Pohtiessani uskontojen jatkuvaa kierrettä kohti väkivaltaa niiden alkuperäisestä mahdollisesta rauhanomaisuudesta huolimatta tuli mieleeni kysyä teidän mielipidettänne uskontojen syntyyn liittyvästä asiasta.
Oletetaan, että henkilö H on ymmärtänyt jotakin sellaista mitä osa muista ihmisistä ei ole ymmärtänyt. Oletetaan myös että tämä ymmärrys olisi järjellä perusteltavissa ja että em. osa muista ihmisistä eläisi siis enemmän tai vähemmän valheessa.
Oletetaan myös, että henkilö H tietää, että valheessa elävät aiheuttavat päivittäin tarpeetonta kärsimystä ja ovat itsekin onnettomia tai heidän näennäinen onnensa perustuu valheelle. Toisaalta hän myös tietää, että tämän valheen osoittaminen olisi vähintään hetkellistä kärsimystä aiheuttava teko vastaavasti heitä kohtaan.
Mikä olisi henkilön H oikea menettelytapa tässä ristiriitaisessa tilanteessa oman elämänsä ja muiden ihmisten suhteen?
Entä miten tuollaisen ymmärryksen voisi säilyttää elinvoimaisena jälkipolville ilman että sitä voisi käyttää myöhemmin juuri sellaisen kärsimyksen aiheuttamiseen, jonka poistamiseen se alunperin syntyi?
Oletetaan, että henkilö H on ymmärtänyt jotakin sellaista mitä osa muista ihmisistä ei ole ymmärtänyt. Oletetaan myös että tämä ymmärrys olisi järjellä perusteltavissa ja että em. osa muista ihmisistä eläisi siis enemmän tai vähemmän valheessa.
Oletetaan myös, että henkilö H tietää, että valheessa elävät aiheuttavat päivittäin tarpeetonta kärsimystä ja ovat itsekin onnettomia tai heidän näennäinen onnensa perustuu valheelle. Toisaalta hän myös tietää, että tämän valheen osoittaminen olisi vähintään hetkellistä kärsimystä aiheuttava teko vastaavasti heitä kohtaan.
Mikä olisi henkilön H oikea menettelytapa tässä ristiriitaisessa tilanteessa oman elämänsä ja muiden ihmisten suhteen?
Entä miten tuollaisen ymmärryksen voisi säilyttää elinvoimaisena jälkipolville ilman että sitä voisi käyttää myöhemmin juuri sellaisen kärsimyksen aiheuttamiseen, jonka poistamiseen se alunperin syntyi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen itse miettinyt onko lainkaan mahdollista pykätä uskonto joka ei käänny oman itsensä irvikuvaksi. Luulen että ei ole. Ihmiskunta on mieleltään ja tunteiltaan vielä niin kehittymätön ja laiska, ettei suurin osa kykene kuin hurskastelemaan keskenään jonkin jälkipolville sälytetyn opinkappaleen sisällöstä. Harva edes pohtii tosissaan sen opinkappaleen toteuttamista jokapäiväisessä elämässään.
Kuulostaa kamalalta, mutta ajatellaan nyt vaikka tätä "älä tapa". Ihmishengen pitäisi olla yksi arvokkaimmista asioista tällä pallolla, ja silti se on hyvin halpa kun Mammonan alttarille (tai milloin millekin) vaaditaan verta.
Niin että jos opissa on vielä jotain alkuperäistä hyvää jäljellä, sekin kyllä onnistutaan väistämään tekemällä kuitenkin mitä huvittaa omien itsekkäiden pyrkimysten eteen.
Sitämukaa kun sukupolvia tulee ja menee kuolee vanha oppi aina pystyyn... Siitä tulee reliikki jota siihen uskovat huolella vaalivat, ymmärtämättä enää että sen oli tarkoitus olla aktiivista mielen vallankumousta, vallitsevien itsekkäiden arvojen kyseenalaistamista yms.
