HYVÄ ETTÄ KYSYTTE

Äitini, josta tuli Jehovan todistaja 40-luvulla, sanoi, että olin niin tyhmä etten osannut edes kysyä, mutta ajattelin (sota-aikana) että en ole niin hyvä että pääsisin taivaaseen, mutta en mielestäni niin huonokaan, että joutuisin helvettiin (mies sodassa ja kahden poikalapsen kanssa kotona maalaistalossa, jossa maalaisuuteen kuuluvat työt).Jehovan todistajat näyttivät Raamatusta esim Ps.37:11,29, kuinka ihmisillä on mahdollisuus asua maan päällä ikuisesti, tämä vois olla minua varten.
Äitini kertoi saaneensa miehensä tädiltä Viipurista Vartiotorni- lehtiä ja lukeneensa niitä. Ihmiset oli puhuneet Jehovantodistajista
mitä kummallisempia asioita, että ovat eronneet kirkosta jne. Äitini luki lehtiä ja totesi, että ainakin kaikki asiat perustellaan Raamatulla ja alkoi keskustelemaan naapurin rouvan kanssa ja niin he totesivat, tässä olevan Raamatun totuuden. Toisella naapurilla oli mies menehtynyt sodassa, joten ylösnousemustoivo voisi olla hänelle tarpeeseen, joten kolmistaan alkoivat tutkia Raamattua ja totesivat Jehovan todistajien opettavan totuuden ja niin heistä tuli Jehovan todistajia. Ajatella, että äitini jo silloin tajusi tämän hienon asian.
5399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>>Äitini, josta tuli Jehovan todistaja 40-luvulla, sanoi, että olin niin tyhmä etten osannut edes kysyä, mutta ajattelin (sota-aikana) että en ole niin hyvä että pääsisin taivaaseen, mutta en mielestäni niin huonokaan, että joutuisin helvettiin (mies sodassa ja kahden poikalapsen kanssa kotona maalaistalossa, jossa maalaisuuteen kuuluvat työt).

Osui äitisi hyvään saumaan, koska reilu 10 vuotta aikaisemmin Vartiotorniseuran varmemman luokan pelastusvalikoimissa kaupattiin maanpäällistä elämää lähinnä luonnollisille juutalaisille. Russelin neljännen luokan, erittäin vaikeasti hahmotettavan ja huonosti kuvaillun maanpäällisen toivon markkinointi oli jo tuolloin tyrehtynyt.

1940-luvulla kaupattiin maanpäällistä elämää sille joukolle, jolle oli kaupattu taivaallista elämää tätä aikaisemmin, mutta 1931-1935 välillä tuo lupaus vaihdettiin hissukseen maanpäälliseen, mutta bonuksena vuonna 1935 luvattiin, että pääsevät maanpäälliseen paratiisiin omana elinaikanaan. Ehkä äitisi ei sittenkään päässyt tuon 1935-sopimuksen piiriin?

>>Jehovan todistajat näyttivät Raamatusta esim Ps.37:11,29, kuinka ihmisillä on mahdollisuus asua maan päällä ikuisesti, tämä vois olla minua varten.

Ei mitään vuosilukuja ollut mukana käännytyspaketissa? Ensimmäiset mieleentulevat voisivat olla 1951 tai viimeistään 1954, ne kun olivat silloin voimassa 1914-sukupolvioppi kampanjatarjouksessa. Kuten varmaan tiedätkin, niin tuo 1914-sukupolvioppi on muutaman tekohengitysvaiheen jälkeen hylätty.

>>Äitini kertoi saaneensa miehensä tädiltä Viipurista Vartiotorni- lehtiä ja lukeneensa niitä. Ihmiset oli puhuneet Jehovantodistajista
mitä kummallisempia asioita, että ovat eronneet kirkosta jne.

Kirkosta eroaminen oli varmaan silloin kummalisempaa kuin nykyään..

>> Äitini luki lehtiä ja totesi, että ainakin kaikki asiat perustellaan Raamatulla ja alkoi keskustelemaan naapurin rouvan kanssa ja niin he totesivat, tässä olevan Raamatun totuuden.

Näin helposti kääntyminen kay joillakin.

>>Toisella naapurilla oli mies menehtynyt sodassa, joten ylösnousemustoivo voisi olla hänelle tarpeeseen, joten kolmistaan alkoivat tutkia Raamattua ja totesivat Jehovan todistajien opettavan totuuden ja niin heistä tuli Jehovan todistajia.

Ei mennyt sota siltä osin hukkaan, jos kerran seurakunta sai lisää jäseniä tuolla ylösnousemustoivo-tarpeella.

>> Ajatella, että äitini jo silloin tajusi tämän hienon asian.

Itse toivoisin, että oma äitini ei olisi ajatellut samoihin aikoihin vastaavalla tavalla.

