1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1992 käännös sanoo:
15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Esikoinen tarkoittaa ensimmäistä.
Tuossa Raamatun kohdassa Jeesuksesta sanotaan, että Jeesus on
1. ensimmäinen luoduista
2. hänellä on alku; hän on ensimmäisenä syntynyt
M I K S I ?
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1992 käännös sanoo:
15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Esikoinen tarkoittaa ensimmäistä.
Tuossa Raamatun kohdassa Jeesuksesta sanotaan, että Jeesus on
1. ensimmäinen luoduista
2. hänellä on alku; hän on ensimmäisenä syntynyt
M I K S I ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kysy kirjoittajilta; ja mistä tuo suunnaton kiinostus? Hii-ohoi, ja lässyn lässyn!
Oikein mietitty! Jeesus ei todellakaan ole ollut aina olemassa, hänet on luotu, hänellä on ALKU. Niinpä kolminaisuusoppi ei voi olla voimassa. Isä Jumala sen sijaan on ollut olemassa määräämättömän ajan, hänellä ei ole alkua. Isä on siis todella isä ja KAIKKIVALTIAS JUMALA. Hänelläkin on nimi, joka raamatussa esiintyy muodossa JHWH. Jeesus on eri persoona, hänellä on myös eri nimi.
Täten on todistettu: ystävämme Theon hautasi lopullisesti kolminaisuusopin. Loogista!
Että milloin Jeesus olis syntynyt muutoinkuin Neitsyt Maariasta.
Sen tiedän että hän oli ennen luomistyötä,en ole ajatellut sitä sen enempää.
Mutta minulla on se kuva että hän on aina ollut ja tulee aina ja ijankaikkisesti olemaan.
Esikoinen kuolleista sitä hän kaiketikin on,,sillä hän on kuolemasta ensimmäisenä noussut , vaikka on niitäkin jotka elävänä vietiin taivaaseen.
Jeesusu kuitenkin on heidänkin lunastaja ja heidänkin lunastus tapahtui Golgatan keskimmäisellä ristillä.
>>Sen tiedän että hän oli ennen luomistyötä,en ole ajatellut sitä sen enempää.
...niin uskovaiset ei ajattele asiota kovinkaan pitkälle tai ota selvää opeistaan ja niiden totuudellisuudesta.
'Kuvasi' siitä, että Jeesus on aina ollut on siis valitettavasti väärä. Hänet on luotu ensimmäisenä.
'Kuvasi' siitä, että hän olisi ensimmäinen kuolleista hetätetty (kuten myös Raamattu toisaalla esittää), on myös väärä. Esim. Mooses kuoli Raamatun mukaan normaalisti ja oli sen jälkeen herätetty taivaselämään.
Uskontosi perusopit ovat siis Raamatun kannalta katsottuna virheellisiä.
totta on ettei useinkaan jattelu tuo toivottua tulosta, Jumalan ja lähimmäisten kannalta katsottuna.
Annapa raamatun paikka missä tuo selitetään, että hän on luotu..
Kun en itse tiedä missä se voisi olla.
Mooses juu, mutta lunastustyötä ei ollut vielä tehty Mooseksen kuollessa, ja jollei se olisi tapahtunut, niin mooseskin olisi turhaan uskonut.
>>Annapa raamatun paikka missä tuo selitetään, että hän on luotu..
Kun en itse tiedä missä se voisi olla.
--Et siis lukenut tai ainakaan ymmärtänyt lukemaasi tuossa avauksessani. Tämä on lainaus Raamatusta:
15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Miksi Theos U.T. sanotaan, että siinä missä testamentti on pitävä, on sen tekijän kuolema toteen näytettävä ?
Miksi V.T. sanaa sielu käytetään myös monesti Jumalasta - jos se tarkoittaa "vain" koko ihmistä tai jopa vain eläintä... ?
Miksi Jeesuksesta sanotaan Väkevä Jumala ?
Miksi Jeesuksen uhrikuolema sovittaa KAIKKI niin maanpäällä kuin taivaissa - siis myös taivaissa, ei vain Adamin jälkeläiset - voiko luotu tehdä tämän... taivaissa ollaan langettukin ennen Adamia jne ?