Ehkäpä sen vaatiminen että se mitä nyt sanoo säilyisi jälkipolville virheettömänä ja vielä käyttökelpoisenakin on kuitenkin vain sitä omaa itsekkyyttä ja omahyväisyyttä - ei kykene relaamaan ja päästämään irti, ja mieltämään että teki niin tai näin, niin ihmiskunta kuitenkin tekee oman päänsä mukaan. Opettaja (uskonnon perustaja) on kuin perheen isä tai äiti, joka haluaisi valvoa lastaan vielä hautansakin takaa, mutta ei tule siinä onnistumaan.
Mitä voi tehdä? Pitää mölyä ja toivoa että joku omista aikalaisista tajuaa jujun, ja kenties elää hieman vähäisemmän kärsimyksen keskellä.
Mutta aikansa kutakin. Aika on saarnata, aika on haistattaa pitkät koko touhulle. Mitä vakavammaksi touhu menee, mitä paskantärkeämmäksi tässä itsekukin itsensä tuntee omien oppiensa kanssa (ja jokaisella meillä täällä taatusti on joku oma Juttu!) - sitä enemmän homma kuolee pystyyn ja alkaa suorastaan vaatia sitä että se laitetaan läskiksi ja nauretaan nurin. Muutenhan alkaa etääntyä niin kauas olemisensa keskipisteestä että totuus, vapaus ja elämä jäävät kauas taakse.
Olen samoilla linjoilla.
Tuollaisessa tilanteessa ilmeisesti pitäisi kaikin keinoin välttää sitä, että ymmärryksestä muotoutuisi uskonto, vaan ennemminkin ajaa ihmiset ajattelemaan myöhempinäkin aikoina itsenäisesti ja löytämään kulloinkin omat tiensä muuttuvissa kulttuurillisissa olosuhteissa. Pitäisi siis kehittää jonkinlainen kiinteitä elämänohjeita abstraktimpi avain ymmärrykseen.
Etenkin itsensä korottaminen opettajan asemaan on mielestäni virhe, joka johtaa opettajan itsekeskeisyyteen sekä kultin ja myöhemmin uskonnon muotoutumiseen sekä todennäköisesti palvonnan harhaan. Pitäisi löytää jokin mekanismi, jolla tuo palvonta voitaisiin estää.
Oletettu Jesse kai yritti palvonnan muodostumisen estämistä ainakin jossakin muodossa, mutta ei onnistunut siinä lainkaan. Gotama onnistui hieman paremmin, mutta ainakin lamoja palvotaan siinä ideologiassa jopa valan velvoittamina, sama homma itämaisten gurujen suhteen. Mielestäni tällainen hierarkkinen järjestelmä haisee kauas.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla nimettömyys ja liikkuminen sellaisena paikasta toiseen. Kun olisi vaarassa tulla liian tunnetuksi jollakin paikkakunnalla, siirtyisi välittömästi seuraavalle eikä ottaisi ketään mukaan.
Ymmärrystä ei myöskään saisi nimetä mitenkään, jotta ihmiset eivät voisi alkaa sanoa itsestään: olen tämän nimisen ymmärryksen saavuttanut, olenpa hyvä ja tuo ei ole saavuttanut samannimistä ymmärrystä, joten hän on eriarvoinen ja huono, eikä kuulu samaan joukkoon. Uskonnon muotoutumisen välttämiseksi myös ymmärrys pitäisi olla nimeämätön.
Mitään kiinteää organisaatiota ei saisi myöskään muodostua. Muutenhan voisi sanoa: olen saanut ymmärryksen tuosta organisaatiosta, olenpa hyvä ja sinä et ole saanut joten olet eriarvoinen ja huono. Tai: olen tämän organisaation hierarkkiassa näin ja näin korkealla, sinä et ole yhtä korkealla joten olet eriarvoinen ja huono.
Ilmeisesti paras keino välttää uskonnon muotoutuminen olisi toimia nimettömänä ja yksin paikasta toiseen vaeltaen.
Mutta sitten ehkä joku vaeltajan tapaama henkilö menee ja kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, jota aletaan palvoa, jolloin sen ympärille muotoutuu erilaisiin tulkintoihin perustuvia erilaisia uskontoja.
Huoh, tuo taitaa tosiaan olla melko ratkaisematon ongelma.
Heh, siinäpä nyt keskustelee kaksi omasta mielestään valaistunutta, joitten mielestä koko muu maailma elää harhassa ;D aika surullista, oikeastaan, kun ei pysty näkemään muissa ihmisissä mitään hyvää.
En ole valaistunut enkä ole sitä mielestäni väittänytkään. Se on vain sinun luomasi mielikuva. Sellaista kuin valaistuminen ei ole edes olemassa, joten en edes voisi olla sellaisen läpikäynyt.
On hyvä että pidät jalkani maassa: Myönnän, että mielestäni ymmärrän nyt hieman enemmän kuin ennen ymmärsin ja olen varmaankin innostunut siitä liikaa. Olen pahoillani. Toisaalta tuollainenkin harha-askel oli tarpeen jotta olisin paremmin ymmärtänyt siihen liittyvän vaaran. Sinä olet ollut sen opettamisessa erityisen tärkeä, kiitokset sinnikkyydestäsi.
Olen ennenkin innostunut liikaa ja sillä tavalla tehnyt sinänsä myönteisiksi koetuista asioista lopulta toisille epämiellyttäviä, mutta ehkä joskus vielä opin tämänkin asian lopullisesti. Tuntuu siltä että todellisuus muodostuu tällaisista ympyrän tai silmukan kaltaisista rakennelmista, jossa yhdestä ääripäästä päädytäänkin lopulta sille puolelle, jota alunperin lähdettiin välttämään. Ehkäpä jossakin on tyyni keskipiste, jossa kaikki asettuu paikoilleen.
Itse asiassa melkein toivoisin etten ymmärtäisi niitä asioita jotka nyt mielestäni ymmärrän. Ymmärrykseni saattaa kuitenkin olla harhaa, ja juuri sen vuoksi olen täällä. Olisi erittäin hienoa jos joku osoittaisi että olen väärässä, niin lohduttomalta maailman meno nyt näyttää. Suurin iloni olisikin nyt jotenkin ilostuttaa muiden elämää, mikäli he ilostuisivat siitä.
Teenkin sen yrityksen heti yrittämällä kertoa vitsin. Hmm. Olento istui alastomana suuren puun juurella syvällä metsässä. Ohikulkija tuli olennon luo ja kysyi häneltä: miksi olet siinä? Olento vastasi: koska olen.
Oletko varma että näen (puhun siis vain omasta puolestani) itsessänikään mitään hyvää? On aikoja jolloin minusta tuntuu että ihmiskunta kokonaisuudessaan on umpipaska ja läpimätä. Ja kyllä minä itseni tähän ihmiskuntaan kuitenkin mukaan luen, en ole eläin, kasvi tai kivi...
Mutta mutta... Ei se nyt ihan niin mene. Se että näkisi kaikissa aina vain ei-hyvää on vain yksi osanäkemys, eikä mikään koko totuus.
Enkä myöskään koe olevani valaistunut. Jos olisin, niin hemmettiäkö minä tänne tulisin mitään mussuttamaan? Eiköhän siinä vaiheessa olisi vähän muut metkut. Luulenpa että elän vielä useita ihmiselämiä ennenkuin olen valmis "valaistumaan" (=lopettamaan ihmisenä elämisen).
Mutta sinulla on tietysti peruspointtina se että sinua ärsyttää että minulla tai Nymfiksella olisi edes joku joka ei pelkästään täysin teilaa ja tyrmää. Hänen ja minunhan kuuluisi olla täällä vain kaikkien haukuttavana ja päähän potkittavana. Minua se tilanne alkaa pikkaisen nyppiä... Kun en ole valaistunut, niin on minulla vielä sellaisia tunteita että ei ihan viitsisi jatkuvasti olla yksin kaikkia vastaan. Ylpeyttäkö lie sitten, vaiko mitä. No, siitä juuri näkee että MATKAA ON VIELÄ RUTOSTI, kun ei vielä kykene antamaan kaikkien sanoa mitä suinkin keksivät ilman että sanoo itse takaisin.
(Tulivatkohan nuo kirjaimet oikein?) Hyvä esimerkki tällaisesta YRITYKSESTÄ edes jotenkuten ohittaa opin ja profeettojen muodostuminen saattaisi olla Carlos Castanedan tuotanto. Ei ole koskaan saatu täysin selville oliko hänen opettajakseen kuvaama don Juan olemassa (taitaa vaaka kallistua sille puolelle että ei ollut), ja C:n kirjoissa on sellaisia juttuja joita on vaikea sulattaa mikäli pyrkii julistautumaan "castanedalaiseksi".
Silti niin on moni yrittänyt tehdä. Olen eräällä engl.kielisellä foorumilla nähnyt miten C:nkin kirjoista on tehty "pyhiä" dogmeineen päivineen. Jotkut ovat suorastaan fundamentalisteja C:n matkijoita. Olen monta kertaa joutunut toteamaan että fundamendalismi on aina saman kaavan mukaan kulkeva asia, oli kyse sitten MISTÄ HYVÄNSÄ opista tai uskonnosta. Juuri sen huomion pitäisi havahduttaa ihminen tajuamaan että mikään oppi tai uskonto ei sitten voikaan olla juuri se ainoa oikea, koska jokaikisessä kuljetaan sen saman kaavan mukaan!
Kuitenkin C:n kirjat ja hänen - olkoonkin vaikka fiktiivinen - aineistonsa on mitä antoisinta luettavaa, jos vain ymmärtää sen ettei ala ottaa sitä liian vakavasti. Ja toisessa ääripäässä tietysti skeptinen "minä en usko mihinkään ja kaikki on siis paskaa" -asenne on aivan yhtä hedelmätön kuin viiripäinen 100 % uskominen.
Olisi tosi mielenkiintoista tietää voisiko ihminen elää siten että hän käsittäisi maailmankatsomukselliset asiat jotenkin elävästi, plastisesti(?) siten että ne ovat hänen välineitään joiden ei edes tarvitse olla totta ja joita ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Itse näkisin koko olemassaolon suunnattomana energian purskahduksena, ja parhaimpina hetkinäni tunnen joka solullani miten suurenmoista elämä on VALITSI SITTEN MINKÄ TAHANSA MUODON sitä kokeakseen ja sen toteuttaakseen. Hengenelämähän minulle on selvästi elämään kytkeytynyt, lienen ehkä enemmän vaikkapa luontouskovainen kuin mitään muuta; eli aivan normaalin elämän kokeminen voi olla jatkuva henkinen happening. KAIKKI ON SIINÄ LÄSNÄ.
Sikäli on sitten toissijaista miten lähtee tapahtumaa kuvaamaan ja mitä siitä itse painottaa eniten.
(Isoja kirjaimia inhoaville: olisihan se kivempi jos voisi käyttää kursiivia.)
Luulen, että Calleakin paremmin onnistuneita on: emme vain tiedä heistä henkilöinä mitään, koska he ovat toimineet yksin ja nimettöminä. Esimerkiksi joillakin kodittomilla ja muilla laitapuolen kulkijoilla sekä mummoilla on ollut mielenkiintoisia juttuja. Mahdollisesti monenkin ihmisen meemiperinnössä on tällaisten epäitsekkäiden ihmisten teoista ja sanoista tiedostamattomia jälkiä: ne ovat mielessä, mutta niiden alkuperää ei enää muista: sehän oli vain joku hamppari tai mummo joka sanoi tai teki niin.
Luultavasti monet taiteilijat ovat välittäneet syvää ymmärrystään taideteostensa välityksellä myös sanattomasti niille jotka voivat sitä siinä muodossa ymmärtää. Tämä saattaisi olla aika hyvä tapa, mutta valitettavasti voisi johtaa palvonnan myötä ymmärryksen katoamiseen aivan samalla tavalla kuin kirjoituksen tapauksessa. Hmm, voikohan musiikkia palvoa, vai välittyykö siitä ikuisesti sama säveltäjän ymmärrys.
Sinänsä Callen alkuperäinen ajatus pelkkänä tiedon puolueettomana välittäjänä on kiehtova yritys. Nähdäkseni Callenkin itsekeskeisyys kuitenkin pääsi rehottamaan myöhemmissä teoksissa eikä hän malttanut siten pysyä aisoissa: tensegrity jne. Lisäksi vierastan hänen oman nimensä käyttöä, mikäli se on hänen oma nimensä.
Lisäksi se että Calle keräsi rahaa tuotannollaan, haiskahtaa. Mielestäni mikään sellainen ymmärryksen välityskeino, johon on sekoitettu raha, ei ole uskottava, vaan haisee pahalle.
Olen samaa mieltä kuitenkin siinä, että niin Callen tuotannosta kuin mistä tahansa muustakin tuotannosta voi ottaa aina jotakin opiksi. Sellaisistakin tuotoksista joista ei ole opiksi, oppii vähintään ymmärtämään millaisista tuotoksista ei itselle ole opiksi.
On vaikea sanoa missä määrin taiteilija (tai kirjailija) on irrallinen luomuksestaan ja luomus elää omaa elämäänsä, ja missä määrin luotu teos ON tekijänsä. Voiko todella sivuuttaa tekijän persoonan vain omanlaisenaan instrumenttina... Nuorempana tapasin kovastikin pettyä kun sain tietää jotakin epämieluista jostakusta jonka teoksista nautin kovasti, TAI kun tämä daideilija vain kehtasi vääntää jotain sellaista mistä itse en pitänyt!
Olen kuitenkin fundeerannut että periaatteessa sitä voisi nauttia ihan mistä tahansa, vaikkapa kirjasta, taulusta tai musiikista jonka tekijä on hirvittävä massamurhaaja! (Hitlerkin tuhersi tauluja ennen toisenlaista uraansa.) Tätä on tietysti joidenkuiden vaikea ymmärtää, usein itsenikin, koska on voimakas tarve tuomita kaikki ihmisen aikaansaannos paskaksi sillä perusteella että hän toisessa asiassa teki väärin. Mutta ei ole minun tai muidenkaan asia tuomita jotakuta, sillä hän on vastuussa elämälle ja omalle sisimmälleen, ei muille ihmisille.
Tämä tietysti taas jonkun mielestä johtaa saatanalliseen anarkiaan, kun saa muka tehdä mitä haluaa - kun ei ketään saisi sanoillaan tuomita eikä kukaan ole muka vastuussa kuin itselleen. Se että ihmisillä olisi moraali omasta takaa onkin tietysti tällä hetkellä valitettavasti vain ihanne, jonka toteutumista odotellessa on pakko ylläpitää poliisia ja oikeuslaitosta. Noh, onhan maallisen tuomiovallankin suorittama rankaisu ehkä tarpeellinen oppi joillekuille ihmisille - ehkä he hakevat sitä tieten tahtoen, jotta saavat jonkin puuttuvan kokemuksen kerättyä repertuaariinsa.
No niin... Oikeuslaitos siis hoitakoon tuomiopuolen, ja kunkin ihmisen oma sisin. Tällä ajatuksella voi lähteä nauttimaan rauhallisin mielin jostakin hyvästä ja hyödyllisestä mitä surkeinkin ihminen on saattanut saada aikaan. Hieman vaikeaksi tietysti menee jos haluaa nauttia nimenomaan TOTUUDESTA, todesta informaatiosta, ja joutuu elämään epävarmuudessa siitä voiko tiedon antajaan luottaa. Olenkin sitä mieltä että tiede voisi toimia tuollaisena likimäärä-totuuden majakkana (teorioitahan tulee ja menee, ja kehitys kehittyy), mutta maailmankatsomukselliset asiat ja "profeetat" pitäisi käsittää ennemmin luovina välineinä oman tietoisuuden kehittämisessä, ei joinakin pyhinä faktoina joiden puolesta on käytävä taistoon (ja päädyttävä pahimmillaan fanny farmille kun huomaa että onkin kumarrellut väärää pylväspyhimystä).
Mihinkään Siihen Oikeaan profeettaan/opettajaan en edes voisi uskoa, sillä kuten maallisen rakastetunkin kanssa, pitäisi etsiä Sitä Sopivinta! Miksi myöskään lähtisimme peräti sotaan jonkun opettajan tai opin nimissä, miksi asettaisimme jonkun toisen IHMISEN oman itsemme edelle niin ettemme tajuaisi että loppujen lopuksi olemme itse ainoa jäljelle jäävä opettaja joka ei todella jätä eikä hylkää?
Ei voi ylpistellä että MINÄ OLEN JUMALA, mutta sitä minä en ymmärrä miksi joku toinen ihminen olisi jumalaisempi kuin oma itse on. Miksi meidän pitää jatkuvasti polkea maahan omaa itseämme ja juosta väärien profeettojen perässä? Onko jotenkin pelottavaa ajatella omilla aivoilla ja olla VAPAA?
En minä nyt sitä mieltä ole :) toi oli vaan heitto, ja meillä kahdellahan on mennyt viime aikoina ihan hyvin, toivottavasti et koe että sinua päähän potkin?
Ei oikeastaan koskenut sinua.
(Alkaa muuten tuntua että eväät loppuu, ei oikein enää keksi tänne enää mitään... Noh, aikansa kutakin.)
Heh, tavallaan hassua keskustella sellaisen kanssa jonka kanssa on jo valmiiksi monesta asiasta samaa mieltä. Tällöin sanat tavallaan käyvät tarpeettomiksi, ei ole enää mitään sanottavaa. Juuri siihen viittasin aiemmin jossain muualla kun sanoin, että kieltä tarvitaan lähinnä sellaisten väliseen kommunikointiin, jotka eivät vielä ole muuten yhtä tai ovat sitä vain toisen osapuolen kannalta.
Tuo teoksen tekijästä irrallaan oleminen on mielenkiintoinen ajatus: tavallaan silloin ihmisen persoonan merkitys menettäisi merkityksensä ja jäisi vain esitetty asia jäljelle. Toisaalta ymmärrän kyllä sitäkin, kun teos ja persoona sidotaan toisiinsa, jolloin ei esimerkiksi voi utopioida aivan mitä sattuu, vaan joutuu myös osoittamaan, että voi elää utopiansa todeksi.
Aatu muuten tietääkseni askarteli ainakin puutöiden parissa myöhemminkin. Nähtävästi hänen aiempi ns. taiteellinen näkemyksensä ja kauneuskäsityksensä (huomattavaa hänen maalaustöilleen oli, että niissä oli enimmäkseen kuolleita rakennuksia, eikä esimerkiksi ihmisiä tai muuta elämää lainkaan) siirtyi kuitenkin toteutumaan sittemmin abstraktimpiin, kuten yhteiskunnallisiin asioihin. Hänen suuri opetuksensa tuli sillä tavalla monille selväksi: ideologioihin samastuminen on vaarallista ja johtaa viattomien kuolemaan ja kärsimykseen.