Äänestä
  • Snl. 4:18, Dan. 12:8-13

    Äänestä

  • kirkastuu kirjoitti:

    Snl. 4:18, Dan. 12:8-13

    Pari esimerkkiä valon kirkastumisesta:

    Ilm. 22:12 sanojen sanojiksi on opetettu:

    The Plan of the Ages 1908, 1916 p. 90   
    22:12   Jeesus

    The Finished Mystery p. 335, 337, 338
    22:12   Jehova

    Watchtower 1955 July 1 p.387
    22:12    Jeesus

    Watchtower 1967 November 15 p.680
    22:12   Jehova

    Awake! 1978 August 22 p.28
    22:12   Jehova

    Watchtower 1978 October 1 p.15
    22:12   Jeesus

    Watchtower 1988 June 15 p.20
    22:12    Jehova

    Revelation Climax (1988) p.316
    22:12   Jehova

    Watchtower 1999 Dec. 1 p.19
    22:12   Jehova

    Watchtower 2003 Dec. 15 p.21
    22:12   Jeesus

    Herätetäänkö Sodoman ja Gomorran asukkaat ylösnousemuksessa

    Watchtower 1879 July 1 p. 8    Kyllä
    The Plan of the Ages 1916 p. 110   Kyllä
    Watchtower 1952 June 1 p. 338    Ei
    Watchtower 1954 February 1 p. 85   Ei
    Watchtower 1955 April 1 p. 200   Ei
    Watchtower 1960 January 15 p. 53   Ei
    Watchtower 1965 March 1 p. 139   Kyllä
    Watchtower 1965 August 1 p. 479   Kyllä
    Watchtower 1967 July 1 p. 409   Ei
    Awake 1974 October 8 p.20   Kyllä
    Watchtower 1982 August 15 p. 26    Kyllä
    Live Forever (1982 edition) p.179    Kyllä
    Insight Volume 1 (1988) p. 616, 985   Kyllä
    Insight Volume 2 (1988) p.137, 984   Kyllä
    Watchtower 1988 June 1 p.30-31    Ei
    Revelation - Its Grand Climax At Hand 1988 p. 273   Ei
    Live Forever (1989 edition) p.179    Ei

    Vuoteen 1929 Room 13. esivallat olivat maallisia, 1929-1962 taivaallisia ja siitä eteenpäin taas maallisia. Vuoteen 1944 Nebun unikuvapatsas kuvasi maailmanvaltoja, 1944-1958 sama patsas kuvasi Saatanan järjestöä ja nyt jälleen maailmanvaltoja. Ennen vuotta 1896 orja/palvelija oli ihmisryhmä, 1896-1927 kyseinen palvelija/orja oli C.T. Russell (11 vuotta vielä kuolemansa jälkeenkin) ja sitten taas vuodesta 1927 eteenpäin oli kyseessä ihmisryhmä.

    Haluatko lisää kirkasvalohoitoa?

    Äänestä

"Toisella naapurilla oli mies menehtynyt sodassa, joten ylösnousemustoivo voisi olla hänelle tarpeeseen, joten kolmistaan alkoivat tutkia Raamattua ja totesivat Jehovan todistajien opettavan totuuden ja niin heistä tuli Jehovan todistajia. Ajatella, että äitini jo silloin tajusi tämän hienon asian."

Minulle ei oikein mene perille tämä yhtälö,
ehkä voit hieman valaista tätä ylösnousemustoivoa..

Äänestä
  • Raamatussa on esimerkkejä siitä, kuinka esim. Jeesus teki ihmeitä, herätti jopa kuolleita. Myös Jeesus itse herätettiin kuolleista, Apt. 17:31-34, Joh. 5:28,29.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JULIE kirjoitti:

Äitini, josta tuli Jehovan todistaja 40-luvulla, sanoi, että olin niin tyhmä etten osannut edes kysyä, mutta ajattelin (sota-aikana) että en ole niin hyvä että pääsisin taivaaseen, mutta en mielestäni niin huonokaan, että joutuisin helvettiin (mies sodassa ja kahden poikalapsen kanssa kotona maalaistalossa, jossa maalaisuuteen kuuluvat työt).Jehovan todistajat näyttivät Raamatusta esim Ps.37:11,29, kuinka ihmisillä on mahdollisuus asua maan päällä ikuisesti, tämä vois olla minua varten.
Äitini kertoi saaneensa miehensä tädiltä Viipurista Vartiotorni- lehtiä ja lukeneensa niitä. Ihmiset oli puhuneet Jehovantodistajista
mitä kummallisempia asioita, että ovat eronneet kirkosta jne. Äitini luki lehtiä ja totesi, että ainakin kaikki asiat perustellaan Raamatulla ja alkoi keskustelemaan naapurin rouvan kanssa ja niin he totesivat, tässä olevan Raamatun totuuden. Toisella naapurilla oli mies menehtynyt sodassa, joten ylösnousemustoivo voisi olla hänelle tarpeeseen, joten kolmistaan alkoivat tutkia Raamattua ja totesivat Jehovan todistajien opettavan totuuden ja niin heistä tuli Jehovan todistajia. Ajatella, että äitini jo silloin tajusi tämän hienon asian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu