Kenen taskuun rahat

On se kummallista että ennen pyöritettiin aika lailla samoja bisneksiä ja kaikki toimi suht hyvin. Nykyään leikataan vasemmalta ja oikealta, eikä hommaa saada kuitenkaan toimimaan. Muutamat yksittäisetkö vievät roposet?

Oman edun tavoittelijat teloitettaviksi, jos saa toivoa.

- Ryhmän puolesta -
151118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Taitaa Suomi olla köyhempi kuin koskaan, koska kaikkialla säästetään kouluissa, sairaaloissa, poliisissa, armeijassa, kunnissa, vanhustenhuollossa, lasten päiväkodeissa, kirjastoissa, kunnan hallinnossa, jne...

Ennen yhteiskunnalla oli varaa huolehtia kasnsalaisistaan, mutta nykyään kaikki tuntuu maksavan liikaa.
Taitaa köyhäintalot olla jälleen tulevaisuutta.

Silti hyvintoimeentulevia on yhä enemmän. ELI JOKU VETÄÄ TOSIAAN RAHAT LIIVEIHIN.

Äänestä
  • Homma kusee, jos nätisti sanotaan...

    Äänestä

  • "Silti hyvintoimeentulevia on yhä enemmän. ELI JOKU VETÄÄ TOSIAAN RAHAT LIIVEIHIN."
    > Valtiohan sen pahoinvoinnin takana virnistelee ja paisuttaa virkamieskuntaansa jakamalla hyväveli-asemia puolueiden johtotähdille. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä, että Suomen julkinen sektori ei ole koskaan ollut niin iso kuin nyt, kierrättäen yli 50% bruttokansantuotteesta valtion kautta, eikä virkamieskunta ole koskaan ollut näin suuri, 60-luvun tuhannesta virkailijasta päästään nykyhetken 50 000 (VN, 2005) virkamieheen. Samalla sitten leikataan valtionosuuksia ja sälytetään kunnille yhä enemmän vastuuta. Veroprosenttia nostetaan liki kaikissa kunnissa, pienet kunnat velkaantuu koska niiden on pakko tarjota samat muhevat palvelut kuin ison vaikkei veronmaksajia olisi kuin sadasosa.

    Kyllä, nykyisellä tasapäistämisellä tapetaan demarien suunnitelmien mukaisesti pienet kunnat, siirrytään isoihin yksiköihin ja sälytetään taas lisää velvollisuuksia kunnille. Ei siis köyhäintaloja, vaan veroihin köyhtyneen kansan taloja. Demarit eivät edes kiellä tätä, lukee jopa tavoiteohjelmassa kuntien "itsehallinnon (lue: velvoitteet)" lisäys ja kuntaliitokset. Näin on tapahtunut koko 30-vuotisen demarien valtakauden. Kuntien pahoinvoinnista syytetään sitten yksissä tuumin globalisaatiota ja kapitalismia, ja kansa nielee koukun, kohon ja puolen kelaa siimaa.

    Äänestä

  • o.h.i.a.l kirjoitti:

    "Silti hyvintoimeentulevia on yhä enemmän. ELI JOKU VETÄÄ TOSIAAN RAHAT LIIVEIHIN."

    Höpsistä, turha esittää demareita hyväksi käyttäen, että nykyinen politiikka olisi jotenkin erityisen "vasemmistolaista". Oikeasti demarit ovat päätöksentekijöinä hyvinkin porvarillista sakkia, minkä osoitti mm. Eero Heinäluoman suurituloisille hyväksymä verohelpotuspaketti â 70 miljoonaa euroa heti puheenjohtajaksi valitsemisen jälkeen. Eteläisen naapurimaamme SDP julistautui aikoja sitten porvaripuolueeksi, mutta Suomen SDP ei ole sitä (vielä) uskaltanut tehdä, koska kilpailu Kokoomuksen kanssa saattaisi olla liian kovaa. Nyt saadaan mm. huru-ukko Tuomiojan suulla haalittua ääniä vasemmaltakin.

    Ja sitten se julkinen sektori ja rahankäyttö. Tämä se on se porvarin lempiaihe, missä vedätetään sen minkä keritään. Oikeasti Suomessa oli silloin muinaisella 80-luvulla hyvin toimiva julkinen sektori ja kattavat palvelut ja VÄHÄN VELKAA. Velka syntyi pankkituen myötä, kun valtio suorastaan työnsi vastikkeetonta ilmaista rahaa pankkien omistajille, vaikka esim. Norjassa valtio otti myöntämänsä tuen määrän perusteella itselleen omistuksen pankeissa. Onhan se selvää, että kenenkään ei pidä tukea huonosti hoidettua taloutta. Mutta ei, kapitalistisessa Suomessa raha annettiin ilmaiseksi ja se on revitty suoraan palveluista ja perusteluina on käyttetty tuota iänikuista "liian laaja, liian raskas, liian kallis" perustelua, jonka lapsikin tietää vääräksi. Härskiä menoa.

    Äänestä

  • Eivät ne veronalennukset ilmaiseksi tule... Yleensä niistä hyötyy ylempi kansankerros samalla, kun niitä tavallisen pulliaisen käyttämiä palveluita leikataan.

    Yksi asia unohtui vielä mainita: eräs tuttu kävi tässä vähän aikaa sitten sijoitusneuvojan puheilla, koska oli perinyt varsin suurehkon omaisuuden. Keskustellessaan tämän sijoitusneuvojan kanssa verotuksesta sijoitusneuvoja tuli sanoneeksi, että pääoman verotus pysyy Suomessa alhaisena, koska rakas eteläinen naapurimaamme Viro harrastaa tätä veropakolaisuutta ja haalii pääomia itselleen sen minkä ehtii. Suomelle saattaisi siten käydä köpösesti, jos pääoman verotusprosenttia korotettaisiin liian paljon. Näin siis EU:ssa.

    Miksi puhun pääoman verotuksesta? Siksi, koska pääoman tuotto on kuusinkertaistunut 80-luvun lopusta samalla, kun palkkaverotuksen tuotto on pysynyt jotakuinkin samanlaisena. Tämä liittyy Suomen taloudelliseen kehitykseen, jossa yritykset ovat sijoittaneet toimintojaan ulkomaille yli 200 000 työpaikan verran. Samaan aikaan pääoman verotusta on laskettu radikaalisti ja se on alhaisimpia Euroopassa. Kiitos tästä tietysti kuuluu eteläiselle veroloisellemme, joka on myös osa EU:ta ja jolle Suomi maksaa myös välillisesti EU-tukea eli leikkaamme vielä omasta sairaanhoidosta, vanhustenhuollosta ja opetuksesta, jotta saisimme paremmin toimimaan Viron talouden. Amen.

    Äänestä

  • EU-vastustaja kirjoitti:

    Eivät ne veronalennukset ilmaiseksi tule... Yleensä niistä hyötyy ylempi kansankerros samalla, kun niitä tavallisen pulliaisen käyttämiä palveluita leikataan.

    Yksi asia unohtui vielä mainita: eräs tuttu kävi tässä vähän aikaa sitten sijoitusneuvojan puheilla, koska oli perinyt varsin suurehkon omaisuuden. Keskustellessaan tämän sijoitusneuvojan kanssa verotuksesta sijoitusneuvoja tuli sanoneeksi, että pääoman verotus pysyy Suomessa alhaisena, koska rakas eteläinen naapurimaamme Viro harrastaa tätä veropakolaisuutta ja haalii pääomia itselleen sen minkä ehtii. Suomelle saattaisi siten käydä köpösesti, jos pääoman verotusprosenttia korotettaisiin liian paljon. Näin siis EU:ssa.

    Miksi puhun pääoman verotuksesta? Siksi, koska pääoman tuotto on kuusinkertaistunut 80-luvun lopusta samalla, kun palkkaverotuksen tuotto on pysynyt jotakuinkin samanlaisena. Tämä liittyy Suomen taloudelliseen kehitykseen, jossa yritykset ovat sijoittaneet toimintojaan ulkomaille yli 200 000 työpaikan verran. Samaan aikaan pääoman verotusta on laskettu radikaalisti ja se on alhaisimpia Euroopassa. Kiitos tästä tietysti kuuluu eteläiselle veroloisellemme, joka on myös osa EU:ta ja jolle Suomi maksaa myös välillisesti EU-tukea eli leikkaamme vielä omasta sairaanhoidosta, vanhustenhuollosta ja opetuksesta, jotta saisimme paremmin toimimaan Viron talouden. Amen.

    Katsokaapas Viroa: yritykset eivät maksa tuloistaan veroa, vaan vasta tuotteesta sitä jonkun verran kertyy. Myöskin palkkattyöläisten verotus on matala.

    Niinpä autot ovat uusia ja komeita. Niin kalliita maastureita ja urheiluautoja Suomesta saa hakea. Mutta toisaalta sosiaalipuolikaan ei pelaa. Kadunkulmat ovat täynnä elannokseen kerjääviä vanhuksia.

    Ei verojen pienuus myöskään ole koitunut koko kansan hyödyksi. Tavarat ovat kulutukseen siirtyvän rahan myötä samalla mitalla kallistuneet. Sen huomaa turistikin käsityön nousseista hinnoista. Kunpi ompi parempi?

    Äänestä

  • EU-vastustaja kirjoitti:

    Höpsistä, turha esittää demareita hyväksi käyttäen, että nykyinen politiikka olisi jotenkin erityisen "vasemmistolaista". Oikeasti demarit ovat päätöksentekijöinä hyvinkin porvarillista sakkia, minkä osoitti mm. Eero Heinäluoman suurituloisille hyväksymä verohelpotuspaketti â 70 miljoonaa euroa heti puheenjohtajaksi valitsemisen jälkeen. Eteläisen naapurimaamme SDP julistautui aikoja sitten porvaripuolueeksi, mutta Suomen SDP ei ole sitä (vielä) uskaltanut tehdä, koska kilpailu Kokoomuksen kanssa saattaisi olla liian kovaa. Nyt saadaan mm. huru-ukko Tuomiojan suulla haalittua ääniä vasemmaltakin.

    Ja sitten se julkinen sektori ja rahankäyttö. Tämä se on se porvarin lempiaihe, missä vedätetään sen minkä keritään. Oikeasti Suomessa oli silloin muinaisella 80-luvulla hyvin toimiva julkinen sektori ja kattavat palvelut ja VÄHÄN VELKAA. Velka syntyi pankkituen myötä, kun valtio suorastaan työnsi vastikkeetonta ilmaista rahaa pankkien omistajille, vaikka esim. Norjassa valtio otti myöntämänsä tuen määrän perusteella itselleen omistuksen pankeissa. Onhan se selvää, että kenenkään ei pidä tukea huonosti hoidettua taloutta. Mutta ei, kapitalistisessa Suomessa raha annettiin ilmaiseksi ja se on revitty suoraan palveluista ja perusteluina on käyttetty tuota iänikuista "liian laaja, liian raskas, liian kallis" perustelua, jonka lapsikin tietää vääräksi. Härskiä menoa.

    tavoin ajattelen. Mutta HS:ssa oli otsikko:taloudella menee niin hyvin, että ei ole mennyt juuri koskaan. Kenen taloudella? Joku täällä palstoilla väitti kanssani, että talouden hyvinvoinnin ja kansalaisten hyvinvoinnin välille voidaan laittaa yhtäläisyysmerkit. Ei pidä paikkaansa. Pitää myös myös määritellä kenen taloudesta puhutaan. Ennen puhuttiin kansantaloudesta. Nyt ei kukaan hiisku siitä sanaakaan. Jos tuo talouden hyvinvointi tarkoittaa yrityksiä (etenkin suuria pörssiyrityksiä), niin väite pitänee paikkansa. Jostainhan nekin tuloksensa repivät ja joiltakin se on vastaavasti pois. Käsitteillä pyritään hämäämään.

    Mutta miten selität, että valtio kierrättää kansantulosta yli puolet(!) kauttaan eikä tuo valtava rahamäärä näy juuri missään? Et voi selittää sitä rahan käytön vähyydellä. Ainoa vaihtoehto siis on, kuten sanoin, liiaksi paisunut virkamieskunta ja täysin sekundääriset käyttökohteet.

    Äänestä

  • menkön omaan kottis kirjoitti:

    Katsokaapas Viroa: yritykset eivät maksa tuloistaan veroa, vaan vasta tuotteesta sitä jonkun verran kertyy. Myöskin palkkattyöläisten verotus on matala.

    Niinpä autot ovat uusia ja komeita. Niin kalliita maastureita ja urheiluautoja Suomesta saa hakea. Mutta toisaalta sosiaalipuolikaan ei pelaa. Kadunkulmat ovat täynnä elannokseen kerjääviä vanhuksia.

    Ei verojen pienuus myöskään ole koitunut koko kansan hyödyksi. Tavarat ovat kulutukseen siirtyvän rahan myötä samalla mitalla kallistuneet. Sen huomaa turistikin käsityön nousseista hinnoista. Kunpi ompi parempi?

    Miksi pitää sitä luksusta aina hakea. Tuliterä Toyotallakin pärjää.

    Äänestä

  • piirtein samalla kirjoitti:

    tavoin ajattelen. Mutta HS:ssa oli otsikko:taloudella menee niin hyvin, että ei ole mennyt juuri koskaan. Kenen taloudella? Joku täällä palstoilla väitti kanssani, että talouden hyvinvoinnin ja kansalaisten hyvinvoinnin välille voidaan laittaa yhtäläisyysmerkit. Ei pidä paikkaansa. Pitää myös myös määritellä kenen taloudesta puhutaan. Ennen puhuttiin kansantaloudesta. Nyt ei kukaan hiisku siitä sanaakaan. Jos tuo talouden hyvinvointi tarkoittaa yrityksiä (etenkin suuria pörssiyrityksiä), niin väite pitänee paikkansa. Jostainhan nekin tuloksensa repivät ja joiltakin se on vastaavasti pois. Käsitteillä pyritään hämäämään.

    Täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • o.h.i.a.l kirjoitti:

    Mutta miten selität, että valtio kierrättää kansantulosta yli puolet(!) kauttaan eikä tuo valtava rahamäärä näy juuri missään? Et voi selittää sitä rahan käytön vähyydellä. Ainoa vaihtoehto siis on, kuten sanoin, liiaksi paisunut virkamieskunta ja täysin sekundääriset käyttökohteet.

    tässä ns."pörssi". Sehän paisuu kuin pullataikina. Kuinka voi yhtiöiden osakkeiden hinnat kohota, jos niillä menee kerran huonosti.

    Äänestä

  • onnellisemmaksi kirjoitti:

    Miksi pitää sitä luksusta aina hakea. Tuliterä Toyotallakin pärjää.

    Ei-materialisti sitten kustantaa kerjäläisille sinne Viroon tuliterät Toyotat? :D

    Äänestä

  • sekunda kirjoitti:

    tässä ns."pörssi". Sehän paisuu kuin pullataikina. Kuinka voi yhtiöiden osakkeiden hinnat kohota, jos niillä menee kerran huonosti.

    Pörssiyhtiöt ja kansainvälinen talous liikuttavat ns. kuvitteellista rahaa, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa: tiedossa on se fakta, että jos nykyisestä markkinoilla liikkuvasta rahasta realisoitaisiin kaikki, vain 5% sen arvosta löytyisi realisoitavaa. Mielenkiintoinen yhtälö sinänsä :)

    Tällaisia kummajaisia löytyy paljon muitakin: pelkästään valuutakauppa, jota ei ole sidottu mihinkään kiinteään arvonsa säilyttävään tavaraan kuulostaa mielenkiintoiselta ajatukselta. Samaan aikaan rahaa itseään käytetään kuitenkin arvon ja vaihdon mittana kansallisessa taloudessa. Keinottelu on hauskaa, mutta tuottamatonta toimintaa.

    Äänestä

Samaa mieltä olen minäkin, että kaikki jotka niissä kusetusrenkaissa ovat mukana, ne pitää armotta teloittaa, mielellään oikein kiduttamalla!

Puhutaan vielä sivistysvaltioista, jossa jotkut ryhmät saavat julmasti kusettaa heikoimpiaan tai muuten vaan ns. kilpailujen tuoksinnassa väliinpudonneita.
Ihmisellä on enää vain kuluttajan ja tuotantoyksinkön osasen rooli. Ihminen ja elämän eläminen kaikessa yksinkertaisuudessaan on vain joittenkin ylellisyyttä. Ne joilla on rahaa, saavat kaiken.
Mielestäni kaikensortin psykopaatit ja sosiopaatit pitävät ns. naruja hallussaan, toivoa sopii, että ne narut ovat vielä joskus heidän kaulassaan!

Äänestä

Lyhyt vastaus: Koska suomi ennen pyöri voittoatekemättömästi. Nyt voitto menee yksityisille pois Suomesta ja veroparatiisiin.

Pitkä (osittainen) vastaus:
Se johtuu siitä että ennen oli mm. korkeammat verot rikkaille ja isoille yrityksille. Koska verorahat pitää kumminkin maksaa niin sen ylimääräisen rahan maksavat pienet yritykset ja köyhät työntekijät.
Yhteisen omaisuuden privatisointi. Esim, me kaikki täällä olemme maksaneet veroillamme sellaisen yrityksen kuin Fortumin perustamisen, tuloillamme bensamonopolin takia sen pyörittämisen. Saimme myös sen hyödyt takaisin koska se oli valtion hyötyätekemätön yhtiö. Jos se teki voittoa, voitto palautettiin valtiolle ja me maksoimme vähemmän veroja.
Nyt kun firma on privatisoitu kannattamattomana valtionyhtymänä (MIKÄ NYT YLEENSÄ ON VALTIONYHTIÖIDEN TARKOITUS ETTÄ NE EIVÄT OLEKAAN VOITTOA TEKEVIÄ VAAN ETTÄ VOITOT PALAUTETAAN KANSALLE JOKA FIRMAN PYÖRITTÄMISEN MAKSAA), tämä veroraha fortumin perustamisesta on mennyt jollekin ministerille ja muille nimettömille osakkenomistajille jotka pilkkahintaan ostivat omaisuutta jonka arvo nousee pakostakin. Mutta sen sijaan että maksaisin vähemmän veroja, maksan niitä enemmän, koska korkeatuloisella ministerillä on pienempi verotaso, ja fortum vie koko ajan enemmän työtuloani kun maksan bensasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

menevät? kirjoitti:

On se kummallista että ennen pyöritettiin aika lailla samoja bisneksiä ja kaikki toimi suht hyvin. Nykyään leikataan vasemmalta ja oikealta, eikä hommaa saada kuitenkaan toimimaan. Muutamat yksittäisetkö vievät roposet?

Oman edun tavoittelijat teloitettaviksi, jos saa toivoa.

- Ryhmän puolesta -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu