"Epätoivoinen Eurooppa" otsikoi Jorma Pöysä kolumninsa Kauppalehti/Optiossa 19.9.2002. Euroalue on hänen mukaansa ollut pettymys: olemme menneet Yhdysvaltojen perässä kuin pässi narussa. Liekana ovat olleet finanssimarkkinat ja yritysten odotukset, jotka ovat olleet laskussa vuodesta 2000 lähtien. Euroalueen yksityisen kulutuksen ja erityisesti teollisuusinvestointien kasvuvauhti on ollut laskussa jo vuodesta 1999 lähtien. Mistä kenkä puristaa, kun korot ovat laskeneet ja euro devalvoitunut parikymmentä prosenttia suhteessa dollariin?
Vuosituhannen vaihteessa tapahtunut pörssikurssien raju lasku romahdutti ensi vaiheessa yhdysvaltalaisten kuluttajien ja sijoittajien tulevaisuuden uskon. Samoin kävi myös EU-maiden it-alan yritysten pörssikursseille. Niin sanottu "uusi talous" koki ensimmäisen maailmanlaajuisen kolhun. Pöysä kyseleekin: "Miten investoinnit saisivat vauhtia, kun odotukset muuttuvat synkemmiksi ja synkemmiksi. Elpyminen ei ole heikkoa vain Saksassa. Aneemisuus vaivaa myös muita suuria maita, Ranskaa ja Italiaa."
Heti perään Pöysä huudahtaakin, "mutta voihan sitä aina elvyttää!" Finanssipoliittisessa elvyttämisessä hän kuitenkin näkee ainakin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin hänen mielestään talouden elvytys usein ehtii vasta seuraavaa nousukautta kuumentamaan. Tähän sanoisin, että nyt tällaista vaaraa ei ole, sillä maailmantalous näyttää ajautuvan yleisen epävarmuuden tilaan, mikä ruokkii itse itseään. Kansantaloudethan ovat kansainvälisen kaupan välityksellä entistä tiiviimmin sidoksissa toisiinsa, jolloin kysynnän ehtymisen kerrannaisvaikutukset kumuloituvat ja leviävät ajanoloon maasta toiseen.
It-alan pörssikurssien romahduksen jälkeen spekuloitiin tulevasta taloustaantumasta, että onko se V:n vaiko W:n muotoinen. Nyt näyttää siltä, että viime syksynä alkanut nousukausi jää lyhytaikaiseksi ja maailmantalous on vaarassa ajautua pitempiaikaiseen U:n muotoiseen taantumaan.
Toisena elvyttämisen ongelmana Pöysä pitää rahaliiton kasvu- ja vakaussopimuksen asettamia tiukkoja raameja. Hän toteaa, että "vakaussopimuksen vaatima (finanssipoliittinen) kuri edellyttää jopa luvattujen veronkevennysten lykkäämistä eräissä suurissa euromaissa. Pakkopaita uhkaa siten suorastaan tukahduttaa kasvua elvyttämisen sijasta." – Tähän on siis tultu.
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Jouko Paunio arvio Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 16.9.2002, että "jos ja kun luottamus rahapolitiikan keskeiseen merkitykseen vakauttamispolitiikan keinona aikaa myöten vähenee, joudutaan vakavasti uudelleen pohtimaan finanssipolitiikan mahdollisuuksia suhdanteiden tasaajana nyky-Euroopassa." Finanssipolitiikka ei hänen mielestään voi jäädä passiivisen sopeuttajan asemaan ja suhdannepolitiikan hätävaraksi. Näin varsinkin, kun Euroopan keskuspankin johtokunta on määritellyt, että sen harjoittaman rahapolitiikan toteuttaminen tapahtuu "pitkällä aikavälillä". Paunio toteaakin, että "pitkä aikaväli" voi olla teoreettisesti hyvinkin selkeä käsite, mutta käytännössä se on auttamattoman sumea.
Lopuksi Paunio muistuttaakin Keynesin kuuluisasta varoituksesta: "Pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita." – Veikkaisinkin, että mikäli Eurooppaa uhkaava talouslama pitkittyy, EU ja EKP joutuvat luopumaan turhan tiukoista julkisen vallan velka- ja budjettikriteereistä. Merkkejä näistä kriteereistä lipsumisesta on jo nyt näkyvissä mm. Saksan, Ranskan, Italian ja Portugalin kohdalla.
Vuosituhannen vaihteessa tapahtunut pörssikurssien raju lasku romahdutti ensi vaiheessa yhdysvaltalaisten kuluttajien ja sijoittajien tulevaisuuden uskon. Samoin kävi myös EU-maiden it-alan yritysten pörssikursseille. Niin sanottu "uusi talous" koki ensimmäisen maailmanlaajuisen kolhun. Pöysä kyseleekin: "Miten investoinnit saisivat vauhtia, kun odotukset muuttuvat synkemmiksi ja synkemmiksi. Elpyminen ei ole heikkoa vain Saksassa. Aneemisuus vaivaa myös muita suuria maita, Ranskaa ja Italiaa."
Heti perään Pöysä huudahtaakin, "mutta voihan sitä aina elvyttää!" Finanssipoliittisessa elvyttämisessä hän kuitenkin näkee ainakin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin hänen mielestään talouden elvytys usein ehtii vasta seuraavaa nousukautta kuumentamaan. Tähän sanoisin, että nyt tällaista vaaraa ei ole, sillä maailmantalous näyttää ajautuvan yleisen epävarmuuden tilaan, mikä ruokkii itse itseään. Kansantaloudethan ovat kansainvälisen kaupan välityksellä entistä tiiviimmin sidoksissa toisiinsa, jolloin kysynnän ehtymisen kerrannaisvaikutukset kumuloituvat ja leviävät ajanoloon maasta toiseen.
It-alan pörssikurssien romahduksen jälkeen spekuloitiin tulevasta taloustaantumasta, että onko se V:n vaiko W:n muotoinen. Nyt näyttää siltä, että viime syksynä alkanut nousukausi jää lyhytaikaiseksi ja maailmantalous on vaarassa ajautua pitempiaikaiseen U:n muotoiseen taantumaan.
Toisena elvyttämisen ongelmana Pöysä pitää rahaliiton kasvu- ja vakaussopimuksen asettamia tiukkoja raameja. Hän toteaa, että "vakaussopimuksen vaatima (finanssipoliittinen) kuri edellyttää jopa luvattujen veronkevennysten lykkäämistä eräissä suurissa euromaissa. Pakkopaita uhkaa siten suorastaan tukahduttaa kasvua elvyttämisen sijasta." – Tähän on siis tultu.
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Jouko Paunio arvio Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 16.9.2002, että "jos ja kun luottamus rahapolitiikan keskeiseen merkitykseen vakauttamispolitiikan keinona aikaa myöten vähenee, joudutaan vakavasti uudelleen pohtimaan finanssipolitiikan mahdollisuuksia suhdanteiden tasaajana nyky-Euroopassa." Finanssipolitiikka ei hänen mielestään voi jäädä passiivisen sopeuttajan asemaan ja suhdannepolitiikan hätävaraksi. Näin varsinkin, kun Euroopan keskuspankin johtokunta on määritellyt, että sen harjoittaman rahapolitiikan toteuttaminen tapahtuu "pitkällä aikavälillä". Paunio toteaakin, että "pitkä aikaväli" voi olla teoreettisesti hyvinkin selkeä käsite, mutta käytännössä se on auttamattoman sumea.
Lopuksi Paunio muistuttaakin Keynesin kuuluisasta varoituksesta: "Pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita." – Veikkaisinkin, että mikäli Eurooppaa uhkaava talouslama pitkittyy, EU ja EKP joutuvat luopumaan turhan tiukoista julkisen vallan velka- ja budjettikriteereistä. Merkkejä näistä kriteereistä lipsumisesta on jo nyt näkyvissä mm. Saksan, Ranskan, Italian ja Portugalin kohdalla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.