, eikä suinkaan sillä pitkällä katsantokannalla varustettuina, niinkuin Isä Jumala Itse katselee. Ja 'unohtavat' Jumalan vaikuttaman rakkauden suhteissa lähimmäisiimme, vaikka monet puhuvat rakkaudestaan..
Mie itse pilasin omassa elämässäni yhden hyvän ja vilpittömän suhteen erääseen kilttiin tyttöön, joka rakasti minua todella ja jota minäkin rakastin, juuri uskonyhteisöjen 'tiukkapipoisuuden' vuoksi näissä asioissa. Ja sitä mie ole kyllä katunut myös Jumalan edessä kovasti, että tällä tavoin pahoitin tuon tyttären mielen aivan tosissaan.. :(
virkata itse piponsa eikä antaa toisten ihmisten tehtäväksi. Halukkaita virkkaajia löytyy, vaan kaikki pipot eivät sovi kaikille. Liian pieni ahistaa.
Pahoittelen kokemaasi.
Siunausta siulle!
vaimosi uskoon? Asiahan on niin, että rakkauden ensi huumassa kaikki rakastamassasi henkilössä tuntuu ihanalta. Entä sitten, kun arki astuu kuvioihin? Vaimosi ei osallistu yhteisiin rientoihin, ei ajattele juuri mistään samalla lailla kun sinä, eikä halua olla osallisena sinulle rakkaisiin asioihin, vaan keskittyy kulkemaan omaa tietään päämääränä iankaikkinen elämä. Varmaa on myös se, että jossain vaiheessa sinua alkaa ottaa aivoon vaimosi "pyhyys". Hän nyt vaan kertakaikkiaan on moraalisempi kun sinä. Hän tietää monia asioita paremmin, kuin sinä ja paheksuu käytöstäsi jos erehdyt paljastamaan todellisen minäsi. Itse kyllä uskovaisena tiedän, miten tavalliset ihmiset reagoivat "pyhimykseen", joka "luulee olevansa" ties mitä. Kyseisenlainen konflikti avioliitossa voisi olla vähän liikaa, epäilen.
Jokaisessa avioliitossa astunee arki kuvioihin jossain vaiheessa. Mitä vikaa arjessa on. Ei ole juhlaa ilman arkea.
Yhteisiä harrastuksia ja samoja kiinnostuksen kohteita voi olla vaikka kuinka paljon.
"Varmaa on myös se, että jossain vaiheessa sinua alkaa ottaa aivoon vaimosi "pyhyys". Hän nyt vaan kertakaikkiaan on moraalisempi kun sinä. Hän tietää monia asioita paremmin, kuin sinä ja paheksuu käytöstäsi jos erehdyt paljastamaan todellisen minäsi."
Miten niin varmaa. Lauot "totuuksia" ihmisestä, jota et tunne. Aloittaja voi olla moraalisesti ja eettissesti korkeatasoisempi kuin yksikään meistä uskovista. Uskovako muka tietäisi "monia asioita paremmin". Höpöhöpö. Joistakin asioista hän voi tietää enemmän, joistakin vähemmän. Ei uskova ole mikään kaiken tiedon lähde, "ajatusten Tonava ja Karpaattien nero". Sellainen luulo on tyhmyyttä ja toisten ihmisten halveksuntaa. Ei-uskovat tietävät varmasti monista asioista enemmän kuin suurin osa uskovista. Miksi ihmeessä uskovainen paheksuu toisen ihmisen, varsinkin puolison, todellista minuutta. Epäilen, että sellainen uskova on itse sopimaton ei-uskovan kumppaniksi. Vika on silloin uskovassa itsessään.
Ei elämä ole noin mustavalkoista kuin annat ymmärtää.
Avartukaa nyt ihmeessä, rakkaat uskovat kanssamatkaajat. Tämä ei ole suositus solmia avioliittoa ei-uskovan kanssa, vaan yritys kumota vääriä väitteitä ja ennakkoluuloja.
helluntailaisuuden mukaan asia on jus noin!
ovat menossa naimisiin ja toinen on uskossa ja toinen ei
Sielujen tasolla voi olla syvääkin sympatiaa mutta rakastuminen ei ole uskovan ihmisen Jumala, vain Herra on. Tosiasiana kuitenkin pysyy että toinen kuuluu Jumalan ja toinen Saatanan valtakuntaan.
Ollaanko uskovina lipsuttu raamatullisten tosiasioiden totena pitämisestä? Luulen että ollaan monessakin kohtaa kun halutaan olla fiksuja maailmankin silmissä ja ajatella suvaitsevaisesti.
Toivottavasti se uskova ei sielun tasolla tuntemassaan rakastumisessa ja yhteyden kokemisessa unohda hengellisen maailman todellisuutta että heillä on täysin eri henki ja siinä on ero kuin päivällä ja yöllä.
Niin että muistaa sitten rukoilla puolisonsa pelastumista...
Ei mitään tulevaisuutta uskovalla ja ei uskovalla.
Ei uskovat ovat erihengessä.
Tai heillä ei ole Pyhäöähenkeä lainkaan.
Raamattu kieltää uskottoman kanssa naimisiin menemisen hyvin selkeästi.
Noh jos haluaa tuhota elämänsä niin sille ei voi mitään, mutta raamatun sana on selvä.
Parempi yksin.
kunhan se tapahtuu Herrassa. :)