Miksi Jeesusta NIMENOMAAN palvotaan U.T. samalla termillä! kuin vain Jumalaa - vastoin J.T. valehtelua ? - näin esim. epäilevän Tuomaan kohdassa - tarkistapa alkukielestä !
siis - Miksi V.T. sanaa sielu käytetään myös monesti Jumalasta - jos se tarkoittaa "vain" koko ihmistä tai jopa vain eläintä... ?
Miksi Raamattu sanoo, ettei yksikään ihminen pysty toista sovittamaan , ei edes itseään ?
eli .. JHWH oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa - ilman yhdenkään luodun apua - tämä on lihaan tulleen JHWH uskon salaisuus ?
Pari sanasta kirjoitukseesi!
Jumalahan ON noin niinkuin "silmällä katsoen" näkymätön Jumala, MUTTA! näkyy TEOISSANSA KAIKKIALLA !Jumalan valta ja suuruus HÄNEN teoissaan ei rajoitu ihmisen rajallisuuteen ymmärrykseen,vaan on kaiken sen yläpuolella ja ilmoittaa itsestään juuri senverran kun se hänestä on tarpeellista. Johanneksen Evank,1:1 jae sanoo / Alussa oli SANA,ja SANA oli Jumalan tykönä ja SANA oli Jumala!!! Ja toinen kohta on
1 Moos 1:1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan!!!
Näissä Jumalan Pyhissä Sanoissa Jumala asettaa meidät heti hänen yhteyteensä joka on koko Raamatun todellisen siunauksen lähde!
Jumalan "olematta" oloa ei voi eikä pysty todistelemaan taidokkain sana sommitelmin ja sanan kääntein. Jumalan Pyhä Henki EI lähde sellaisiin puuhiin kanssamme. Jumala kyllä ilmoittaa itsensä tekojensa kautta.
Jä Herran omat Kiittävät siitä!/ Psalmi 145:10-11
"kaikki sinun tekosi ylistävät sinua Herra,ja sinun Hurskaasi kiittävät sinua.(jae-11)-He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi.
Näin se on,Suuret ja ihmeelliset ovat Herran teot!!!
Vain EPÄUSKO ja Jumalan kielteisyys koittaa n`s "järkisyillä" kiistää Jumalan olemassa olon, joka suunsa henkäyksellä on luonut maailman ja on osoittanut olevansa kaikkivaltias, kaikkiviisas,ja iankaikkinen Jumala.!
"1 Moos 1:2/ja maa oli autio ja tyhjä,ja pimeys oli syvyyden päällä."! Tässä Jumalalla on tosellinen "savotta"=työkenttä,jossa VAIN JUMALA saattoi jotain tehdä! Tosin ihminenhän omassa "ylpeydessään" tunnetusti on sellainen että hän olisi kovinkin "kärkäs" tekemään jotain ja sekaantuisi mielellään Jumalan työhön.Lisäisi mielellääm sinne jotain "humaania" joka on lähtöisin VAIN ihmhisestä itsestään,EI Jumalasta ja sellainen EI OLE enään JUMALASTA lähtöisin,-puhdasta ja Pyhää.JUmala tekee luomistyötään aivan YKSIN!vain siten se on yksin Jumalan teko.
Jumala jo "aikojen alussa" alkoi valmistaa suunnitelman ja päätöksen jossa Iankaikkinen POIKA =(Jeesus!)olisi elävä,ja todistava ja vuodattava verensä ja kuoleva joka kirkastaisi hämmästyttävällä tavalla Jumalallisen täydellisyyden.
Epäusko voi sanoa ja -kysyä! "MISSÄ"/"KUINKA"/"MILLOIN"
Jumalan sanaan uskova ihminen sanoo Hebrealaiskirjeen tavoin//Hebr 11:1-3 Mutta usko on LUJA LUOTTAMUS siihen mitä toivotaan,ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.
Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Uskon kautta me ymmärrämme että maailma on rakennettu Jumalan sanalla,niin että se,mikä nähdään,ei ole syntynyt näkyväisestä.
/ Pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi haluatko olla Jumalan sanan "valon " vaikutuspiirissä? vai haluatko olla "pimeyden lapsi" joka "yössä vaeltaa ja ei Jumalan sanasta halua itselleen taivaallista valon lähdettä. Älä takerru yksittäiseen sanaan vaan ota Raamatun sanan KOKONAISUUS ja sen kokonais tarkoitus elämääsi.Vain siten saat Raamatun sanasta itsellesi " elävän " ohjenuoran. Siunausta sanan OIKEANLAISEEN tutkimiseen.