Luen juuri Hössin muistelmia keskitysleirin johtamisestaan. Hän oli vain äärimmäisen tunnollinen ihminen, mutta ei osannut arvioida kulloinkin omaksumaansa ideologiaa eettiseltä kannalta: hänen etiikkansa oli, että mikä ideologia nyt milloinkin oli hänen mielensä määrittänyt, sitä piti noudattaa mahdollisimman tehokkaasti. On mielenkiintoista, kuinka tämä toteutui lopulta myös oikeudessa, jossa hän omaksui nopeasti oikeudenkäynnin tarkoituksen: kertoa tunnollisesti mitä oli tapahtunut, ja näin tehokkaasti toimiessaan myös siinä sai jopa aiempaan ideologiseen ryhmäänsä kuuluneet voimaan pahoin, kun kertoi tunnontarkasti mitä kaikkea oli tehnyt saadakseen ideologiansa hyödyttömiksi tai hyväksikäyttöön oikeutetuiksi määrittelemät ryhmät mahdollisimman tehokkaasti tuhotuksi.
Mielestäni erilaiset kiinteät elämänohjeet ja lait johtavat vain siihen, että ihmiset eivät enää lopulta kuule omaatuntoaan lainkaan: heidät opetetaan pienestä pitäen noudattamaan erilaisia tapoja ja tottumuksia sekä välttämään ihmisten kirjoittamien lakien vastaisia tekoja. Tällöin he eivät koskaan joudu kunnolla itse harkitsemaan mikä on oikein ja mikä on väärin.
Tämä on erittäin vaarallista, koska se johtaa lopulta siihen, että ainoa keino ylläpitää järjestystä tällaisten ihmisten keskuudessa on yhä koveneva kontrolli, mikä johtaa jo olemassaolevienkin valtahierarkkioiden pönkittymiseen ja siten yhä syvemmälle epätoivoon.
On hieman yllättävää, että tällaisia vapauden saarekkeita kuten tämä keskustelufoorumi, on olemassa. Se on yllättävää siksi, että ymmärrys ja tieto välittyy tällaisia kanavia pitkin vapaasti ohi kaikkien hierarkkioiden tavallisten ihmisten keskuudessa, mikä on hengenvaarallista hierarkkioiden ja ideologioiden olemassaololle. Ne tekevät itsensä pian naurettaviksi hitaudellaan ja kankeudellaan. Ne eivät ole todennäköisesti vain huomanneet tätä asiaa vielä kunnolla. Kun ne huomaavat, verkon käytölle asetetaan erilaisia rajoituksia, ellei sitten kielletä kokonaan.
Netissä on mahdollisuus levittää tietoa salamannopeasti vaikkapa ihmisoikeusrikkomuksista, ja se on mielestäni erittäin tärkeää toimintaa. Mutta on myös materiaalia jonka leviämisestä ei olisi niin väliksi... Varsinkin pari vuotta sitten uteliaisuus oli tappaa kissan, kun tulin kumppanini kanssa tutkineeksi että mitä äärimmäistä skeidaa voikaan löytää. No, tosi kuvottavaa voi löytää (liittyen lähinnä ruumiisiin ja ruumiin eritteisin...)
MUTTA jos kaikki tärkeä mitä netillä voi saada aikaan katoaisi samalla pois kuin kaikki tuo saasta siivottaisiin, niin mieluummin jättäisin koko netin silleen. Onneksi ja toivottavasti tilanne ei kuitenkaan ole näin joko/tai, sillä jonkinlainen kultainen keskitiekin lienee olemassa.
Uskon ajan laatuun, ja siihen että se voi muuttua. Tuleva, paljon paukutettu, Vesimiehen aika ei tule sietämään juurikaan esteitä millään saralla, vaan kaikki tulvii kaikkialle. Siinä saa varoa ettei järkikulta sumennu kaiken sen informaation kanssa mitä tuleman pitää. Esimakua on jo saatu.
***
Mielenkiintoista olisi muuten tietää olisiko vaikkapa itse ollut natsi, jos olisi elänyt väärässä paikassa väärään aikaan. Sitä pohdiskellessa voi saada terveellistä suhteellisuudentajua itseensä... Ja käsitystä siitä että kuka tahansa on erehtyväinen. Kuka tahansa.